
Kaasun käyttö liikenteen polttoaineena ei ole yleistynyt odotusten mukaisesti. Viime vuonna kaikesta Suomessa myydystä kaasusta vain neljä prosenttia käytettiin liikenteessä ja prosentti meriliikenteessä. Biokaasu tekee siitä salonkikelpoisen, sähköön rinnastettavan polttoaineen. EU-politiikka saattaa kuitenkin hämmentää hyvänkin kehityskuvion.
Optimoituja kuljetuksia kevyellä kalustolla

Jakopalvelu Oy on pirkanmaalainen kuljetusliike. Yhtiö on lisäksi kokonaisvaltaisten logistiikkapalveluiden osaaja ja lämpösäädeltyjen kuljetusten erikoisosaaja. Tapasimme yrityksen toimitusjohtaja Jyrki Tammisen ja kyselimme alan kuulumisia.
Sähköperävaunusta fiksumpia ratkaisuja

Kuorma-autojen perävaunujen sähköavusteiselle liikkumiselle latua avanneet valmistajat eivät tuota asiakaskohtaisia tuotteita.
Käytännöllinen tila-auto

Uusi Volkswagen Multivan kuljettaa jopa seitsemän henkilöä lataus-hybridivoimalinjalla. Ajotuntuma on hyvä ja sekä ajo- että matkustusominaisuudet ovat toimivan käytännöllisiä.
Tuttua tunnelmaa

Ford F-150 Lightning:iin istuessa tuntee melkein kotoisaa tunnelmaa ajoilta, kun on ollut mahdollisuuksia ajella Amerikoissa esimerkiksi vuokratulla pick-upilla tai muulla paikallisella kulkineella. Helpon ja autokeskeisen elämäntavan maksimointi huokuu joka puolelta. Tällä tosiaan voisi kuvitella parkkeeraavansa suurmarketin isoihin parkkiruutuihin tai kurvaavansa lämpimässä illassa pikaravintolan autokaistalle.
Ympäristövastuu edellä

Ympäristökeskustelu on tullut voimalla myös kuljetusalalle. Yhä useammin kuljetuksen tilaajat kiinnittävät huomion siihen, että kuljetus tapahtuu ympäristö huomioiden.
Katseiden kerääjä

VW ID.Buzz oli tällä kertaa Auto, tekniikka ja kuljetuksen koeajossa henkilöversiona. Viisipaikkaisessa sähköpakettiautossa on matkustajien lisäksi tilaa suurelle määrälle matkatavaroita.
Ongelmateitä pelkäämätön menijä

Nelivetoinen Toyota Proace on omiaan esimerkiksi linjamiesten työmaa-autona. Lähes tiettömien taipaleiden takana oleville sähkölinjoille on päästävä korjaushommiin. Myös koneurakoitsijat arvostavat maasto- ominaisuuksia, he joutuvat ajamaan teillä, joilla ovat aikaisemmin möyrynneet vain järeät työkoneet.
Enduropyörän sarvista puuauton rattiin

Moninkertainen enduromestari, kuljetusyrittäjä Heikki Timonen, johtaa nyt liki satavuotiasta kuljetusyritystä. Yhtiön kalusto rahtaa raaka- ja energiapuuta sekä soraa. Helpolla hommasta ei selviä, sen osoitti viime vuoden järkyttävät kustannusten nousut.
Kaluston investointimäärät heikkoja

Auto, tekniikka ja kuljetuksen vuoden ensimmäisessä numeron teeman ollessa puukuljetukset, haastattelimme Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n Toiminnanjohtaja Kari Palojärveä alan tilanteesta.