|
04.04.2019 00:00 |
Malmin kentän kiitoratojen välissä on 1,5 km2 laaja Tattarisuon ”pienteollisuus-kaatopaikka”.
Se on 15-50 m syvää suota, kahdella pohjavesikerroksella ja välissä savikerros – ilmeisesti myrkyllisintä rikkihappo- eli sulfidisavea. Sillä lepää kansainvälisten asiantuntijaelimien nimeämä, Euroopan uhanalaisimpiin kulttuurikohteisiin kuuluva ja pitkästä alasajosta huolimatta yhä Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä, Malmin lentokenttä.
Kentän suopohja aiotaan poistaa, vaihtaa, vakauttaa ja paaluttaa kantamaan ”halpoja” asuntoja 20 000 asukkaalle. Pohjustustyön kustannukset lankeavat nykyhelsinkiläisille veronmaksajille. Kerrostaloihin muuttavat asukkaat maksavat vain halvoista asunnoista.
Iltalehti (risto.kunnas@iltalehti.fi) summasi 1.4.2019 Malmin lentokentästä muun muassa:
- Kairaukset ovat paljastaneen maaperässä olevan, Suomen pahimpiin ympäristöongelmiin kuuluvan rikkihappo- eli sulfidisaven.
- Konsulttiyritys Rambollin kairauksista saatiin erittäin suuren happamoitumisriskin sisältäviä savinäytteitä, joissa rikkihappopitoisuus oli suuri. Yhdessä kairauspisteessä hapan sulfaattimaa ulottui yli viiden metrin syvyyteen.
- Kentän alueelta on siirrettävä maata yli kahden miljoonan kuution verran. Toistaiseksi ei ole käsitystä siitä, mihin vaarallinen maa-aines voidaan siirtää.
- Maarakennustöiden pelätään vaarantavan läheisen, erittäin arvokkaan Langinojan taimenpuron.
- Pehmeälle maapohjalle rakentaminen edellyttää yli 14000 km:n verran teräsbetonipaalua – vastaa matkaa Helsingistä Atlantin yli New Yorkiin ja takaisin ja vielä Lappiin.
- Metrin välein juntattavien, jopa 25 m pitkien paalujen valmistus, kolmasosa koko Suomen vuotuisesta sementtituotannosta, merkitsee yli 350 000 tonnia hiilidioksidipäästöjä.
- Rakentamishanke on räikeässä ristiriidassa kaupunginhallituksen hyväksymän ilmastostrategian kanssa.
- Kaupunki puolustautuu, että sementti valmistetaan muualla kuin Helsingissä.
- Sementtipaalujen valmistumisesta syntyvät hiilidioksidipäästöt vastaavat yli puolta Helsingin kaikista vuotuisista tie-, raide-, ilmaja vesiliikennepäästöistä.
- Sementtitehtaat ovat Paraisilla ja Lappeenrannassa. Kokonaisrasitukseen kuuluvat myös raskaasta paalurallista aiheutuvat päästöt ja kustannukset.
- Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Anni Sinnemäen ja hänen Vihreän valtuustoryhmänsä tavoite Malmin kentän alasajamiseksi saavat voimakasta kritiikkiä muilta Vihreiltä.
- Euroopan uhanalaisimpien kulttuurikohteiden joukkoon nostetun kentän, luonnonsuojelullisesti erittäin arvokkaan kohteen, muuttaminen asuinlähiöksi ei juurikaan saa ymmärrystä Helsingin rajojen ulkopuolelta.
Ojan keltaisessa mönjässä lilluu metallilevyä kaapelirullaa, sohvaa ja öljypurkkia.
Helsingin valtuustolla ei voi olla päätösvaltaa tuhota koko Euroopan mittakaavassa tärkeää kulttuuriperintökohdetta, sanoo Vantaan valtuustossa ja kaupunginhallituksessa istuva Vihreiden Vaula Norrena.
Betonituotannosta Malmin asuinrakentamiseen syntyy aivan järjetön ilmastopäästö! Ja Helsingissä sanotaan, ettei se ole heidän päästönsä, koska betoni tehdään muualla, Vaula Norrena jatkaa.
Ilmailu on lähivuosien eniten kasvava kuljetusmuoto. Sähkökoneet ovat tulossa. EU suosittelee rakentamaan kaupunkien välistä pienkoneliikennettä. Helsinki katkaisee niiltä siivet, Helsingin Vihreiden valtuustojäsen Jarmo Nieminen toteaa.
Helsingin Vihreiden toiminta varsinkin Malmin lentokentän lopettamiseksi rassaa jo raskaasti muita samaan aatepiiriin kuuluvia.
AATE KOETUKSELLA
Malmin lentokenttää on perinteisesti kiertänyt hyvin suosittu ulkoilureitti ja talvisin hiihtolatu. Se oli lintubongareille erityisen suosittu lentokentän poikkeuksellisen rikkaan eläin- ja lintukannan tyyssijana. Lentokentän laidan, Tattarisuon, metsittynyt lounaisosa on yksi Helsingin parhaista pesimälinnuston alueista.
Lintu- ja luontoystävien järjestämien linturetkien säännöllinen osallistuja oli Helsingin ja koko maan Vihreiden johtohahmoihin kuuluva, Helsingin kaupungin rakennus- ja ympäristötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja, Pekka Sauri, Anni Sinnemäen edeltäjä. Saurin tylyä käsialaa on Malmin kentän ja samalla sen luontopolun uhraaminen rakennusteollisuuden hyväksi.
Saurin käsialaa on myös Vihreiden pyhäksi vannoman Helsingin Keskuspuiston lohkominen rakennusteollisuudelle.
Anni Sinnemäki, Saurin seuraaja Helsingin rakentamisesta, liikenteestä ja ympäristöpolitiikasta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana, ei ymmärrä kaupunki- ja liikennetekniikasta välttävää enempää. Hänellä ei ole minkään tasoista koulutusta aiheeseen. Hän johtaa Helsingin kaupunkiympäristölautakuntaa Vihreän ”uskonnon” vakaumuksella ja lautakunnan toisen jäsenen, Vihreän puolueen ”ylipapin” Osmo Soininvaaran johdatuksella.
Helsingin asukkaiden sokeus maksajina Helsingin Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton ajamassa ”halpoja asuntoja Malmin kentälle” on käsittämätöntä. Maksetaan ennätyshinta suon muuttamiseksi kerrostaloja varten rakennusliikkeiden lottovoitoksi. Asuntojen ostajat maksavat lopulta vain suopohjalle rakennetuista halvoista asunnoista.
TATTARIN POMMI SALATAAN
Malmin kentän koilliskulmassa, kahden pääkiitoradan syleilyssä, on 1,5 m2 laaja Tattarisuon pientyöpaikka-alue: 1950-luvulla kasvanut tiheään rakennettu romuliikkeiden, autopurkamojen ja -korjaamojen, käytettyjen auto- ja työkoneiden myyjien sekä rakennus- ja maansiirtoliikkeiden takapiha. Alue jolla seitsemän vuosikymmenen ajan ei ole tiedetty eikä välitetty luonnonsuojelusta tai ilmastonmuutoksesta. Alue jolla akut ja akkuhapot, jäteöljyt, -bensat ja dieselöljyt, vaaralliset aineet ja rojut on vain kaadettu maahan, ojiin ja luontoon.
Kaikki imeytymään maahan ja valumaan lopulta myös ojien toisella puolella olevan lentoaseman suohon.
Ojan mönjässä maalipurkki, käytettyjä pensseleitä ja jousipatja. Pääkadun ojassa muovipusseja-, pulloja, maalipensseleitä, ruuvimeisseli.
Tattarisuon romualueen ojat todistavat tänäänkin yli seitsemän vuosikymmentä jatkuneen rakennetun kaatopaikan historiaa. Niissä lilluu keltaisessa tahnassa terveyssiteistä ja kondomeista kaikkea öljypurkkeihin, akkuihin, mattoihin, patjoihin, huonekaluihin aina isoihin kaapelirulliin.
Voidaanko Tattarisuon ”pienteollisuus-kaatopaikka” koskaan eristää Malmin kentän ”halvoista” asunnoista? Ainakin se maksaa toisenkin miljardin. Vain, onko sillä väliä. Köyhä kansahan sen maksaa!
|
|
14.03.2019 10:15 |
Seurasin Seefeldin MM-kilpailujen mäkihypyn sekajoukkuekisaa. Kärkijoukkueista joka toinen heiveröinen nainen liiteli hallitusti yli 100 ja aina 110 metrin tuntumaan. Mäkikotkien maan kaksi uljainta miestä ponnisti hädin tuskin 80 metrin paremmalle puolelle. Kaksi raisuinta naishyppääjäämme kyykkäsi jo alle 80 metriin. Suomi aina viimeinen: V-tyylissä, puusuksilla, luisteluhiihdossa, harjoitusmenetelmissä…
Ei aina, tuli mieleen.
Istuttiin maajoukkueleirien iltanuotiolla Vierumäen urheiluopistolla keväällä noin 1962. Vieressäni Juha Väätäinen oli nuori mailerilupaus. Juteltiin harjoittelusta. Kerroin että uinnissa harjoiteltiin jo 1953 lähtien joka päivä ympäri vuoden, 9 treeniä viikossa talvella ja 10-12 treeniä viikossa kesällä. Juha sanoi, ettei sellaista rääkkiä tule juoksijalle. ”Se on Paavo Nurmen ajoista saakka nähty että vuosi jakautunut neljään pääjaksoon. On kolme kuukautta peruskuntoharjoittelua, kolme lajiharjoittelua, kolme kilpailukautta ja kolme kuukautta palautumista”.
Vielä sinäkin Väätäinen, jonain päivänä harjoittelet joka päivä vuoden ympäri, sanoin. Ja Juha siihen: Ei sitä tule!
Muistan senkin, kun vuosia myöhemmin, kun lehdet kertoivat, että Juha Väätäinen oli lähtenyt Suomen talvesta Peruun harjoittelemaan joka päivä, lähetin Peruun kortin johon kirjoitin irvaillen: Muistatko mitä minä sanoin, Juha!
Siitä Mäntyrantaan. Olin Pallastunturilla talvella 1971 testaamassa Bandvagnenin lumikelkkaa. Tulin testilenkiltä hotellin eteiseen, jossa Hesarin urheilusivulla otsikko Salpausselän kisoista iski päin naamaa: ”Dietmar Klause: Suomalaisilla ei asiaa Sapporossa”. Paras suomalainen 15:llä ja 50:llä oli vasta 6.
Eiku puhelimeen ja päätoimittaja Jorma ”Jorse” Virtaselle: Hei, nyt vain Mäntyrannan paluu pelastaa Suomen. Annakko kun soitan Eero Mäntyrannalle, että peruu lopetuksensa. Se on ainoa joka Sapporossa vielä pystyy panemaat ”klauset” pinoon”. Jorse näytti vihreää. Mäntyranta oli Rovaniemellä. Siellä tavattiin.
Siitä se lähti. Eeron vaimo Rakel vain pani kovasti vastaan. Olihan mies vihdoin kotiutunut vuosia kestäneestä kilpailumatkailusta. Eero empi yli kesän. Vasta lehtien kellastuessa syksyllä Pellossa, Eero ilmoitti, että ok, hän aloittaa pitkien päivälenkkien pohjakuntoharjoittelun. Jäi vähän aikaa kisoihin.
Jopa yli 50 km pitkien metsävaellusten suolana oli luonnon lisäksi metästys. Yhtenä sellaisena miten jänis juostaan kiinni ja napataan lopulta korvista kiinni paljain käsin. Ampuma- asetta ei tarvittu, että tuoretta riistaa lenkiltä kotiin tuomisena.
Eero oli siinä poikkeava yksilö, että luki lehtiä, seurasi maailman menoa, ja osasi osallistua hyvillä mielipiteillä keskusteluun mistä aiheesta tahansa. Samaa lajia kuin aikanaan myös ”Purtsi” Purhonen, nyrkkeilijälahjakkuus jumalan armosta. Ja Eero oli nopea oppimaan.
Eerolla oli muutaman työntekijän yritys, joka teki puusta kalusteita lasten leikkipuistoihin – kiipeilytelinettä ja vastaavaa. Puun käsittely oli käsissä. Oli kilpailijoidenkin tiedossa. Se tuli myöhemmin käyttöön.
Omista harrastuksistani opin autourheilussa, että vaikka sinulla on satoja hevosvoimia alla, joka ylimääräinen kilo ja joka ilmavirtauksen rikkoja heikentää auton suorituskykyä. Oli parempi, jos painoit 70 kuin 75. 90 kg oli kuin olisit pannut norsun 300 hv:n kilpa-autoosi. Ja vakioautoluokissa peilit pois, tuulilasinpyyhkijät pystyyn ikkunalistat pois, alusta sileäksi, jne.
- Paljonko turhaa ilmanvastusta syntyy, kun viidelläkympillä taistelet tuulta vastaan aakeella laakeella hulmuavilla housuilla ja lepattavalla tuulitakilla, kysyin.
Se upposi. Eero oli ensimmäinen kilpahiihtäjä, joka kääntyi Terinit Oy:n puoleen hakien ihonmyötäisiä kilpahiihtoasuja.
- Entä oletko ajatellut kuinka monta kertaa nostat jalkaa ja kannat suksea eteenpäin lihasvoimillasi viidelläkympillä, kuinka monta kiloa vähemmän raahaat mukanasi lähdöstä maaliin, jos saisit suksista pois vaikka 100 grammaa ja sauvoista 15 grammaa, kysyin.
Sekin upposi. Eero ryhtyi ankaraan tuotekehittelyyn välineiden keventämiseksi Järvisen suksitehtaan sekä Exel sauvavalmistajan kanssa.
Kaikki ei uponnut. Sprinttihiihto teki läpimurtoa uutena lajina. Eero seurasi vierestä ja ihmetteli suomalaisten huonoa pärjäämistä. Minä yritin, että uinnissa erotetaan kolmenlaista kuntoa: raaka nopeusvoima jyllää 50 ja 100 metrillä, nopeuskestävyys jyllää 200 ja 400 metrillä, ja kestävyys ratkaisee 800 ja 1500 metrillä. Sama yleisurheilun juoksulajeissa: räjähtävä voima 60 ja 100 metrillä, nopeuskestävyys 200 ja 400 metrillä, ja kestävyys 1500:llä ja siitä ylöspäin.
Sprinttihiihto on eri laji kuin 15, 30 ja 50 km murtsikkaa, sanoin. Eero vain, että kun sprinttejä tulee monta peräkkäin lyhyellä aikavälillä, niin on se sama kuin 15 ja 30 km metässä. Ehkä Kläbo ja Bolshunov todistavat Eeron mielipiteen oikeaksi?
Eerossa ei ollut hiukkastakaan ”päivärintaa”. Ei pienintäkään anteeksipyyntöä, tuli vastaan miten iso ja ruma ryssä tahansa. Mitä kovempi vastustaja… ”se pitää psyykata jo ennen kisaa”, Eero sanoi. ”Puolet olympiakullasta voitetaan jo Olympiakylässä”, Eero sanoi.
Sitten Juha Väätäinen palasi kuvaan. Eero mietti mistä saisi uusimmat tiedot kestävyystreeniin. Juha oli kesällä voittanut Euroopan mestaruuden sekä 5000:lla että kympillä, ja oli vetäytynyt Portugaliin keskittymään ensi kesän Muenchenin olympialaisiin. Ehdotin että sinne!
Juha ja treenikaverinsa Seppo Matela löytyivät pienestä kalastajakylästä Faron kupeesta. Oli pojilla askeettista elämää: aamutreeni, ruoka, lepo – päivätreeni, ruoka, lepo – iltatreeni, ruoka, rentoutuminen, yöuni. Joka päivä sama rytmi. Joka ruokaan valitut mömmöt. Pääsinpä lohkaisemaan, että miten se olikaan, Juha, siellä Vierumäen iltanuotiolla… enää ei riitä edes yksi treeni päivässä!
Juha antoi auliisti treenineuvonsa Eerolle. Eero mietti mitä hän voisi antaa takaisin. Kerro psyykkauksesta ennen kisaa, ehdotin.
Eeron syystreenit meni hyvin. Mies pysyi terveenä, kunto nousi kohisten. Sen näki poskien kuopista. Lumetkin tulivat Pelloon sopivan aikaisin ja pääsi suksien päälle. Exel kevensi sauvoja ja Järvinen suksia. Aukusti Kiuru, ent. mestarihiihtäjä ja Peltosen suksitehtaan asiantuntija, tuli mukaaan.
Sitten mentiin Rukalle olympiakarsintoihin Sapporon kisoja varten. Siellä ryöpsähti yhtäkkiä päin naamaa Kuusamon kilpahiihtäjien kateus ja vastustus sille, että Eero oli palaamassa heidän valtaistuimelle. Immo Kuutsa ei säästänyt vihaa ja haukkumasanoja soimatessaan, että miksi Eero oli poimittu naftaliinista, miksei otettu Lehtimiehet-yhtiön suojelukseen Oikaraista, Liimataista, Määttää ja ennen kaikkea nuorta Juhani Repoa, jolla oli tulevaisuus vielä edessään.
Illasta ei tullut kiva. Eikä karsintakisasta. Eerolla oli vain yksi juottoavustaja. Kisan aikana tuli tieto, että mm. Liimatainen ja Oikarainen dopingtestataan kisan jälkeen. Molemmat keskeyttivät. Eero oli tarvinnut juotavaa muissakin tankkauspisteissä kuin missä hänen avustajansa seisoi. Oliko kuusamolaisten tarjoamaa – se ei koskaan selvinnyt. Eero pärjäsi ja valittiin Sapporon Olympiakisoihin.
Sitten mentiin Sapporoon. Eerolle oma kunto, suorituskyky, oli yhä suuri arvoitus. Olin ennen lähtöä teettänyt teipit, joissa luki sinisellä Mäntyranta M-kirjamesta jonossa alaspäin. Aukusti Kiurun kanssa löysimme Sapporossa puusepänverstaan, joka hioi Järvisen kilpasuksista värit ja nimen pois. Sen jälkeen teippasimme suksiin Mäntyranta- nimen suksien kärjestä alapäin kohti sidettä.
Sitten Eero aloitti tapansa mukaan vastustajiensa psyykkauksen. Hän kulki irroittelulenkkiensä jälkeen kisakylään Mäntyranta-sukset käsissään. Ne vetivät kilpailijoita puoleensa kuin hunaja kärpäsiä. Eero tarjosi niitä iloisesti nauraen kilpailjoille ja kehui, kuinka puusepäntaidoillaan oli onnistunut keventämään niitä toista sataa grammaa. Ja kehoitti arvioimaan kuinka paljon vähemmän kiloja hän kantaa 30:llä ja 50:llä lähdöstä maaliin kuin ennen.
Mäntyranta-suksista tuli suuri puheenaihe Sapporon olympiakylässä. mutta päinvastoin kuin oletettiin, se iski pahiten omiin suomalaisiin. Risto Järvinen repi vaatteensa ja uhkasi oikeustoimilla väittäen jokaiselle, että Eero oli väärentänyt hänen suksensa – että Mäntyranta- sukset olivat todellisuudessa Järvisen suksitehtaan kilpasukset. Lopulta Suomen joukkueen johtaja Carl-Olaf Homén säntäsi vihaisena eteeni ja vaati Mäntyranta suksi-shown lopettamista välittömästi. ” Se hajottaa meidän joukkuetta, ja Teuvo Hatunen ja Raimo Lehtinen eivät pysty enää nukkumaan”!
Eero ei halunnut jatkaa psyykkausta Mäntyranta- suksilla, koska ei halunnut vahingoittaa Suomen joukkueen henkeä. Hulluinta vain, että psyykkaus, joka oli kohdistettu norjalaisiin, ruotsalaisiin, itäsaksalaisiin, venäläisiin ja sveitsiläisiin kilpailijoihin, osui pahimmin – suomalaisiin. Ja Risto Järviseen, joka vielä Suomessa jaksoi marmattaa, lienee saanut elinikäisen trauman Mäntyranta-suksista.
Loput onkin sitten historiaa – melkein. Sapporossa kävi kuten kävi – melkein. Ja Eero Mäntyranta palasi valtaistuimelle – voitti Salspausselällä 15 km ja Ounasvaaralla 50 km. Ja joutui kohtaamaan Immo Kuutsan ja kuusamolaisten kilpailijoidensa pohjattomalta tuntuvan vihan, johon myös Jukka Uunila joutui taipumaan pitääkseen huippuhiitomme rivit ojossa vielä sen jälkeen kun Eero pani sukset museoonsa Sapporo- talven jälkeen lopullisesti.
Niin, liittyi siihen vielä pieni sivuaskel MÜnchenin kisoihinkin, jossa arabikaappaajat saivat siirretyksi 5 000 metrin loppukilpailua juuri sen verran, että Juha Väätäisen Eerolta oppima psyykkaus ei enää toiminut. Mutta se onkin jo toinen juttu.
|
|
31.01.2019 00:00 |
Pääkaupungin keskustan itäpuolta odottavat valtavat katutyöt 2019-2020 (punaisella). Hämeentien ja ympäristökatujen muutokset pyöräily-, jalankulku- ja joukkoliikennekaduiksi muokkaavat uusiksi koko itäpuolen liikennevirrat. Helsingin kaupungilla on kiitettävä infokartta: Googlaa Kartta.hel.fi Klikkaa sitten Kadut ja puistot -> Katu ja puistohankkeet -> Katu ja puistorakentamiskohteet. Klikkaamalla punaisia hankkeita aukeaa hankkeen tiedot.
Pääkaupungin länsipuolen tahalliset liikennehidasteet (Päkaupungin kelvoton liikenne, osa 1; Atk 10/2018) saavat jatkoa tänä vuonna Helsingin itäpuoliskolla uusilla liikennetukoksilla. Tavoite on autoilijoiden kiusaaminen venyttämällä pääkaduilla muutostöiden sekä pituuksia että aikatauluja.
Liikenneruuhkissa menetetyillä työtunneilla ja kymmenillä tuhansilla tonneilla tarpeettomia päästöjä ei ole väliä. Tavoitteena on saada autoilijoita luopumaan autoistaan ja vaihtamaan Helsingin Vihreiden johtaman liikennesuunnittelun mukaisesti joukkoliikennevälineisiin. Tarkoitus pyhittää keinot.
Kaikkien aikojen liikennesuma on luvassa pääkaupungin itäisen pääväylän, Hämeentien ja ympäristökatujen muuttamisella jalankulku-, pyöräily- ja joukkoliikennekaduiksi. Hämeentien peruskorjaukseen 1 ½ km välillä Pääskylänkatu- Siltasaarenkatu kuuluvat lisäksi V. Linja ja Haapaniemenkatu Sörnästen rantatielle asti; ja Hakaniemen Torikatu Sörnäisten rantatielle asti; myös Aleksis Kiven katu ja Teollisuuskatu sekä Helsinginkatu Pengerkadun-Hämeentien kohdalla. Koko kaupungin osa muutetaan ja rajataan jatkossa pyöräily-, jalankulku- ja joukkoliikenteelle. Hakaniemen tori osuu myllerryksen keskelle.
Massiivisten muutostyöt alkavat tammikuusta 2019 ja jatkuvat alustavasti aina marraskuuhun 2020.
Hämeentien ja seudun muutostyöt ennustavat ennätyksellisiä liikenneruuhkia. Alueen liikennesuunnittelijoilla ei ole kuin arvailuja korvaavista liikenneväylistä.
Aamun sisääntuloliikenne puuroutuu pahimmin. Porvoon väylän ja Lahdenväylän, joka jo ennestään kerää aamuuhkaa jopa Keravalta ja Järvenpäästä saakka, liikennevirrat tulppaavat lopullisesti pitkin Koskelantietä (joka sekin menee remonttiin) ja Mäkelänkatua. Vaihtoehtona myös Hermannin rantatie ja Kalasatama tukkeutuvat Sörnäisten rantatielle. Myös kolmas vaihtoehto, Sturenkatu menee armottomasti tukkoon Mannerheimintietä myöten. Viimeinen vaihtoehto on remonttiohjelmaan kuuluva Helsinginkatu ja Kallion korttelikadut kohti Siltasaarenkatua, joka sitten on lopullinen niitti kaikille pääradan itäpuolitse eri suunnista keskustaan pyrkiville kiertoreiteille.
Lahden väylän aamuruuhkassa avainasemassa oleva Koskelantie on suunnittelun ja uudisrakentamisen kohde toukokuusta 2019 epämääräiseen ajankohtaan vuonna 2022.
Lahden väylän liikennevirran lisäksi myös Tuusulan moottoritien sisääntuloliikenne törmää Mäkelänkadulle ja pyrkii keskustaan samojen Sturenkadun, Helsinginkadun ja Sörnäisten rantatien kautta.
Hämeentien ja seudun lisäksi on samalle puolelle pääkaupunkia ajoitettu useita muitakin samanaikaisia katuremontteja.
Koko Kalasataman asuntorakennusalue liikennetunnelineen ja yhdysväylineen Sörnäisten rantatielle on liikenne-esteineen viimeistelyrakentamisen kohteena 2019.
Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki (Vihr.) vastaa Helsingin kaupunki- ja ympäristösuunnittelusta.
Mäkitorpantien sekä Siltavoudintien liittymät ja bussipysäkit ovat rakennuskohteina huhtikuusta joulukuuhun 2019. Tuusulantiellä Vantaanjoen siltakohta on remonttikohteena maaliskuusta joulukuuhun 2019. Veturitien remontin arvioidaan valmistuvan marras-joulukuuhun 2019 mennessä.
Etelä-Helsingissä Erottajan aluetta rakennellaan liikenteen kiusaksi koko kesän elokuuhun asti 2019. Ja Telakkakatua Hietalahdenrannasta ja Bulevardilta aina Eiran rantaan saakka lokakuusta 2018 tulppaa Eiran, Hernesaaren (myös risteilymatkustajien) ja Mechelininkadun välisen liikenteen tehokkaasti ainakin marraskuuhun 2020. Kanavakadun remontti tulppaa Katajanokan liikennettä tammikuusta joulukuuhun 2019 harmiksi myös autolautta- ja risteilymatkustajille.
KATASTROFIN TOISTO?
Mechelininkadun katastrofi, 2,2 km pitkän etelä-pohjoissuunnan pääväylän yli kaksi vuotta kestäneet muutostyöt menevät pääkaupungin historiaan ainutlaatuisena liikennesuunnittelun pohjanoteerauksena. Siihen kuuluvat myös Porkkalankadun ja Jätkäsaarenlaiturin risteystulpat, joille ei ratkaisua näy. Pelkona on että Hämeentien ja seudun muutostyöt jatkuessaan 2020 loppuun asti kasvavat pääkaupunkiseudun kaikkien aikojen suurimmaksi ympäristörikokseksi.
Mechelininkadun katastrofin perussyynä oli katutöiden avaus kerralla koko kadun mitalla, aliurakoiden ja osatoimitusten logistiikan pettäminen, verkkainen työjärjestys ja kadun liikenteellisten vaatimusten täydellinen sivuuttaminen. Missään muualla länsimaissa ei moista sallittaisi. Katuremontit tehdään lyhyinä osuuksina ympäri vuorokauden öitä, viikonloppuja ja kesälomakautta myöten.
Pelkona on että Hämeentie-alueen muutostyöt avataan samalla tavalla koko mitallaan, yhtä välinpitämättömästi, yhtä huonosti ko-ordinoituna ja yhtä heikolla logistiikkasovituksella, yhtä verkkaisesti ja liikennetarpeista tyystin välittämättä.
Helsingin katurakentaminen ja liikennesuunnittelu on yksiselitteisiesti Vihreiden puolueen käsissä. Mechelininkadun korjaustyö todisti, että perimmäisenä tavoitteena oli tuottaa mahdollisimman paljon harmia autoliikenteelle. Samalla tuotetut päästöennätykset ja ympäristövahingot voidaan summata mittaamattomaksi tahalliseksi ympäristötikokseksi.
KÄDETÖN POLIISI
Mechelininkadun peruskorjauksen opetuksiin kuului myös Helsingin poliisin lähinnä täydellinen poissaolo syntyneistä, turvallisuutta vaarantaneista liikenneongelmista. Näkyvimpiin ja vaikuttavimpiin kuuluivat suurteen risteysten tukkeutumiset autoista, jotka jäivät seisomaan liikennesäännön vastaisesti keskelle risteystä „kaupungin tapana“. Poliisia ei paikalla nähty.
Ylikomisario Dennis Pasterstein toimii Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtajana. Hän tukeutuu peltipoliiseihin. (Kuva: www.poliisi.fi)
Tilapäisten ajoratojen ja kiertoreittien jatkuvat muutokset, olematon valaistus, puutteellinen merkintä ja katalien kuoppien täyttämä pinta rikkoivat renkaita ja jousituksia ja muodostivat jopa hengenvaaraa kaksipyöräisten kuljettajille. Poliisia ei työmaiden liikenneturvallisuuden varmistus kiinnostanut. Poliisia ei paikalla nähty.
Toivoa sopii, ettei Helsingin poliisi jatka samaa hälläväliä-asennetta Hämeentien ja seudun sekä keskustan itäpuolen muidenkin rakennustöiden valvonnan suhteen. On koettu, että Helsingin liiknteessä poliisia ei kiinnosta kuin lämpimässä poliisiautossa istuminen ja satunnaisiin, eteen tuleviin rikkomuksiin puuttuminen, ja peltipoliisien lisääminen. Helsingin liikenne ja veronmaksajat ansaitsevat parempaa.
KORJAUS
Lehtemme edellisessä numerossa, 10/2018, Klaus Bremerin blogissa "Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi), Osa 1" kuvatekstissä lukee "Poliisijohtaja Dennis Pasterstein, Helsingin liikennepoliisin johtaja, tukeutuu peltipoliiseihin." Dennis Pasterstein on ilmoittanut korjauksena, että hän toimii Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtajana, joka on valtakunnallinen toiminto.
|
|
19.12.2018 00:00 |
Bensa- ja dieselauton keskikulutukseen nähden tyhjäkäyntikulutus on n. 15%. Ilmasto- ja ympäristösyistä tyhjäkäyntiä rajoitetaan mm. aikamääreellä ja autojen nk. start-stop automatiikalla. Tyhjäkäyntiä ja ryömintäliikennettä estetään kovilla kaupunki- ja katurakentamiseen liittyvillä määräyksillä kaikkialla maailmassa.
Helsingissä on toisin. Tuskin missään muussa Euroopan pääkaupungissa olisi mahdollista määrätä Mechelininkadun tapainen keskeinen sisään- ja ulosmenoväylä yli 2 km:n matkalta kolmatta vuotta kestäneeseenperuskorjaukseen leppoisalla työtahdilla ja liikenneturvallisuuden ala-arvoisella valvonnalla. Veronmaksajien tuhansien menetettyjen työtuntien ohella miljoonia tonneja turhia päästöjä on saatettu ilmaston ja ympäristön haitaksi. (1)
Samaa välinpitämätöntä suhtautumista edustavat Mannerheimintien-Reijolankadun solmu (10) ja Tukholmankadun sumppu (11)sekä Hietalahdenrannan motti (4). Nopeutetuilla korjaustoimilla ja tilanteeseen sovitetulla liikennesuunnittelulla ilmastolle ja maksajille koituvat haitat puolittuisivat.
Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki (Vihr.) on vastuullinen Helsingin kaupunki- ja ympäristösuunnittelusta.
Liikennesääntöjä sarjatulena rikkovat solmukohdatleimaavat Helsingin liikennepoliisin: Porkkalankadun-Mechelininkadun solmu (2), Jätkäsaarenlaiturin-Mechelininkadun solmu (3). Bulevardin-Fredan sokkoristeyksessä (7) halu viedä raitiovaunua päin vastaantulevaa yksisuuntaista liikennettä on ongelman alku ja juuri. Ratikkaliikenteen välinpitämätön sovittaminen muuhun katuliikenteeseen väärin ajoitetuilla ja sijoitetuilla liikennevaloilla Runeberginkadun-Malminrinteen valosirkuksessa (6) panee ihmettelemään liikennesuunnittelun lisäksi myös poliisin havaintokykyä.
Omaa luokkaa edustaa Lönnrotinkadun ”Villi Länsi” (8). Helsinki on täynnä perusnopeusrajoituksesta 50 km/t poikkeavia 40 ja 30 km/t rajoitettuja katuja. Yhteistä on holtittomanhuono, välinpitämätön, puutteellinen merkintä. Liikennemerkkitaulut ovat pieniä, huonosti näkyvissä ja pitkillä katuosuuksilla ilman toistomuistutuksia risteysten kohdalla tai kadun pinnassa. Ilmiö on yleinen koko Suomessa. Mutta voisihan toivoa, että Helsingin liikennesuunnittelu selventäisi hirmusakkojen perusteet myös ulkokuntalaisille ja turisteille.
Poliisijohtaja Dennis Pasterstein, Helsingin liikennepoliisin johtaja, tukeutuu peltipoliiseihin.
Tehtaankadun-Laivurinkadun solmu (5) kuten Mannerheimintien-Arkadiankadun rahastaja(9) ovat esimerkkejä pistekohtaisista omituisuuksista, jotka aiheuttava närää ja epäilyä sekä liikennesuunnittelun että poliisi taidoista. Näitä on lisää Helsingin itäpuoliskon liikennesolmujen kartoituksessa seuraavassa osiossa.
Todellisuudessa Helsingistä on tehty tilkkutäkki ilmastonmuutosta edistäviä ja ympäristönsuojelua haittaavia liikenneratkaisuja. Turhasta tyhjäkäynnistä ja ryömintäajosta on huonolla liikennesuunnittelulla ja kehnolla poliisivalvonnalla tehty pääkaupunkimme toinen luonto.
Liikennesuunnittelu ei jalkaudu. Se on koettu Helsingissä sääntönä, josta on hurjia esimerkkejä. Poliisi on liikenteessä päivittäin, katselee, näkee. Sen pitäisi välittää liikennesuunnittelijoille havaintonsa onnistuneesta ja epäonnistuneesta. Mutta Helsingin poliisi ajattele pääasiassa peltipoliisin aivoilla.
01. Mechelininkadun kujanjuoksu
Helsingin etelä-pohjoissuuntainen pääväylä lännessä otettiin kerralla peruskorjaukseen molemmin puolin koko 2,2 km pituudeltaan 2.1.2017 alkaen. Verkkaiset työt ovat pysähdyksissä arkisin klo. 15-07, viikonloppuisin, arkipyhinä ja lomakuukausina. Työt jatkuvat nyt jo kolmatta vuotta.
Massiivisten liikenneruhkien ja turhien päästöjen aiheuttaja tekee aamuruuhkassa etelästä 1 km ja lännestä jopa 3 km jonoa ennen kadun alkua.
Ruuhkia lisääviä tekijöitä koko rakentamisen ajan mm. ajoradan vaarallisen huono kunto, korkeat jyrkät ylitykset, syvät kuopat, umpipimeys, pitkittäiset railot, kaksipyöräliikenteelle hengenvaaralliset olosuhteet, liikennevalojen sovittamattomuus vallitseviin oloihin. Poliisin poissaolo jatkuva ihmettelyn aihe.
... ja lisäkilometri
Mechelininkadulta pohjoiseen suuntaava liikenne törmää Topeliuksenkadulla muutaman korttelinvälin päästä jopa km:n pituisen autojonon aiheuttavaan 500 m:n mittaiseen, aina vain jatkuvaan, välinpitämättömästi hoidettuun katurakennustömaahan ennen Tukholmankadun ylitystä.
02. Porkkalankadun-Mechelininkadun solmu
Ruuhka-aikoina aamuin ja iltapäivisin iso risteys on jatkuvasti tukossa liikennevaloista ”viimeisillään” lähtevistä autoista, jotka jäävät seisomaan risteysalueelle tukkien risteävän liikenteen. Poliisia ei ole koskaan nähty ohjaamassa ja estämässä kolmekin tuntia päivittäin jatkuvia sääntöjen vastaisia risteyksen tukkimisia.
03. Jätkäsaarenlaiturin-Mechelininkadun solmu
Jätkäsaaren rajusti kasvavan asuinalueen ja lauttasatamien auto-, rekka- ja bussimäärät muodostavat kestämättömän liikennesumpun pyrkiessään Mechelininkadulle vain 300 m etelään Porkkalankadun solmusta. Lautoilta lähteneet isot rekat ja bussit tukkivat säännöllisesti risteävän liikenteen synnyttäen kasvattaen ruuhkajonoja ja turhia päästöjä. Poliisia ei paikalla näy.
04. Hietalahdenrannan motti
Pääväylän uusin liikenteen motittava rakennustyömaa on ilmestynyt enempiä kyselemättä kaksikaistaiselle Hietalahdenrannalle. Sisäkaistan aitaeste ajaa etelään pyrkivän liikenteen yhdelle ajokaistalle 50 metriä ennen risteystä. Liikennejärjestelyihin ja -valoihin ei ole tehty vastaavaa ajoitusmuutosta. Vain puolet normaalista automäärästä ehtii ”vihreistä” läpi. Oikealle kääntymisen jälkeen jatkuu yhdelle ajokaistalle tungettu kujanjuoksu 300 metriä aitojen välissä. Autot jonottavat jopa 300 metriä edeten 50 metriä kerralla liikennevalorytmityksen mukaan.
05. Tehtaankadun-Laivurinkadun solmu
Risteykseen on tehty pieni rakennustyömaa, joka estää suhteettomasti Etelä-Helsingistä pohjoiseen ja etelään pyrkivän autoliikenteen. Tavan mukaan ei ole minkäänlaista ilmoitusta työmaan kestosta. Hidas ja vähäiseltä näyttävä korjausinto on herättänyt suurta närkästystä autoilijoissa, suurimmassa maksajaryhmässä, ja ammattiliikenteessä.
06. Runeberginkadun-Malminrinteen ratikkavalosirkus
Välttääkseen Mechelininkadun kujanjuoksua liikenne hakeutuu iltapäiväruuhkassa Runeberginkatua etelään. Jonotus alkaa jo ennen Arkadiankadun risteystä, etenee pari autonmittaa kerralla puoli kilometriä törmätäkseen Malminrinteen ratikkavaloihin.
Kun raitiovaunut pysähtyvät Malminrinteen pysäkille 100 m ennen risteystä, punaiset vilkkuvalot jo pysäyttävät Runeberginkadun liikenteen. Kuluu jopa kolmatta minuuttia, ennen kuin ratikka ylittää risteyksen. Sinä aikana ”Runskin” liikenne on oppinut jatkamaann punaisista välittämättä sekä kohti Fredrikinkatua että alas Malminrinnettä.
Malminrinnettä kahta ajokaistaa 150 m eteenpäin autoliikenne törmää seuraaviin ratikkavaloihin. Punainen vilkkuvalo on sijoitettu kadun oikeaan reunaan vain 8 m ennen Lapinlahdenkadun risteystä. Vasenta kaistaa ajavat joutuvat jo ennen sitä pakosta tarkkailemaan vasemmalle liikenneympyrän etuajo-oikeutettuihin liittymistä voidakseen jatkaa vasemmalle Albertinkadulle. Liikennevalo on liikennevirtaan nähden selvästi väärin sijoitettu. Lisäksi ratikoista pysäyttävät valot syttyvät puolisen minuuttia etuajassa seurauksella, että autoja soljuu suruttomasti punaisista vilkkuvaloista välittämättä aina ratikoiden ilmestymiseen asti. Poliisi ajaa päivittäin, mutta ei ajattele.
07. Bulevardin-Fredan sokkoristeys
Bulevardia länteen ajava ratikka kääntyy risteyksestä vasemmalle ja jatkaa Fredikinkatua oikeaa reunaa Fredan yksisuuntaista ajoneuvoliikennettä vastaan! Sitä seuraa päivittäin kymmenittäin autoja, takseja ja kuorma-autoja myöten, jopa viisi korttelinmittaa, puoli kilometriä ja neljä risteysväliä yksisuuntaista liikennevirtaa vastaan aina Viiskulmaan asti!
Syy on yksinkertainen: raitiovaunun perässä ajavat eivät näe tilanteeseen nähden väärin sijoitettua, vasemmalle kääntymistä kieltävää liikennemerkkiä. Eikä pysäkille seisahtuvan raitiovaunun ohituksen jälkeen mikään kerro kielletystä ajosuunnasta.
Liikenneturvallisuutta vaarantavaa menoa on jatkunut vuosikausia suurestakin julkisesta huomiosta välittämättä. Liikennesuunnittelu ei keksi ratkaisua. Poliisi ei ole huomaavinaan.
08. Lönnrotinkadun ”Villi Länsi”
Pääkaupungissa nopeusrajoitus on lähtökohtaisesti 50 km/t. Ydinkeskustassa nopeusrajoitus on erillismerkinnällä pudotettu 30:een ja 40:een. Lönnrotinkatu on Pohjois-Esplanadin jatkeena Stockmannin kulmalta autoliikenteen keskeinen väylä länteen.
Lähtöristeyksessä Mannerheimintien kulmasta on rakennustyömaa ja sen toisella puolella merkkien täyttämä pylväs. Ylimpänä on valaisematon pieni 40:n rajoitusmerkki. Autosta sitä on mahdoton nähdä.
Lönnrotinkadun pinta on mustaa asvalttia 800 metriä ilman mitään merkintöjä. Sitä ajetaan väliin kaksi rinnakkain, väliin yhden keskellä katua ajavan perässä. Jalkakäytävien reunoilla on vain pysäköintiä osoittavia liikennemerkkejä. Vasta viiden katuristeyksen jälkeen ilmestyy ensimmäinen kulunut 40 km/t katuun maalattuna kertomaan koko pitkän kadun nopeusrajoituksesta. Poliisi ajaa päivittäin.
09. Mannerheimintien-Arkadiankadun rahastaja
Jo edellisen risteyksen tasalta on hyvä näkyvyys - oikealla puisto ja vasemmalla laaja, avoin risteysalue - jalankulku- ja ajoneuvoliikenteeseen Mannerheimintien- Arkadiankadun risteyksessä. Yleinen kaistanvaihdon tarve ennen risteystä lisää tilannekohtaisia ajonopeuksia lievässä alamäessä. Paikalla on 30 km/t nopeusrajoitus, joka helposti ylittyy hetkellisesti. Jalkakäytävän reunalla noin
metrin korkeudella valopylväässä on nopeuskamera, joka välähtelee ahkeraan. Varsinainen vaarallinen liikennekohta on vasta noin 75 m myöhemmin, jossa ratikkapysäkiltä ja Lasipalatsista ryntäävät jalankulkijat ryntäävät kadun yli.
Asiaan kuuluu, että poliisi sanoo kameran paikaksi Postikadun kulman, joka on kamerasta vasta seuraava risteys reilun 100 m etäämmällä. Se aiheuttaa paljon väärinkäsityksiä ja harmia ja juoksutusta rikesakon kohdistuksessa.
10. Mannerheimintien-Reijolankadun solmu
Mannerheimintietä etelään sekä vasemmalle Reijolankadulle pyrkivää ajoneuvoliikennettä on estänyt epämääräinen, Mannerheimintien keskikaistalle pystytetty ja jo ties kolmatta vuotta jatkava rakennustyömaa, jolla ei ole näkyvää toimintaa. Se pakottaa sekä Mannerheimintietä kahta ajokaistaa että Tukholmankadulta kahta kaistaa kulkevat ajoneuvot ennen risteystä yhdelle Mannerheimintien kaistalle ja yhdelle Reijolankadulle johtavalle kaistalle. Reijolankadulla rakennustyömaata jatkuu 300 metriä Nordenskjöldinkadulle aiheuttaen jatkuvasti suurta hidastusta molempien pääväylien liikenteeseen. Poliisi ajaa päivittäin ahtaumasta, ei reagoi.
11. Tukholmankadun sumppu
Mannerheimintien Tullinpuomin ja Paciuksenkadun pääväylä, vilkasliikenteinen 2+2-kaistainen Tukholmankatu leikattiin noin 700 metriä pitkäksi 1+1-kaistaiseksi työmaaksi tammikuun alusta valmistumaan heinäkuuhun mennessä. Aamu- ja iltapäiväruuhkassa katkonaisesti etenevää autojonoa on riittänyt kumpaankin suuntaan kilometrin verran tukkien samalla myös risteävän liikenteen. Kiireetön katurakennus valmistui kuusi kuukautta myöhässä joulukuussa. Seuraavana on remonttivuorossa Tukholmankatuun liittyvä Paciuksenkatu. Toivottavasti siinä nähdään asennemuutos.
|
|
20.11.2018 00:00 |
|
Kun tulin tajuihini, Lasse makasi kuolleena ohjauspyörän päällä. Kädet roikkuivat suoraan alas. Verta valui korvasta ja suusta auton lattialle.
Ovi matkustajan puolella oli kadonnut. Ryntäsin ulos. Porsche paloi pimeässä yössä yli kaksi metriä korkeilla liekeillä keskellä vanhaa Turuntietä.
Syöksyin tulimerta pakoon. Pysähdyin 10 metrin päähän. Käännyin. Kaveri ansaitsisi sentään kunnon hautajaiset. Takaisin pää edellä Porscheen, Lasseen kaksin käsin. Yritin repiä, tyhmä, vaihdekepin yli. Jalka oli kiinni polkimien välissä. Se lähti nykäyksellä. Uusi Bally-kenkä irtosi jalasta ja jäi polkimien väliin.
Samalla viiltävä kipu kyljessä pudotti polville auton viereen. Kokeilin kädellä kylkeäni. Käsi kastui likomäräksi verestä. Lassen naama oli vieressäni maassa, jalat vielä Porschessa. Ammottava suu oli täynnä verta. Siitä nousi ilmakuplia, hitsi se ehkä eli, oli hukkua omaan vereensä! Sain sen äkkiä väännettyä naama alaspäin.
Iso jenkkifarmari oli ohittamassa puolittain ojan kautta. Ryntäsin ylös, mutta farmari katosi yöhön. Tuli Mini-farmari - sekin ojan kautta jatkaen matkaansa.
Cortina oli pysähtynyt parinkymmenen metrin päähän. Huusin apua. “Ei voi tulla lähemmäs, se räjähtää“, kuului vastaus pimeästä.
Tartuin Lassea ranteista ja sain raahattua kymmenisen metriä kohti Cortinaa. Sinä aikana kolme henkilöautoa kurvaili pysähtymättä palavan Porschen ohi jatkaen menoaa. Kipu kyljessä yltyi niin, etten pystynyt jatkamaan. Cortinasta kaksi miestä syöksyi vastaan ja raahasi Lassen autoonsa. Sillä matka jatkui Lohjan sairaalaan. Lasse jäi henkiin.
Miksi kaikki muut onnettomuuspaikalle sattuneet ajoivat ohi? Jatkoivat jopa ojan kautta matkaa?
Vuosia myöhemmin, taas vanhalla Turun tiellä. Hillman Minx oli tehnyt kunnon ilmalennon ja makasi kyljellään ovet auki, puuta päin, viitisentoista metriä tiestä. Nainen makasi auton vieressä, niska vääntyneenä, kuolleena. Auton toisella puolella mies juoksi puitten välissä pää verisenä huutaen taukoamatta “ei, ei, ei“. Auton sisällä oli tajuissaan loukkaantunut nainen. Saimme hänet ulos ja maate autoromun viereen.
Sitten: suuri avuttomuus! Eivät kaivanneet tekohengitystä. Mitään muuta emme osanneet. Kuin rynnätä tielle pysäyttämään lisäapua. Vasta seitsemäs auto suostui pysähtymään. Se olikin lottovoitto: lääkäri ja vaimonsa syöksyivät ensiapuun. Seuraavan päivän lehti keroi yhdestä kuolleesta ja kahdesta loukkaantuneeesta.
Miksi kaikki autot ohittivat onnettomuuspaikan pysähtymättä, kuin paeten? Jättivät loukkaantuneet oman onnensa nojaan.
Vastaus on tämän kolmikon käsissä: Stefan Wallin, tulevaisuusvaliokunta, tulevaisuuden kehitys. Tuomo Puumala, sivistysvaliokunta, koulutus, kasvatus ja nuorisotyö. Ilkka Kanerva, puolutustvaliokunta, maanpuolustustyö, rauhanturvatoiminta, koulutus.
Järjestin vuosia myöhemmin ensiapukoulutusta eduskuntaan moottoripyöräkerho Arkadian puolesta. Ensimmäinen vaikeus: koulutuksen järjestäjät halusivat rahaa – enemmän kuin vastaperustetulla kerholla oli varaa. Lopulta Punainen Risti suostui hyvän tahdon eleenä kouluttamaan kerran.
Eduskunta tarjosi hyvät tilat koko päivälle ajoitetulle koulutukselle. Koko henkilöstö: 200 kansanedustajaa, 200 avustajaa, 600 virkailijaa sai kutsun päivittämään ja kohentamaan ensiaputaitojaan ilmaiseksi. Punainen Risti tarjosi parastaan: lääkäreitä, asiantuntijoita, hoitajia, apuvälineitä, varusteita, tarvikkeita.
Tulos oli pettymys. Alta sata piipahti katsomassa, vain viitisenkymmentä osallistumassa. Kansanedustajia osallistui vain kourallinen! Se kävi selväksi, että kävijöiden osaaminen oli olematonta. Uutta tekohengitystä ei osannut kukaan.
Miksi ihmisiä ensiaputaitojen päivittäminen parhaalla koulutuksella ilmaiseksi ei kiinnostanut eduskunnassakaan?
Suomessa sattuu 5 000 sydänpysähdystä/vuosi. Sydäniskuri, defibrillaattori, (1 100-1 400€ tai 30 €/kk) voi pelastaa 75% sydänpysähdyksen saaneista. llman sitä pelastuu 5%.
Jättimäisessä toimistotalossamme - 10 000 m2 – ei ole sydäniskuria. Naapurin yhtä isossa toimistotalossa on yksi. Kummassakaan talossa en ole tavannut ainuttakaan henkilöä, joka osaisi sitä käyttää tositilanteessa – vaikka se “neuvoo käyttäjäänsä“. Seminaaripäivinä taloissa voi käydä toista tuhatta ihmistä.
Ulkomailla sydäniskureita näkyy jopa rakennusten ulkoseinillä. Ruotsissa niitä liennee pitkälle yli 10 000. Suomessa on juuri ylitetty 2000 kpl. Kukaan ei tiedä missä sellainen on, kun äkkiä tarvitaan. Vielä harvemmassa on käytön osaajia.
Miksi Suomi on tällainen takamaa?
Peruskoulussa opetetaan elämisen ehtoja, mutta ei eloon jäämisen ehtoja. Kuitenkin jo pikkupojat leikkivät vaarallisesti, nykyään myös pikkutytöt. Pikkupoikana juostiin Helsingissä 6-kerroksisten talojen harjalla nokikolarin kahdella lankulla kilpaa korttelin ympäri. Ja vieritettiin lumipalloja peltikattoa alas kadulle. Oliskohan 16-vuotiaana ilman kypärää Maicolla ajettu ennätys Uudenmaankadun päästä päähän vielä voimassa? Haralta meni jalka jo fillarilla ja Jusalta nenä ja etuhampaat pyykkitelineeltä. Maico tuhoutui Elimäenkadulla kylkikolarissa Sisun kanssa paripyörien alla.
Maailmantilanteen kiristyessä on kysytty, mitä huoltovarmuutta ja maanpuolustusta palvelevia taitoja olisi hyvä lisätä ensiasteen koulutuksesta alkaen? Yleinen ensiapu- ja elvytystaito on varmasti suurin puute ja tärkein kaikkeen koulutukseen lisättävä kansalaistaito harvalukuisessa maassa! Riittää kun arvioi perusteluiksi kansantaloudellisia säästöjä.
Paljonko säästyisi turhia vastaanottokäyntejä teveysasemilla, jos kaikille ikäluokille lapsista vanhuksiin olisi lähi-ihmisillä tarjota ensiapu- ja elvytystaitoja uskallusta myöten! Mielikuvitus ei tunne rajoja taloudellisille hyödyille yhteiskunnassa kaikilla aloilla. Tulos on jokaisen vapaasti arvioitavissa.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat (OTI) suosittaa muun muassa: “Jokaisen kansalaisen ensiapukoulutus parantaisi mahdollisuuksia välttää vakavia seurauksia. Ensiapukurssien hyödyntäminen kuljettajakoulutuksessa olisi harkitsemisen arvoinen toimenpide liikenne- ja muunkin yleisen turvallisuuden parantamiseksi.“
Ammatikuljettajien järjestö Rahtarit ry. kannattaa vahvasti, kuljetusyrittäjien SKAL ehdollisesti, mutta Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi vierittää vastuun alalle itselleen. Liikennevirasto ei ota mitään kantaa ja LVM suhtautuu asiaan kuin pilviseen päivään.
Helsingin pelastuskoulun lakkauttamisesta ja siirrosta Kuopioon syntyi iso riita. Helsingin kaupunki ja HUS vaativat päätöksen perumista. Sisäministeri Kai Mykkäsen päätöstä arvostelevat ankarasti omankin puoleen jäsenet. Pelastuskoulusta on valmistunut vuosittain 15 pelastajan tutkinnon suorittanutta ja 6 alipäällystötutkinnon saanutta.
Pelastuskoulun siirtopäätöksen arvostelu kohdistuu lillukan varsiin. Hukassa on iso kuva: ensiapu- ja elvytystaidon kansalaistaito! Se missä päällystö koulutetaan, on pieni asia verrattuna kaikkein tärkeimmän puuttumiseen.
Suomalaisella yhteiskunnalla on peiliin katsomisen paikka.
|
|
Feed Entries