Klaus Bremerin
Blogi
Hölmöläisten joukkoliikennelait PDF Tulosta Sähköposti
02.12.2015 00:00
Raide-Jokeri etenee kuin jyrä: näkemättä, kuulematta. Kun raiteet on juntattu maahan, kansa pakotetaan asuttamaan radanvarret. Sosiaalinen suunnitelmatalous sanelee.
 
Kun kuitenkin on ihmisiä, jotka haluavat asua muualla, missä on viihtyisintä ja mukavinta, rata-asemille on luotava yhdysliikennettä busseilla. Syntyy monitahoinen himmeli. Se maksaa neljä kertaa enemmän kuin arvio, jolla saatiin raiteiden rakentaminen liikkeelle. Metro on oiva esimerkki; sekä alkuperäinen perusmetro että sen jatkeet eli Vuosaari- ja Länsimetro. Rakennusliikkeet tienaavat nelinkertaisesti ja niiden sponsoroimat valtuustopuolueet hierovat käsiään. Nekään eivät jää osattomiksi. Kansahan maksaa. Onhan kansalla rahaa, hyödylliset idiootit.


VDL Citea SLFA Electric edustaa nykyaikaaa nivelbussina, joka Jokeri-linjalla voisi poiketa myös ”aidatun” perusväylän ulkopuolelle. BRT-liikenne vain on Suomen päättäjille tuntematon liikennemuoto.

Raidekustannukset alkavat jo ennen kuin raiteet juntataan maahan. Pohja on vahvistettava kestämään 50 t painavien kuljetusvälineiden liikennöinnin. Rautapyörien vierintävastus on suurempi kuin kumipyörien. Jokaisen kilon liikuttaminen rautapyörillä vaatii enemmän energiaa kuin kumipyörät. Saman kapasiteetin nivelbussi painaa vain 20 t. Pelkästään energiantarve on nivelbussilla 75% pienempi kuin vastaavalla raidekulkuneuvolla, jonka yksikköhintakin on moninkertainen nivelbussiin verrattuna. Raidekuljettimen pitempi elinikä ei pärjää alkuunkaan nivelbussille kokonaistaloudessa TCO (Total Cost of Ownership).
 
NYT AJETAAN Raide-Jokeria toteutukseen kuin käärmettä pyssyyn ja huudetaan myös Pisararataa samaan syssyyn. Raide-Jokeria perustellaan sillä, että 40 000 matkustajaan vuorokaudessa kasvanut Jokeri on liikaa busseille, jotka kulkevat jo peräkanaa. Ei sanaakaan siitä, että nykyiset 3-akseliset olivat alun alkaen väärä valinta; kallis, epäkäytännöllinen ja alimittainen verrattuna vain hiukan kalliimpiin 3-akselisiin suurkapasiteetin nivelbusseihin.
 
Vuosikymmenen kestäneen rankasti tappiollisen ja väärän bussipolitiikan jälkeen yksityinen Koiviston Liikenne suostuu maksamaan enää 24 M€ kirjanpidollisesti 47 M€ arvoisesta Helsingin Bussiliikenteestä, kun se on pakko panna lihoiksi. Samalla HSL nostaa seutulipun kertamaksun 5,50 euroon ja lähiliikenteessä 3,20:een - siinä missä Euroopan suurkaupungeissa peritään 1-2 euroa matkalta!


Tsekkiläinen 54,5 t painava 63-paikkainen kahdella yli 400 hv MAN-dieselillä varistetut Dm12 kiskobussit liikennöivät Karjaa-Tammisaari-Hanko välin lisäksi 6 muulla rataosuudella. Valtion maksamalla kiskobussituella linja-autot voisivat kuljettaa kiskobussien matkustajat ilmaiseksi.

VÄLIIN VOISI tietysti herätä kysymään, montako kertaa kansaa voi huijata Vihreiden, SDPn ja Vasemmistoliiton sokealla raideuskonnolla? Sillä aika on kulunut raideliikenteen ohi, jos vain on silmiä näkemään ja korvia kuulemaan. Nykyaikainen bussiliikenne, ”bussimetro” eli BRT, nivelbussit, sähkö- ja johdinbussit tarjoavat ylivertaista joukkoliikennepalvelua neljänneksen hinnalla ja päästöillä raidehimmeliin verrattuna! 
 
VIKAA ON sairaasti myös bussivalmistajissa ja -maahantuojissa! Volvon sähköbussia liikennöivät jo Göteborgin linjaa 55 ja VDL:n sähkö-nivelbussit pian Kölnin linjaa 33. BRT-bussimetroja on kaikkialla maapallolla. Mutta pelko kartellisyytteistä on lamaannuttanut kaiken yhteistyön valmistajien kesken EUssa kuten uusi joukkoliikennelaki on romuttanut bussien lähiliikenteen Suomessa.
 
Suomessa bussien isot maahantuojat kyräilevät toisiaan, tuskin edes puhuvat toistensa kanssa. Senkään vertaa ei saada aikaan, että pääkaupunkiseudun päättäjät, valtuustot, poliitikot ja liikennesuunnittelijat edes kunnolla tietäisivät BRT-bussimetroista, uusimmista nivelbusseista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista joukkoliikenteelle. Yhteisestä seminaaristakin päättäjille on puhuttu pitkään, mutta mitään ei synny. Ehkä VTT voisi puolueettomana isäntänä sytyttää tiedon valon joukkoliikenteen päättäjille.
 
Odotellessa maailma kulkee ohi. Suomi jää yhä enemmän joukkoliikenteen kehityksestä jälkeen. Väliäkö sillä? Kansahan pannaan maksamaan, hyödylliset idiootit.
 
Se mikä ei näy, sitä ei ole PDF Tulosta Sähköposti
20.10.2015 00:00
Alkujaan Volvon osille rakennettu Sisu ja Yhteissisun Vanaja saivat vauhtia Jatkosodan ankarasta kuorma-autopulasta. Sotien jälkeen vauhdissa väistyivät sekä Volvo että Scania.

Sen jälkeen Volvo ja Scania ovat valloittaneet koko maailman, Sisu tuskin edes Karjaata ja Vanaja haudattiin Vanajalle.

Sauna oli kova sana suomalaisille sotien jälkeen. Maa oli väärällään kiuasvalmistajia. Lauantaisauna hiljensi koko maan. Maailmalla kuitenkin Ruotsin tunnettiin ”saunamaana”. Sen kiuasvalmistajat valloittivat maailmanmarkkinat.

Strömberg ja ASEA perustettiin jo 1800-luvulla. 1934 suuryritys Strömberg muutti jättitehtaaseensa Pitäjänmäellä ja ASEA poisti hakaristin yrityslogostaan. Strömberg valloitti Venäjää ja ASEA maailmanmarkkinoita. Niin Strömberg joutui ASEAn omaksi 1987.

Sisu nestemoottori oli maailmansensaatio 1960-luvulla. Kun se esiteltiin Euroopan kenraalikunnalle Santahaminassa 1967, Sisu KB-45 ja raskas perävaunun kiipesivät ”luotisuoraa” kalliorinnettä ylös. Siitä jäi sveitsiläiskenraalin legendaariset sanat: ”Minä näen sen, mutta en usko sittenkään”! Ei muuta. Suomalaiset eivät osanneet myydä sitä maailmanmarkkinoille.

Suomalaiset ralliajajat järkyttivät maailmaa nopeudellaan ja voitoillaan mm. Monte Carlon rallin lumisilla ja jäisillä alppiteillä. Voittojen ”salaisuus” oli Nokian Hakkapeliitta talvirenkaat ja koivametallinastat siinä missä muu maailma ajoi perinteisillä Mud&Track tyyppisillä renkailla. Kysymykseen eikö nyt olisi paikka valloittaa muun maailman jää- ja lumiolosuhteet, Nokian johtaja Unkila vastasi: ”Pitäkää Bremer ideanne ominanne, me hoidamme renkaidemme markkinoinnin”. Niin jäivät ”imukuppi-Hakkapeliitat” odottamaan kansainvälisten rengasjättien heräämistä kilpailuun talvipakkasten kumiseosvaatimuksilla.

Isku ja Asko jäivät nuolemaan näppejään, mutta Ikea otti maailmanmarkkinat haltuunsa – eikä vain huonekaluilla. Ikea myy maailmalle yksin enemmän ruotsalaista ruokaa kuin mitä koko Suomi myy suomalaista ruokaa.

Suomen vientihistoria on täynnä vastaavia.

SUOMALAISELLE ei istu itsensä kehuminen. Merten eristämän koillisen kolkan metsäläiselle tavallinen eurooppalainen myyntipuhekin koetaan turhankehuna. Tässä ruotsalaisilla ja norjalaisilla, tanskalaisista puhumattakaan, on hurja etu suomalaisiinnähden. Tulokset puhuvat puolestaan.

Merten eristävä vaikutus toimii myös toiseen suuntaan. Kehityksellä on pitkä matka Suomeen. Tämä näkyy kovin monessa asiassa. Eikä vähiten liikenne- ja ajoneuvotekniikassa.

Niin kauan kun tavallisista sukankuluttajista ja katutallaajista tehdään kunnanvaltuutettuja ja kansanedustajia, tuntuu mahdottomalta kuvitella että heidän päätöstensä pohjaksi siunaantuisi tietoa tekniikan edistysaskelista eri liikennemuodoissa. Se nähdään irvokkaasti Malmin lentokentän kohdalla yhtä lailla kuin joukkoliikenteessä ja väylärakennuksessa.

Pahinta on, että myös ko. asioiden valmistelusta vastaava virkamieskunta elää menneessä ajassa. Uudet ratkaisut eivät tule edes pöydälle kun päätöksiä tehdään.

Pääkaupunkiseutu sijoittaa sokeana paitsi Länsimetroon myös Kehärataan ja sen mielettömään määrään pysäkkejä, Pisara-seikkailuun ja Raide-Jokeriin. Tampere ei näyttäisi olevan pekkaa parempi. Turussa ollaan sentään jo tietoisia sähköbussien esiinmarssista joukkoliikenteeseen Suomen ulkopuolella. Bussimetrosta, BRT:stä ei sen sijaan vielä Suomessa puhu kukaan, vaikka se olisi ylivoimainen ratkaisu viimeiseen vielä lopullista päätöstä vailla olevaan ”Raide-Jokeriin”.

TIEDON PUUTE maailman jo sadoista BRT bussimetroista ja uusimmista sähkö-nivelbusseista on jälleen esimerkki siitä, miten meret eristävät metsäsuomalaiset muusta maailmasta. Tässä suhteessa johtavat suomalaiset BRT-bussien edustajat osoittavat yhtä alkeellisia kauppatapoja. Yhteistyötä BRT-tiedon ja kokemusta jakamiseksi vastaaville virkamiehille, valtuustolle ja muille paikallispoliitikoille ei synny jokaisen kytätessä lyhytnäköisesti vain omaan pussiin.

Se on kuin Sisu Karjaalla. Sisu on kansainvälisenkin mittapuun mukaan huipputuote, rungoltaan maailman vahvin metsässä puun- sekä sora- ja kiviaineskuljetuksissa. Mutta se ei sitä kerro, ei pukahda, pusaa vain omissa ympyröissään Karjaalla luottaen suusta suuhun leviävän tiedon voimaan. Sillä se ei ole saanut edes paikalliset kansanedustajat saati kaupunginjohtajan kiinnostumaan.

Sitä kun ei ole ennen kuin siitä tietää.
 
Kansa pannaan maksamaan liikenteen miljoonamokat PDF Tulosta Sähköposti
18.09.2015 00:00
Vuosaaren satama ohjattiin aikanaan 600 miljoonan mummonmarkan hinnalla väen väkisin valtuuston hyväksymäksi. Raskas rahtiliikenne piti saada pois Länsisatamasta, Helsingin sydämestä.
 
Satamarakentamisen asiantuntijat sanoivat heti, että 600 Mmkon aivan liian vähän. Maksaa vähintään miljardin. Silti projekti junailtiin väkisin läpi valtuustossa kaupunginhallituksen (Kh) ja kaupunginjohtaja Korpisen painostuksella.
 
Kun Korpinen vähän myöhemmin myönsi, että hinta nousee miljardiin, satama-asiantuntijat väittivät, että vähintään 1,5 miljardiin. Kun Kh myönsi, että 1,5 miljardiin menee, ja minä valtuustossa, että vähintään 2 miljardia, Korpinen ryntäsi puhujapönttöön, että ”Bremer ei edelleenkään ymmärrä näistä asioista”.
 
Kun lopetin valtuustossa vuonna 2000, Vuosaaren hinnaksi myönnettiin 2 miljardia. Ja kaverini sanoivat, että vähintään 3 miljardia. Kaikki tajusivat silloin, että kun  ajoissa olisi vaihdettu Vuosaari Kirkkonummen Kantvikiin, joka koko ajan oli vaihtoehtona, sinne olisi saatu toimiva suursatama puoleen hintaan. Mutta Vuosaaren rakentamista ei enää voitu keskeyttää.
 
Tänään Vuosaaren satama on maksanut kaikkineen SEITSEMÄNSATAA (700) MILJOONAA EUROA! Yli 4000 miljoonaa mummonmarkkaa. Ja se toimii vajaateholla. Eikä sinne johtava meriväylä eikä sieltä johtava Kehä III ole vieläkään satamaliikenteen edellyttämässä kunnossa.
 
Raskas kuorma-autoliikenne ja isot matkabussit valitsevat pahenevista ruuhkista yhä Länsisataman Helsingin sydämessä. Samalla Kantvikin satama on siirtynyt Helsingin omistukseen ylivoimaisine etuineen Vuosaareen verrattuna.
 
Väliäkö virhelaskelmista. Kansa maksaa.
 
Länsimetrolle saatiin valtuuston hyväksyminen hintalapulla 452 miljoonaa euroa. Asiantuntijat sanoivat heti, ettei alle miljoonan synny. Asiakirjojen laittoman salaamisen, julkisten riitojen ja väärien valintojen sävyttämänä hinta on nyt kohonnut 2000 miljoonan tuntumaan. Eikä siihen jää. Busseilla toimiva yhdysliikenne, yksityisautojen pysäköintialueet ja paljon muuta puuttuu laskelmista.
 
Helsingin läntisestä pääväylästä, Länsiväylästä, suunnitellaan kaupunkibulevardia 50:n nopeusrajoituksella, jotta uudelle Länsimetrolle saadaan matkustajia. Sitä pitkin jyrää sitten läntisen Suomen rekkaliikenne yksityisautojen ja joukkoliikenteen ja matkabussien jonossa Ruoholahden Länsisatamaan. Syntyy melua ja päästöjä ja liikenneonnettomuuksia.
 
Länsisatamassa rekat ja isot kuorma-autot seisovat jo kaikkialla kielletyillä paikoilla jalkakäytäviä myöten Helsingin uudessa uljaassa 28 000 asukkaalle ja 18 000 työpaikalle rakennettavassa kaupunginosassa jonottamassa pääsyä matkustajalauttoihin. Liikenneruuhkat yltyvät hullunmyllyksi Länsisataman lisäksi eteläisessä Helsingissä. Kaupunki on vastavetona vähentämässä Länsisataman kuorma-autojen pysäköintipaikkoja kolmannekseen nykyisestä. Niille osoitetaan odotusalue jossain Kehä III kupeessa. ”Ja jos kuorma-autot eivät siihen tyydy vaan tulevat kaupunkiin, pysäköinninvalvonta ne kyllä hoitaa”, Helsingin Satamasta sanotaan. Varsinaista asiakaskohtelua!
 
Rakennuttajaosapuolet - HKL/HSL, Helsinki, Espoo ja kuntayhtymä – päättäjät ja virkamiehet, kaikki tekijät näyttelevät vilpittömän hämmästyneitä tilanteesta. Ei sen niin pitänyt mennä!
 
Väliäkö virhelaskelmista. Kansa maksaa.
 
HKL/HSL eli Helsingin ja seudun joukkoliikenteestä vastaavien Vihreiden ja vasemmiston harrastajapoliitikkojen hoidossa on todennäköisesti tehty maailman kallein joukkoliikenne. Yhtenä uusista ratkaisuista ajetaan vyöhykerajoista riippuvaa matkahinnastoa.
 
Hintavyöhykkeet olivat 80-luvulla käytössä Helsingin seudun bussiliikenteessä. Bussien kuljettajat yhtä vähän kuin matkustajat tiesivät tarkkaan, missä rajat kulkivat. Paitsi ne jotka osasivat niillä pelata. Kuljettajat saivat tavan takaa silmilleen pilkallisen, että ”no, mitä se tänään maksaa kun tästä tulen” ja ”minä muuten tulin/menen rajan tältä puolelta”. Tai päinvastoin. Tiedän, koin sen bussien kuljettajana.
 
Raidehuuma tapaa viimeisenkin järjen hivenen Joukkoliikennejohdon uskonnoksi muuttunut. Mitään väliä ei ole todisteilla, että raideliikenne tulee 2,5 kertaa kumipyöräliikennettä kalliimmaksi ja enemmän energiaa kuluttavaksi. Eiku Raide-Jokeria ja raide-Pisaraa ja raide-poikittaisrunkolinjoja koko pääkaupunkiseutua peittämään! Sairasta.
 
Kutsuplus on yhtä epärealistinen unelma pikkubussin kokoisen tilaustaksin kannattavuudesta. Että keskimäärin 45 euron matkakustannus voisi tulla kannattavaksi viiden euron maksulla! Miten samea aivo sen on joskus edes keksinyt? Saati montako samanlaista on sen hyväksynyt? Onneksi joku järki sentään pannee nyt stopin pääkaupunkiseudun Kutsuplussalle.
 
Tuloksena yli puolet pääkaupungin joukkoliikenteen todellisista kustannuksista joudutaan perimään kaupunkilaisten maksamista verovaroista, eli suurelta osin kaikilta niiltäkin, jotka eivät käytä joukkoliikennettä. Että taivaanmaalarit ja tasa-arvoon vetoavat saavat matkustaa alle puoleen hintaan muiden kustannuksella.
 
Väliäkö laskelmista. Kansa maksaa!
 
...sillä he eivät tiedä mitä he tekevät PDF Tulosta Sähköposti
21.08.2015 00:00
Joukkoliikenteen kehitystä on kaavaan kangistuneille käsittämättömän vaikea mieltää.

Kaikki näkevät DC3:n ja B747 Jumbojetin erossa lentoliikenteen rajun kehityksen. Näkevät myös s/s Aallottaren ja m/s Oasis’n erossa meriliikenteen mahtavan kehityksen. Vain näyttää järkevillekin olevan mahdotonta mieltää tieliikenteen kehitys 1800-luvun rautateistä nykyaikaiseen sähkönivelbussiin.

Se johtuu monesta. Rautateillä on perinteisesti vahva ankkurointi ay-liikkeessä, mm. SAK:ssa, ”Metallissa”, Rautatieläisten liitossa jne. Ja sen myötä myös sdp:ssä ja siitä vasemmalle.

Myös Vihreissä elää uskonkappaleena, että kiskoilla toteutuu paras ympäristöystävällisyys, hiilijalanjälki, ilmastonsuojelu, päästöjen minimointi, energiansäästö jne. päinvastoin kuin perusvihollisella autolla. Vihreät rakentavat epärealistisia päiväunia sähköhenkilöautoihin. Kylmät tosiasiat eivät riitä kääntämään heidän uskontoaan sähköbusseihin! Uskon asiat ovat viisaillakin faktoja ja järkeä vahvempia.

Samat vanhat päähänpinttymät raideliikenteen paremmuudesta ovat juurtuneet kansan, poliitikkojen ja päättäjien enemmistön korvien väliin. Näyttää kestävän ikuisuus, ennen kuin kuljetusvälineiden ja tekniikan nopea kehitys ja nykytila jaksaa murtautua perimätiedon pimeisiin kammioihin.

Ja se maksaa. Maksaa kansalle, veronmaksajille, turhina kustannuksina ja rahana, haitallisina päästöinä, ilmansaasteina, hiilijalanjälkinä ja energiantuhlauksena. ”Onhan kansalla varaa”, minulle opetettiin Helsingin valtuustossa ja eduskunnassa. ”Ei siitä kärsi, mitä ei tiedä.”

Nyt kuitenkin tiedetään. Tiedetään että raidetien perustaminen maksaa yli 60% enemmän kilometriltä kuin ajorata nivelbussille. Raiteilla kulkeva kalusto vaatii paljon vankemman pohjan kuin nivelbussi. Raiteilla kulkeminen vaatii massaa rautapyörien kartiorakenteen sekä huonon kitkakertoimen vuoksi. Ja koska mäennousukyky on rajusti huonompi kuin kumipyörillä. Ja kilojen liikuttaminen vaatii energiansa. Suuri paino ja pyörien kartiorakenteen suuri vierintävastus vaatii kulkemiseen 100% enemmän energiaa kuin saman kuljetuskapasiteetin sähkö-nivelbussi!

Helsingin uudet nivelratikat ovat 27,6 m pitkiä ja kuljettavat enintään 200-215 matkustajaa. Nykyaikainen nivelbussi on 22 m pitkä ja kuljettaa 196 matkustajaa. Kuljetuskapasiteetti on käytännössä sama. Volvon sähköbussit kulkevat jo Göteborgin kaupungissa normaalia kaupunkilinjaa. Sähkö-nivelbusseja, ”niveltrollikoita” kulkee kaupungeissa eri puolilla Eurooppaa ja aivan erityisesti Venäjällä ja entisissä itäblokin maissa. Vain ei Suomessa.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö manaa maata energiansäästöihin. Samalla Vihreiden hallitsema HKL:n johtokunta tekee historiaa tuhlaavilla ja kevytkenkäisillä Länsimetro-päätöksillä, miljardiluokan budjettiylityksillä, taloudellisesti järjettömillä uusilla raideverkostosuunnitelmilla ja jo tulevaisuuteen siirretyn Raide-Jokerin ennenaikaistamisella - Helsingin rahoitusjohtaja Tapio Korhosen ankarasta vastustuksesta huolimatta.

Samaa polkua käy valtamedia. Helsingin Sanomat (HS) vaatii säästämistä pääkirjoituksessa 15.8.: ”Aika keskustella sähkönkulutuksesta”. Seuraavana päivänä artikkelitoimittaja vaatii: ”Raide-Jokerista saa enemmän kuin vain poikittaislinjan”. 13-15.8. Mielipide-palstalla on otsikot ”Kiskoliikenne on jäämässä vanhanaikaiseksi” ja ”Miksi sähköbussit eivät kiinnosta päättäjiä”, johon lehti ”HKL: Raide-Jokeria ei pidä lykätä”.

Muualla maailmassa nykyaikaiset bussimetrot eli BRT (Bus Rapid Transit) syrjäyttävät raskaan, kalliin ja epäkäytännöllisen raideliikenteen. Ei Suomessa. Nykyajalla ja tiedolla on kovin pitkä matka Euroopan kaukaiseen koillisnurkkaan. Mutta kansahan maksaa!
 
Voiko tyhmempää sakkia olla PDF Tulosta Sähköposti
25.06.2015 00:00
kuin demarit, Arhinmäen vaslaiset ja ay-pomot?
Ja ay-jäsenet jotka seuraavat pomojaan kuin elukat teuraalle?


Vaativat syvimmän laman keskellä “lisää palkkaa!”, “töitä!” ja “irtisanomissuojaa!” puolueidensa ja ay-pomojensa suulla – niiden jotka eivät itse kykene luomaan uusia työpaikkoja. Sen sijaan ovat laittomine lakkoineen ja epärealistisine vaatimuksineen onnistuneet tuhoamaan suomalaisia työpaikkoja sadoin tuhansin. Ja levittämään kateutta ja vihaa niitä kohtaan, jotka todella pystyvät luomaan kaikkien kaipaamia uusia työpaikkoja.

10 vuoden aikana Suomeen on tehty 100 000 uutta työpaikkaa. Pk-yrittäjät ovat tehneet niistä 95%! Suuryritysten ja valtionyritysten osuus on mitätön. Silti demarit, vaslaiset ja ay-liike polkevat pk-yrityksiä ja hellivät suuryrityksiä. Suuryrityksissä niillä on duunarien hyväksikäyttäjinä valtaa. Pk-yrityksissä ne ovat kädettömiä. Pk-yritysten työntekijät eivät liity ay-liikkeen jäseniksi, eivät maksa jäsenmaksuja. Ovat ay:lle menetettyjä sieluja, menetettyä valtaa.

Puhutaan työajan pidentämisestä. Sitä ajavat ne, jotka ovat todistaneet pystyvänsä luomaan uusia työpaikkoja: pk-yritykset ja työnantajat. Ja Suomen Pankin asiantuntijat, joiden mukaan Suomen talous elpyisi työaikoja pidentämällä, talouskasvu kiihtyisi, kustannuskilpailukyky paranisi, yksityinen kulutus ja investoinnit piristyisivät, bruttokansantuotteen taso olisi 2021 runsaat 11 miljardia euroa eli lähes 6% perusennustetta korkeampi.

Valtiovarainministeriö on samaa mieltä. Pääministeri Juha Sipilä on omiin yrittäjäja yritysjohtajakokemuksiinsa nojaten samaa mieltä. Myös hallitusammattilainen, liikenneministeri Anne Berner on samaa mieltä.

Vain eivät ay-liitot ja palkansaajajohtajat. Eivät liioin kaiken maailman talousteoreetikot vailla käytännön kokemusta uusien työpaikkojen luomisesta. Ne todistavat varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys suo, että työaikojen lisääminen vähentää työpaikkoja ja työtehoa.

Jokainen pk-yrittäjä sen tietää: Suomessa jokaisen vakinaistetun työntekijän palkkaamista on vältettävä ja varottava viimeiseen asti. Viranomaissääntelyt, verot, työnantajamaksut, loma-, työaika-, terveydenhoito- ym. velvoitteet ay-jäsenmaksuja myöten kasvattavat talousriskiä suhteettomasti.

Pk-yrittäjät ovat tämän päivän sorretuinta duunariporukkaa, vaikka jo nyt luovat 95% kaikista uusista työpaikoista. Ja ilman ay-duunarien palkka-, ylityö-, loma- , sosiaali-, terveydenhuolto-, työaika-, eläke-, ymv. turvaa. Pk-yrittäjä jatkaa päivää yöhön siinä missä hänen palkatut työntekijänsä lähtevät kotiin, lomille, sairaspäiville, jne. Jokainen lisätyötunti työntekijöiden toimesta vähentäisi uusien työntekijöiden palkkaamistarvetta, pitäisi työ- ja tuotantokustannukset alhaalla ja parantaisi pkyrityksen kilpailukykyä. Samalla paranisivat myös yrityksen mahdollisuudet kasvaa ja palkata uusia työntekijöitä!

Tämä syy- ja seurausketju ei vain mahdu ay-johtajien eikä kaikenkarvaisten talousteoreetikkojen päähän!

Jos demarit ja vaslaiset ottaisivat sorretuimman duunariporukan, pk-yrittäjät, erikoissuojelukseensa, ne saisivat vastalahjaksi enemmän uusia työpaikkoja kuin ylipäätään tajuavat. Samalla jouduttaisivat huimasti Suomen nousua aallonpohjasta.

Ay-liitoista kaikkein typerryttävin on Autoja kuljetusalan Työntekijäliitto, AKT. Hetkeäkään epäröimättä se on ilmoittanut panevansa maan kuljetukset ja satamat kiinni, lakkoon, jos työaikoja pidennettäisiin.

Siis sama ay-liitto, AKT, joka ei ole tehnyt elettäkään torjuakseen ulkomaalaisten kuljettajien osuuden kasvua jo peräti 80 %:iin Suomen ulkomaankuljetuksissa. Joka ei ole eleelläkään torjunut ulkomaisten kuorma-autojen päivittäin ajamaa ilmaista 1,2 miljoonaa kilometriä kuljetuksissa Suomen sisällä. Joka ei ole ryhtynyt mitenkään torjumaan ulkomaalaisten laitonta kabotaasia naapuriemme Ruotsin ja Norjan tapaan. Joka ei millään tavalla ole vaatinut omien jäseniensä työturvallisuuden turvaamiseksi edes henkilöautoilijoiden kesärenkailta vaadittavia vähimmäisurasyvyyksiä parempia renkaita Suomen talvikeleille! Joka on ala-arvoisella edunvalvonnallaan hukannut omilta jäseniltään satoja tuhansia ammattikuljettaja-työpaikkoja ulkomaalaisille.

Yritä siinä sitten ylös lamasta!
 
<< Alkuun < Edellinen 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 19 / 29
feed-image Feed Entries

 

Blogissa aiemmin:

Peilisokeat amatöörit (10.6.2025)
Kiina valloittaa maailmaa RAHALLA! (12.5.2025)
Liikenneturva, Suomen Poliisi, Traficom, Liikenneministeriö – Entä keskinäyttö? (7.4.2025)
Vihreät ja vasemmisto ylsivät ilmansaaste-ennätykseen! (3.3.2025)
Poliisi on ongelma (3.2.2025)

2024

Hävittäjä-Hopalla Suomi irti lamasta! (12.12.2024)
Jos vain haluaa, taksi naruttaa aina (8.11.2024)
Lulu Ranne, lopeta taksipelleily! (15.10.2024)
Ylinopeus ja nopeusrajoitukset – Suomalaisten aivotulppa (16.9.2024)
Viranomaiset ja liikenneturvallisuus: Mössötystä riittää, kukaan ei valvo (20.8.2024)
Risteysalueen tappava ristiriita (12.6.2024)
Minä, vapaa Suomen kansalainen, ja minua suurempi: HERRA VIRKAHERRA (29.4.2024)
Jäikö tärkein näkemättä, Jyri Häkämies? (22.3.2024)
Miksi niin paljon turhaa? (22.2.2024)
2020 – 2024 samoilla renkailla kesät talvet – Nyt jo neljänteen talveen! (22.1.2024)

2023

Soita LVM, Traficom, Väylävirasto... tulee kuka, mitä, häh...? (12.12.2023)
Taksit ilman kuluttajansuojaa (14.11.2023)
Miksi hyväksytään vääriä liikenneympyröitä? (12.10.2023)
Suomalainen ei kiitä! (15.09.2023)
Minne menet, Helsinki? (21.08.2023)
Päästöistä ja saasteista viis – Vihreät lamaannuttavat Helsingin (14.06.2023)
Mikä Helsinkiä riivaa? (15.05.2023)
Petkuta vakuutusyhtiötä ja maksat kaiken itse (26.03.2023)
Terroristit joukossamme (03.03.2023)
Ympärivuotisilla lumihelvettiin (12.12.2023)

2022

MIKSI... (12.12.2022)
HSL – Itkeäkö vai nauraa? (16.10.2022)
Kuljettajapula ajateltava täysin uusiksi (26.10.2022)
Auton ajokortti 17-vuotiaille – Virheillä kuten ennenkin? (29.09.2022)
Onko Suomessa järki pysähtynyt? (25.08.2022)
MIKSI? (14.06.2022)
EU:n tietosuojalaki on kaupan este (03.05.2022)
Suomi – nukkuvien maa (04.04.2022)
Sirkus Töölöntori (01.03.2022)
Suomi pilkkaa veronmaksajia (03.02.2022)

2021

Kyvyttömyydem kukkaset – Tietyömaat (11.11.2021)
Ei kannata yrittää (10.9.2021)
Etanoli – ilmastomuuttajien sokea piste (13.8.2021)
Helsingin (ja muiden kaupunkien) hölmöily näivettää keskustoja (18.6.2021)
Quo vadis, nokian? (20.5.2021)
Manipuloitu LP-raportti on vain jäävuoren huippu (15.4.2021)
Suuri puhallus! (5.3.2021)
Kuskeja ja renkaita (3.1.2021)

2020

Valheellinen liikennepolitiikka – Liikenneturvallisuuden surma (11.12.2020)
Yli kymmenen hyvää syytä rakentaa Vaasa – Umeå linkki, Kvarkentie (19.11.2020)
Mikä hiljensi Harakan? (15.10.2020)
Maantiekuljetukset polvilleen (11.9.2020)
Avuttomuuden ratinkääntäjät (14.8.2020)
Montako henkeä taas uhrataan LVM:n alttarilla (9.3.2020)
Tappavat valot (3.2.2020)

2019

Sähköauto kaatuu vetyautoon! (13.12.2019)
Liikennenäkeminen on monesta kiinni (15.11.2019)
Tervetuloa Tivoli Keskustatunneliin (17.10.2019)
LVM pantava holhoukseen (19.9.2019)
Tunnustan, olen taparikollinen (20.8.2019)
LP:n ylösnousemus (12.6.2019)
Elävä lentohistoria Malmille! (30.4.2019)
Malmin Vihreä miljardihauta (4.4.2019)
Minä ja Mäntyranta – Ei, ei tätä kestä selvinpäin (14.3.2019)
Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi), osa 2 (31.1.2019)

2018

Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi) (19.12.2018)
Kultakaivos (20.11.2018)
Nastarenkaat tappavat enemmän kuin pelastavat (25.10.2018)
Jussi Poliisi katselee liikennettä Jussi Poliisi ei ajattele (28.9.2018)
Vihreät kaatuvat liikenteeseen (24.8.2018)
Elää ja antaa elää (26.6.2018)
Hengenvaaralliset talvirenkaat (11.5.2018)
Sähköauton seuraava askel (6.4.2018)
Raidejoke kansan hallintaan (5.3.2018)
Suurten lupausten Raidejoke (30.1.2018)

2017

Kateus maan perii (20.12.2017)
"Vihreä Helsinki" tappaa päästöillä (13.11.2017)
Jakelumullistus (19.10.2017)
HCT-rekoista päätöksiin – Näin ei voi jatkua (20.9.2017)
Sähköauto – ilmastohirviö bensa-autoon verrattuna (31.8.2017)
Tässä ei ole tulevaisuus (20.6.2017)
Näin meitä huiputetaan! (10.5.2017)
Rengasmääräykset hullujen hommaa! (3.4.2017)
Liikenteen huutavin vääryys! (6.3.2017)
Ylinopeus, tilannenopeus ja kohtuuttomat rangaistukset (23.1.2017)

2016

Usko nujertaa faktat vihreässä liikennetekniikassa (1.12.2016)
Niin niin automies että! (31.10.2016)
Silmitöntä tuhlausta – kansa maksaa (3.10.2016)
Antti Vehviläinen, yllytätte väheksymään liikennesääntöjä (24.8.2016)
Helsinki ja Espoo kusettavat (27.6.2016)
VW-moka opiksi kaikille (20.5.2016)
Pääkaupunkiseudun PanamanPaperit (15.4.2016)
Renkaita rengasmeressä (18.3.2016)
Kohtalokkaita virheitä 1. (26.2.2016)
Demokratiakato (20.1.2016)

2015

Hölmöläisten joukkoliikennelait (2.12.2015)
Se mikä ei näy, sitä ei ole (20.10.2015)
Kansa pannaan maksamaan liikenteen miljoonamokat (18.9.2015)
...sillä he eivät tiedä mitä tekevät (21.8.2015)
Voiko tyhmempää sakkia olla (25.6.2015)
Autotehtaan käsi on jo lompakossasi (28.5.2015)
Hölmöläiset liikemiehinä (22.4.2015)
Joukkoliikenteen Vihreä uskonto (19.3.2015)
Aatos Erkko "kaatoi" Sanomia (20.2.2015)
Eljas Erkko "kaatoi" autotuojat (21.1.2015)

2014

Julkinen liikenne, Suomalaisen hulluuden huippu (5.12.2014)
Kumipyöräliikenteen tuska (7.11.2014)
Johtavia erityisasiantuntijoita pilvin pimein (3.10.2014)
Trafi veneilijöille: Vielä me teidätkin opetetaan (26.6.2014)
Kaikkea ne venäläiset keksii (26.6.2014)
Trafi rokottaa lainvastaisesti, ministeriö hyväksyy (19.6.2014)
Ei voi olla totta (26.5.2014)
Kaiken maailman turvatarkastuksia (25.4.2014)
Helsinki rakkaani, koita kestää (29.3.2014)
Yhteiskunnalla on syöpä (1.3.2014)
"Kyllä kansalla on rahaa!" (27.1.2014)

2013

Nastarenkaat pitää jo kieltää (3.12.2013)
Voitto ei ole voitto (28.10.2013)
Puna-vihersokeus on paha ongelma (25.9.2013)
Liikennekieli (29.8.2013)
Pelko on avain valtaan (17.6.2013)
Peilistä lukemisen taito (20.5.2013)
Älä usko kataisen hallitusta (19.4.2013)
Logiikan puutteesta (25.3.2013)
Liikennetantta-mafia on kansallinen katastrofi (26.2.2013)
Ymmärtävätkö koskaan? (29.1.2013)

2012

Suomen salainen ase: Joulupukki! (5.12.2012)
Vihreä valta on kultaakin kalliimpaa (31.10.2012)
Suojatie ei ole suojatie! (1.10.2012)
Sokaiseva ylinopeushysteria (4.9.2012)
Vihreiden Waterloo (20.6.2012)
Kerjäläisarmeija (29.5.2012)
Onko Päivi Räsänen sokea? (26.4.2012)
Liikenneturvallisuusnäpertelijät (30.3.2012)
Liikenneturvallisuuden rahanreikä (27.2.2012)
Virkamiesvalta selättää kansanvallan (30.1.2012)
Liikenneturvallisuusongelma no.1: Kyvyttömät johtajat (5.12.2012)
Psykoottiset (3.11.2012)
Edesvastuuton vasemmistoliitto (4.10.2012)

2011

Trafi kuristaa suomalaisia (29.8.2011)
Tehtävänä ruikuttaa? (22.6.2011)
On lehtiä ja lehtiä (30.5.2011)
Epämiellyttävä ilmiö (3.5.2011)
Siunattu hulluus (29.3.2011)
Muotoilun sokea piste (2.3.2011)
On sulla poka pimiät jutut (31.1.2011)

2010

Naisistuminen (1.12.2010)
VR, näköalattomuuden huippu (19.11.2010)
Kelvoton liikenneministeri on erotettava! (11.10.2010)
Taas autoilijaa kusetetaan (15.9.2010)
© Auto, tekniikka ja kuljetus 2011-2012 
B Yhtiöt Oy  |  Nuijamiestentie 5 A 00400 Helsinki  | Puhelin (vaihde) (09) 547 621  |  etunimi.sukunimi@boy.fi