|
19.12.2018 00:00 |
Bensa- ja dieselauton keskikulutukseen nähden tyhjäkäyntikulutus on n. 15%. Ilmasto- ja ympäristösyistä tyhjäkäyntiä rajoitetaan mm. aikamääreellä ja autojen nk. start-stop automatiikalla. Tyhjäkäyntiä ja ryömintäliikennettä estetään kovilla kaupunki- ja katurakentamiseen liittyvillä määräyksillä kaikkialla maailmassa.
Helsingissä on toisin. Tuskin missään muussa Euroopan pääkaupungissa olisi mahdollista määrätä Mechelininkadun tapainen keskeinen sisään- ja ulosmenoväylä yli 2 km:n matkalta kolmatta vuotta kestäneeseenperuskorjaukseen leppoisalla työtahdilla ja liikenneturvallisuuden ala-arvoisella valvonnalla. Veronmaksajien tuhansien menetettyjen työtuntien ohella miljoonia tonneja turhia päästöjä on saatettu ilmaston ja ympäristön haitaksi. (1)
Samaa välinpitämätöntä suhtautumista edustavat Mannerheimintien-Reijolankadun solmu (10) ja Tukholmankadun sumppu (11)sekä Hietalahdenrannan motti (4). Nopeutetuilla korjaustoimilla ja tilanteeseen sovitetulla liikennesuunnittelulla ilmastolle ja maksajille koituvat haitat puolittuisivat.
Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki (Vihr.) on vastuullinen Helsingin kaupunki- ja ympäristösuunnittelusta.
Liikennesääntöjä sarjatulena rikkovat solmukohdatleimaavat Helsingin liikennepoliisin: Porkkalankadun-Mechelininkadun solmu (2), Jätkäsaarenlaiturin-Mechelininkadun solmu (3). Bulevardin-Fredan sokkoristeyksessä (7) halu viedä raitiovaunua päin vastaantulevaa yksisuuntaista liikennettä on ongelman alku ja juuri. Ratikkaliikenteen välinpitämätön sovittaminen muuhun katuliikenteeseen väärin ajoitetuilla ja sijoitetuilla liikennevaloilla Runeberginkadun-Malminrinteen valosirkuksessa (6) panee ihmettelemään liikennesuunnittelun lisäksi myös poliisin havaintokykyä.
Omaa luokkaa edustaa Lönnrotinkadun ”Villi Länsi” (8). Helsinki on täynnä perusnopeusrajoituksesta 50 km/t poikkeavia 40 ja 30 km/t rajoitettuja katuja. Yhteistä on holtittomanhuono, välinpitämätön, puutteellinen merkintä. Liikennemerkkitaulut ovat pieniä, huonosti näkyvissä ja pitkillä katuosuuksilla ilman toistomuistutuksia risteysten kohdalla tai kadun pinnassa. Ilmiö on yleinen koko Suomessa. Mutta voisihan toivoa, että Helsingin liikennesuunnittelu selventäisi hirmusakkojen perusteet myös ulkokuntalaisille ja turisteille.
Poliisijohtaja Dennis Pasterstein, Helsingin liikennepoliisin johtaja, tukeutuu peltipoliiseihin.
Tehtaankadun-Laivurinkadun solmu (5) kuten Mannerheimintien-Arkadiankadun rahastaja(9) ovat esimerkkejä pistekohtaisista omituisuuksista, jotka aiheuttava närää ja epäilyä sekä liikennesuunnittelun että poliisi taidoista. Näitä on lisää Helsingin itäpuoliskon liikennesolmujen kartoituksessa seuraavassa osiossa.
Todellisuudessa Helsingistä on tehty tilkkutäkki ilmastonmuutosta edistäviä ja ympäristönsuojelua haittaavia liikenneratkaisuja. Turhasta tyhjäkäynnistä ja ryömintäajosta on huonolla liikennesuunnittelulla ja kehnolla poliisivalvonnalla tehty pääkaupunkimme toinen luonto.
Liikennesuunnittelu ei jalkaudu. Se on koettu Helsingissä sääntönä, josta on hurjia esimerkkejä. Poliisi on liikenteessä päivittäin, katselee, näkee. Sen pitäisi välittää liikennesuunnittelijoille havaintonsa onnistuneesta ja epäonnistuneesta. Mutta Helsingin poliisi ajattele pääasiassa peltipoliisin aivoilla.
01. Mechelininkadun kujanjuoksu
Helsingin etelä-pohjoissuuntainen pääväylä lännessä otettiin kerralla peruskorjaukseen molemmin puolin koko 2,2 km pituudeltaan 2.1.2017 alkaen. Verkkaiset työt ovat pysähdyksissä arkisin klo. 15-07, viikonloppuisin, arkipyhinä ja lomakuukausina. Työt jatkuvat nyt jo kolmatta vuotta.
Massiivisten liikenneruhkien ja turhien päästöjen aiheuttaja tekee aamuruuhkassa etelästä 1 km ja lännestä jopa 3 km jonoa ennen kadun alkua.
Ruuhkia lisääviä tekijöitä koko rakentamisen ajan mm. ajoradan vaarallisen huono kunto, korkeat jyrkät ylitykset, syvät kuopat, umpipimeys, pitkittäiset railot, kaksipyöräliikenteelle hengenvaaralliset olosuhteet, liikennevalojen sovittamattomuus vallitseviin oloihin. Poliisin poissaolo jatkuva ihmettelyn aihe.
... ja lisäkilometri
Mechelininkadulta pohjoiseen suuntaava liikenne törmää Topeliuksenkadulla muutaman korttelinvälin päästä jopa km:n pituisen autojonon aiheuttavaan 500 m:n mittaiseen, aina vain jatkuvaan, välinpitämättömästi hoidettuun katurakennustömaahan ennen Tukholmankadun ylitystä.
02. Porkkalankadun-Mechelininkadun solmu
Ruuhka-aikoina aamuin ja iltapäivisin iso risteys on jatkuvasti tukossa liikennevaloista ”viimeisillään” lähtevistä autoista, jotka jäävät seisomaan risteysalueelle tukkien risteävän liikenteen. Poliisia ei ole koskaan nähty ohjaamassa ja estämässä kolmekin tuntia päivittäin jatkuvia sääntöjen vastaisia risteyksen tukkimisia.
03. Jätkäsaarenlaiturin-Mechelininkadun solmu
Jätkäsaaren rajusti kasvavan asuinalueen ja lauttasatamien auto-, rekka- ja bussimäärät muodostavat kestämättömän liikennesumpun pyrkiessään Mechelininkadulle vain 300 m etelään Porkkalankadun solmusta. Lautoilta lähteneet isot rekat ja bussit tukkivat säännöllisesti risteävän liikenteen synnyttäen kasvattaen ruuhkajonoja ja turhia päästöjä. Poliisia ei paikalla näy.
04. Hietalahdenrannan motti
Pääväylän uusin liikenteen motittava rakennustyömaa on ilmestynyt enempiä kyselemättä kaksikaistaiselle Hietalahdenrannalle. Sisäkaistan aitaeste ajaa etelään pyrkivän liikenteen yhdelle ajokaistalle 50 metriä ennen risteystä. Liikennejärjestelyihin ja -valoihin ei ole tehty vastaavaa ajoitusmuutosta. Vain puolet normaalista automäärästä ehtii ”vihreistä” läpi. Oikealle kääntymisen jälkeen jatkuu yhdelle ajokaistalle tungettu kujanjuoksu 300 metriä aitojen välissä. Autot jonottavat jopa 300 metriä edeten 50 metriä kerralla liikennevalorytmityksen mukaan.
05. Tehtaankadun-Laivurinkadun solmu
Risteykseen on tehty pieni rakennustyömaa, joka estää suhteettomasti Etelä-Helsingistä pohjoiseen ja etelään pyrkivän autoliikenteen. Tavan mukaan ei ole minkäänlaista ilmoitusta työmaan kestosta. Hidas ja vähäiseltä näyttävä korjausinto on herättänyt suurta närkästystä autoilijoissa, suurimmassa maksajaryhmässä, ja ammattiliikenteessä.
06. Runeberginkadun-Malminrinteen ratikkavalosirkus
Välttääkseen Mechelininkadun kujanjuoksua liikenne hakeutuu iltapäiväruuhkassa Runeberginkatua etelään. Jonotus alkaa jo ennen Arkadiankadun risteystä, etenee pari autonmittaa kerralla puoli kilometriä törmätäkseen Malminrinteen ratikkavaloihin.
Kun raitiovaunut pysähtyvät Malminrinteen pysäkille 100 m ennen risteystä, punaiset vilkkuvalot jo pysäyttävät Runeberginkadun liikenteen. Kuluu jopa kolmatta minuuttia, ennen kuin ratikka ylittää risteyksen. Sinä aikana ”Runskin” liikenne on oppinut jatkamaann punaisista välittämättä sekä kohti Fredrikinkatua että alas Malminrinnettä.
Malminrinnettä kahta ajokaistaa 150 m eteenpäin autoliikenne törmää seuraaviin ratikkavaloihin. Punainen vilkkuvalo on sijoitettu kadun oikeaan reunaan vain 8 m ennen Lapinlahdenkadun risteystä. Vasenta kaistaa ajavat joutuvat jo ennen sitä pakosta tarkkailemaan vasemmalle liikenneympyrän etuajo-oikeutettuihin liittymistä voidakseen jatkaa vasemmalle Albertinkadulle. Liikennevalo on liikennevirtaan nähden selvästi väärin sijoitettu. Lisäksi ratikoista pysäyttävät valot syttyvät puolisen minuuttia etuajassa seurauksella, että autoja soljuu suruttomasti punaisista vilkkuvaloista välittämättä aina ratikoiden ilmestymiseen asti. Poliisi ajaa päivittäin, mutta ei ajattele.
07. Bulevardin-Fredan sokkoristeys
Bulevardia länteen ajava ratikka kääntyy risteyksestä vasemmalle ja jatkaa Fredikinkatua oikeaa reunaa Fredan yksisuuntaista ajoneuvoliikennettä vastaan! Sitä seuraa päivittäin kymmenittäin autoja, takseja ja kuorma-autoja myöten, jopa viisi korttelinmittaa, puoli kilometriä ja neljä risteysväliä yksisuuntaista liikennevirtaa vastaan aina Viiskulmaan asti!
Syy on yksinkertainen: raitiovaunun perässä ajavat eivät näe tilanteeseen nähden väärin sijoitettua, vasemmalle kääntymistä kieltävää liikennemerkkiä. Eikä pysäkille seisahtuvan raitiovaunun ohituksen jälkeen mikään kerro kielletystä ajosuunnasta.
Liikenneturvallisuutta vaarantavaa menoa on jatkunut vuosikausia suurestakin julkisesta huomiosta välittämättä. Liikennesuunnittelu ei keksi ratkaisua. Poliisi ei ole huomaavinaan.
08. Lönnrotinkadun ”Villi Länsi”
Pääkaupungissa nopeusrajoitus on lähtökohtaisesti 50 km/t. Ydinkeskustassa nopeusrajoitus on erillismerkinnällä pudotettu 30:een ja 40:een. Lönnrotinkatu on Pohjois-Esplanadin jatkeena Stockmannin kulmalta autoliikenteen keskeinen väylä länteen.
Lähtöristeyksessä Mannerheimintien kulmasta on rakennustyömaa ja sen toisella puolella merkkien täyttämä pylväs. Ylimpänä on valaisematon pieni 40:n rajoitusmerkki. Autosta sitä on mahdoton nähdä.
Lönnrotinkadun pinta on mustaa asvalttia 800 metriä ilman mitään merkintöjä. Sitä ajetaan väliin kaksi rinnakkain, väliin yhden keskellä katua ajavan perässä. Jalkakäytävien reunoilla on vain pysäköintiä osoittavia liikennemerkkejä. Vasta viiden katuristeyksen jälkeen ilmestyy ensimmäinen kulunut 40 km/t katuun maalattuna kertomaan koko pitkän kadun nopeusrajoituksesta. Poliisi ajaa päivittäin.
09. Mannerheimintien-Arkadiankadun rahastaja
Jo edellisen risteyksen tasalta on hyvä näkyvyys - oikealla puisto ja vasemmalla laaja, avoin risteysalue - jalankulku- ja ajoneuvoliikenteeseen Mannerheimintien- Arkadiankadun risteyksessä. Yleinen kaistanvaihdon tarve ennen risteystä lisää tilannekohtaisia ajonopeuksia lievässä alamäessä. Paikalla on 30 km/t nopeusrajoitus, joka helposti ylittyy hetkellisesti. Jalkakäytävän reunalla noin
metrin korkeudella valopylväässä on nopeuskamera, joka välähtelee ahkeraan. Varsinainen vaarallinen liikennekohta on vasta noin 75 m myöhemmin, jossa ratikkapysäkiltä ja Lasipalatsista ryntäävät jalankulkijat ryntäävät kadun yli.
Asiaan kuuluu, että poliisi sanoo kameran paikaksi Postikadun kulman, joka on kamerasta vasta seuraava risteys reilun 100 m etäämmällä. Se aiheuttaa paljon väärinkäsityksiä ja harmia ja juoksutusta rikesakon kohdistuksessa.
10. Mannerheimintien-Reijolankadun solmu
Mannerheimintietä etelään sekä vasemmalle Reijolankadulle pyrkivää ajoneuvoliikennettä on estänyt epämääräinen, Mannerheimintien keskikaistalle pystytetty ja jo ties kolmatta vuotta jatkava rakennustyömaa, jolla ei ole näkyvää toimintaa. Se pakottaa sekä Mannerheimintietä kahta ajokaistaa että Tukholmankadulta kahta kaistaa kulkevat ajoneuvot ennen risteystä yhdelle Mannerheimintien kaistalle ja yhdelle Reijolankadulle johtavalle kaistalle. Reijolankadulla rakennustyömaata jatkuu 300 metriä Nordenskjöldinkadulle aiheuttaen jatkuvasti suurta hidastusta molempien pääväylien liikenteeseen. Poliisi ajaa päivittäin ahtaumasta, ei reagoi.
11. Tukholmankadun sumppu
Mannerheimintien Tullinpuomin ja Paciuksenkadun pääväylä, vilkasliikenteinen 2+2-kaistainen Tukholmankatu leikattiin noin 700 metriä pitkäksi 1+1-kaistaiseksi työmaaksi tammikuun alusta valmistumaan heinäkuuhun mennessä. Aamu- ja iltapäiväruuhkassa katkonaisesti etenevää autojonoa on riittänyt kumpaankin suuntaan kilometrin verran tukkien samalla myös risteävän liikenteen. Kiireetön katurakennus valmistui kuusi kuukautta myöhässä joulukuussa. Seuraavana on remonttivuorossa Tukholmankatuun liittyvä Paciuksenkatu. Toivottavasti siinä nähdään asennemuutos.
|
|
20.11.2018 00:00 |
|
Kun tulin tajuihini, Lasse makasi kuolleena ohjauspyörän päällä. Kädet roikkuivat suoraan alas. Verta valui korvasta ja suusta auton lattialle.
Ovi matkustajan puolella oli kadonnut. Ryntäsin ulos. Porsche paloi pimeässä yössä yli kaksi metriä korkeilla liekeillä keskellä vanhaa Turuntietä.
Syöksyin tulimerta pakoon. Pysähdyin 10 metrin päähän. Käännyin. Kaveri ansaitsisi sentään kunnon hautajaiset. Takaisin pää edellä Porscheen, Lasseen kaksin käsin. Yritin repiä, tyhmä, vaihdekepin yli. Jalka oli kiinni polkimien välissä. Se lähti nykäyksellä. Uusi Bally-kenkä irtosi jalasta ja jäi polkimien väliin.
Samalla viiltävä kipu kyljessä pudotti polville auton viereen. Kokeilin kädellä kylkeäni. Käsi kastui likomäräksi verestä. Lassen naama oli vieressäni maassa, jalat vielä Porschessa. Ammottava suu oli täynnä verta. Siitä nousi ilmakuplia, hitsi se ehkä eli, oli hukkua omaan vereensä! Sain sen äkkiä väännettyä naama alaspäin.
Iso jenkkifarmari oli ohittamassa puolittain ojan kautta. Ryntäsin ylös, mutta farmari katosi yöhön. Tuli Mini-farmari - sekin ojan kautta jatkaen matkaansa.
Cortina oli pysähtynyt parinkymmenen metrin päähän. Huusin apua. “Ei voi tulla lähemmäs, se räjähtää“, kuului vastaus pimeästä.
Tartuin Lassea ranteista ja sain raahattua kymmenisen metriä kohti Cortinaa. Sinä aikana kolme henkilöautoa kurvaili pysähtymättä palavan Porschen ohi jatkaen menoaa. Kipu kyljessä yltyi niin, etten pystynyt jatkamaan. Cortinasta kaksi miestä syöksyi vastaan ja raahasi Lassen autoonsa. Sillä matka jatkui Lohjan sairaalaan. Lasse jäi henkiin.
Miksi kaikki muut onnettomuuspaikalle sattuneet ajoivat ohi? Jatkoivat jopa ojan kautta matkaa?
Vuosia myöhemmin, taas vanhalla Turun tiellä. Hillman Minx oli tehnyt kunnon ilmalennon ja makasi kyljellään ovet auki, puuta päin, viitisentoista metriä tiestä. Nainen makasi auton vieressä, niska vääntyneenä, kuolleena. Auton toisella puolella mies juoksi puitten välissä pää verisenä huutaen taukoamatta “ei, ei, ei“. Auton sisällä oli tajuissaan loukkaantunut nainen. Saimme hänet ulos ja maate autoromun viereen.
Sitten: suuri avuttomuus! Eivät kaivanneet tekohengitystä. Mitään muuta emme osanneet. Kuin rynnätä tielle pysäyttämään lisäapua. Vasta seitsemäs auto suostui pysähtymään. Se olikin lottovoitto: lääkäri ja vaimonsa syöksyivät ensiapuun. Seuraavan päivän lehti keroi yhdestä kuolleesta ja kahdesta loukkaantuneeesta.
Miksi kaikki autot ohittivat onnettomuuspaikan pysähtymättä, kuin paeten? Jättivät loukkaantuneet oman onnensa nojaan.
Vastaus on tämän kolmikon käsissä: Stefan Wallin, tulevaisuusvaliokunta, tulevaisuuden kehitys. Tuomo Puumala, sivistysvaliokunta, koulutus, kasvatus ja nuorisotyö. Ilkka Kanerva, puolutustvaliokunta, maanpuolustustyö, rauhanturvatoiminta, koulutus.
Järjestin vuosia myöhemmin ensiapukoulutusta eduskuntaan moottoripyöräkerho Arkadian puolesta. Ensimmäinen vaikeus: koulutuksen järjestäjät halusivat rahaa – enemmän kuin vastaperustetulla kerholla oli varaa. Lopulta Punainen Risti suostui hyvän tahdon eleenä kouluttamaan kerran.
Eduskunta tarjosi hyvät tilat koko päivälle ajoitetulle koulutukselle. Koko henkilöstö: 200 kansanedustajaa, 200 avustajaa, 600 virkailijaa sai kutsun päivittämään ja kohentamaan ensiaputaitojaan ilmaiseksi. Punainen Risti tarjosi parastaan: lääkäreitä, asiantuntijoita, hoitajia, apuvälineitä, varusteita, tarvikkeita.
Tulos oli pettymys. Alta sata piipahti katsomassa, vain viitisenkymmentä osallistumassa. Kansanedustajia osallistui vain kourallinen! Se kävi selväksi, että kävijöiden osaaminen oli olematonta. Uutta tekohengitystä ei osannut kukaan.
Miksi ihmisiä ensiaputaitojen päivittäminen parhaalla koulutuksella ilmaiseksi ei kiinnostanut eduskunnassakaan?
Suomessa sattuu 5 000 sydänpysähdystä/vuosi. Sydäniskuri, defibrillaattori, (1 100-1 400€ tai 30 €/kk) voi pelastaa 75% sydänpysähdyksen saaneista. llman sitä pelastuu 5%.
Jättimäisessä toimistotalossamme - 10 000 m2 – ei ole sydäniskuria. Naapurin yhtä isossa toimistotalossa on yksi. Kummassakaan talossa en ole tavannut ainuttakaan henkilöä, joka osaisi sitä käyttää tositilanteessa – vaikka se “neuvoo käyttäjäänsä“. Seminaaripäivinä taloissa voi käydä toista tuhatta ihmistä.
Ulkomailla sydäniskureita näkyy jopa rakennusten ulkoseinillä. Ruotsissa niitä liennee pitkälle yli 10 000. Suomessa on juuri ylitetty 2000 kpl. Kukaan ei tiedä missä sellainen on, kun äkkiä tarvitaan. Vielä harvemmassa on käytön osaajia.
Miksi Suomi on tällainen takamaa?
Peruskoulussa opetetaan elämisen ehtoja, mutta ei eloon jäämisen ehtoja. Kuitenkin jo pikkupojat leikkivät vaarallisesti, nykyään myös pikkutytöt. Pikkupoikana juostiin Helsingissä 6-kerroksisten talojen harjalla nokikolarin kahdella lankulla kilpaa korttelin ympäri. Ja vieritettiin lumipalloja peltikattoa alas kadulle. Oliskohan 16-vuotiaana ilman kypärää Maicolla ajettu ennätys Uudenmaankadun päästä päähän vielä voimassa? Haralta meni jalka jo fillarilla ja Jusalta nenä ja etuhampaat pyykkitelineeltä. Maico tuhoutui Elimäenkadulla kylkikolarissa Sisun kanssa paripyörien alla.
Maailmantilanteen kiristyessä on kysytty, mitä huoltovarmuutta ja maanpuolustusta palvelevia taitoja olisi hyvä lisätä ensiasteen koulutuksesta alkaen? Yleinen ensiapu- ja elvytystaito on varmasti suurin puute ja tärkein kaikkeen koulutukseen lisättävä kansalaistaito harvalukuisessa maassa! Riittää kun arvioi perusteluiksi kansantaloudellisia säästöjä.
Paljonko säästyisi turhia vastaanottokäyntejä teveysasemilla, jos kaikille ikäluokille lapsista vanhuksiin olisi lähi-ihmisillä tarjota ensiapu- ja elvytystaitoja uskallusta myöten! Mielikuvitus ei tunne rajoja taloudellisille hyödyille yhteiskunnassa kaikilla aloilla. Tulos on jokaisen vapaasti arvioitavissa.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat (OTI) suosittaa muun muassa: “Jokaisen kansalaisen ensiapukoulutus parantaisi mahdollisuuksia välttää vakavia seurauksia. Ensiapukurssien hyödyntäminen kuljettajakoulutuksessa olisi harkitsemisen arvoinen toimenpide liikenne- ja muunkin yleisen turvallisuuden parantamiseksi.“
Ammatikuljettajien järjestö Rahtarit ry. kannattaa vahvasti, kuljetusyrittäjien SKAL ehdollisesti, mutta Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi vierittää vastuun alalle itselleen. Liikennevirasto ei ota mitään kantaa ja LVM suhtautuu asiaan kuin pilviseen päivään.
Helsingin pelastuskoulun lakkauttamisesta ja siirrosta Kuopioon syntyi iso riita. Helsingin kaupunki ja HUS vaativat päätöksen perumista. Sisäministeri Kai Mykkäsen päätöstä arvostelevat ankarasti omankin puoleen jäsenet. Pelastuskoulusta on valmistunut vuosittain 15 pelastajan tutkinnon suorittanutta ja 6 alipäällystötutkinnon saanutta.
Pelastuskoulun siirtopäätöksen arvostelu kohdistuu lillukan varsiin. Hukassa on iso kuva: ensiapu- ja elvytystaidon kansalaistaito! Se missä päällystö koulutetaan, on pieni asia verrattuna kaikkein tärkeimmän puuttumiseen.
Suomalaisella yhteiskunnalla on peiliin katsomisen paikka.
|
|
25.10.2018 00:00 |
15 tuuman renkaita molemmat. Paras talvirengas on mahdollisimman kapea.
On taas aika valita talvirenkaat. Ja aika kuunnella roskapuheita niistä.
Suomi Jyväskylästä pohjoiseen tankkaa vanhaa kaavaa ”pohjoisen kovista talvikeleistä, jotka vaativat nastarenkaita”. Erityisesti taksit, pikkubussien kuljettajat ja henkilöautoilijat suurena massana kieltäytyvät näkemästä muuta, ”kun näin on ollut aina”. Aika ja kehitys ovat ajaneet ohi. Puhu sitten vielä muka ”ammattitaidosta”.
Ensimmäinen virhe on olettamus, että ”pohjoisessa on pahimmat talvikelit”. Väärin. Etelässä ovat! Pahin on jääkeli 0-asteen tuntumassa, tavallisesti kostean tai vesikelmun peittämänä. Tällainen on jokapäiväinen Etelä-Suomessa ja rannikoilla, ei ”pohjoisessa”. Kun pakkanen kiristyy, jääkin muuttuu nahkean pitäväksi. Sitä on pohjoisessa.
0-asteen jäinen pinta on talven sadasta ajokelistä ainoa, jolloin nastoista voi olla hyötyä. Kaikilla muilla talvikeleillä nykyaikainen kitkarengas voittaa nastarenkaan sekä ajettavuudessa että pidossa.
Kitkarengas voittaa 0-asteisillakin ajokeleillä ajettavuudessa, pehmeydessä, mukavuudessa. Ja suorituskyvyssäkin heti, jos on plussakelejä tai vähänkin pakkasta tai lumipintaa.
Tuttavani, 80-vuotias kotirouva, joka jo kieltäytyy ajamasta autolla yöllä ja hämärällä, oli ikänsä luottanut vain nastarenkaisiin. Kunnes havahtui näkemään naapurinsa ajavan kitkarenkailla kevyesti lumipeitteisen ylämäen yli siinä missä oma auto ei pärjännyt nastarenkailla. Vaihdettuaan kitkarenkaisiin hän ei unohda kiittää neuvosta.
Itsekin vaihdoin alle kitkarenkat jo vuonna 1982. Ei ole sen jälkeen nastarenkaita omassa autossa ollut. Eikä ongelmia talviajossa.
Rahalla ei osteta ajotaitoa. Alkeellistakaan. Kalliit isot SUVit, Bemarit, Volvot, Porschet, Mersut ja viiden nollan autot (neljä nokalla ja viides ratin takana) esiintyvät järjestään muodin mukaisilla ylileveillä läskeillä (= renkaat) ja tukevalla nastoituksella. Kuivalla ne repivät asvalttipölyä pilvinä ilmaan, luistelevat mutkissa ja jarrutuksissa ohjauskyvyn menettäneinä nahkoineen nastoillaan, ja ovat hiukankin vaativammilla talvikeleillä tien tukkoina. Helpoilla keleillä loistavat kyllä –ylinopeuksilla yleensä.
Talvirenkaan pitää olla mahdollisimman kapea, että se leikkaa lumikerroksen läpi kovaan tienpintaan, jotta ohjautuvuus ja jarrutusteho säilyisivät. Katsokaa rallirenkaita jollette usko: kulutuspinnan leveys kahdeksan sentin luokkaa, vaikka päällä 800 hevosvoimaa! Muotiin tulleet leveät renkaat ja kulutuspinnat ovat myrkkyä talvikeleillä. Leveä kulutuspinta ei leikkaa lumen ja loskakerroksen läpi, vaan jää ”uimaan” sen päällä vesiliirron tapaan.
Kitkarenkaan valtti on kumiseoksen pehmeys, jousto- ja mukautumiskyky kovimmallakin pakkasella. Lumella ja muhkuraisella talvitiepinnalla renkaan kulutuspinnan pitää joustaa, elää. ”Luonnonkumiseos-rengas” säilyttää pehmeytensä, joustavuutensa kovallakin pakkasella siinä missä pakkasen kiristyessä ”keinokumiseos- rengas” kovettuu tunnottomaksi korpuksi.
Pohjoismainen kitkarengas on ”luonnonkumiseosta” siinä missä keskieurooppalainen kitkarengas ja nastat kiinni pitävä nastarengas (jotka on tehty kestämään pitkää ajoa suurilla nopeuksilla kuivilla moottoriteillä) on tehty ”keinokumiseoksesta” - yksinkertaistetusti sanottuna.
NASTARENGAS, TAPPAJARENGAS
Ruotsista kantautuu hurjia tietoja Suomeen. Ruotsin tie- ja liikennetutkimusinstituutti VTI raportoi nastarenkaiden kuluttavan noin 100 000 tonnia (!) asvalttia vuodessa. Suomeen suhteutettuna arvioidaan nastojen kuluttavan ainakin 50 000 tonnia asvalttipintaa vuodessa. Se merkitsee satoja kuorma-autokuormallista, miehiä ja työkoneita paikkaamaan nastarenkaiden jälkiä joka vuosi. Mitä kesällä paikataan, jyrsitään talvella pois. Ja kansa maksaa.
Suomessakin on puhuttu asvalttipölyn myrkyllisyydestä ja haitoista ihmisille – varoen ja vähin äänin, sillä median ei parane haastaa mahtavia rakennusliikkeiden mainos ja -ilmoituseuroja.
Nastarenkaat tappavat enemmän kuin pelastavat! Nyt Ruotsissa sanotaan ruminkin sana niin kuin se on. Sanojen takana on Ruotsin arvostetuimpiin kuuluva tutkimuslaitos: yksityisen teknisen yliopiston, Chalmersin, ympäristöanalyysin laitos. Sen tutkijat arvioivat, että nastarenkaat pelastavat Ruotsissa 60-770 elinvuotta kun samalla menetetään 570-2200 elinvuotta mittauksella, joka lähtee jo tuotantovaiheesta. Ja vielä paljon kielteisemmäksi menee tulos nastojen rakenneaineen koboltin kohdalla, jos laskenta aloitetaan Afrikan kobolttikaivosten työläisistä.
- Muut maksavat kalliisti siitä, että harvat korjaavat voitot, toteaa ympäristöjärjestelmien ja riskienhallinnan professor Sverker Molander Chalmersin teknisen talouden ja organisaation laitoksesta.
Tuulilasituhot nousevat liki miljoonaan euroon vuodessa nastarenkaista irtoilevien nastojen rikkomina. Vuosi vuodelta nastamääräyksiä on tiukennettu, nastojen kokoa ja painoa pienennetty, Seurauksena nastojen teho on heikkenemistään heikentynyt ja pysyminen renkaassa huonontunut. On aivan tavallista, että nastarenkailla aloitetaan ajo paljailla teillä paljon ennen talven tuloa ja jatketaan pitkään kesäkeleihin saakka. Kuluneista nastarenkaista nastoja sinkoilee sitten sarjatulena takana ajaviin autoihin.
Nastarenkaat tuottavat peräänajoja kymmenien tuhansien eurojen edestä vuosittain johtuen jarrutusmatkojen epäsuhteesta jonoajossa. Jonoajossa autojen välimatkat tuppaavat muodostumaan samanmittaisiksi. Jonossa hätäjarrutuksessa nastarenkaiden lyhyempi jarrutusmatka vesi-jääpinnalla kostautuu kitkarenkailla ajaville äkkiä peräänajona edellä ajavaan. Saman lajin talvirenkaat autoissa toimisivat ääritilanteissa keskenään turvallisemmalla tavalla.
Tahot jotka eivät ymmärrä, eivät tohdi kieltää nastarenkaita. Autoliitto on sellainen. Liikenneturva on sellainen. Trafi ja Liikennevirasto, pian Väylävirasto, ovat sellaisia. Liikenneministeriö LVM, asiatiedon kaatopaikka, on sellainen. Poliisista ei ole puhujaksi missään.
Ja sellaiseksi taitavat jäädä niin kauan kuin rengasteollisuus haluaa kaupata nastarenkaita ja kun VTT ja Tuulilasi ja Tekniikan Maailma mittaavat hiuskarvan näennäisetuja nastarenkaille ominaisuuksissa, joilla on toisarvoinen merkitys jokapäiväisessä liikenteessä.
Ja kansa maksaa. Kalliisti. On aika panna nastarenkaat maksulle kuten Norjassa. Ja kieltää kokonaan isoissa kaupungeissa!
|
|
28.09.2018 00:00 |
Pohjoismaiden ainoa liikennelääketieteen professori, liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien pitkäaikainen jäsen Timo Tervo hälyttää kerta toisen jälkeen julkisesti ja tv-haastatteluissa poliisimme ala-arvoisesta työstä liikenteessä. Tervo kiteyttää ankaran arvostelunsa liikennevalvontaa suorittavan poliisiin keskittymiseen lähes kokonaan nopeusvalvontaan peltipoliisien jatkeina.
Nopeusvalvonnassa Jussi Poliisi voi istua mukavasti lämpimässä poliisiautossa ja vain katsella ja rangaista erehtyneitä siviiliautoilijoita rikollisiksi. Jussi Poliisi ei ajattele. Samaan aikaan Jussi Poiliisin selän takana alati raaistuva kansainvälinen kuljetusrikollisuus levittäytyy myös Suomen teille.
Vastaavasti myös valtaosa peltipoliisien 2017 mittaamista 600 000 ylinopeudesta on ajettu erehdyksessä. Sitä todistaa nopeusjakauma, jossa ylivoimainen painopiste on hyvin vähäisissä ylinopeuksissa. Pelkästään huomautuskirjeistä poliisi itse arvioi koituvan kolmen miljoonan euron lasku veronmaksajille.
Valtaosa erehdyksessä ajetuista pienistä ylinopeuksista johtuu ala-arvoisesta nopeusrajoitusmerkinnästä. Euroopassa nopeusrajoitus on kirjoitettu tien pintaan tai osoitettu liikennemerkillä muistutuksena juuri ennen peltipoliisia. Vain ei Suomessa. Meillä autoilija houkutellaan varoituksetta ylinopeuteen poliisin kohdalla. Useinkin liikennemerkki on näkemäesteen takana; puuston, lumen tmv. peittämä.
Jussi Poliisi on työkseen liikenteessä. Hän näkee liikennesuunnittelun virheitä ja heikkouksia. Jussi Poliisin koulutuksella olisi kohtuullista odottaa häneltä raporttia liikennesuunnittelijoille. Liikennesuunnittelijat eivät jalkaudu. Jussi Poliisi on siellä missä ilmenee suunnittelun heikkouksia, puutteita ja virheitä.
Jussi Poliisi vain katselee. Jos hänen katseensa osuu autoilijaan, joka hänen tulkintansa mukaan tekee virheen liikenteessä, hän käy kiinni. Jalankulkijaan, pyöräilijään hän ei käy kiinni. Jussi Poliisi ei ajattele, syntyikö virhe mahdollisesti liikenneympäristöstä johtuen. Jussi Poliisi, liikenneturvallisuuden varmistaja kadulla ja tien päällä, katselee.
Helsingin läntinen pääväylä, Mechelininkatu, on ollut täysin tukkeutunut jo puolitoista vuotta katutöiden vuoksi. Aamuruuhka etelästä pohjoiseen on sietämätön. Runsaan neljän kilometrin matkalla on 11 liikennevaloa suojateiden edessä. Valot palavat autoille vähimmillään 40 sekuntia ja pisimmillään 80 sekuntia. Sinä aikana vain 2-4 jalankulkijaa ylittää kadun. 90% ajasta, jolloin autojonot seisovat punaisen edessä, suojatie on tyhjillään.
Katutöiden takia sattui, että 11 liikennevalosta neljä oli pois käytöstä. Mechelininkadun kujanjuoksussa yhtäkkiä ei ollut mitään jonoa. Liikenne soljui katutöiden välistä vapaana virtana. Eikä satunnaisilla jalankulkijoilla siitä huolimatta ollut mitään vaikeuksia ylittää katu turvallisesti.
Työn alla yksikaistaisen ajoväylän pinta on ravistellut autoja pahasti. Yksittäiset kuopat ja eritasoiset peltilevyt ovat olleet jopa hengenvaarallisia kaksipyöräisille, mopoille ja moottoripyörille. Rakentajan vastuuttomuus liikenneturvallisuudesta on ollut yhtä sikailua.
Kukaan ei pysty arvioimaan, kuinka monta miljoonaa tonnia turhia päästöjä, turhaa polttoaineen kulutusta ja menetettyjä työtunteja katutyömaan onneton järjestely on aiheuttanut.
Jussi Poliisikin ajaa säännöllisesti Mechelininkadun tukkeutuneella pääväylällä. Koulutuksellaan hän näkee, ja tuntee! suunnittelun heikkoudet ja virheet. Jussi Poliisi vain katselee. Jussi Poliisi ei ajattele, että pitäisi huomauttaa rakentajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Iltapäiväruuhkassa autojonot palaavat pohjoisesta etelä-Helsinkiin. Välttääkseen Mechelininkadun ruuhkajonoa autoilijat hakeutuvat vaihtoehtoreitille Runeberginkatua ja Kampin torin nurkalta Malminrinnettä Lapinlahdenkadun liikenneympyrään.
Torin nurkalla on liikennevalo. Se syttyy punaisille jo, kun raitiovaunu tulee toripysäkille ja palaa kaiken aikaa kun matkustajat nousevat ratikkaan. Vaikka autoja soljuu virtana punaisten läpi, moni tunnollisesti pysähtyy ja yli kilometrin pituinen autoletka nytkähtää taas auton mitan kerralla eteenpäin. Voi kestää liki kaksi minuuttia, ennen kuin pysäkiltä lähtenyt ratikka pyrkii punaisten suojassa Malminrinteelle.
Jussi Poliisi katselee tätä poliisiautostaan. Jussi Poliisi ei ajattele. Että voisi vaikka ilmoittaa liikennesuunnittelijoille tarpeesta täsmentää punaisia valoja ratikan todellisen tarpeen mukaan.
Malminrinteen alapäässä on Lapinlahdenkadun liikenneympyrä, joka jakaa autojonon etelään Albertinkatua tai länteen kohti Espoota. Liikenneympyrän tuntumassa oikealla reunalla on liikennevalo. Se syttyy jo 40 sekuntia ennen ratikan tuloa punaisille. Albertinkadulle pyrkivät joutuvat sillä kohtaa jo tiukasti tarkkailemaan liikenneympyrää mahtuakseen siihen mukaan. Autoja ajaa solkenaan punaisia vastaan, kun ratikkaa ei näy. Huomio on liikenneympyrässä.
Jussi Poliisille ei tule mieleen raportoida, että liikennevalo on väärässä paikassa liikennevirtaan nähden, liian lähellä liikenneympyrää. Taivaalle nousee iltapäiväruuhkan tukoksesta tonneittain pahoja päästöjä. Autonmitta kerralla etenevä jono kuluttaa satoja litroja fossiilista polttoainetta turhaan ja ihmiset menettävät tuhansittain tunteja aikaa istumalla ruuhkassa väärin ajoitettujen liikennevalojen takia.
Jussi Poliisikin istuu mukavasti poliisiautossaan ruuhkassa. Hänellä on työpäivä aikaa. Jussi Poliisi vain katselee ruuhkaa ja autoilijoita.
Jussi Poliisi ei ajattele.
|
|
24.08.2018 00:00 |
|
Helsinki elää omaa elämää Vihreässä taivaassa. Vihreässä taivaassa ei ole autoja eikä moottoripyöriä, jotka kulkevat fossiilisilla polttoaineilla. Vihreiden puolueen apulaiskaupunginjohtajalla Anni Sinnemäellä on avaimet taivaaseen. Hän vastaa Helsingin kaupunkirakenteesta, sen kehityksestä ja ympäristöstä. Häntä ohjaa Vihreiden aatejohtaja ja kaikkien alojen asiantuntija Osmo Soininvaara.
Vihreiden johtava kulkuväline on polkupyörä. Toisena on 1800-luvun keksintö, raideliikenne. Samalla kun Helsinkiä ollaan levittämässä pyöräilijöiden ja raiteiden alle, autojen kulkua tulpataan. Auto on Vihreille este pääsylle taivaaseen.
Vihreät julistavat voittokulkuaan pyöräilijöiden määrällä Helsingissä. Uutiset pasunoivat, että Helsingissä on jo vajaa 8 miljoonaa pyöräilijää. Vaikka jokainen helsinkiläinen todella pyöräilisi, ilmoitettu pyöräilijämäärä ylittää asukasmäärän yli 12 kertaisesti. Soininvaara on koulutukseltaan tilastotieteilijä. Hän osaa kääntää lukuja edukseen.
Pyöräilyn määrä on kyllä kasvanut. Siihen ovat vaikuttanee poikkeuksellisen edullinen kesä, joka toiseen kadunkulmaan sijoitetut kaupunkipyörärivistöt ja katutilasta valloitetut uudet pyörätiet.
Valtavasti kasvaneen järjestelmän maksajaksi on pakotettu jokainen helsinkiläinen veronmaksaja. Epävirallinen tieto kertoo, että kaupunkipyörien käyttäjien todellinen määrä lasketaan vain nelinumeroisella luvulla. Oikeaa lukua ei paljasteta. Kansa maksaa Vihreän eliitin nautintaoikeudesta. Toivoa sopii, että pyöriä käyttävien kuntoplussa kestää kesäkautta kauemmin.
Mitä kaupunkipyörät ja pyöräilyjärjestelmä maksaa? Sehän ei käsitä vain pyöriä, pysäköintipaikkoja ja maksupäätteitä, vaan myös pyörien suuria huolto- ja korjauskustannuksia (mikä ei ole omaa, sitä kuin vierasta sikaa). Suuren kustannuseränsä muodostaa myös pyörien autokuljetuslaivasto, joka päivät päästään kuljettaa kaupunkipyöriä jättöpaikoilta takaisin lähtöpaikoille sekä huoltoihin ja korjauksiin. Realistinen tehoarvio pyöräteiden hinnasta suhteessa käyttömäärään ei naurata helsinkiläisiä maksajia.
Vihreiden johtaessa kaupunkia koskaan ei saada vastausta kaupunkipyörien ja järjestelmän kokonaishinnasta.
Vihreiden äänestäjä on tyypillisesti nuori opiskelija tai pitkälle koulutettu nuori työuransa alussa. Tämä eliitti, joka usein muiltakin osin elää veronmaksajien tuilla, on Vihreän kaupunginjohdon tuki ja turva. Sen varassa Vihreät myös ohjaavat veronmaksajien rahat.
Oman lukunsa muodostaa pyöräilijäeliitin kaupunkitilan valloitus. Pyöräteiden rinnalla sujutellaan surutta jalankulkijoiden välistä jalkakäytäviä pitkin, suojateillä kadun yli, kadulla väärää ajosuntaa ja liikennevalojen punaisista piittaamatta – miten vain liikennesääntöjä voi rikkoa.
Helsingissä poliisi ei sakota sääntöjä rikkovia pyöräilijöitä. Nuhtelee jos sattuu kohdalle, tai jakaa varoituksia. Edes henkilötietoja ei oteta. Rikkeitä jatkuvasti toistavista ei kerry tietoja, ei edes ajokorttirekisteriin kuten monessa muussa maassa. Rahallisista seuraamuksista puhumattakaan. Muiden liikenneturvallisuus ei kuulu pyöräeliitin ajatusmaailmaan.
Helsingissä on valmis rikeseuraus pummilla kulkemisesta busseissa, ratikoissa ja junissa. Järjestelmä on olemassa. Vain ei pyöräeliitille.
Muualla maailmassa on toisin. Saksassa olisi valmis järjestelmä malliksi Suomellekin. Esimerkiksi pyörätien vieressä polkeminen johtaa 20€ sakkoon. Kännykkään puhuminen pyöräillessä maksaa 25€. Ajosta päin punaisia liikennevaloja saa 60-100€ sakkoa ja virhepiste ajokorttirekisteriin. Junaradan ylityksestä sulkupuomi kiertäen maksaa 350€ ja kaksi virhepistettä ajokorttiin, jne. Alkaisi rahaa kertyä pyöräilijäeliitiltä takaisinkin päin kaupunkilaisten kassaan.
Samalla kaupungin Vihreä kaupunkirakenneja ympäristöjohto on tulpannut totaalisesti Helsinginniemen etelä-pohjoissuuntaiset pääväylät. Jätkäsaaren 25 000 asukkaalle valmistuva kaupunginosa ja satama on täysin sumpussa tulo- ja menoväylien riittämättömän välityskyvyn johdosta. Se perustuu alusta asti Vihreiden vaatimukseen autottomasta kaupunginosasta!
Työmatka Jätkäsaaresta Haagaan 8 km kesti Vihreiden voimaantuloon saakka aamulla ja illalla 25-30 minuuttia. Nyt kestää tunti 15-20 minuuttia! Liikenne nykii joka aamu ja ilta autonmitta kerralla yksikaistaiseksi 5 km:n työmaaksi tehtyä Mecheliininkatua, Topeliusta ja Mannerheimintietä. Samalla tavalla Mannerheimintie, Ruuneberginkatu, Tukholmankatu Paciuksenkatu, Sörkän Rantatie – pääväylät! – on tulpattu ylimittaisilla rakennustyömailla. Ydinkeskustakin on pelkkää rakennuskaaosta. Sama liikennekaaos toistuu autoilta tulpatuilla kaduilla iltapäiväruuhkassa. Tätä on jatkunut jo kaksi vuotta. Ihmisten työaikamenetyksistä yhtä vähän kuin autoruuhkien valtavista päästöhaitoista Vihreä valta ei välitä. Päästömyrkyt eivät yllä Vihreään taivaaseen. Kunhan autoille voidaan tehdä kiusaa.
Vihreiden alamäki on alkanut Mechelininkadulla, helsinkiläiset jo puhuvat.
Viimeinen niitti on tulossa Helsingin Vihreät johtamasta ”joukkoliikenneuudistuksesta”. Liikenneteknisesti ”nuoret, nykyaikaiset, koulutetut” palaavat 100 vuotta taaksepäin. Helsinki peitetään raideliikenneverkolla. Puuttuu hevosveto.
Pääväylille, esimerkiksi Jokerilinjalle, varataan oma aidattu väylä. Energiaksi valittu sähkö. Valituksi tuli Transtech/Skoda juna, 34 m pitkä, paino yli 7 tonnia, 250 matkustajaa, hinta 3,2 miljoonaa euroa/kpl.
Vaihtoehtona olisi esimerkiksi Solaris, VDL, Irizar, Iveco, Daimler, Volvo, MAN, BYD tai muu bussijättiläisen huippunykyaikainen 22-26 m pitkä, vain 25-27 tonnia painava, 220-240 matkustajaa, hinta 0,8 miljoonaa euroa maksava.
Vihreä joukkoliikenneuskonto ei myönnä, että kolme kertaa kevyempi (ja tuntuvasti pienemmällä vierintäkitkalla varustettu) ja käytännössä saman matkustajamäärän nivelbussi kuluttaa samalla matkalla alle kolmanneksen kolme kertaa painavamman Transtech-junan sähköenergiasta. Junan elinajaksi lasketaan 3o vuotta, nivelbussin vain 15 vuotta. Yhden junan hinnalla ostetaan neljä vastaavaa nivelbussia.
Eikä juna jatka kulkua siitä mistä raiteet päättyvät. Nivelbussi jatkaa pitemmälle, kerää matkustajia katuverkosta kauempaakin, ja tarvittaessa vaihtaa yön yli reittiä uusien asuinalueiden myötä.
Tämä ei yksinkertaisesti mahdu ”kaikkien alojen asiantuntijan” päähän, eikä Vihreään kaupunginjohtajaan, jolla on avaimet Vihreään taivaaseen. Puolustautuvat Vihreää vallantavoittelijaa vastaan.
Väliäkö? No, kansahan sen maksaa!
|
|
Feed Entries