Klaus Bremerin
Blogi
Jakelumullistus PDF Tulosta Sähköposti
19.10.2017 00:00

Maailman suurimmat, joukossa Amazon, DHL, Daimler AG, ovat kehittäneet drone-kuljetuksia jo vuosia ja edenneet siinä pitkälle.

Olemme jo sen keskellä! Tavaranjakeluliikenne muuttaa rajusti ja nopeasti perinteisiä muotojaan. Siihen kannattaa herätä jo nyt. Ja toivoa, että myös Suomen Poliisi herää nykyaikaan.
 
Tulevaisuuden pakkaus ei ole pelkkä pakkaus. Se on ekologinen. Se on kierrätettävä, jopa syötävä. Se on entistä kevyempi ja samalla vahvempi, tiiviimpi suoja sisällölle. Se erottuu entistä paremmin. Se on tilaa säästävä, mitoiltaan entistä tehokkaammin pakattavissa hyllyyn, laatikkoon, koriin. Se on entistä halvempi.
 
Tulevaisuudessa on entistä enemmän lähettäjiä. Ja entistä enemmän lähetyksiä. Ja entistä pienempiä kertalähetyksiä. Ja entistä pienempiä paketteja. Se on seurausta verkkokaupan yleistymisestä, rajusta kasvusta koko maailmassa, ja laajenemisesta kaikille aloille – kaikkein pienimmistä tavaroista aina käytettyjen ja uusien autojen kauppaan, jopa kuorma- ja linja-autojen ja työkoneiden kauppaan.


Saksan Postin ja DHL:n omintakeinen Streetscooter sähkö-pakettiauto on tehnyt rajun läpimurron Keski-Euroopassa.
Tulevaisuudessa on entistä enemmän jakelijoita. Samalla jakelun suorittajat ovat entistä pienempiä. Se johtuu osaltaan kovaa vauhtia etenevästä kaupungistumisesta ympäri maailmaa. Sen myötä ilmansuojelun vaatimukset kiristyvät. Ja liikennerajoitukset. Jakeluautot pienenevät. Sähköllä kulkevat yleistyvät (vrt. Saksan Posti, DHL, Streetscooter). Dronet tulevat autojen kilpailijoiksi. Kenties myös kortteleita, kaupunginosiakin peittävät putkipostijärjestelmät. Koemielessä niitä jo toteutetaan.
 
AMMATTIPÄTEVYYSDIREKTIIVI TUHOAA
Kehitysvammatkin jo näkyvät. EU:n ammattipätevyysdirektiivi on osoittautumassa täysin epäonnistuneeksi ja huutaa apua. Se on tuhoamassa sekä ennen kunnioitettua ammattikuljettaja- statusta että kuljetuskaluston valintaa. Ja niiden myötä liikenneturvallisuutta.
 
Haitallisten seurausten johdosta ammattipätevyysdirektiiville on annettu varsin erilaisia, usein paikallisiin olosuhteisiin suhteutettuja viranomaistulkinoja. Paitsi tietenkin mm. Suomessa, jossa viranomainen mielellään on paavillisempi kuin Paavi itse. Viranomainen vahvistaa sillä valtaansa.
 
Ammattipätevyysdirektiivi tekee kirjaimellisesti tulkittuna ammattikuljettajakoulutuksesta - C-, CE-, D ja DE-ajokorteista – sietämättömän kalliita saavuttaa ja ylläpitää. Paitsi maille, joissa ammattipätevyysdirektiivin tulkinta on jopa olematonta. Usein liikenneturvallisuuden haitaksi.
 
Samalla ammattipätevyysdirektiivi muokkaa myös jakeluliikenteen autokalustoa liikenneturvallisuuden vastaisesti. Jäljet näkyvät myös Suomessa. Alle 3,5 tonnin jakeluautojen – avolava- ja umpipakettiautojen – kauppa kukoistaa. Niitä ajetaan B-ajokortilla, eikä vaatimusta ylimitoitetusta ammattipätevyyskoulutuksesta, ei ajopiirturivaatimusta, ei ajo- ja lepoaikojen pilkuntarkkaa valvontaa, rangaistusuhkia ja joustamatonta kalustonkäyttöä.
 
Seurauksena sitten kasvavasti ylikuormia, ylipainoja liikenneturvallisuuttakin vaarantaen. Samalla ammattiautokaupan on tyrehtynyt käytännössä täysin 3,5 – 7 tonnin kokonaispainoluokkien kohdalla. Suomessa uhkaa täysi villiintyminen valvonnan puuttuessa. (Ruotsissa sama kehitys valvonnasta huolimatta. Vrt. KN-uutinen 4.10.: Tukholmassa yhdellä kertaa kymmeniä ajokortteja hyllylle, 3,5 t pakettiautossa jopa 1170 kg ylipainoa.)

SUOMELLE MONINKERTAISET HAITAT
Epäonnistuneen ammattipätevyysdirektiivin joustamaton tulkinta on johtanut Suomessa kotimaisen kuljetuselinkeinon alamäkeen. Työpaikkoja menetetään kiihtyvästi ammattikuljettajapulan kasvaessa. Keski-eurooppalaiset ja varsinkin entisten itäblokin maiden halpakuljettajat ja -kuljetusyritykset ovat haukkoina tarjoamassa tilalle halpakuljetuksiaan myös Suomelle.
 
Tanska, Ruotsi ja Norja heräsivät jo vuosia sitten omien kuljetusalan työpaikkojen katoamiseen ja halpamaiden ryntäykseen tilalle. Se on lisännyt roimasti maiden hallitusten myöntämiä määrärahoja ja viranomaisten tienvarsitarkastuksia ja tullivalvontaa, ja koventanut otteita laittoman kuljetustoiminnan ja kabotaasin torjumiseksi.


Valtaosa kameratolpista ei mittaa liikenneturvallisuusriskiä vaan autoilijan tervettä tilannearviota halveeraavaa rahankeruuta. Kameratolppien mielivaltaisuudella on oikeustajua loukkaavia seurauksia: ajokortin menetys, toimeentulon romuttuminen jopa koko perheelle, syyttömille.

LIIKENNE TIELLÄ, POLIISI PIHALLA
Suomessa poliisin liikennevalvonta keskittyy yhä rahankeruuseen valtion kassaan autoilijoita sakottamalla. Nopeusvalvontakamerat ovat otsikoiden tekijöitä. Sairaaksi määriteltävän poliisitoiminnan yksi virstanpylväs saavutettiin Helsingin Sanomien todistuksella artikkelissa sunnuntaina 8.10. ”Taistelu tolppia vastaan”. Siinä 15 vuotta liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien jäsenenä toiminut Suomen ja Pohjoismaiden ainoa liikennelääketieteen professori Timo Tervo protestoi ankarasti Poliisi näpertelyä valtaosin tahattomasti tehtyjen pienten ylinopeuksien parissa unohtaen liikenneturvallisuuden ison vaaran: kuljettajan tilan (päihteet, sairaus, väsymys, lääkkeet, itsemurha, ym.). Kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa vain ja ainoastaan ajonopeuteen liittyvä osuus on 5,1%, Tervo painottaa. Tolpat, joilla sakotetaan eniten riskittömiä kuskeja, vievät kohtuuttomasti voimavaroja poliisilta, Tervo arvostelee.
 
Helsingin poliisi liikenneturvallisuusyksikön päällikkö, ylikomisario Dennis Pasterstein perustelee nopeusvalvontakameroita väittämällä, että ne säästävät 30 ihmishenkeä vuodessa. (Pyynnöistä huolimatta Pasterstein ei ole osannut perustella, mistä hihasta luku on vedetty. toim.huom.) ”Vuodessa kuolee noin 250 ihmistä liikenteessä. Heistä noin 12 on henkilöauton kuljettajia, jotka kuolevat pääsyynä, että ovat ajaneet ylinopeutta. Millä hemmetillä kamerat ovat pelastaneet 30 henkeä, kun teoreettinen maksimi on 12 henkeä!”, Tervo kysyy. Jotain on todella pahasti vinossa Suomen Poliisin liikennevalvontatyössä!

 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

 

Blogissa aiemmin:

Ylinopeus ja nopeusrajoitukset – Suomalaisten aivotulppa (16.9.2024)
Viranomaiset ja liikenneturvallisuus: Mössötystä riittää, kukaan ei valvo (20.8.2024)
Risteysalueen tappava ristiriita (12.6.2024)
Minä, vapaa Suomen kansalainen, ja minua suurempi: HERRA VIRKAHERRA (29.4.2024)
Jäikö tärkein näkemättä, Jyri Häkämies? (22.3.2024)
Miksi niin paljon turhaa? (22.2.2024)
2020 – 2024 samoilla renkailla kesät talvet – Nyt jo neljänteen talveen! (22.1.2024)

2023

Soita LVM, Traficom, Väylävirasto... tulee kuka, mitä, häh...? (12.12.2023)
Taksit ilman kuluttajansuojaa (14.11.2023)
Miksi hyväksytään vääriä liikenneympyröitä? (12.10.2023)
Suomalainen ei kiitä! (15.09.2023)
Minne menet, Helsinki? (21.08.2023)
Päästöistä ja saasteista viis – Vihreät lamaannuttavat Helsingin (14.06.2023)
Mikä Helsinkiä riivaa? (15.05.2023)
Petkuta vakuutusyhtiötä ja maksat kaiken itse (26.03.2023)
Terroristit joukossamme (03.03.2023)
Ympärivuotisilla lumihelvettiin (12.12.2023)

2022

MIKSI... (12.12.2022)
HSL – Itkeäkö vai nauraa? (16.10.2022)
Kuljettajapula ajateltava täysin uusiksi (26.10.2022)
Auton ajokortti 17-vuotiaille – Virheillä kuten ennenkin? (29.09.2022)
Onko Suomessa järki pysähtynyt? (25.08.2022)
MIKSI? (14.06.2022)
EU:n tietosuojalaki on kaupan este (03.05.2022)
Suomi – nukkuvien maa (04.04.2022)
Sirkus Töölöntori (01.03.2022)
Suomi pilkkaa veronmaksajia (03.02.2022)

2021

Kyvyttömyydem kukkaset – Tietyömaat (11.11.2021)
Ei kannata yrittää (10.9.2021)
Etanoli – ilmastomuuttajien sokea piste (13.8.2021)
Helsingin (ja muiden kaupunkien) hölmöily näivettää keskustoja (18.6.2021)
Quo vadis, nokian? (20.5.2021)
Manipuloitu LP-raportti on vain jäävuoren huippu (15.4.2021)
Suuri puhallus! (5.3.2021)
Kuskeja ja renkaita (3.1.2021)

2020

Valheellinen liikennepolitiikka – Liikenneturvallisuuden surma (11.12.2020)
Yli kymmenen hyvää syytä rakentaa Vaasa – Umeå linkki, Kvarkentie (19.11.2020)
Mikä hiljensi Harakan? (15.10.2020)
Maantiekuljetukset polvilleen (11.9.2020)
Avuttomuuden ratinkääntäjät (14.8.2020)
Montako henkeä taas uhrataan LVM:n alttarilla (9.3.2020)
Tappavat valot (3.2.2020)

2019

Sähköauto kaatuu vetyautoon! (13.12.2019)
Liikennenäkeminen on monesta kiinni (15.11.2019)
Tervetuloa Tivoli Keskustatunneliin (17.10.2019)
LVM pantava holhoukseen (19.9.2019)
Tunnustan, olen taparikollinen (20.8.2019)
LP:n ylösnousemus (12.6.2019)
Elävä lentohistoria Malmille! (30.4.2019)
Malmin Vihreä miljardihauta (4.4.2019)
Minä ja Mäntyranta – Ei, ei tätä kestä selvinpäin (14.3.2019)
Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi), osa 2 (31.1.2019)

2018

Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi) (19.12.2018)
Kultakaivos (20.11.2018)
Nastarenkaat tappavat enemmän kuin pelastavat (25.10.2018)
Jussi Poliisi katselee liikennettä Jussi Poliisi ei ajattele (28.9.2018)
Vihreät kaatuvat liikenteeseen (24.8.2018)
Elää ja antaa elää (26.6.2018)
Hengenvaaralliset talvirenkaat (11.5.2018)
Sähköauton seuraava askel (6.4.2018)
Raidejoke kansan hallintaan (5.3.2018)
Suurten lupausten Raidejoke (30.1.2018)

2017

Kateus maan perii (20.12.2017)
"Vihreä Helsinki" tappaa päästöillä (13.11.2017)
Jakelumullistus (19.10.2017)
HCT-rekoista päätöksiin – Näin ei voi jatkua (20.9.2017)
Sähköauto – ilmastohirviö bensa-autoon verrattuna (31.8.2017)
Tässä ei ole tulevaisuus (20.6.2017)
Näin meitä huiputetaan! (10.5.2017)
Rengasmääräykset hullujen hommaa! (3.4.2017)
Liikenteen huutavin vääryys! (6.3.2017)
Ylinopeus, tilannenopeus ja kohtuuttomat rangaistukset (23.1.2017)

2016

Usko nujertaa faktat vihreässä liikennetekniikassa (1.12.2016)
Niin niin automies että! (31.10.2016)
Silmitöntä tuhlausta – kansa maksaa (3.10.2016)
Antti Vehviläinen, yllytätte väheksymään liikennesääntöjä (24.8.2016)
Helsinki ja Espoo kusettavat (27.6.2016)
VW-moka opiksi kaikille (20.5.2016)
Pääkaupunkiseudun PanamanPaperit (15.4.2016)
Renkaita rengasmeressä (18.3.2016)
Kohtalokkaita virheitä 1. (26.2.2016)
Demokratiakato (20.1.2016)

2015

Hölmöläisten joukkoliikennelait (2.12.2015)
Se mikä ei näy, sitä ei ole (20.10.2015)
Kansa pannaan maksamaan liikenteen miljoonamokat (18.9.2015)
...sillä he eivät tiedä mitä tekevät (21.8.2015)
Voiko tyhmempää sakkia olla (25.6.2015)
Autotehtaan käsi on jo lompakossasi (28.5.2015)
Hölmöläiset liikemiehinä (22.4.2015)
Joukkoliikenteen Vihreä uskonto (19.3.2015)
Aatos Erkko "kaatoi" Sanomia (20.2.2015)
Eljas Erkko "kaatoi" autotuojat (21.1.2015)

2014

Julkinen liikenne, Suomalaisen hulluuden huippu (5.12.2014)
Kumipyöräliikenteen tuska (7.11.2014)
Johtavia erityisasiantuntijoita pilvin pimein (3.10.2014)
Trafi veneilijöille: Vielä me teidätkin opetetaan (26.6.2014)
Kaikkea ne venäläiset keksii (26.6.2014)
Trafi rokottaa lainvastaisesti, ministeriö hyväksyy (19.6.2014)
Ei voi olla totta (26.5.2014)
Kaiken maailman turvatarkastuksia (25.4.2014)
Helsinki rakkaani, koita kestää (29.3.2014)
Yhteiskunnalla on syöpä (1.3.2014)
"Kyllä kansalla on rahaa!" (27.1.2014)

2013

Nastarenkaat pitää jo kieltää (3.12.2013)
Voitto ei ole voitto (28.10.2013)
Puna-vihersokeus on paha ongelma (25.9.2013)
Liikennekieli (29.8.2013)
Pelko on avain valtaan (17.6.2013)
Peilistä lukemisen taito (20.5.2013)
Älä usko kataisen hallitusta (19.4.2013)
Logiikan puutteesta (25.3.2013)
Liikennetantta-mafia on kansallinen katastrofi (26.2.2013)
Ymmärtävätkö koskaan? (29.1.2013)

2012

Suomen salainen ase: Joulupukki! (5.12.2012)
Vihreä valta on kultaakin kalliimpaa (31.10.2012)
Suojatie ei ole suojatie! (1.10.2012)
Sokaiseva ylinopeushysteria (4.9.2012)
Vihreiden Waterloo (20.6.2012)
Kerjäläisarmeija (29.5.2012)
Onko Päivi Räsänen sokea? (26.4.2012)
Liikenneturvallisuusnäpertelijät (30.3.2012)
Liikenneturvallisuuden rahanreikä (27.2.2012)
Virkamiesvalta selättää kansanvallan (30.1.2012)
Liikenneturvallisuusongelma no.1: Kyvyttömät johtajat (5.12.2012)
Psykoottiset (3.11.2012)
Edesvastuuton vasemmistoliitto (4.10.2012)

2011

Trafi kuristaa suomalaisia (29.8.2011)
Tehtävänä ruikuttaa? (22.6.2011)
On lehtiä ja lehtiä (30.5.2011)
Epämiellyttävä ilmiö (3.5.2011)
Siunattu hulluus (29.3.2011)
Muotoilun sokea piste (2.3.2011)
On sulla poka pimiät jutut (31.1.2011)

2010

Naisistuminen (1.12.2010)
VR, näköalattomuuden huippu (19.11.2010)
Kelvoton liikenneministeri on erotettava! (11.10.2010)
Taas autoilijaa kusetetaan (15.9.2010)
© Auto, tekniikka ja kuljetus 2011-2012 
B Yhtiöt Oy  |  Nuijamiestentie 5 A 00400 Helsinki  | Puhelin (vaihde) (09) 547 621  |  etunimi.sukunimi@boy.fi