Huolintaliikkeiden myöntämät lentorahdin turvahyväksynnät päättyvät huhtikuun lopussa

Sähköposti Tulosta PDF

29.4.2013 astuu voimaan EY-asetus, jonka mukaan kaikki lentorahti pitää turvatarkastaa, ellei lähettävällä tavarantoimittajalla ole viranomaisen antamaa ns. tunnetun lähettäjän hyväksyntää. Suomessa hyväksynnän myöntää liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Lisätietoa aiheesta Trafin nettisivuilla

Tähänastiset huolintaliikkeiden vientiyrityksille myöntämät lentorahdin turvahyväksynnät raukeavat siirtymäajan päättyessä 29.4.2013.

Mikäli lähettävällä yrityksellä ei tuolloin ole omaa Trafin myöntämää tunnetun lähettäjän hyväksyntää, on sen lähetykset turvatarkastettava, mihin liittyvät mahdolliset lisäkustannukset veloitetaan lähettäjältä.

 

Työnseisauksia Lyypekin ja Travemünden satamissa

Sähköposti Tulosta PDF

Satamatyöntekijät ovat järjestäneet parin viime viikon aikana useita työnseisauksia eri puolilla satamia vauhdittaakseen keskeneräisiä työehtosopimusneuvottelujaan.

Työnseisauksista ei ole annettu tietoa etukäteen ja niistä on aiheutunut mm. Suomen viennille ja tuonnille jonkin verran viiveitä, sillä Lyypekin ja Travemünden kautta kulkee huomattava osa Suomen ja Manner-Euroopan välisestä maantieliikenteestä.

Viimeisimpien tietojen mukaan neuvotteluissa on tapahtunut edistystä, mutta ne ovat edelleen kesken. Siksi on mahdollista, että työnseisauksia tai muita työtaistelutoimenpiteitä esiintyy jatkossakin.

Saksan satamien tilannetta voi seurata esimerkiksi  www.dhl.fi etusivun palvelu-uutisissa.
 

Muistutus: EU:n uusi asetus tuo velvoitteita puutavaran ja -tuotteiden maahantuojille ja myyjille

Sähköposti Tulosta PDF

Euroopan unioni haluaa estää laittoman puutavaran ja siitä jalostettujen tuotteiden saapumisen ja käytön EU:n alueella.

Laittomalla puutavaralla tarkoitetaan alkuperämaassa kansallisten lakien vastaisesti hakattua, kuljetettua tai myytyä puuta ja puutuotteita.

EU:n puutavara-asetusta (EUTR 995/2010) alettiin soveltaa jäsenmaissa 3.3.2013.
 

Cargotec sai suuren MacGregor-ro-ro-laitteiden tilauksen Etelä-Koreasta

Sähköposti Tulosta PDF

Cargoteciin kuuluva MacGregor on saanut suuren tilauksen MacGregor-ro-ro-laitteiden toimittamisesta viiteen uuteen 31,600 dwt:n kontti/ro-ro-alukseen eteläkorealaiselta Hyundai Mipo Dockyard -telakalta.

Laivat on tilannut Grimaldi Group Napolista, ja ne on suunniteltu toimitettavaksi vuonna 2015.
 

Kuljetusalan etujärjestöt vaativat EU:lta joustavampia ajo- ja lepoaikoja

Sähköposti Tulosta PDF
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Autoliikenteen Työnantajaliitto ry (ALT) ja Linja-autoliitto ry luovuttavat 5.3.2013 liikennekomissaari Siim Kallasille ajo- ja lepoaika-asetuksen muutosta koskevan esityksensä.

Esityksessä hienosäädetään EU:n yleistä ajo- ja lepoaika-asetusta siten, että pitkää matkaa ajavat ammattiliikenteen kuljettajat voisivat nukkua yönsä nykyistä useammin kotona, ja heidän yleinen työhyvinvointinsa kohenisi.
 

Linja-autoliikenteen matkustajien oikeudet paranevat

Sähköposti Tulosta PDF
Suurin osa uusista oikeuksista on voimassa linja-autojen kaukoliikenteessä vähintään 250 kilometrin pituisilla, säännöllisillä reiteillä.Suurin osa uusista oikeuksista on voimassa linja-autojen kaukoliikenteessä vähintään 250 kilometrin pituisilla, säännöllisillä reiteillä.

EU-asetus bussimatkustajien oikeuksista astui voimaan 1.3.2013.

Asetus selventää linja-autoliikenteen matkustajien oikeuksia.

Bussimatkustajat saavat näin yhdenmukaiset, Euroopan unionin laajuiset oikeudet. Tämänkaltaiset oikeudet on jo aiemmin turvattu rautatie-, lento- ja vesiliikenteessä.
 

Vuoden auto 2013 on Volkswagen Golf

Sähköposti Tulosta PDF

Jokainen Volkswagen Golf sukupolvi on ollut kolmen parhaan joukossa Car of the Year palkinnon saajista, koko 38-vuotisen mallihistoriansa aikana.Jokainen Volkswagen Golf sukupolvi on ollut kolmen parhaan joukossa Car of the Year palkinnon saajista, koko 38-vuotisen mallihistoriansa aikana.

Car of the year 2013 –raati valitsi vuoden autoksi seitsemännen sukupolven Volkswagen Golffin.

Golf keräsi ennätykselliset 414 pistettä.

Toiseksi ylsi 202 pisteellä Toyota GT86/Subaru BR-Z kaksikko ja kolmanneksi Volvo V40 189 pisteellä.

Volkswagen Golf valittiin jo toistamiseen vuoden autoksi. Edellisestä kerrasta ehti kulua neljä Golf sukupolvea ja 21-vuotta.

Golfin ohella vuoden auto palkinnon on kerännyt toistamiseen vain Renault Cliollaan.
 

Liikenne väheni Keski-Suomen pääteillä vuonna 2012

Sähköposti Tulosta PDF
Keski-Suomen pääteillä oli liikennettä vuonna 2012 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Liikenteen määrän kehitys pysytteli vielä tammi-elokuun ajan plussan puolella, mutta painui loppuvuodesta miinusmerkkiseksi.

Liikenne Keski-Suomen pääteillä väheni vuonna 2012 1,8 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
 

Volkswagen esitteli e-Co-Motion konseptiauton

Sähköposti Tulosta PDF

Volkswagen Commercial Vehiclesin johtokunnan edustaja Eckhard Scholzin mukaan projektin tavoitteena on valmistaa ajoneuvo, jossa hallittavuus on huippuluokkaa ja hiilijalanjälki pieni sekä hyvä näkyvyys joka suuntaan. Volkswagen Commercial Vehiclesin johtokunnan edustaja Eckhard Scholzin mukaan projektin tavoitteena on valmistaa ajoneuvo, jossa hallittavuus on huippuluokkaa ja hiilijalanjälki pieni sekä hyvä näkyvyys joka suuntaan.

Sähköllä toimiva e-Co-Motion konseptiauto on Volkswagenin vastaus kasvavien kaupunkien luomaan paineeseen tavarankuljetusten lisäämiseen ja päästöjen vähentämiseen.

e-Co-Motion sähköjärjestelmä on kiinnitetty taka-akseliin vaihdekaatikon kanssa, mikä mahdollistaa kaupunkiajossa suuret kääntökulmat etuakselille. kääntöympyrä on 8.95 metriä.

e-Co-Motioinin jatkuva teho on 50 kW (68 hV) ja suurin teho on 85 kW (115 hV). Maksimivääntö taas on 270 Nm.
e-Co-Motion sopii taajamien lisäksi myös moottoriteille, koska järjestelmä ei rajoita nopeutta 120 km/h:ssa.



Ajoneuvolle on kolmen eri kapasiteetin akut: 20 kWh, 30 kWh ja 40 kWh, joiden toimintasäteet ovat: 100 km, 150 km ja 200 km.

 

Konecranes sai ennätystilauksen indonesiasta

Sähköposti Tulosta PDF
Konecranes on tänään allekirjoittanut sopimuksen kontinkäsittelylaitteiden toimittamisesta indonesialaiselle, valtion omistamalle PT Pelabuhan Indonesia III terminaalioperaattorille.

Tilaus sisältää kymmenen satamanosturia, 20 automaattista pinoamisnosturia ja viisi konttilukkia.

Yli 100 miljoonan euron arvoisen tilauksen toimitukset tapahtuvat vuosina 2014 ja 2016.

Indonesia on Konecranes-konsernille strategisesti tärkeä markkina, ja yritys on toiminut maassa 15 vuotta. Indonesia ja sen markkinat ovat suuret ja kasvavat nopeasti.
 


Sivu 56 / 78

Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 18.04.2024 20:08 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki