
Juvalainen Tapani Rouhiainen työskenteleeMikkelissä Etelä-Savon ammattiopisto Esedussa. Nelisen vuotta logistiikka-alan ammatteihin opiskelijoita ohjastanut Tapani on kuljetusalan raudanluja ammattilainen.
Ladattava Lantikka

Mistä ja miten rahaa, Hjallis?

Harri Juhani ”Hjallis” Harkimo on lajissaan ainoa: olympiavalmennettava, maailmanympäripurjehtija; pienestä aloittanut kymmenien liikeyritysten ja miljardeja euroja pyörittävä yritysjohtaja, televisio- ohjelmien tekijä ja vetäjä, kansanedustaja ja oman puolueen vetäjä.
Poltetaan vetyä

Polttokenno on ollut jo kauan tutkimuksen kohteena, kun on etsitty ratkaisua uudeksi voimanlähteeksikorvaamaan autojen polttomoottoreita.
Aerodynamiikkaa automaattisesti

Betterflow ennätti ensimmäisenä maailmassa julkistamaan automaattisesti toimivan perävaunujen ilmanohjaimen. Tuotteen RearFLOW nimen vapaa suomennos kertoo, mihin se kajoaa: takaosan ilmavirtaus.
SKAL:n uusi tj. Anssi Kujala: Pitää uskaltaa sanoa ääneen!

Suomen kuorma-, paketti ja linja-autoilijat ovat pulassa. Pahassa! Valtioneuvosto ja viranomaisemme ovat antaneet rankasti etuja itäeurooppalaisille ja muille nk. halpamaiden kuljetusliikkeille. Se on saanut suomalaiset kuljetusyrittäjämme polvilleen.
Pienellä kulutuksella

Renault Express Blue dCi 95 uutuuspakettiauto tarjoaa kustannuksiltaan järkevän vaihtoehdon, joka hoitaa hommansa mallikkaasti.
Merenkulkuun hintavaa sääntelyä

Tulevaisuudesta on varmaa se, että Suomen kaupallinen merenkulku kallistuu voimakkaasti ja tämän seurauksena monet hinnat.
Modernimpi kaupunkilainen

FUSO, Daimler Trucksin tytäryhtiö on käynnistänyt uuden FUSO Canter- kuorma-auton myynnin koko Euroopassa.
Sähkö vahvistaa ykkösasemaamme

Volkswagen on vahva toimija pakettiautokaupassa niin Suomessa kuin globaalisti. Samalla sen tytäryhtiö Tratonin hyötyautotekijä MAN on merkittävästi suurempi toimija esimerkiksi Keski-Euroopassa kuin Suomessa. Keskon K-Auto Oy edustaa näitä merkkejä Suomessa ja hoitaa varsin suurelta osin myös vähittäiskaupan omien yritysten ja liikkeiden kautta.