Mainospalkki

Viisipaikkainen kevytkuorma-auto – TruckMasters OX ”Hilux”

Sähköposti Tulosta PDF

Lukkoperä takavedossa ja 17- tai 18-tuuman renkaat antavat myös hyvän maastokelpoisuuden. Lähtöhinta 43 300 €. Huoltoväli 15 000 km. 75 000 km kolmessa vuodessa tekisi huoltojen hinnaksi n. 60 €/kk.

Auto- ja ALV-verottomia uusia kevytkuorma-autoja on ollut tarjolla Suomessa jo puolen vuosikymmentä. Vasta nyt ne ovat nousseet suuren yleisön tietoisuuteen hinnaltaan edullisina ”jokamiehen” henkilö- ja kuormankuljettimina. Kevytkuorma-auto näkyy tänä päivänä yhä useamman maatalon ja yksityistalon kotipihalla sekä kylillä että asutuskeskuksissa.
 

Ovet avautuvat reilusti.

Vuonna 2015 perustettu Truck Masters Finland Oy on vuodesta 2019 keskittynyt Toyota Hiluxin muuntamiseen kevytkuorma-autoksi sekä lisäksi myös Toyotan ja PSA:n pienempien pakettiautojen vahvistamiseen lisäkantavuudella.


Mittaristo antaa selkeää infoa runsaasta tarjonnasta. 80 l polttoainesäiliöllä pääsee pitkälle.
 
TruckMasters OX on yrityksen Hiluxista muunnettu ykköstuote, viisipaikkainen kevytkuorma-auto. Pääasiassa jousitusta vahvistamalla sen kokonaispaino on nostettu kolmisensataa kiloa 3 520 kiloon.
 
Samalla se vapautuu autoverosta. Jos ostajalla on täysimääräinen ALV-vähennysoikeus, myös ALV poistuu ostohinnasta. Lisäksi henkilö- ja pakettiautojen 420-960 euron dieselvero putoaa vain 78,84 euroon vuodessa.


Etuistuimet tarjoavat hulppeaa tilaa.
 
Taloudellisten etujen vastapainona on C1-ajokorttivaatimus kevytkuorma-auton ajamiselle. B-ajokortin muuttaminen C1-kortiksi vaatii vain kahta autokoulutuntiaja kolmea ajotuntia. Sen saa hyvinkin 500 eurolla.


Takaistuimilla polvitila voi olla tiukalla.
 
Kova menijä
OXia on tarjolla 2,4 tai 2,8 litran dieselmoottorilla käsivalintaisella tai automaattivaihteistolla. Koeajoimme 2,8-litraista 6-vaihteisella automaattivaihteistolla, jota kaikkien numeroja kokemustietojen perusteella suosittelemme. 204 hv / 3 000 r/ min, vääntö 420 Nm 1 400-3 400 r/min, lukkoperä, kiihtyvyys 0-100 km/h 10,1 sekuntia ja huippunopeus ilman nopeusrajoitinta 175 km/h. On ärhäkkä peli!


Lava ei ole suuri. Perävaunumassaa sallitaan 3 500 kg. Edessä jäähdytetyt levyjarrut, takana rumpujarrut.

Kevykuorma-autona sillä on vakiona nopeusrajoitin. Huippunopeus asettuu 95 km/h mittarinopeuteen, mikä käytännössä vastaa noin 90 km/h todellista nopeutta.
 
OX:in etuna on lisäksi Toyota ”Hiluxin” huippukestävä ja luotettava dieselmoottori. Perimätiedon mukaan kukaan ei ole saanut sen ajamalla loppuun.


Kantavuutta on 1 300 kg.
 
Ajossa hyvää ja huonoa
Hyvää on korvia ja mieltä ilahduttava liki äänetön eteneminen vakionopeussäätimen antamassa huippunopeudessakin. Vain renkaista lähtevä pieni suhina tunkeutuu sisätiloihin. Hyvää on myös huippuluokan etuistuimet ja säätöjen antama hyvä ajoasento.
 
Hyvää on myös kojelaudassa poikkeuksellisen laaja informaatio- ohjelma auton tarjoamista ”palveluista”. Infotaulu kertoi vakaasta 8,7-8,8 l/100 km kulutuksesta nopeimmassakin etenemisessä.


Kynnys on korkea.
 
Hyvää on näkyvyys kaikkiin suuntiin ajon aikana. Kookkaat taustapeilit täydentävät näkymää taaksepäin.
 
Hyvää on etuistuinten välistä säädettävä ilmajousitus, joka pehmentää lehtijousien aiheuttamaa töksähtelevää, terävää pompotusta huonopintaisilla teillä.


Automaattivaihteisto on helppokäyttöinen. Vaihtoehtona käsivalintainen. Valittavina Eco- ja Power-moodit.

Vähemmän hyvää on kynnyskorkeus sisätiloihin, 60 cm. 170-senttinen nousee kohtuullisella vaivalla astinlautaa ja oviaukon tartuntakahvoja käyttäen istuimelle. 180-senttinen ja sitä kookkaampi joutuu omintakeisen liikesarjan tekijäksi, jos haluaa estää housunpuntteja likaantumasta kynnykseen. Neliovisuus auttaa nousua takaistuimelle, mutta polvitilassa ei ole hurraamista.


Ilmajousituksen säätö käy helposti etuistuinten välistä.

Myös lava on 60 cm:n korkeudella maasta. Vaatii aika vahvaa nostamista. 1,51 m leveä, 1,47 pitkä tila kasvaa 2,03 m pitkäksi, kun takalaita avataan vaakasuoraan asentoonsa. Sivulaitojen korkeus on 44 cm. Toyota tarjoaa lavalle sekä korkeaa koppaa että laitojen korkeudelle erilaisia vaakataso-peittoja.

Teksti, kuvat | Klaus Bremer

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS   |   LUE DIGILEHTI
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

TULEVAISUUDEN AIRUT
Renault Trucks pyrkii olemaan maantiekuljetusten sähköistämisen edelläkävijä. Testasimme mitkä ovat E-Techin vahvuudet ja missä löytyy vielä parannettavaa.

HYUNDAIN VETYHANKKEET
Monista päinvastaisista spekulaatioista huolimatta Hyundain vetyhankkeita ei olla lopettamassa.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Mitä alempi nopeusrajoitus, sitä enemmän ylinopeuksia ja liikenneonnettomuuksia... Sitä enemmän sakottamalla parannettavaa liikenneturvaa, poliisimme ajattelutavan mukaan..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 15.10.2024 02:22 ]

Mainospalkki