Klaus Bremerin
Blogi
Helsinki rakkaani, koita kestää PDF Tulosta Sähköposti
29.03.2014 09:13
...sillä he eivät tiedä mitä tekevät.
Helsingin valtuuston jäsenistä enemmistö on hemuja, helsinkiinmuuttajia. Valtuustossa enemmistö on halunnut Malmin lentokentän asuntorakentamiseen, koska ”Helsingissä on kova pula rakennusmaasta ja halvoista asunnoista. ”Kova pula” on lähtöisin rakentamisesta vastaavasta apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilästä (SDP), Suonenjoen poikia.
 
Helsingissä on 962 ha peltomaata. Helsinki on EU:n suurimpia maataloustukien saajia. Lisäksi sillä on 580 ha metsä- ja joutomaata. Kehysriihen tuloksena 26.3.hallitus päätti luovuttaa Malmin kentän asuntorakentamiselle. SDP julisti, että ”Malmin lentokentän ottaminen asuntokäyttöön on SDP:lle tärkeä asia asuntopulan vuoksi”. Ja valtiovarainministeri Kokkolasta, Jutta Urpilainen (SDP) perään, että ”rakenamme kohtuuhintaisia asuntoja Helsinkiin”.
 
Malmin kenttä sijoitettiin aikanaan Helsingin kehnoimmalle rakennusmaalle Tattarisuolle, jolle ei katsottu koskaan voitavan rakentaa taloja. Suota on 20 - 45 m:n syvyyteen. Kun liikennekoneet kasvoivat DC-3:sta, niitä jouduttiin kaivamaan suosta kiitoradan petettyä. Helsingin päälentoasema oli siirrettävä Seutulaan.
 
Keskimäärin 38 m syvälle suolle ollaan nyt SDP.n tiukasta vaatimuksesta tekemässä ”halpoja asuntoja 20 - 30 000 asukkaalle rakennusmaapulaa potevaan Helsinkiin”. Jokainen päätelköön itse, miten ”halpaa” on rakentaa suolle, jolla jokainen rakennus katu- ja pihaneliöitä myöten on paalutettava. ”Kyllä kansalla on rahaa”, toppuuttelee perinteinen SDP-tunnuslause.
 
SDP:n tavoitteen ratkaisijaksi nousi itse asiassa Suomussalmen kasvatti, liikenneministeri Merja Kyllönen (Vas.). Hän perusteli kehysriihen alla Malmin kentän sulkemista väittämällä, että kenttää käyttää vain 70 harrastelijaa. Todellisuudessa kenttää käyttää 700 harrastajan lisäksi Suomen suurimmat ammattilentäjäkoulut, ansiolentoyritykset, lentokerhot, laskuvarjohyppääjät ja Rajavartiosto. 2012 kentälle laskeutui 38 450 ilma-alusta, kun esimerkiksi liikenneministerin ”omalle kentälle” Kajaaniin laskeutui vain 1432 ilma-alusta.
 
Kyllösen puoluetoverin, kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (Vas.) tehtäviin olisi kuulunut puolustaa kentän säilymistä. Malmin lentoasemaa rakennuksineen ja kiitoteineen pidetään ilmailuhistorian merkittävimpiin kuluvana ”monumenttina”. Sen suojelua edellyttävät sekä oma Museovirastomme että kansainvälinen World Monuments Fund. Mitä tulevaisuuden käyttömahdollisuuksiin kuuluu Tukholman Bromman kentän viitoittamalla tiellä, sen näkeminen olisi ollut jo aivan liikaa vaadittu hallitukselta, ministereiltä ja Hellsingin valatuustolta.
Liikenneministeri Kyllönen ja kulttuuriministeri Arhinmäki eivät tässäkään asiassa yllättäneet ”osaamisellaan” vaativissa tehtävissään.
 
EI UUTTA HELSINGIN TAIVAAN ALLA
Ensimmäisten matalien kerrostalojen valmistuttua vastapäätä sataman aitaa Helsingin Länsisatamassa, Jätkäsaaressa, kesti vain joitakin kuukausia uusien asukkaiden ensimmäiseen vastalauseeseen. Siinä oli enemmän allekirjoituksia kuin taloissa asukkaita. Vaadittiin sataman hiljenemistä, kirkkaiden valojen sammuttamista ja esteettisen arvojen kunnioitusta. Satamaa moitittiin siitä, että pinottiin räikeästi erivärisiä satamakontteja päällekkäin.
 
Helsingin satama otti opikseen. Maaseudun rauhaa se ei osannut luoda aidan toiselle puolelle, mutta se pinosi jatkossa parhaansa mukaan samanvärisiä kontteja päällekkäin.
 
Juhani Ahon
”Rautatien” malliin Helsinkiin kuitenkin värkätään bussiliikennettä 20 - 30 kertaa kalliimpia uusia raideliikennejärjestelmiä - niin paljon, että asiantuntijatkin jo varoittavat kestämättömistä raitiovaunuruuhkista.
 
Junarataakin ollaan räjäyttämässä tunneliin isoille, täyskasvuisille junille koko Helsingin keskustan alle Pisaran muotoon. Ja  vaikka Helsinki vannoi, ettei se 1982 valmistuneen metroskandaalin laittomuuksien ja harmien jälkeen enää ikinä rakenna toista metroa, päätettiin 30 vuotta myöhemmin rakentaa uusi metro, Länsimetro. Sekin on jo ennen valmistumistaan hamaassa tulevaisuudessa ehtinyt kerätä kaikki edellisen metroskandaalin ainekset eväikseen kustannusylityksineen, salattuine asiapapereineen, laittomuuksineen ja aikatauluviivästyksineen. Mutta kyllähän kansalla on rahaa.
 
Katujakaan ei saada hiljenemään niin, että linnunlaulu ja tuulen suhina puiden latvoissa ylittäisi liikennemelun. Ei vaikka keskustan katuja rauhoitetaan autottomiksi, että kelpaa polkupyörillä suihkia kuin kyläraitilla ikään..
 
Melumääräyksiä kiristetään niin, ettei yli ­100 000 tyhjästä toimistoneliöistä sallita tehdä halpoja asuntoja opiskelijoille ja erityisryhmille, invalideille. Rakennetaan suurten rakennusliikkeiden uusia halpoja asuntoja vaikka Tattarisuolle. Ja säilytetään Helsingissä sen 962 ha peltoa ja 560 ha metsää ja risukkoa. Nostetaan Helsingissäkin EU:n maataloustukia ihan niinkuin on totuttu!
 
Rakas Helsinkini, kestä! Hemut ovat aina olleet kohtalosi.
 

Kommentit  

 
0 #1 Göran Hasselgren 07.10.2015 10:48
Päättäjiä ja kaavasuunnittel ioita voisi myös muistuttaa ettei vanhat virheet saa enää toistua.
Valtionarkeolog i, pääjohtaja Henrik Liliuksen haatattelu, vuonna 2002:

”Liikemaailman paineet eivät ole nykyisin suuret, onhan kaupunkien keskukset jo tuhottu”, Lilius sanoo. . . .

"Räikeimmin raha ja kulttuuriperinn e, uusi ja vanha olivat vastakkain 1960- ja 1970-luvuilla. Tuolloin suomalaisiin tarttui hirmuinen rakennusten tuhoamisvimma.
Helsingissä revittiin alas satoja kauniita ja historiallisia rakennuksia ja tilalle rakennettiin muka moderneja mutta rumia uusia taloja."

”Lisäksi 1950- ja 1960-lukujen taitteessa valmistuneet arkkitehdit olivat vallassa. He edustivat funktionalismia ja halusivat katkaista siteet historiaan. 1800-lukua halveksittiin ja sen ajan arkkitehtuuri sai mennä”, hän sanoo. . .
Lainaa
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

 

Blogissa aiemmin:

Ylinopeus ja nopeusrajoitukset – Suomalaisten aivotulppa (16.9.2024)
Viranomaiset ja liikenneturvallisuus: Mössötystä riittää, kukaan ei valvo (20.8.2024)
Risteysalueen tappava ristiriita (12.6.2024)
Minä, vapaa Suomen kansalainen, ja minua suurempi: HERRA VIRKAHERRA (29.4.2024)
Jäikö tärkein näkemättä, Jyri Häkämies? (22.3.2024)
Miksi niin paljon turhaa? (22.2.2024)
2020 – 2024 samoilla renkailla kesät talvet – Nyt jo neljänteen talveen! (22.1.2024)

2023

Soita LVM, Traficom, Väylävirasto... tulee kuka, mitä, häh...? (12.12.2023)
Taksit ilman kuluttajansuojaa (14.11.2023)
Miksi hyväksytään vääriä liikenneympyröitä? (12.10.2023)
Suomalainen ei kiitä! (15.09.2023)
Minne menet, Helsinki? (21.08.2023)
Päästöistä ja saasteista viis – Vihreät lamaannuttavat Helsingin (14.06.2023)
Mikä Helsinkiä riivaa? (15.05.2023)
Petkuta vakuutusyhtiötä ja maksat kaiken itse (26.03.2023)
Terroristit joukossamme (03.03.2023)
Ympärivuotisilla lumihelvettiin (12.12.2023)

2022

MIKSI... (12.12.2022)
HSL – Itkeäkö vai nauraa? (16.10.2022)
Kuljettajapula ajateltava täysin uusiksi (26.10.2022)
Auton ajokortti 17-vuotiaille – Virheillä kuten ennenkin? (29.09.2022)
Onko Suomessa järki pysähtynyt? (25.08.2022)
MIKSI? (14.06.2022)
EU:n tietosuojalaki on kaupan este (03.05.2022)
Suomi – nukkuvien maa (04.04.2022)
Sirkus Töölöntori (01.03.2022)
Suomi pilkkaa veronmaksajia (03.02.2022)

2021

Kyvyttömyydem kukkaset – Tietyömaat (11.11.2021)
Ei kannata yrittää (10.9.2021)
Etanoli – ilmastomuuttajien sokea piste (13.8.2021)
Helsingin (ja muiden kaupunkien) hölmöily näivettää keskustoja (18.6.2021)
Quo vadis, nokian? (20.5.2021)
Manipuloitu LP-raportti on vain jäävuoren huippu (15.4.2021)
Suuri puhallus! (5.3.2021)
Kuskeja ja renkaita (3.1.2021)

2020

Valheellinen liikennepolitiikka – Liikenneturvallisuuden surma (11.12.2020)
Yli kymmenen hyvää syytä rakentaa Vaasa – Umeå linkki, Kvarkentie (19.11.2020)
Mikä hiljensi Harakan? (15.10.2020)
Maantiekuljetukset polvilleen (11.9.2020)
Avuttomuuden ratinkääntäjät (14.8.2020)
Montako henkeä taas uhrataan LVM:n alttarilla (9.3.2020)
Tappavat valot (3.2.2020)

2019

Sähköauto kaatuu vetyautoon! (13.12.2019)
Liikennenäkeminen on monesta kiinni (15.11.2019)
Tervetuloa Tivoli Keskustatunneliin (17.10.2019)
LVM pantava holhoukseen (19.9.2019)
Tunnustan, olen taparikollinen (20.8.2019)
LP:n ylösnousemus (12.6.2019)
Elävä lentohistoria Malmille! (30.4.2019)
Malmin Vihreä miljardihauta (4.4.2019)
Minä ja Mäntyranta – Ei, ei tätä kestä selvinpäin (14.3.2019)
Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi), osa 2 (31.1.2019)

2018

Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi) (19.12.2018)
Kultakaivos (20.11.2018)
Nastarenkaat tappavat enemmän kuin pelastavat (25.10.2018)
Jussi Poliisi katselee liikennettä Jussi Poliisi ei ajattele (28.9.2018)
Vihreät kaatuvat liikenteeseen (24.8.2018)
Elää ja antaa elää (26.6.2018)
Hengenvaaralliset talvirenkaat (11.5.2018)
Sähköauton seuraava askel (6.4.2018)
Raidejoke kansan hallintaan (5.3.2018)
Suurten lupausten Raidejoke (30.1.2018)

2017

Kateus maan perii (20.12.2017)
"Vihreä Helsinki" tappaa päästöillä (13.11.2017)
Jakelumullistus (19.10.2017)
HCT-rekoista päätöksiin – Näin ei voi jatkua (20.9.2017)
Sähköauto – ilmastohirviö bensa-autoon verrattuna (31.8.2017)
Tässä ei ole tulevaisuus (20.6.2017)
Näin meitä huiputetaan! (10.5.2017)
Rengasmääräykset hullujen hommaa! (3.4.2017)
Liikenteen huutavin vääryys! (6.3.2017)
Ylinopeus, tilannenopeus ja kohtuuttomat rangaistukset (23.1.2017)

2016

Usko nujertaa faktat vihreässä liikennetekniikassa (1.12.2016)
Niin niin automies että! (31.10.2016)
Silmitöntä tuhlausta – kansa maksaa (3.10.2016)
Antti Vehviläinen, yllytätte väheksymään liikennesääntöjä (24.8.2016)
Helsinki ja Espoo kusettavat (27.6.2016)
VW-moka opiksi kaikille (20.5.2016)
Pääkaupunkiseudun PanamanPaperit (15.4.2016)
Renkaita rengasmeressä (18.3.2016)
Kohtalokkaita virheitä 1. (26.2.2016)
Demokratiakato (20.1.2016)

2015

Hölmöläisten joukkoliikennelait (2.12.2015)
Se mikä ei näy, sitä ei ole (20.10.2015)
Kansa pannaan maksamaan liikenteen miljoonamokat (18.9.2015)
...sillä he eivät tiedä mitä tekevät (21.8.2015)
Voiko tyhmempää sakkia olla (25.6.2015)
Autotehtaan käsi on jo lompakossasi (28.5.2015)
Hölmöläiset liikemiehinä (22.4.2015)
Joukkoliikenteen Vihreä uskonto (19.3.2015)
Aatos Erkko "kaatoi" Sanomia (20.2.2015)
Eljas Erkko "kaatoi" autotuojat (21.1.2015)

2014

Julkinen liikenne, Suomalaisen hulluuden huippu (5.12.2014)
Kumipyöräliikenteen tuska (7.11.2014)
Johtavia erityisasiantuntijoita pilvin pimein (3.10.2014)
Trafi veneilijöille: Vielä me teidätkin opetetaan (26.6.2014)
Kaikkea ne venäläiset keksii (26.6.2014)
Trafi rokottaa lainvastaisesti, ministeriö hyväksyy (19.6.2014)
Ei voi olla totta (26.5.2014)
Kaiken maailman turvatarkastuksia (25.4.2014)
Helsinki rakkaani, koita kestää (29.3.2014)
Yhteiskunnalla on syöpä (1.3.2014)
"Kyllä kansalla on rahaa!" (27.1.2014)

2013

Nastarenkaat pitää jo kieltää (3.12.2013)
Voitto ei ole voitto (28.10.2013)
Puna-vihersokeus on paha ongelma (25.9.2013)
Liikennekieli (29.8.2013)
Pelko on avain valtaan (17.6.2013)
Peilistä lukemisen taito (20.5.2013)
Älä usko kataisen hallitusta (19.4.2013)
Logiikan puutteesta (25.3.2013)
Liikennetantta-mafia on kansallinen katastrofi (26.2.2013)
Ymmärtävätkö koskaan? (29.1.2013)

2012

Suomen salainen ase: Joulupukki! (5.12.2012)
Vihreä valta on kultaakin kalliimpaa (31.10.2012)
Suojatie ei ole suojatie! (1.10.2012)
Sokaiseva ylinopeushysteria (4.9.2012)
Vihreiden Waterloo (20.6.2012)
Kerjäläisarmeija (29.5.2012)
Onko Päivi Räsänen sokea? (26.4.2012)
Liikenneturvallisuusnäpertelijät (30.3.2012)
Liikenneturvallisuuden rahanreikä (27.2.2012)
Virkamiesvalta selättää kansanvallan (30.1.2012)
Liikenneturvallisuusongelma no.1: Kyvyttömät johtajat (5.12.2012)
Psykoottiset (3.11.2012)
Edesvastuuton vasemmistoliitto (4.10.2012)

2011

Trafi kuristaa suomalaisia (29.8.2011)
Tehtävänä ruikuttaa? (22.6.2011)
On lehtiä ja lehtiä (30.5.2011)
Epämiellyttävä ilmiö (3.5.2011)
Siunattu hulluus (29.3.2011)
Muotoilun sokea piste (2.3.2011)
On sulla poka pimiät jutut (31.1.2011)

2010

Naisistuminen (1.12.2010)
VR, näköalattomuuden huippu (19.11.2010)
Kelvoton liikenneministeri on erotettava! (11.10.2010)
Taas autoilijaa kusetetaan (15.9.2010)
© Auto, tekniikka ja kuljetus 2011-2012 
B Yhtiöt Oy  |  Nuijamiestentie 5 A 00400 Helsinki  | Puhelin (vaihde) (09) 547 621  |  etunimi.sukunimi@boy.fi