Mainospalkki

Suomen teillä 3 miljoonaa autoa

Sähköposti Tulosta PDF
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin rekisterin mukaan kesäkuun lopussa liikennekäytössä oli yhteensä 3,03 miljoonaa autoa, mikä on 3,1 % enemmän kuin vuodenvaihteessa ja 1,6 enemmän kuin vuosi sitten kesäkuussa. Kaikkien liikennekäytössä olevien erilaisten ajoneuvojen määrä lähentelee jo viittä miljoonaa.

Maakunnittain tarkasteltuna autojen määrä on kasvanut alkuvuonna eniten Keski Pohjanmaan (4,1 %), Pohjois-Karjalan (3,5 %) ja Pirkanmaan (3,3 %) maakunnissa. Kaikista ajoneuvoista reilu viidesosa on Uudellamaalla, henkilöautoista reilu neljäsosa.

Henkilöautoja on Manner-Suomen liikenteessä 2, 6 miljoonaa. Henkilöautoista eniten teillä liikkuu Toyotoja, Volkswageneita ja Volvoja. Pakettiautoja on liikenteessä reilut 300 000, kuorma-autoja reilut 100 000. Pakettiautojen määrä on kasvanut alkuvuonna 2 %, kuorma-autojen 4 %.

Kevyitä nelipyöriä - joihin kuuluvat mm. mopoautot - on sen sijaan liikkeellä 15,5 % viime kesää enemmän, yhteensä vajaat 9 000, mistä mopoautojen osuus on vajaat 6 400. Mopoja liikenteessä on noin 228 000, mikä on 0,3 % vähemmän kuin vuosi sitten, joskin alkuvuodesta kasvua on 2,4 %.

Moottoripyöriä on liikenteessä noin 231 000, mikä on 2,9 % enemmän kuin viime kesänä. Vuoden vaihteeseen verrattuna määrä on 2,5 % enemmän.
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Aiheepiiristä aiemmin


Lue uusimmasta numerosta

KULJETUSALAN TULEVAISUUS
Vaihtoehtoiset polttoaineet sekä aasialaisten yritysten mukanaolo olivat yksi näkyvimmistä asioista tämän vuoden IAA Transportation -näyttelyssä.

NOSTUREISSA VALINNANVARAA
Hydrauliset autonosturit ovat mullistaneet kappaletavara- kuljetukset samaan tapaan kuin kontit merellä.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Liikenneministeri Anne Berner ajoi läpi Suomen taksiuudistuksen 2017, vaikka Ruotsin kokemukset samanlaisesta "uudistuksesta" 1990 olivat osoittautuneet täydelliseksi katastrofiksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 25.10.2024 03:49 ]

Mainospalkki