Mainospalkki

Valtio tyrmää omansa

Sähköposti Tulosta PDF


Suomalaista kuljetusyrittäjää puristetaan kuoliaaksi. 
Puristajien kärkijoukossa ovat valtion yhtiöt ja suurteollisuus. Tämäkö on kestävää kehitystä, ministerit Heidi Hautala, Merja Kyllönen ja Päivi Räsänen?


Suomalaisen kuljetusyrittäjän elämää kiristetään entistä ahtaammalle. Teollisuuden ja kaupan kuljetusten ostajat pyrkivät kaikin keinoin hankkimaan kuljetukset mahdollisimman edullisesti. Se on toki hyväksyttävää kilpailua jos kaikki kuljetusten suorittajat ovat samalla lähtöviivalla.

Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 1,1- 1,5 prosenttia vuoden 2012 heinäkuusta vuoden 2013 heinäkuuhun. Näitä hintoja ei ole saatu siirretyksi kuljetustaksaan.

Suunta tuntuu olevan toinen. Seuraavat tuoreet, kesän aikana tietoon tulleet esimerkit kertovat karua kieltä arkipäivän todellisuudesta. Uudella kokonaismassalla
 Suomalaisen perusteollisuuden kuljetuksen ostaja neuvotteli kesän aikana kuljetusyrittäjän kanssa uudesta kalustosta. Kuljetusyrittäjä suunnitteli uudenlaista, 76 tonnin kokonaismassaan yltävän ajoneuvoyhdistelmän hankintaa. Investointi on yrittäjälle suuri, velkaa pitää ottaa ja sen lyhennyksistä on selvittävä.

- Me tarjoamme sinulle uudella kalustoa taksaan lisää yhden prosentin kuljetettua tonnia kohden, sanoo kuljetuksen ostaja.
Perään tulee tylyltä kuulostava toteamus – ellet sinä aja sillä taksalla, joku muu, esimerkiksi valtion yhtiö, kyllä ajaa.
 
Rekanvetoa
Yritys, jolla on kymmenen rekanvetäjää, neuvottelee ajoista suuren suomalaisen kuljetusyrityksen kanssa. Suuri yritys, viime vuosina vahvasti laajentunut, käyttää paljon suomalaisia alihankkijoita. Ajojen jatkoa toivoneen yrittäjän kalusto on asiallista, hänellä ei ole verovelkoja, ei voutia perässä. Työntekijätkin ovat saaneet palkkansa ajoissa. Yrittäjä on laskenut, että ajosta pitää saada 1,30 euroa kilometriltä – sillä saadaan yhteiskunnan asettamat velvoitteet ja auton kulut hoidetuksi.

- Me tarjoamme sinulle euron kilometriltä. Ellet aja sillä, joku toinen varmasti ajaa, sanoo ison kuljetusliikkeen ostaja.

- Niin, ja sitten uuden lain mukaan edellytämme, että maksat työehtosopimuksen mukaista palkkaa kuljettajille, huikkaa ostaja vielä perään.

Yksityinen kuljetusyrittäjä ei pysty euron kilometrihinnalla taloudelliseen toimintaan. Vihjaus työehtosopimuksen palkan tärkeydestä vei välittömästi ajatukset ostajan taustoihin ja entiseen elämään, valtion yhtiöön. Kuljetusyrittäjä ei jatkanut liikennöintiä.
 
Valtion yhtiö asialla
Kuljetusyrittäjällä oli sopimus suomalaisen teollisuusyrityksen kanssa. Logistiikka toimi, asiakassuhde oli pitkä ja vahva. Kumpikin ymmärsi, että molempien osapuolten on elettävä – eikä kuljetusyrittäjäkään rakentanut tiililinnoja voitoillaan, sai kuitenkin joskus siivun makkaraa leivän päälle.

Sitten tuli Suomen valtion omistama kuljetusyritys mukaan kuvaan. Neuvotteluja käytiin aikaisemmasta poikkeavalla tavalla. Valtion firma lähestyi talousosastoa ja iski pöytään numeroita.

Lopputuloksena teollisuusyrityksen korkein johto ilmoitti, että firman kuljetukset siirretään valtion yhtiölle. Kilometritaksa on 30 prosenttia alle yksityisen kuljetusyrittäjän. Valtion yhtiö on taannut, että se hoitaa kuljetuksen ostajaa koskevat velvoitteet uusien lakien mukaisesti – ellei muuten niin omien korkeatasoisten juristiensa voimin.

Kahdeksan auton kuljetusyrittäjä putosi tehtaan portista ulos. Neljä autoa myytiin, kahdeksan kuljettajaa sai lähteä. Kuukauden kuluttua tosin todettiin, että tavara ei liiku tehtaalta asiakkaalle yhtä sujuvasti ja yhtä ehjänä. Paljastui sekin, ettei autonkuljettaja aina osannut puhua suomenkieltä.
 
Tuoretavaraa
Suuri kaupan alan toimija on ostanut vuosia kuljetuksia suomalaiselta yrittäjältä. Tänä vuonna innostus ostoon suomalaiselta hiipui. Tilalle on tulossa ulkomainen yrittäjä.

Ulkomaisella yrittäjällä on kaksi valttikorttia. Yksi on hinta, joka on 10 prosenttia alhaisempi kuin suomalaisen yrittäjän hinta. Toinen on nopeus – auto liikkuu esimerkiksi Hollannista Suomeen lähes vuorokauden nopeammin kuin suomalaisen yrittäjän auto.

Edullisuuden salaisuus löytyy palkkakustannuksista. Suomalainen kuljettaja tienaa käytännössä 3000 euroa kuukaudessa, balttikuski noin 1200 euroa. Ulkomaisella yrittäjällä on mahdollisuus käyttää kahden kuljettajan taktiikkaa, suomalaisen on taas nukuttava välillä, senhän määrää laki.

Balttikuskin palkka on sikäläisen työehtosopimuksen mukainen. Lisäksi polttoaineen hinnassa on eroa – eikä suomalaisen hyväksi!

Ei ole ihme, että raskas liikenne Via Balticalla on kasvanut silmissä! Siellä ajavat myös suomalaisen valtionyhtiön autot edullisista palkkakustannuksista nauttien.
 
Kuka vastaa?
Huonoon taloudelliseen aikaan on oltava tarkkana rahasta. Kuljetusten ostajan on mietittävä huolella, miten hän saa yrityksensä tuotteet maailmalle kokonaistaloudellisesti parhaalla tavalla.

Pelikentälle on tullut entistä vahvemmin valtion omistamia kuljetusyrityksiä. Ne ovat kilpailleet yksityisiä ulos hinnalla – tarjous on aika tavallisesti ollut 30 prosenttia edullisempi kuin yksityisen.

Yksityisellä kuljetusyrityksellä ja valtion kuljetusyrityksellä on pieni ero. Yksityinen, useimmiten pienyritys, voi mennä konkurssiin. Valtion firma ei kaadu. Sen tappiot hoidetaan veronmaksajien kukkarosta. Tämä on järjetöntä toimintaa. Valtio kilpailee veromarkkojen tuomalla voimalla rehellisen, yksityisen veromarkkoja maksavan yksityisen yhtiön vararikkoon.

Valtion yritysten omistajaohjauksesta vastaava ministeri on Heidi Hautala. Liikennepuolella jonkinasteinen vastuun kantaja on liikenneministeri Merja Kyllönen. Edellä kerrotut neljä tapausta ovat tosia.
 
Hyväksytäänkö?
Suomessa on ollut tapana hyväksyä valtionyhtiöiden toimet sellaisenaan. Viime vuosina on tullut tavaksi hyväksyä ulkomaisten yritysten kilpailu sellaisenaan – EU-sääntöihin nojaten.

Nyt yhteiskunnassa koetaan yllätyksiä. Niistä esimerkki olkoon rakennusalalta. Poliittiset päättäjät arvioivat, että Suomessa työskentelee 20 000 ulkomaista rakennusmiestä. Yllättäen havaittiin elokuussa, että rakennusalalla käyttöön otettuja verokortteja olikin haettu 54 000 kappaletta ulkomaisten nimiin. Kortti ei vielä tänään ole pakollinen esimerkiksi omakotitalojen työmailla. Ulkomaisten määrän voi siis arvioida vielä äskeistä lukua suuremmaksi!

Liikenteessä kukaan ei tiedä ulkomaisten yrittäjien ja kuljettajien määrää. Kabotaasisääntö, joka antaa mahdollisuuksia viikon mittaiseen, lähes vapaaseen ajoon Suomessa, on valtion virkamiesten lausumien mukaan mahdoton valvoa. Siihen ei ole resursseja. Resurssit pienenevät entisestään kun liikenteen valvonnasta vastaava Liikkuva Poliisi lopetetaan.

Ulkomaiset kuljetusyrittäjät ajavat Suomen valtion omistamien yhtiöiden ajoja.  Tästä on olemassa lukuisia esimerkkejä. Oma taiteenlajinsa on valtionyhtiöiden ulkomailla toimivat sisaryritykset, jotka nekin kilpailevat rahdeista veronmaksajien piikkiin.

Liikenteen valvonnasta vastaa Suomessa sisäministeri Päivi Räsänen. Toistettakoon, että valtion yhtiöiden omistajaohjauksesta vastaa ministeri Heidi Hautala. Toiminnan hyväksyvät pääministeri Jyrki Katainen ja valtion rahakirstun valvoja, ministeri Jutta Urpilainen.

Kuorma-autoliikenteen yritysten kustannuksista suurimman osan muodostavat työvoimakustannukset, joiden osuus on keskimäärin 42 %. Polttoainekustannusten osuus on keskimäärin 25 %, pääomakustannusten osuus 10 % ja korjaus- ja huoltokustannusten osuus 7 %. Työvoimakustannuksissa esimerkiksi Baltian maissa toimiva yritys pääsee huomattavasti halvemmalla kuin suomalainen, huolto- ja polttoainekuluissakin on eroa ulkomaisen hyväksi.

 

Kommentit  

 
0 #11 Parempaa odottaen 20.10.2013 19:03
Oman käden oikeus alkaa kohta toimia. Mua ei henkilökohtaise sti kiinnosta enään ajaa, valmistuin 2010 ammattikoulusta unelma-ammattii n, "rekkakuskiks" ja se on unelma ammatti edelleen, sitten kun valtio muuttaa tapojaan. Ulkolaiset nukkuu toisinaan levikkeillä ja taukopaikoilla, mutta herää aina kun niitä näen. Olen myös kuullut vanhempien ammattiveljien suusta samaa, ja jotkut ovat myös miettineet ovien sulkemista liinalla ja ohjaamon polttamista, tiedä sitten koska alkaa tapahtua...? ;D
Lainaa
 
 
0 #10 Soila Marjanen 17.10.2013 09:27
Tässä yksi käytännön esimerkki siitä millä tavalla kannattavuutta syödään. Ostimmer kalusteita Maskusta, joka tämän päivän uutisten mukaan joutuu velkasaneerauks een. Heidän Tavaravarastons a on Hyvinkäällä. Sieltä Itellan auto käy ne hakemassa, robotti noutaa ne varastosta listan mukaan. Tunnollinen kuljettaja soitti ensimmäisen noutokerran jälkeen, että ruokapöydän levy on vioittunut,, että voiko muutkin tavarat tuoda kun hän seuraavan kerran käy varastolla niin ottaa ehjän levyn mukaan. No, kulkui kaksi viikkoa. Sitten kuorma tuli. TVtason reunassa on painauma, yhdet ruokapöydän jalat tuli liikaa. Yksi vammoja saanut yöpöytä jätettiin meille ylimääräisenä. Tuosta kerrtyy rahallisesti 300 eruon hävikki 1400 euron ostoksista.
Lainaa
 
 
-12 #9 Ville 15.10.2013 22:48
Siis mitä hittoa. Saako ratinvääntämise stä 3000€ palkkaa. Eikö nämä hanttihommat voisi hoitaa halvemmallakin. . Kuten eipä paljon mansikkapelloil la nykyään suomalaisia näy, miksi siis autonratissa pitäisi? Ulkomaalaiset kuljettajat tervetuloa. Saadaan rahti halvemmaksi ja vienti nousuun!!
Lainaa
 
 
0 #8 Ilpo Eng 15.10.2013 20:57
Kanta-hämeessä valtion yhtiö makso yhden kuljetus yrittäjän verot ja tankattiin autoa valtion kortilla, Sit vaan liksasta otettiin takaisin.Kun oli menny kaikki [ sensuroitu ilmaus ]elleen ja auto piti saada liikkeelle.
Lainaa
 
 
+1 #7 Veli-Matti Lahtinen 15.10.2013 19:07
Kyllä pitää olla umpi sokea byrokraatin kun syö itseltään sekä uskottavuuden kannattavuuden että tuottavuuden, mutta umpi[ sensuroitu ilmaus ]than tätä maata johtaa tällä hetkellä sanokaa mun sanoneen että mutaa tullaan syömään vielä monessa pirtissä :(
Lainaa
 
 
+61 #6 Jarmo 15.10.2013 07:33
Kun hyvinvointi valtiota helsingissä luodaan, julkisivu duunarit ne tallinnasta tuodaan.. osuvat sanat tänäpäivänä..
Lainaa
 
 
+20 #5 Eero Tillanen 15.10.2013 06:28
Jälleen esimerkki kvartaalikapita lismin typeryydestä: Suomi säästää itsensä hengiltä. Todellista säästöä ei tule, mutta sekä yrittäjät, työntekijät että valtio kärsivät.
Lainaa
 
 
+6 #4 seppo karttunen 15.10.2013 01:42
olen ajanut,siis ollut kuljettajana tämmöisessä yrityksessä,aje ttiin olutta keravalta jyväskylään,ja sieltä tietynkokoisia pulloja poriin ja sieltä tietyn kokoisia pulloja keravalleja voin sanoa että ajaa piti kuin orja, mutta aina siitä tuli haukut.mun työnantaja oli siinä mukana torpparina ja me saatiin aina mahdottomat ajot.firman omat autot läksi aina vajaakuormilla baanalle,ja me torpparit ylitäynnä liin myöhään liikkeeklle
Lainaa
 
 
+10 #3 kyosti 14.10.2013 20:31
Ikävä kyllä näin se menee muttapolttoaine kustanuksien osuus alkaa olla jo 40% perustuu tilitoimisto viime vuoden laskelmaan mutta jotain on tehtävä äkkiä koska nyt alkaa olla tosi kysessä henkilökohtaise sti olen ollut löysässä hirressä jo kohta 3 vuotta kävin myös alihankkija valtion yhtiöllä missä auto tuotti tappiota n1700€/kk ja vaaditiin meiltä älyttömyyksiä kaluston suhteen kun pyynti hintaa lisää kehuttiin että lopeta kyllä ajajia löytyy. myös meissä kuljetusyrittäj issä on vikaa koska aina joku ajaa halvemalla muttta ymmärän kyllä heitä velka painaa päälle eikä pysty lopettamaan ja silloin siirretään konkurssia eteenpäin kunnnes loppu tulee
Lainaa
 
 
+18 #2 Ilkka ojalehto 14.10.2013 19:46
Kyllä on karmeaa luettavaa, vaikka tienpäällä olen asian jo huomannut hirvittävästä ulkomaisten autojen määrästä. Tuntuu ihan käsittämättömäl tä ettei valtion virkamiehet ja ministerit ota asiaan kantaa vaan antavat verorahojen valua surutta ulkomaille. Mediassa pääministeri ja valtionvarainmi nisteri kertoo miten meidän pitäis kaikkien ottaa vastuuta ja olla huonona aikana yhtä ja olla talkoissa mukana, vaan mitä nämä tekevät itse. Sallivat tällaisen kuppauksen ja valuutan viennin ulkomaille, miten on Katainen,ei taida olla rahasta pulaa kun on vara tällaista toimintaa sallia. Toivottavasti tähän puututaan ennen kuin on liian myöhäistä.
Lainaa
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

MB X-SARJA
Mercedes-Benz tuo markkinoille ensimmäisen oman lava-autonsa. X-sarja haastaa lava-autoluokassa tyylillä ja erinomaisella ajettavuudella.

VUOKRARENKAAT
Syksy tarkoittaa raskaalle kalustolle sopivinta aikaa vaihtaa alle uudet renkaat. Talvella renkaista tarvitaan niiden paras pito.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen

 


 

 
Yhteistyössä:


"Liikennetekniikka, maailman nopeimmin kehittyviä tekniikan aloja, on kuitenkin Vihreille "musta aukko". Autovastaisuus on aatteen kivijalka..."  
Lue lisää >>



[ 18.12.2017 20:35 ]

tallinksilja

Mainospalkki