Trafi: Koulukuljetusten turvallisuutta seurattava jatkuvasti

Sähköposti Tulosta PDF
Koulukuljetuksissa tapahtuneet onnettomuudet ovat harvinaisia, mutta henkilökuljetuksina niihin liittyy aina suuronnettomuuden riski.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi painottaa, että vastuu lasten turvallisesta koulumatkasta on sekä kuljetusten tilaajilla, toteuttajilla että lasten vanhemmilla.

Myös muun liikenteen tulee huomioida koulukuljetukset, mm. ajoneuvoista poistuvat lapset voivat käyttäytyä yllättävästi liikenteessä.

Trafi korostaa tilaajan vastuuta koulukuljetusten hankkimisessa ja valvonnassa.
Turvallisuusasiat ovat kilpailutustilanteessa ensisijaisia ja mm. alkolukko on pakollinen varuste koulukuljetuksissa.
Tilaaja voi myös edellyttää vaatimustasoa tiukempia turvalaitteita.
Tilaajan tulee valvoa koulukuljetusten turvallisuutta säännöllisesti myös kilpailutusten välissä. Vanhempien kannattaa keskustella lastensa koulukuljetusten turvallisuudesta koulun ja koulukuljetusten tarjoajan kanssa.

Kuljettajan huolehdittava turvavöiden käytöstä

Koulukuljetuksissa on kuljettajan vastuulla tarkistaa, että kaikilla on turvavyö kiinni. Turvavyö tulee olla myös oikein kiinnitetty eli lantion, ei vatsan yli vedetty. Toivottavaa on, että kuljettaja näyttää myös hyvää esimerkkiä omalla turvavyönkäytöllään.
Turvavyön hyöty on kiistaton kolareissa, mutta myös pienellä vauhdilla tapahtuneissa kallistumissa se pitää kiinni penkissä. Ilman turvavyötä olevat matkustajat voivat singota ajoneuvon sisällä ja riskinä on myös ajoneuvosta ulos lentäminen.
Tärkeää on, että kuljettaja on etukäteen miettinyt, miten ajoneuvosta poistutaan turvallisesti myös onnettomuustilanteissa. Ammattipätevyyskoulutukseen sisältyy mm. koulutusta siitä, miten hätätilanteissa toimitaan ja miten matkustajien turvallisuudesta huolehditaan.

Varmista myös, että koululaiset näkyvät syyspimeällä

Koulukuljetuksia odottavien lasten näkyminen on ensiarvoisen tärkeää.
Vanhempien tulisikin varmistaa, että lasten vaatteet on varustettu riittävillä heijastimilla. Turvallista koulumatkaa ovelta ovelle lasten kanssa tulee harjoitella säännöllisesti.
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOIMALINJAT VERTAILUSSA
Vuoden 2020 kansain- väliseksi pakettiautoksi valitut Ford Transit Customin hybridimallit laitettiin Norjassa testiin dieselversion kanssa.

VIITASEN SORAJUNAT
Olemme seuranneet aitiopaikalta kahden ruotsalaisen ja yhden karjaalaisen vaiheita soran ajossa.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen

 


 

 
"Vastaantulevassa autossa pistävän valkoiset valot sokaisevat. Tiedätkö että ne aiheuttavat toimintahäiriön näkösoluille silmissäsi..."  
Lue lisää >>


Yhteistyössä:



[ 05.08.2020 04:21 ]