Klaus Bremerin
Blogi
Jäikö tärkein näkemättä, Jyri Häkämies? PDF Tulosta Sähköposti
22.03.2024 00:00
 

Tuliko yllätyksenä? Mitä olette tehneet EK:ssa ikuisen piinan poistamiseksi, Jyri Häkämies?

Suomi on EU:ssa yksinäinen saari – itärajan sulkeuduttua entistäkin eristetympi muusta Euroopasta.
 
Suomi on ulkomaankaupastaan 6. riippuvaisin maa Euroopassa, sanotaan. Edellä on joukko lilliputtivaltioita.
 
Suomen ulkomaankauppa – sen mukana elintasomme ja hyvinvointimme – on täysin riippuvainen merikuljetuksista Eurooppaan ja maailmalle.
 
Niilo Wälläri, vasemmistososialisti, Suomen Merimies-Unionin puheenjohtaja 1938-1967, tuli kuuluisaksi toistuvilla merimieslakoillaan, joilla pysäytti Suomen ulkomaankaupan kuolemaansa saakka 1967.
 
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto (AKT) jatkoi Wällärin viitoittamaa tietä ahtaajalakoillaan.
 
Ulkomaankauppa, maamme hyvinvointi ja elintaso, on ollut kahden ammattiliiton vankina liki 80 vuotta. Ja on jatkossakin.
 
Jollei ulkomaankaupan kuljetuksia kyetä varmistamaan muulla kuin merikuljetuksilla ja satamien toiminnalla.
 
Suomen talous ja hyvinvointi on taantunut jo 16 vuotta, aina vuodesta 2008! Ammattiyhdistysten ja erityisesti AKT:n satamalakko on nyt kärjistänyt liikeyritysten ja työpaikkojen konkurssiaaltoa. Jo 2023 se kipusi uuteen ennätykseen, yli 2 700 yrityksen konkurssiin (kasvua edellisvuodesta 26%). Tänä vuonna odotetaan 3 500 konkurssin rajan rikkoontuvan.
 
Samalla Suomen suurimmat vientiyritykset ovat joutuneet pysäyttämään toimintansa ja tuhansilta työntekijöiltä palkanmaksu on keskeytynyt.
 
Lakkoaallon jälkeen vientiyritysten paluu kansainväliseen kilpailuun heikentyneellä taloudella johtaa automattisesti saneerauksiin ja työpaikkojen vähentämisiin.


60 km tietä, josta pisin silta noin 20 km, Merenkurkun yli, antaisi Suomellekin muiden pohjosimaiden kuljetusedut. Maailman pisimmät sillat ovat 50 - 165 km pitkiä.

Mistä ulospääsy?
Jos Suomen satamat ja merenkulku pysäytetään, mistä ulkomaankauppamme pääsee kulkemaan Eurooppaan ja maailmalle?
 
10 presidenttiehdokastamme näkivät ainoana mahdollisuutena ennestäänkin tappiolliset rautatiekuljetukset pohjoiseen, Tornion ja Haaparannan kautta, raideleveyseron takia uudellenlastauksina Ruotsin rautateitä etelään ja Norjaan Atlanttisatamien kautta Amerikkaan.
 
Jokainen tajuaa, että se on käytännössä aivan liian hidas, monimutkainen, suhteettoman kallis ja osin Norjassa puuttuvien rataosuuksien takia mahdotonkin ratkaisu.
 
Turku tarjoaa Suomelle Tunninjunansa eli Länsiradan jatkeena uutta rautatieyhteyttä pohjoisen Kustavin ja Iniön kautta silloilla ja tunneleilla Ahvenenmaalle, ja siitä edelleen ennätyspitkällä junatunnelilla Ruotsin mantereelle ja kohti Tukholmaa. 300 km ja valmiina 2050. Jules Vernekin pyörtyisi moisen utopian edessä.
 
Yksi realistinen ratkaisu!
Suomen ja Ruotsin yhteistoimintaelin, Vaasan ja Uumajan kaupallisten toimijoiden yhteinen Merenkurkun neuvosto on esitellyt kylmän realistisen, toteuttamiskelpoisen ja hinnaltaan varsin edullisen kiinteän tieyhteyden Merenkurkun yli.
 
Se päästäisi Suomen ulkomaankaupan kerralla ikuisesta piinasta, satama- ja merenkulkulakoista! HCT-rekat, rekkakolonnat veisivät ja toisivat ennätysvauhdilla ja vuorokauden ympäri pengerrystietä ja siltoja pitkin Suomen ulkomaankauppaa maailmalle, Ruotsin rautateille etelään ja 550 km eli vain päivämatkan päähän Norjan Atlanttisatamiin.
 
Orpon hallitus on nähnyt tämän ja antanut Väylävirastolle tehtäväksi selvittää ratkaisua tarkemmin – tosin laimealla rahoituksella ja perin hitaalla aikataululla.
 
Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: Oletteko huomanneet? Tuliko yllätyksenä? Mitä olette tehneet asian hyväksi?
 
Seuraavassa lehdessä (Atk 4/2024) toinen samanlainen kysymys Jyri Häkämiehelle.
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

 

Blogissa aiemmin:

Ylinopeus ja nopeusrajoitukset – Suomalaisten aivotulppa (16.9.2024)
Viranomaiset ja liikenneturvallisuus: Mössötystä riittää, kukaan ei valvo (20.8.2024)
Risteysalueen tappava ristiriita (12.6.2024)
Minä, vapaa Suomen kansalainen, ja minua suurempi: HERRA VIRKAHERRA (29.4.2024)
Jäikö tärkein näkemättä, Jyri Häkämies? (22.3.2024)
Miksi niin paljon turhaa? (22.2.2024)
2020 – 2024 samoilla renkailla kesät talvet – Nyt jo neljänteen talveen! (22.1.2024)

2023

Soita LVM, Traficom, Väylävirasto... tulee kuka, mitä, häh...? (12.12.2023)
Taksit ilman kuluttajansuojaa (14.11.2023)
Miksi hyväksytään vääriä liikenneympyröitä? (12.10.2023)
Suomalainen ei kiitä! (15.09.2023)
Minne menet, Helsinki? (21.08.2023)
Päästöistä ja saasteista viis – Vihreät lamaannuttavat Helsingin (14.06.2023)
Mikä Helsinkiä riivaa? (15.05.2023)
Petkuta vakuutusyhtiötä ja maksat kaiken itse (26.03.2023)
Terroristit joukossamme (03.03.2023)
Ympärivuotisilla lumihelvettiin (12.12.2023)

2022

MIKSI... (12.12.2022)
HSL – Itkeäkö vai nauraa? (16.10.2022)
Kuljettajapula ajateltava täysin uusiksi (26.10.2022)
Auton ajokortti 17-vuotiaille – Virheillä kuten ennenkin? (29.09.2022)
Onko Suomessa järki pysähtynyt? (25.08.2022)
MIKSI? (14.06.2022)
EU:n tietosuojalaki on kaupan este (03.05.2022)
Suomi – nukkuvien maa (04.04.2022)
Sirkus Töölöntori (01.03.2022)
Suomi pilkkaa veronmaksajia (03.02.2022)

2021

Kyvyttömyydem kukkaset – Tietyömaat (11.11.2021)
Ei kannata yrittää (10.9.2021)
Etanoli – ilmastomuuttajien sokea piste (13.8.2021)
Helsingin (ja muiden kaupunkien) hölmöily näivettää keskustoja (18.6.2021)
Quo vadis, nokian? (20.5.2021)
Manipuloitu LP-raportti on vain jäävuoren huippu (15.4.2021)
Suuri puhallus! (5.3.2021)
Kuskeja ja renkaita (3.1.2021)

2020

Valheellinen liikennepolitiikka – Liikenneturvallisuuden surma (11.12.2020)
Yli kymmenen hyvää syytä rakentaa Vaasa – Umeå linkki, Kvarkentie (19.11.2020)
Mikä hiljensi Harakan? (15.10.2020)
Maantiekuljetukset polvilleen (11.9.2020)
Avuttomuuden ratinkääntäjät (14.8.2020)
Montako henkeä taas uhrataan LVM:n alttarilla (9.3.2020)
Tappavat valot (3.2.2020)

2019

Sähköauto kaatuu vetyautoon! (13.12.2019)
Liikennenäkeminen on monesta kiinni (15.11.2019)
Tervetuloa Tivoli Keskustatunneliin (17.10.2019)
LVM pantava holhoukseen (19.9.2019)
Tunnustan, olen taparikollinen (20.8.2019)
LP:n ylösnousemus (12.6.2019)
Elävä lentohistoria Malmille! (30.4.2019)
Malmin Vihreä miljardihauta (4.4.2019)
Minä ja Mäntyranta – Ei, ei tätä kestä selvinpäin (14.3.2019)
Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi), osa 2 (31.1.2019)

2018

Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi) (19.12.2018)
Kultakaivos (20.11.2018)
Nastarenkaat tappavat enemmän kuin pelastavat (25.10.2018)
Jussi Poliisi katselee liikennettä Jussi Poliisi ei ajattele (28.9.2018)
Vihreät kaatuvat liikenteeseen (24.8.2018)
Elää ja antaa elää (26.6.2018)
Hengenvaaralliset talvirenkaat (11.5.2018)
Sähköauton seuraava askel (6.4.2018)
Raidejoke kansan hallintaan (5.3.2018)
Suurten lupausten Raidejoke (30.1.2018)

2017

Kateus maan perii (20.12.2017)
"Vihreä Helsinki" tappaa päästöillä (13.11.2017)
Jakelumullistus (19.10.2017)
HCT-rekoista päätöksiin – Näin ei voi jatkua (20.9.2017)
Sähköauto – ilmastohirviö bensa-autoon verrattuna (31.8.2017)
Tässä ei ole tulevaisuus (20.6.2017)
Näin meitä huiputetaan! (10.5.2017)
Rengasmääräykset hullujen hommaa! (3.4.2017)
Liikenteen huutavin vääryys! (6.3.2017)
Ylinopeus, tilannenopeus ja kohtuuttomat rangaistukset (23.1.2017)

2016

Usko nujertaa faktat vihreässä liikennetekniikassa (1.12.2016)
Niin niin automies että! (31.10.2016)
Silmitöntä tuhlausta – kansa maksaa (3.10.2016)
Antti Vehviläinen, yllytätte väheksymään liikennesääntöjä (24.8.2016)
Helsinki ja Espoo kusettavat (27.6.2016)
VW-moka opiksi kaikille (20.5.2016)
Pääkaupunkiseudun PanamanPaperit (15.4.2016)
Renkaita rengasmeressä (18.3.2016)
Kohtalokkaita virheitä 1. (26.2.2016)
Demokratiakato (20.1.2016)

2015

Hölmöläisten joukkoliikennelait (2.12.2015)
Se mikä ei näy, sitä ei ole (20.10.2015)
Kansa pannaan maksamaan liikenteen miljoonamokat (18.9.2015)
...sillä he eivät tiedä mitä tekevät (21.8.2015)
Voiko tyhmempää sakkia olla (25.6.2015)
Autotehtaan käsi on jo lompakossasi (28.5.2015)
Hölmöläiset liikemiehinä (22.4.2015)
Joukkoliikenteen Vihreä uskonto (19.3.2015)
Aatos Erkko "kaatoi" Sanomia (20.2.2015)
Eljas Erkko "kaatoi" autotuojat (21.1.2015)

2014

Julkinen liikenne, Suomalaisen hulluuden huippu (5.12.2014)
Kumipyöräliikenteen tuska (7.11.2014)
Johtavia erityisasiantuntijoita pilvin pimein (3.10.2014)
Trafi veneilijöille: Vielä me teidätkin opetetaan (26.6.2014)
Kaikkea ne venäläiset keksii (26.6.2014)
Trafi rokottaa lainvastaisesti, ministeriö hyväksyy (19.6.2014)
Ei voi olla totta (26.5.2014)
Kaiken maailman turvatarkastuksia (25.4.2014)
Helsinki rakkaani, koita kestää (29.3.2014)
Yhteiskunnalla on syöpä (1.3.2014)
"Kyllä kansalla on rahaa!" (27.1.2014)

2013

Nastarenkaat pitää jo kieltää (3.12.2013)
Voitto ei ole voitto (28.10.2013)
Puna-vihersokeus on paha ongelma (25.9.2013)
Liikennekieli (29.8.2013)
Pelko on avain valtaan (17.6.2013)
Peilistä lukemisen taito (20.5.2013)
Älä usko kataisen hallitusta (19.4.2013)
Logiikan puutteesta (25.3.2013)
Liikennetantta-mafia on kansallinen katastrofi (26.2.2013)
Ymmärtävätkö koskaan? (29.1.2013)

2012

Suomen salainen ase: Joulupukki! (5.12.2012)
Vihreä valta on kultaakin kalliimpaa (31.10.2012)
Suojatie ei ole suojatie! (1.10.2012)
Sokaiseva ylinopeushysteria (4.9.2012)
Vihreiden Waterloo (20.6.2012)
Kerjäläisarmeija (29.5.2012)
Onko Päivi Räsänen sokea? (26.4.2012)
Liikenneturvallisuusnäpertelijät (30.3.2012)
Liikenneturvallisuuden rahanreikä (27.2.2012)
Virkamiesvalta selättää kansanvallan (30.1.2012)
Liikenneturvallisuusongelma no.1: Kyvyttömät johtajat (5.12.2012)
Psykoottiset (3.11.2012)
Edesvastuuton vasemmistoliitto (4.10.2012)

2011

Trafi kuristaa suomalaisia (29.8.2011)
Tehtävänä ruikuttaa? (22.6.2011)
On lehtiä ja lehtiä (30.5.2011)
Epämiellyttävä ilmiö (3.5.2011)
Siunattu hulluus (29.3.2011)
Muotoilun sokea piste (2.3.2011)
On sulla poka pimiät jutut (31.1.2011)

2010

Naisistuminen (1.12.2010)
VR, näköalattomuuden huippu (19.11.2010)
Kelvoton liikenneministeri on erotettava! (11.10.2010)
Taas autoilijaa kusetetaan (15.9.2010)
© Auto, tekniikka ja kuljetus 2011-2012 
B Yhtiöt Oy  |  Nuijamiestentie 5 A 00400 Helsinki  | Puhelin (vaihde) (09) 547 621  |  etunimi.sukunimi@boy.fi