Klaus Bremerin
Blogi
Maantiekuljetukset polvilleen PDF Tulosta Sähköposti
11.09.2020 00:00


UPM haluaa sulkea Kaipolan paperitehtaan. Toiminta ei kannata ja verorasitus on käynyt Suomessa ylivoimaiseksi, toimitusjohtaja Pesonen sanoo. Pääministeri Sanna Marin (SDP) moittii, että ”kannattava” tehdas suljetaan ja rientää rauhoittamaan tehtaan työntekijöitä. Duunariäänet on elinehto SDP:lle ja ay-liikkeelle.
 
Metsäteollisuuden johto säikähti Marinia ja pyörsi Pesosen sanoja. Marin, SDP ja maan hallitus voivat koitua kalliiksi metsäteollisuudelle. Verorasitettu metsäteollisuus on pakotettu hakemaan ”maailman halvimpia kuljetuksia” tuotteilleen. SDP, SAK, AKT, EK avittavat.
 
Niinpä Suomi on avannut ovensa Itä-Euroopan halpakuljetuksille. Tieliikennettä ja määräyksiä ei valvota. Halpakilpailu kaataa suomalaisia kuljetusyrityksiä, ammattikuljettajia ja työpaikkoja. Se tuo järjestäytyneen kuljetusrikollisuuden teillemme enemmän kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Samalla hallitus lisää entisestään rasitteita kotimaisille kuljetusyrityksille.


Pekka Lundmark ja Jyri Häkämies johtavat ”maailman halvimpia kuljetuksia” ajavaa EK:ta.

Vuodesta 2010 dieselveroa on nostettu 60%. Dieselissä on liki 70% veroja. Elokuun 1. tuli uusi 6,46 senttiä/l korotusta, n. 80 miljoonaa euroa lisää valtiolle. Samalla nk. pumppuhinta nousi 2,4 senttiä/ l eli n. 30 miljoonaa lisää valtiolle. Eikä riitä. Myös biodieselin verotukea halutaan pienentää 5 senttiä/l/vuosi 2021-22-23, mikä tuo valtiolle 115 miljoonaa euroa lisää jokaisena kolmena vuotena.
 
Kuljetusliikenteen verot nousevat 1,3 miljardiin (vrt.ero: miljoona sekuntia = 11,6 vrk; miljardi = 3,17 vuotta!). Kaikkiaan valtio kerää liikenteestä liki 9 miljardia ja maksaa takaisin (tienhoitoon, ym.) n. 1,5 miljardia. Veronkorotukset lisäävät n. 300 miljoonaa logistiikkakustannuksiin. Suomen logistiikkakustannukset BKT:stä, 11,4%, ovat näin Euroopan korkeimpia (Ruotsin 7,1%, Norjan 7,7%, Tanskan 6,1%, Saksan 8,6%, jne.).


Pekka Lundmark ja Jyri Häkämies johtavat ”maailman halvimpia kuljetuksia” ajavaa EK:ta.

Lisäksi halpadiesel ja 1000 l säiliöt kurittavat kuljetusyrittäjiämme. Itäeurooppalaiset halpayhtiöt ovat tulleet Suomen teille jopa puolet, 50%, halvemmalla puolalaisella, liettualaisella, latvialaisella dieselillä. Sitä tuodaan jopa yli 1000 litra polttoainesäliöissä. Valvomattomilla teillämme ajetaan laitonta kabotaasia, myös polttoainevarkauksien voimalla, EU:n työ- ja lepoajoista välittämättä, ylinopeus- ym. sakkoja maksamatta, muista laittomuuksista (vrt. Ruotsi, Tanska, Norja) välittämättä – ostamatta Suomessa litraakaan kalliiksi verotettua dieseliä. Tulli ja poliisi ei välitä. Muut EU-maat päästävät rajojensa yli vain autonvalmistajan suurimmalla säiliöllä. Ylisuuret säiliöt merkitsevät liikenneturvallisuuteen vaikuttavaa rakenteellista muutosta, joka pitää hyväksyttää sekä auton valmistajan että muutoskatsastuksen toimesta. Suomessa EK, SAK, AKT, SDP katsovat sivuun.
 
Vinjettiäkään halpamaiden kilpailijat eivät joudu maksamaan Suomessa. Kaikissa muissa Euroopan maissa kuorma-autokuljetukset joutuvat maksamaan nk. Vinjettiä, tiemaksuja km- tai aikaperusteella käyttämiensä teiden kuluttamisesta. Suomi tarjoaa ilmaisia teitä halpamaidenkin kilpailijoille – Suomen veronmaksajat maksavat!


Matti Vanhanen vaati energiaalennuksia, muttei dieselille.

Raskaista yhdistelmistä 11-13% on ulkomaalaisia. Liki 3000 ulkomaalaista joka päivä. SKAL toivoo aikaperusteista vinjettiä. Jos ulkomaalaiset maksaisivat EU-tason 13-14€/päivä 250 päivää/ vuosi, se tekisi yli 10 miljoonaa euroa/vuosi. Sillä kunnostaisi monta kilometriä teitä Suomessa!
 
Eduskunta kuitenkin torppasi esitetyn vinjetti-aloituksen 2021 alusta (Valtionvarainministeriön?) omituisella laskelmalla muka 3,5-4,5 miljoonan keräyskustannuksilla/vuosi, olettamuksella että myös suomalaisten olisi maksettava vinjettimaksu, ja epäilyllä että EU-edellyttäisi myös kaikki yli 3,5 tonnin kuorma-autot vinjetin piiriin. Pahalta haisi tekoselitys.
 
EU-maissa kierretään vinjetti-palautus oman maan kuljetusyrittäjille nk. ammattidieselillä. Sitä tankataan samoista dieselpumpuista kuin kaikki muut autoilijat. Kuljetusyritys voi sitten hakea veronpalautusta todistamiensa kuljetustehtävien dieselkulutuksesta. Järjestelmä toimii jo myös Suomessa maatalouden ja teollisuuden energiakustannusten palutuksissa. SKAL on esittänyt ammattidieselin soveltamista Suomessa, mutta valtovarainministeriö, EK, SDP, SAK, AKT eivät ole tukeneet.


AKT pysäyttää surutta satamat, muttei halpamaiden laittomia kuljetuksia.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen katsoo, että sähköveroa on alennettava vientedellytysten parantamiseksi. Miksei myös dieselveroa samasta syystä?
 
Veroilla rasitetut metsä- ja metalliteollisuus, ja niiden myötä EK, edellyttävät pärjätäkseen viennissä ”maailman halvimpia kuljetuksia koska ovat 1000 km kauempana ostajista kuin kilpailijansa Ruotsissa”. SDP, SAK, AKT myötäilevät. Suuryritysten suuret työntekijämäärät, äänestäjät, on niille elinehto. Sen kallis hinta on Suomen oman kuljetuselinkeinon alamäki, joka maksetaan sokeasta vallasta.
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

 

Blogissa aiemmin:

Jäikö tärkein näkemättä, Jyri Häkämies? (22.3.2024)
Miksi niin paljon turhaa? (22.2.2024)
2020 – 2024 samoilla renkailla kesät talvet – Nyt jo neljänteen talveen! (22.1.2024)

2023

Soita LVM, Traficom, Väylävirasto... tulee kuka, mitä, häh...? (12.12.2023)
Taksit ilman kuluttajansuojaa (14.11.2023)
Miksi hyväksytään vääriä liikenneympyröitä? (12.10.2023)
Suomalainen ei kiitä! (15.09.2023)
Minne menet, Helsinki? (21.08.2023)
Päästöistä ja saasteista viis – Vihreät lamaannuttavat Helsingin (14.06.2023)
Mikä Helsinkiä riivaa? (15.05.2023)
Petkuta vakuutusyhtiötä ja maksat kaiken itse (26.03.2023)
Terroristit joukossamme (03.03.2023)
Ympärivuotisilla lumihelvettiin (12.12.2023)

2022

MIKSI... (12.12.2022)
HSL – Itkeäkö vai nauraa? (16.10.2022)
Kuljettajapula ajateltava täysin uusiksi (26.10.2022)
Auton ajokortti 17-vuotiaille – Virheillä kuten ennenkin? (29.09.2022)
Onko Suomessa järki pysähtynyt? (25.08.2022)
MIKSI? (14.06.2022)
EU:n tietosuojalaki on kaupan este (03.05.2022)
Suomi – nukkuvien maa (04.04.2022)
Sirkus Töölöntori (01.03.2022)
Suomi pilkkaa veronmaksajia (03.02.2022)

2021

Kyvyttömyydem kukkaset – Tietyömaat (11.11.2021)
Ei kannata yrittää (10.9.2021)
Etanoli – ilmastomuuttajien sokea piste (13.8.2021)
Helsingin (ja muiden kaupunkien) hölmöily näivettää keskustoja (18.6.2021)
Quo vadis, nokian? (20.5.2021)
Manipuloitu LP-raportti on vain jäävuoren huippu (15.4.2021)
Suuri puhallus! (5.3.2021)
Kuskeja ja renkaita (3.1.2021)

2020

Valheellinen liikennepolitiikka – Liikenneturvallisuuden surma (11.12.2020)
Yli kymmenen hyvää syytä rakentaa Vaasa – Umeå linkki, Kvarkentie (19.11.2020)
Mikä hiljensi Harakan? (15.10.2020)
Maantiekuljetukset polvilleen (11.9.2020)
Avuttomuuden ratinkääntäjät (14.8.2020)
Montako henkeä taas uhrataan LVM:n alttarilla (9.3.2020)
Tappavat valot (3.2.2020)

2019

Sähköauto kaatuu vetyautoon! (13.12.2019)
Liikennenäkeminen on monesta kiinni (15.11.2019)
Tervetuloa Tivoli Keskustatunneliin (17.10.2019)
LVM pantava holhoukseen (19.9.2019)
Tunnustan, olen taparikollinen (20.8.2019)
LP:n ylösnousemus (12.6.2019)
Elävä lentohistoria Malmille! (30.4.2019)
Malmin Vihreä miljardihauta (4.4.2019)
Minä ja Mäntyranta – Ei, ei tätä kestä selvinpäin (14.3.2019)
Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi), osa 2 (31.1.2019)

2018

Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi) (19.12.2018)
Kultakaivos (20.11.2018)
Nastarenkaat tappavat enemmän kuin pelastavat (25.10.2018)
Jussi Poliisi katselee liikennettä Jussi Poliisi ei ajattele (28.9.2018)
Vihreät kaatuvat liikenteeseen (24.8.2018)
Elää ja antaa elää (26.6.2018)
Hengenvaaralliset talvirenkaat (11.5.2018)
Sähköauton seuraava askel (6.4.2018)
Raidejoke kansan hallintaan (5.3.2018)
Suurten lupausten Raidejoke (30.1.2018)

2017

Kateus maan perii (20.12.2017)
"Vihreä Helsinki" tappaa päästöillä (13.11.2017)
Jakelumullistus (19.10.2017)
HCT-rekoista päätöksiin – Näin ei voi jatkua (20.9.2017)
Sähköauto – ilmastohirviö bensa-autoon verrattuna (31.8.2017)
Tässä ei ole tulevaisuus (20.6.2017)
Näin meitä huiputetaan! (10.5.2017)
Rengasmääräykset hullujen hommaa! (3.4.2017)
Liikenteen huutavin vääryys! (6.3.2017)
Ylinopeus, tilannenopeus ja kohtuuttomat rangaistukset (23.1.2017)

2016

Usko nujertaa faktat vihreässä liikennetekniikassa (1.12.2016)
Niin niin automies että! (31.10.2016)
Silmitöntä tuhlausta – kansa maksaa (3.10.2016)
Antti Vehviläinen, yllytätte väheksymään liikennesääntöjä (24.8.2016)
Helsinki ja Espoo kusettavat (27.6.2016)
VW-moka opiksi kaikille (20.5.2016)
Pääkaupunkiseudun PanamanPaperit (15.4.2016)
Renkaita rengasmeressä (18.3.2016)
Kohtalokkaita virheitä 1. (26.2.2016)
Demokratiakato (20.1.2016)

2015

Hölmöläisten joukkoliikennelait (2.12.2015)
Se mikä ei näy, sitä ei ole (20.10.2015)
Kansa pannaan maksamaan liikenteen miljoonamokat (18.9.2015)
...sillä he eivät tiedä mitä tekevät (21.8.2015)
Voiko tyhmempää sakkia olla (25.6.2015)
Autotehtaan käsi on jo lompakossasi (28.5.2015)
Hölmöläiset liikemiehinä (22.4.2015)
Joukkoliikenteen Vihreä uskonto (19.3.2015)
Aatos Erkko "kaatoi" Sanomia (20.2.2015)
Eljas Erkko "kaatoi" autotuojat (21.1.2015)

2014

Julkinen liikenne, Suomalaisen hulluuden huippu (5.12.2014)
Kumipyöräliikenteen tuska (7.11.2014)
Johtavia erityisasiantuntijoita pilvin pimein (3.10.2014)
Trafi veneilijöille: Vielä me teidätkin opetetaan (26.6.2014)
Kaikkea ne venäläiset keksii (26.6.2014)
Trafi rokottaa lainvastaisesti, ministeriö hyväksyy (19.6.2014)
Ei voi olla totta (26.5.2014)
Kaiken maailman turvatarkastuksia (25.4.2014)
Helsinki rakkaani, koita kestää (29.3.2014)
Yhteiskunnalla on syöpä (1.3.2014)
"Kyllä kansalla on rahaa!" (27.1.2014)

2013

Nastarenkaat pitää jo kieltää (3.12.2013)
Voitto ei ole voitto (28.10.2013)
Puna-vihersokeus on paha ongelma (25.9.2013)
Liikennekieli (29.8.2013)
Pelko on avain valtaan (17.6.2013)
Peilistä lukemisen taito (20.5.2013)
Älä usko kataisen hallitusta (19.4.2013)
Logiikan puutteesta (25.3.2013)
Liikennetantta-mafia on kansallinen katastrofi (26.2.2013)
Ymmärtävätkö koskaan? (29.1.2013)

2012

Suomen salainen ase: Joulupukki! (5.12.2012)
Vihreä valta on kultaakin kalliimpaa (31.10.2012)
Suojatie ei ole suojatie! (1.10.2012)
Sokaiseva ylinopeushysteria (4.9.2012)
Vihreiden Waterloo (20.6.2012)
Kerjäläisarmeija (29.5.2012)
Onko Päivi Räsänen sokea? (26.4.2012)
Liikenneturvallisuusnäpertelijät (30.3.2012)
Liikenneturvallisuuden rahanreikä (27.2.2012)
Virkamiesvalta selättää kansanvallan (30.1.2012)
Liikenneturvallisuusongelma no.1: Kyvyttömät johtajat (5.12.2012)
Psykoottiset (3.11.2012)
Edesvastuuton vasemmistoliitto (4.10.2012)

2011

Trafi kuristaa suomalaisia (29.8.2011)
Tehtävänä ruikuttaa? (22.6.2011)
On lehtiä ja lehtiä (30.5.2011)
Epämiellyttävä ilmiö (3.5.2011)
Siunattu hulluus (29.3.2011)
Muotoilun sokea piste (2.3.2011)
On sulla poka pimiät jutut (31.1.2011)

2010

Naisistuminen (1.12.2010)
VR, näköalattomuuden huippu (19.11.2010)
Kelvoton liikenneministeri on erotettava! (11.10.2010)
Taas autoilijaa kusetetaan (15.9.2010)
© Auto, tekniikka ja kuljetus 2011-2012 
B Yhtiöt Oy  |  Nuijamiestentie 5 A 00400 Helsinki  | Puhelin (vaihde) (09) 547 621  |  etunimi.sukunimi@boy.fi