Auto entistä helpommin seisontaan/liikenteeseen

Sähköposti Tulosta PDF
Henkilöautoille voi tehdä jatkossa liikennekäytöstäpoiston tai -oton netin kautta vaikka vain viikonlopuksi, sillä toimenpiteen tekemiseen ei enää tarvita rekisteröintitodistuksen ilmoitusosan tarkistusnumeroa.

Tämä helpottaa myös liikennekäytöstöpoiston tai –oton tekemistä esim. ulkomailta tai muuten reissun päältä.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on halunnut yksinkertaistaa ja parantaa palvelua poistamalla kaksinkertaisen tunnistamisen.

Liikennekäytöstäpoiston tai –oton tekemiseen tarvitaan jatkossa verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenne, muttei enää ajoneuvon rekisteröintitodistuksen tarkistusnumeroa.

Liikennekäytöstäpoisto ja -otto ovat maksullisia tapahtumia ja niistä lähetetään yhä uusi rekisteröintitodistus suoraan kotiosoitteeseen.
Palvelun hinta on 4 euroa ja se maksetaan verkkopankissa.
Uudistukset tulivat voimaan 5.5.2013. Samalla myös uuden rekisteröintitodistuksen sähköistä tilauspalvelua parannettiin siten, että myös 15-vuotiaat voivat tilata oman moponsa tai mopoautonsa rekisteröintitodistuksen.

Trafin sähköiset palvelut osoitteesta www.trafi.fi/sahkoisetpalvelut
 

Valmet Automotive antoi rukkaset busseille

Sähköposti Tulosta PDF
Solariksen mallivalikoimaan kuuluu dieseleiden ha hybridien lisänä täysin sähköisiä kaupunkiautoja.Solariksen mallivalikoimaan kuuluu dieseleiden ha hybridien lisänä täysin sähköisiä kaupunkiautoja.

Valmet Automotive eli Uudenkaupungin autotehdas on luopunut Solaris-bussitehtaan kanssa tekemästään yhteistyösopimuksesta.

Valmetilla Solaris-liiketoimintaa vetänyt Hans Svensson vetäytyy Valmetista, mutta jatkaa toimintaansa Solariksen Suomen toimintojen moottorina suoraan tehtaan alaisuudessa.
 

Sitikka jyräyttää ProEditioneilla

Sähköposti Tulosta PDF
Jumpy ja Jumper ovat nyt saatavana kiinnostavina kampanjamalleina. (kuvassa Jumper)Jumpy ja Jumper ovat nyt saatavana kiinnostavina kampanjamalleina. (kuvassa Jumper)

Citroen-tavara-autoissa tapahtuu. Citroën ProEdition tulee markkinoille laajalla mallistolla.

Citroën Jumper tarjoaa kaksi eri moottorivaihtoehtoa, kaksi eri akseliväliä ja kaksi vaihtoehtoista korkeutta. Valinnaiset moottorit ovat HDi 110 ja HDi 130. Tavaratilan tilavuus on akselivälistä ja korkeudesta riippuen 8 –17 m3, ja tavaratilan maksimipituus hieman yli 4 metriä.Tavaratilan korkeus on korimallista riippuen 1662 mm – 2172mm.
 

Moottoriliikenteen ansiomitalit on jaettu

Sähköposti Tulosta PDF
Tämän vuoden Moottoriliikenteen keskusjärjestön ansiomitalit on jaettu.

Mitalin saivat tiedotusjohtaja Riitta Salin, Oy Ford Ab, liikenneturvallisuusjohtaja Pekka Sulander, Liikennevakuutuskeskus, toimitusjohtaja Jyrki K. Talvitie, Tietoteos Consultor Oy, puheenjohtaja Matti Vainio, Linja-autoliitto ja kansanedustaja Anu Vehviläinen, Eduskunta.

Mitali on huomionosoitus henkilöille, jotka ovat oman alansa erityisosaajina antaneet vahvan panoksen ja tehneet pitkäjänteistä työtä moottoriliikenteen kehittämisen ja toimivuuden hyväksi.

Mitaleita on jaettu vuodesta 1993 lähtien 165 kappaletta.
 

Autojen ensirekisteröinnit huimaan nousuun huhtikuussa

Sähköposti Tulosta PDF

Rekisteröintitilastot vuoden ensimmäiseltä neljältä kuukaudelta ovat valmistuneet.

Henkilö- ja pakettiautojen rekisteröinnit nousivat huhtikuussa yli sataprosenttia vuodentakaisesta.

Kuorma-autoissa ykkösenä on Volvo 287 autolla, kakkosena Scania 268 ja kolmosena Mercedes-Benz 225 autolla. Neloseksi on kirinyt yllättäjä DAF 47 autolla. Sen jäljessä tulee Iveco, 44, MAN, 36 autoa ja Renault, 30 autoa. Sisuja on rekisteröity 16, tasan yhtä monta kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
 

Euroopan taloustilanne näkyy myös Nokia Renkaiden tuloksessa

Sähköposti Tulosta PDF

Nokia Renkaat Oyj:n osavuosikatsuksen tammi-maaliskuun 2013 mukaan konsernin liikevaihto laski 13,3 prosenttia.

Vuonna 2013 henkilöautorenkaiden jälkimarkkinakysynnän odotetaan olevan Pohjoismaissa edellisvuoden tasolla, mutta pysyvän heikkona Keski-Euroopassa. Venäjällä talvirengaskysynnän odotetaan kasvavan, mutta kesärengaskysynnän pysyvän edellisvuoden tasolla.

Myynnin odotetaan kasvavan Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa, kun taas Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan myynnin odotetaan olevan edellisvuoden tasolla.

- Emme näe markkinoilla suurta parannusta vuonna 2013, mutta tavoittelemme kasvua ja menestystä uudistetun talvirengasvalikoimamme, laajenevan jakelumme ja vahvan teollisen rakenteemme tukemana, yhtiön toimitusjohtaja Kim Gran toteaa.
 

Jääkiekon MM-kisajoukkueet liikkuvat Scania-bussien voimin

Sähköposti Tulosta PDF
Latvian joukkueen käyttöön tulevan auton rinnalla Pukkilan Liikenne Oy:tä hoitava sisaruspari Erja ja Jarkko Lehtinen.Latvian joukkueen käyttöön tulevan auton rinnalla Pukkilan Liikenne Oy:tä hoitava sisaruspari Erja ja Jarkko Lehtinen.

Helsingissä ja Tukholmassa 3. toukokuuta alkavien jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen kisajoukkueet kulkevat viime vuoden tapaan Scania-busseilla.

Viime vuoden tapaan kisat järjestetään jaettuna kahden kaupungin kesken. 3. – 19. toukokuuta pelattavissa kisoissa toinen alkulohkoista pelataan Helsingissä ja toinen Tukholmassa.

Helsingissä alkusarjan ottelunsa isäntämaa Suomen lisäksi pelaavat Itävalta, Latvia, Ranska, Saksa, Slovakia, USA ja Venäjä.

Tukholman alkulohkossa pelaavat puolestaan sikäläisen isäntämaa Ruotsin lisäksi Kanada, Norja, Slovenia, Sveitsi, Tanska, Tšekki ja Valko-Venäjä. Loppuottelut pelataan tänä vuonna Tukholmassa.
 

KANSAINVÄLINEN LOGISTIIKAN JA KULJETUKSEN SUURTAPAHTUMA HELSINGISSÄ 2015

Sähköposti Tulosta PDF
Logistiikka-Kuljetus 2015 -messut kokoaa kattavasti logistiikka- ja kuljetusalan 6. – 9.5.2015 Helsingin Messukeskukseen.

Tapahtuma ottaa käyttöönsä Messukeskuksen kaikki hallitilat ja entistä laajemman ulkoalueen.

Logistiikka-Kuljetus 2015 –messut järjestää Suomen Messut kumppaniensa Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n kanssa.
 

Yle: Suomi ajokorttihintojen kärjessä Euroopassa

Sähköposti Tulosta PDF
 Suomessa ajokortin ajamisen hinta kuuluu Euroopan kalleimpiin.

Se on Ylen mukaan noussut noin 2500 euroon.

Samoissa hintaluokissa liikutaan ainoastaan Sveitsissä ja Norjassa, joissa ostovoima on kuitenkin Suomea kovempi.

Hinta on noussut Suomessa varsinkin uuden ajokorttilain tultua voimaan.

Liikenneministeri Merja Kyllönen totesi Ylen haastattelussa ajokortin hinnan olevan liian korkea.
Kyllösen mukaan selvitystyö ajokortin hintaan liittyen aloitetaan ministeriössä näinä päivinä, jonka jälkeen mietitään korjaustoimenpiteitä.

Ajokortit ovat puhuttaneet valtakunnassa viime päivinä muutenkin, kun on uutisoitu ajokortin hankkimisen suosion hiipumisesta Pääkaupunkiseudulla.
 

Arocsia kalkkikaivoksessa!

Sähköposti Tulosta PDF




Mersun uusi Arocs iskee ennen kaikkea rakennustyömaille. Mutta myös esimerkiksi puunkuljetuksiin.

Arocs tulee 61 erilaisella vaihtoehdolla: 15 perävaunuveturilla, 18 lava-autolla, 17 kippiautolla ja 10 betoniautolla; 4x2, 6x2, 6x4, 8x4, 8x6 sekä jokapyörävedolla 4x4, 6x6 ja 8x8; kiinteällä sekä kytkettävällä ja vuoden kuluttua myös hydraulisella jokapyörävedolla; neljällä perusmoottorilla 7,7:stä 15,6 l:aan, 16 teholuokalla, 14 ohjaamo-vaihtoehdolla, teräs- ja ilmajousituksella, PowerShift 3 automaattilootalla ja 16+4 käsivalintaisella, turboretarderilla ja uudella hydraulitehosteisella ohjauksella. Loader-alustallakin on neljä erilaista vaihtoehtoa. Sen ennätyskevyt betonisekoitin kantaa peräti 8 m3 latinkia.

Saksan Wuppertalin mahtavassa kalkkikaivoksessa suoritettu koeajo antoi henkeä salpaavia kokemuksia, uskomattoman hyvää ja myös ihan sitä  mitä muillakin kilpailijoilla.

Tarkempi koeajoselostus yksityiskohtineen seuraavassa Auto, tekniikka ja kuljetus -lehdessä, joka ilmestyy 25. päivänä toukokuuta. 
 


Sivu 50 / 78

Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 19.04.2024 17:55 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki