Klaus Bremerin
Blogi
On lehtiä ja lehtiä PDF Tulosta Sähköposti
30.05.2011 18:01
On upeaa tehdä lehteä, jolla pystyy vaikuttamaan asioihin.

Tämän lehden numerossa 2/2011 hälytimme EU:n asetusluonnoksesta, joka on muuttamassa radikaalisti kuorma-autojen ja yhdistelmien enimmäismittoja ja -painoja. Uudet mitat on sovitettu tiheään asutetun Keski- ja Etelä-Euroopan maihin, mutta ovat hyvin epäedullisia Suomen ja Ruotsin pitkille välimatkoille ja ankarille sää- ja tieolosuhteille. Moitimme Suomen viranomaisia, jotka olivat olleet mukana asetuksen syntyvaiheessa ja olivat hyväksyneet meille epäedulliset mitat ja painot. Vaadimme ripeitä vastatoimenpiteitä.

Emme vaatineet turhaan. Tässä lehdessä on uutinen, jossa kerrotaan että Suomi on vaatimustemme mukaan lyöttäytynyt yhteen Ruotsin kanssa vaatien yhteisrintamana kansallista liikkumavaraa EU:n kaavailemista mitoista ja painoista. Ja että tulevasta direktiivistä päätetään EU:ssa vasta syksyllä, mikä antaa aikaa vastatoimiin.

Samassa lehdessämme 2/2011 arvostelimme kirpeästi Suomen nk. siltasääntöä hatusta vedettynä, epäjohdonmukaisena ja kuorma-autovalintoja vääristävänä. Eikä arvosteltu turhaan. Nyt meille vahvistetaan, että siltasääntöä ja kokonaismassoja on tarkoitus käsitellä EU:n lyötyä syksyllä lukkoon tulevan mitta- ja painodirektiivinsä.

Se lämmittää sielua. Emme turhaan nostaneet hälyä näistäkään asioista. Eikä siinä kaikki.

Tämän lehden numerossa 1/2011 arvostelimme ankarasti Suomen autokatsastusjärjestelmää. Esitimme Ruotsin mallin mukaista parannusta ja ihmettelimme EU:n jäsenmaiden yhteistyökyvyttömyyttä. Tivasimme kuusi kysymystä asiasta EU:n liikennekomissaari Siim Kallasilta, joka istuu asioidenn ja yhtenäistämisehtojen päällä.

Jouduimme kysymään vastausten perään kymmenkunta kertaa - puhelimitse ja e-maililla. Kallas ei (alentunut?) vastaamaan millään tavalla, eikä liioin hänen sihteerinsä Helen Kearns. Tuntui että virolaisen Kallasin mielestä Suomenlahden pohjoisrannan “poroille” ei viitsinyt korvaansa kallistaa.

Lopulta vastaukset kuitenkin tulivat, ja ne ovat luettavissa auto, tekniikka ja kuljetus 5/2011 lehdessä. Saattaa olla, että mainintamme 24 eurooppalaisen “kollegalehtemme” kiinnostuksesta asiaan pani liikettä komissaariin. Sama se. Vastaukset tulivat, ja ne paljastavat mielenkiintoisia tietoja EU:n kelvottomasta katsastusjärjestelmästä ja myös liikennekomissaarin asioiden tärkeysjärjestyksestä. Tämä oli meiltä ensimmäinen askel katsastusasiassa. Jatkoa seuraa.

Että tuntuu hyvältä, palkitsevalta, kun huomaa että Auto, tekniikka ja kuljetus pystyy vaikuttamaan, ja vauhdittamaan asioita kuljetus- ja logistiikkaelinkeinojen hyväksi ei vain Suomen, vaan koko Euroopan tasolla.
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

 

Blogissa aiemmin:

Jäikö tärkein näkemättä, Jyri Häkämies? (22.3.2024)
Miksi niin paljon turhaa? (22.2.2024)
2020 – 2024 samoilla renkailla kesät talvet – Nyt jo neljänteen talveen! (22.1.2024)

2023

Soita LVM, Traficom, Väylävirasto... tulee kuka, mitä, häh...? (12.12.2023)
Taksit ilman kuluttajansuojaa (14.11.2023)
Miksi hyväksytään vääriä liikenneympyröitä? (12.10.2023)
Suomalainen ei kiitä! (15.09.2023)
Minne menet, Helsinki? (21.08.2023)
Päästöistä ja saasteista viis – Vihreät lamaannuttavat Helsingin (14.06.2023)
Mikä Helsinkiä riivaa? (15.05.2023)
Petkuta vakuutusyhtiötä ja maksat kaiken itse (26.03.2023)
Terroristit joukossamme (03.03.2023)
Ympärivuotisilla lumihelvettiin (12.12.2023)

2022

MIKSI... (12.12.2022)
HSL – Itkeäkö vai nauraa? (16.10.2022)
Kuljettajapula ajateltava täysin uusiksi (26.10.2022)
Auton ajokortti 17-vuotiaille – Virheillä kuten ennenkin? (29.09.2022)
Onko Suomessa järki pysähtynyt? (25.08.2022)
MIKSI? (14.06.2022)
EU:n tietosuojalaki on kaupan este (03.05.2022)
Suomi – nukkuvien maa (04.04.2022)
Sirkus Töölöntori (01.03.2022)
Suomi pilkkaa veronmaksajia (03.02.2022)

2021

Kyvyttömyydem kukkaset – Tietyömaat (11.11.2021)
Ei kannata yrittää (10.9.2021)
Etanoli – ilmastomuuttajien sokea piste (13.8.2021)
Helsingin (ja muiden kaupunkien) hölmöily näivettää keskustoja (18.6.2021)
Quo vadis, nokian? (20.5.2021)
Manipuloitu LP-raportti on vain jäävuoren huippu (15.4.2021)
Suuri puhallus! (5.3.2021)
Kuskeja ja renkaita (3.1.2021)

2020

Valheellinen liikennepolitiikka – Liikenneturvallisuuden surma (11.12.2020)
Yli kymmenen hyvää syytä rakentaa Vaasa – Umeå linkki, Kvarkentie (19.11.2020)
Mikä hiljensi Harakan? (15.10.2020)
Maantiekuljetukset polvilleen (11.9.2020)
Avuttomuuden ratinkääntäjät (14.8.2020)
Montako henkeä taas uhrataan LVM:n alttarilla (9.3.2020)
Tappavat valot (3.2.2020)

2019

Sähköauto kaatuu vetyautoon! (13.12.2019)
Liikennenäkeminen on monesta kiinni (15.11.2019)
Tervetuloa Tivoli Keskustatunneliin (17.10.2019)
LVM pantava holhoukseen (19.9.2019)
Tunnustan, olen taparikollinen (20.8.2019)
LP:n ylösnousemus (12.6.2019)
Elävä lentohistoria Malmille! (30.4.2019)
Malmin Vihreä miljardihauta (4.4.2019)
Minä ja Mäntyranta – Ei, ei tätä kestä selvinpäin (14.3.2019)
Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi), osa 2 (31.1.2019)

2018

Pääkaupungin kelvoton liikenne (poliisi) (19.12.2018)
Kultakaivos (20.11.2018)
Nastarenkaat tappavat enemmän kuin pelastavat (25.10.2018)
Jussi Poliisi katselee liikennettä Jussi Poliisi ei ajattele (28.9.2018)
Vihreät kaatuvat liikenteeseen (24.8.2018)
Elää ja antaa elää (26.6.2018)
Hengenvaaralliset talvirenkaat (11.5.2018)
Sähköauton seuraava askel (6.4.2018)
Raidejoke kansan hallintaan (5.3.2018)
Suurten lupausten Raidejoke (30.1.2018)

2017

Kateus maan perii (20.12.2017)
"Vihreä Helsinki" tappaa päästöillä (13.11.2017)
Jakelumullistus (19.10.2017)
HCT-rekoista päätöksiin – Näin ei voi jatkua (20.9.2017)
Sähköauto – ilmastohirviö bensa-autoon verrattuna (31.8.2017)
Tässä ei ole tulevaisuus (20.6.2017)
Näin meitä huiputetaan! (10.5.2017)
Rengasmääräykset hullujen hommaa! (3.4.2017)
Liikenteen huutavin vääryys! (6.3.2017)
Ylinopeus, tilannenopeus ja kohtuuttomat rangaistukset (23.1.2017)

2016

Usko nujertaa faktat vihreässä liikennetekniikassa (1.12.2016)
Niin niin automies että! (31.10.2016)
Silmitöntä tuhlausta – kansa maksaa (3.10.2016)
Antti Vehviläinen, yllytätte väheksymään liikennesääntöjä (24.8.2016)
Helsinki ja Espoo kusettavat (27.6.2016)
VW-moka opiksi kaikille (20.5.2016)
Pääkaupunkiseudun PanamanPaperit (15.4.2016)
Renkaita rengasmeressä (18.3.2016)
Kohtalokkaita virheitä 1. (26.2.2016)
Demokratiakato (20.1.2016)

2015

Hölmöläisten joukkoliikennelait (2.12.2015)
Se mikä ei näy, sitä ei ole (20.10.2015)
Kansa pannaan maksamaan liikenteen miljoonamokat (18.9.2015)
...sillä he eivät tiedä mitä tekevät (21.8.2015)
Voiko tyhmempää sakkia olla (25.6.2015)
Autotehtaan käsi on jo lompakossasi (28.5.2015)
Hölmöläiset liikemiehinä (22.4.2015)
Joukkoliikenteen Vihreä uskonto (19.3.2015)
Aatos Erkko "kaatoi" Sanomia (20.2.2015)
Eljas Erkko "kaatoi" autotuojat (21.1.2015)

2014

Julkinen liikenne, Suomalaisen hulluuden huippu (5.12.2014)
Kumipyöräliikenteen tuska (7.11.2014)
Johtavia erityisasiantuntijoita pilvin pimein (3.10.2014)
Trafi veneilijöille: Vielä me teidätkin opetetaan (26.6.2014)
Kaikkea ne venäläiset keksii (26.6.2014)
Trafi rokottaa lainvastaisesti, ministeriö hyväksyy (19.6.2014)
Ei voi olla totta (26.5.2014)
Kaiken maailman turvatarkastuksia (25.4.2014)
Helsinki rakkaani, koita kestää (29.3.2014)
Yhteiskunnalla on syöpä (1.3.2014)
"Kyllä kansalla on rahaa!" (27.1.2014)

2013

Nastarenkaat pitää jo kieltää (3.12.2013)
Voitto ei ole voitto (28.10.2013)
Puna-vihersokeus on paha ongelma (25.9.2013)
Liikennekieli (29.8.2013)
Pelko on avain valtaan (17.6.2013)
Peilistä lukemisen taito (20.5.2013)
Älä usko kataisen hallitusta (19.4.2013)
Logiikan puutteesta (25.3.2013)
Liikennetantta-mafia on kansallinen katastrofi (26.2.2013)
Ymmärtävätkö koskaan? (29.1.2013)

2012

Suomen salainen ase: Joulupukki! (5.12.2012)
Vihreä valta on kultaakin kalliimpaa (31.10.2012)
Suojatie ei ole suojatie! (1.10.2012)
Sokaiseva ylinopeushysteria (4.9.2012)
Vihreiden Waterloo (20.6.2012)
Kerjäläisarmeija (29.5.2012)
Onko Päivi Räsänen sokea? (26.4.2012)
Liikenneturvallisuusnäpertelijät (30.3.2012)
Liikenneturvallisuuden rahanreikä (27.2.2012)
Virkamiesvalta selättää kansanvallan (30.1.2012)
Liikenneturvallisuusongelma no.1: Kyvyttömät johtajat (5.12.2012)
Psykoottiset (3.11.2012)
Edesvastuuton vasemmistoliitto (4.10.2012)

2011

Trafi kuristaa suomalaisia (29.8.2011)
Tehtävänä ruikuttaa? (22.6.2011)
On lehtiä ja lehtiä (30.5.2011)
Epämiellyttävä ilmiö (3.5.2011)
Siunattu hulluus (29.3.2011)
Muotoilun sokea piste (2.3.2011)
On sulla poka pimiät jutut (31.1.2011)

2010

Naisistuminen (1.12.2010)
VR, näköalattomuuden huippu (19.11.2010)
Kelvoton liikenneministeri on erotettava! (11.10.2010)
Taas autoilijaa kusetetaan (15.9.2010)
© Auto, tekniikka ja kuljetus 2011-2012 
B Yhtiöt Oy  |  Nuijamiestentie 5 A 00400 Helsinki  | Puhelin (vaihde) (09) 547 621  |  etunimi.sukunimi@boy.fi