Klaus Bremerin
Blogi
Liikennekieli PDF Tulosta Sähköposti
29.08.2013 13:37
Puhun suomea, ruotsia ja liikennekieltä.
 
Liikennekielen oppiminen on paljon vaikeampaa kuin pakkoruotsi. Se vaatii paljon enemmän aikaa. Ja satoja tuhansia kilometrejä auton ratissa. Kaikissa olosuhteissa, kaikilla keleillä, kaikissa liikenneympäristöissä. Muuallakin kuin vain Suomessa.
 
Liikennekielen oppii vain vähitellen. Ja vain kantapään kautta. Hyvien ja pahojen, ja etenkin yllättävien kokemusten myötä. Mitään pikakursseja ei ole. Eikä teoriakoulutusta.
 
Mitä erilaisimpien, ja eri kokoisten ajoneuvojen  ratissa on kulkenut, sitä paremmin oppii liikennekieltä. Jalankulkija ja pyöräilijää saavat vain pintakosketuksen liikennekieleen. Silti kummankin liikennemuodon kokemukset ja osaaminen ovat välttämättömiä liikennekielen oppimisessa.
 
Kun puhun toisen ihmisen kanssa liikenteestä, havaitsen hetkessä, puhuuko hän liikennekieltä. Riippumatta siitä, onko hän suomalainen, ruotsalainen, saksalainen, italialainen, espanjalainen, britti; eurooppalainen tai amerikkalainen tai aasialainen, aussi tai seelantilainen tai afrikkalainen.
Kaikki jotka hallitsevat liikennekielen, ymmärtävät toisiaan, vaikka lähtökohdat ja olosuhteet olisivat aivan erilaiset. Puhutaan samoista syistä ja seurauksista, samoista ilmiöistä liikenteessä. Ymmärretään ne samalla tavalla.
 
Liikennekieltä ei opi, vaikka olisi lukenut vuosia liikenneteoriaa. Ei vaikka olisi suorittanut teoreettisessa liikenneopissa maisterin tai arkkitehdin tutkinnot ja selviytynyt liikennetutkijaksi, -psykologiksi tai -dosentiksi tai professoriksi saakka. Jos perusteelliset käytännön kokemukset ratin ja tuulilasin takana puuttuvat, liikennekieli jää puutteelliseksi.
 
Tästä on loputtomasti kokemuksia ja todisteita.
 
Vanha ”UUJ”, jonka osaamista suuresti kunnioitan, oli automies vimoisen päälle, autotekniikan DI, tehnyt nyrkit rasvassa katsastusinsinöörin töitä, ja oli lopulta vuosikaudet ministeriössä Suomen tieliikennetekniikan itsevaltias johtaja. Häneltä puuttui liikennekielen edellyttämät käytännön kokemukset tien päällä. Niinpä hän ei ymmärtänyt ylös nostetun jarruvalon merkitystä. Eikä hyväksynyt kaksikerrosbussia Suomeen hyvin erikoisesta syystä. Ym.
 
Sama koski Liikenneviraston entistä pääjohtajaa, tierakentaja juurta jaksain. Hänelle puhuit kuin Pukille tien käyttäjän ehdoista.
 
Olin vuodesta 1993 kahdeksan vuotta Helsingin kaupunkisuunnittelu- (ja liikennesuunnittelu-) lautakunnan jäsen. Vuonna 1971 nimitetty Helsingin liikennesuunnittelupäällikkö oli kirjanoppinut, hyvin kokenut liikenneasuunnittelija. Hän ei ajanut itse autoa. Kulki vaimon ja työkaverien kyydissä. Samaa oli hänen oikea kätensä, seuraajansa, Helsingin liikennesuunnittelupäällikkö aina vuoteen 2012. Kumpikaan ei asunut Helsingissä vaan kulkivat työmatkansa autokyydissä tai julkisilla.
 
He eivät puhuneet liikennekieltä. Me emme ymmärtäneet toisiamme. Väliin, epätoivoisissa tilanteissa, kun yritin ”rautalangasta” taivuttaa asioita ymmärrettäviksi, Helsingin  kaavapäällikkö tuli yllättäen tuekseni. Yhdessä saimme liikennesuunnittelupäälliköt ymmärtämään, mitä ajoin takaa.
 
Kysyin myöhemmin kaavapäälliköltä, miten ihmeessä hän ymmärsi mitä tarkoitin kun liikennesuunnittelupäälliköt eivät. Selvisi että hän oli arkkitehti-insinööriksi opiskellessaan ansainnut Berliinissä opeiskelurahansa taksinkuljettajana. Hän puhui liikennekieltä!
 
Olen ammatikseni joutunut puhumaan Suomessa auktoriteeteiksi nostettujen liikennepsykologien, liikennesuunnittelijoiden, poliisipäälliköiden sekä liikenneministeriön tieliikenne- ja liikenneturvallisuusjohtajien kanssa. Emme koskaan ole ymmärtäneet toisiamme. He puhuvat teoriaa arvovaltaansa takertuen, minä liikennekieltä. Se on kuin päätä seinään takoisi.
 
Sillä tavalla liikennesuunnittelu sitten eteneekin Suomessa: virheestä toiseen kokemusta keräten. Ja kansa maksaa, loukaantuu ja kuolee turhaan liikenteessä. Se on kaikkein kallein tapa yrittää oppia liikennekieltä.
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

 

Blogissa aiemmin:

Ylinopeus ja nopeusrajoitukset – Suomalaisten aivotulppa (16.9.2024)
Viranomaiset ja liikenneturvallisuus: Mössötystä riittää, kukaan ei valvo (20.8.2024)
Risteysalueen tappava ristiriita (12.6.2024)
Minä, vapaa Suomen kansalainen, ja minua suurempi: HERRA VIRKAHERRA (29.4.2024)
Jäikö tärkein näkemättä, Jyri Häkämies? (22.3.2024)
Miksi niin paljon turhaa? (22.2.2024)
2020 – 2024 samoilla renkailla kesät talvet – Nyt jo neljänteen talveen! (22.1.2024)

2023

Soita LVM, Traficom, Väylävirasto... tulee kuka, mitä, häh...? (12.12.2023)
Taksit ilman kuluttajansuojaa (14.11.2023)
Miksi hyväksytään vääriä liikenneympyröitä? (12.10.2023)
Suomalainen ei kiitä! (15.09.2023)
Minne menet, Helsinki? (21.08.2023)
Päästöistä ja saasteista viis – Vihreät lamaannuttavat Helsingin (14.06.2023)
Mikä Helsinkiä riivaa? (15.05.2023)
Petkuta vakuutusyhtiötä ja maksat kaiken itse (26.03.2023)
Terroristit joukossamme (03.03.2023)
Ympärivuotisilla lumihelvettiin (12.12.2023)

2022

MIKSI... (12.12.2022)
HSL – Itkeäkö vai nauraa? (16.10.2022)
Kuljettajapula ajateltava täysin uusiksi (26.10.2022)
Auton ajokortti 17-vuotiaille – Virheillä kuten ennenkin? (29.09.2022)
Onko Suomessa järki pysähtynyt? (25.08.2022)
MIKSI? (14.06.2022)
EU:n tietosuojalaki on kaupan este (03.05.2022)
Suomi – nukkuvien maa (04.04.2022)
Sirkus Töölöntori (01.03.2022)
Suomi pilkkaa veronmaksajia (03.02.2022)

2021

Kyvyttömyydem kukkaset – Tietyömaat (11.11.2021)
Ei kannata yrittää (10.9.2021)
Etanoli – ilmastomuuttajien sokea piste (13.8.2021)
Helsingin (ja muiden kaupunkien) hölmöily näivettää keskustoja (18.6.2021)
Quo vadis, nokian? (20.5.2021)
Manipuloitu LP-raportti on vain jäävuoren huippu (15.4.2021)
Suuri puhallus! (5.3.2021)
Kuskeja ja renkaita (3.1.2021)

2020

Valheellinen liikennepolitiikka – Liikenneturvallisuuden surma (11.12.2020)
Yli kymmenen hyvää syytä rakentaa Vaasa – Umeå linkki, Kvarkentie (19.11.2020)
Mikä hiljensi Harakan? (15.10.2020)
Maantiekuljetukset polvilleen (11.9.2020)
Avuttomuuden ratinkääntäjät (14.8.2020)
Montako henkeä taas uhrataan LVM:n alttarilla (9.3.2020)
Tappavat valot (3.2.2020)

2019

Sähköauto kaatuu vetyautoon! (13.12.2019)
Liikennenäkeminen on monesta kiinni (15.11.2019)
Tervetuloa Tivoli Keskustatunneliin (17.10.2019)
LVM pantava holhoukseen (19.9.2019)
Tunnustan, olen taparikollinen (20.8.2019)
LP:n ylösnousemus (12.6.2019)
Elävä lentohistoria Malmille! (30.4.2019)
Malmin Vihreä miljardihauta (4.4.2019)
Minä ja Mäntyranta – Ei, ei tätä kestä selvinpäin (14.3.2019)
Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi), osa 2 (31.1.2019)

2018

Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi) (19.12.2018)
Kultakaivos (20.11.2018)
Nastarenkaat tappavat enemmän kuin pelastavat (25.10.2018)
Jussi Poliisi katselee liikennettä Jussi Poliisi ei ajattele (28.9.2018)
Vihreät kaatuvat liikenteeseen (24.8.2018)
Elää ja antaa elää (26.6.2018)
Hengenvaaralliset talvirenkaat (11.5.2018)
Sähköauton seuraava askel (6.4.2018)
Raidejoke kansan hallintaan (5.3.2018)
Suurten lupausten Raidejoke (30.1.2018)

2017

Kateus maan perii (20.12.2017)
"Vihreä Helsinki" tappaa päästöillä (13.11.2017)
Jakelumullistus (19.10.2017)
HCT-rekoista päätöksiin – Näin ei voi jatkua (20.9.2017)
Sähköauto – ilmastohirviö bensa-autoon verrattuna (31.8.2017)
Tässä ei ole tulevaisuus (20.6.2017)
Näin meitä huiputetaan! (10.5.2017)
Rengasmääräykset hullujen hommaa! (3.4.2017)
Liikenteen huutavin vääryys! (6.3.2017)
Ylinopeus, tilannenopeus ja kohtuuttomat rangaistukset (23.1.2017)

2016

Usko nujertaa faktat vihreässä liikennetekniikassa (1.12.2016)
Niin niin automies että! (31.10.2016)
Silmitöntä tuhlausta – kansa maksaa (3.10.2016)
Antti Vehviläinen, yllytätte väheksymään liikennesääntöjä (24.8.2016)
Helsinki ja Espoo kusettavat (27.6.2016)
VW-moka opiksi kaikille (20.5.2016)
Pääkaupunkiseudun PanamanPaperit (15.4.2016)
Renkaita rengasmeressä (18.3.2016)
Kohtalokkaita virheitä 1. (26.2.2016)
Demokratiakato (20.1.2016)

2015

Hölmöläisten joukkoliikennelait (2.12.2015)
Se mikä ei näy, sitä ei ole (20.10.2015)
Kansa pannaan maksamaan liikenteen miljoonamokat (18.9.2015)
...sillä he eivät tiedä mitä tekevät (21.8.2015)
Voiko tyhmempää sakkia olla (25.6.2015)
Autotehtaan käsi on jo lompakossasi (28.5.2015)
Hölmöläiset liikemiehinä (22.4.2015)
Joukkoliikenteen Vihreä uskonto (19.3.2015)
Aatos Erkko "kaatoi" Sanomia (20.2.2015)
Eljas Erkko "kaatoi" autotuojat (21.1.2015)

2014

Julkinen liikenne, Suomalaisen hulluuden huippu (5.12.2014)
Kumipyöräliikenteen tuska (7.11.2014)
Johtavia erityisasiantuntijoita pilvin pimein (3.10.2014)
Trafi veneilijöille: Vielä me teidätkin opetetaan (26.6.2014)
Kaikkea ne venäläiset keksii (26.6.2014)
Trafi rokottaa lainvastaisesti, ministeriö hyväksyy (19.6.2014)
Ei voi olla totta (26.5.2014)
Kaiken maailman turvatarkastuksia (25.4.2014)
Helsinki rakkaani, koita kestää (29.3.2014)
Yhteiskunnalla on syöpä (1.3.2014)
"Kyllä kansalla on rahaa!" (27.1.2014)

2013

Nastarenkaat pitää jo kieltää (3.12.2013)
Voitto ei ole voitto (28.10.2013)
Puna-vihersokeus on paha ongelma (25.9.2013)
Liikennekieli (29.8.2013)
Pelko on avain valtaan (17.6.2013)
Peilistä lukemisen taito (20.5.2013)
Älä usko kataisen hallitusta (19.4.2013)
Logiikan puutteesta (25.3.2013)
Liikennetantta-mafia on kansallinen katastrofi (26.2.2013)
Ymmärtävätkö koskaan? (29.1.2013)

2012

Suomen salainen ase: Joulupukki! (5.12.2012)
Vihreä valta on kultaakin kalliimpaa (31.10.2012)
Suojatie ei ole suojatie! (1.10.2012)
Sokaiseva ylinopeushysteria (4.9.2012)
Vihreiden Waterloo (20.6.2012)
Kerjäläisarmeija (29.5.2012)
Onko Päivi Räsänen sokea? (26.4.2012)
Liikenneturvallisuusnäpertelijät (30.3.2012)
Liikenneturvallisuuden rahanreikä (27.2.2012)
Virkamiesvalta selättää kansanvallan (30.1.2012)
Liikenneturvallisuusongelma no.1: Kyvyttömät johtajat (5.12.2012)
Psykoottiset (3.11.2012)
Edesvastuuton vasemmistoliitto (4.10.2012)

2011

Trafi kuristaa suomalaisia (29.8.2011)
Tehtävänä ruikuttaa? (22.6.2011)
On lehtiä ja lehtiä (30.5.2011)
Epämiellyttävä ilmiö (3.5.2011)
Siunattu hulluus (29.3.2011)
Muotoilun sokea piste (2.3.2011)
On sulla poka pimiät jutut (31.1.2011)

2010

Naisistuminen (1.12.2010)
VR, näköalattomuuden huippu (19.11.2010)
Kelvoton liikenneministeri on erotettava! (11.10.2010)
Taas autoilijaa kusetetaan (15.9.2010)
© Auto, tekniikka ja kuljetus 2011-2012 
B Yhtiöt Oy  |  Nuijamiestentie 5 A 00400 Helsinki  | Puhelin (vaihde) (09) 547 621  |  etunimi.sukunimi@boy.fi