Colmec Suomeen!

Sähköposti Tulosta PDF
Colmec on Ruotsissa markkinajohtaja rengaspalveluissa kuorma- ja linja-autoille.

Colmecin maajohtajaksi Suomessa on noussut autoinsinööri Sami Ojamo, Veolia Finlandin kehitysjohtaja vuodesta 2008. Hän jatkaa Veolian kehitys- ja hankintajohtajana kuluvan vuoden loppuun.

Colmec on yhteistyössä kaikkien tunnettujen rengasvalmistajien kanssa. Omia pinnoitettuja BOSSeja toimitettiin markkinoille liki 160 000 kpl vuonna 2012. Uusia myytiin runsaat 90 000 kpl.

Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2012 noin 600 miljoonaa kruunua. Sillä on palveluksessaan noin 350 työntekijää.



 

Digipiirturi on laillistettu varas!

Sähköposti Tulosta PDF
Kaksi kuorma-autoa ajaa , pysähtyy, jatkaa koko päivän rinnakkain. Illalla yhden piirturi näyttää 8 tunnin ajoaikaa, toisen 10, 5 tunnin ajoaikaa.

Toisen kuljettajaa sakotetaan. Syynä on EU:n vastaavien virkamiesten osaamattomuus ja kyvyttömyys vastuunalaisessa tehtävässään.

Siitä on oikeuden päätös Suomessa.

Trafi, LP ja Aluehallintovirasto ovat yhtäkkiä sormi suussa.Miten siinä näin kävi?

Lue Auto, tekniikka ja kuljetus 5/2013. Se ilmestyy 22.5.2013
 

Luotettavia suunnistajia vai suuria harhaanjohtajia?

Sähköposti Tulosta PDF

Toinen näyttää oikealle, toinen vasemmalle. Kumpaa uskoa – vai eikö kumpaakaan?

Kokeilimme uusimpia GPS-navigaattoreita. Lyhytaikaiseksi tarkoitettu testi venyi  kahden vuoden mittaiseksi. 
Kannattaako niihin luottaa - vai kelpaavatko vain heitettäviksi vesilinnuille?

Lue raporttimme Auto, tekniikka ja kuljetus -lehden numerossa 5/2013, joka ilmestyy 22.5.
 

LVM:n työryhmän visio 2050: Suomi luopuu kokonaan fossiilisien polttoaineiden liikennekäytöstä

Sähköposti Tulosta PDF
Liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimiva Tulevaisuuden käyttövoimat liikenteessä -työryhmä esittää ,liikenneministeri Merja Kyllösen tukemana, radikaaleja muutoksia suomalaisen liikenteen käyttövoimavalikoimaan.

Tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen ja nykyistä parempi polttoaineomavaraisuus.

Työryhmän esittämässä tavoitetilassa Suomessa luovuttaisiin henkilöautoliikenteessä kokonaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä vuoteen 2050 mennessä. Tämä on työryhmän mukaan mahdollista, sillä korvaavia kustannustehokkaita vaihtoehtoja on useita.
 

DB Schenker rakennuttaa uuden maaliikennekeskuksen Vantaalle

Sähköposti Tulosta PDF

Viinikkalan uuden terminalin runkomateriaalina käytetään kotimaista puuta.Viinikkalan uuden terminalin runkomateriaalina käytetään kotimaista puuta.

DB Schenker rakennuttaa Vantaan Viinikkalassa sijaitsevalle tontilleen uuden maaliikennekeskuksen ja siihen liittyvät toimistotilat.

Uuteen maaliikennekeskukseen yhdistetään yhden katon alle nykyisin Helsingin Metsälässä neljässä eri terminaalissa sijaitsevat maa-, lento- ja merikuljetusten toiminnot. Uudet toimitilat otetaan käyttöön heinäkuussa 2015.
Pinta-alaltaan Viinikkalan maaliikennekeskuksesta tulee yksi Suomen suurimmista.
53 miljoonan euron Investointi on globaalilla tasolla DB Schenkerin suurimpia tänä vuonna.
Lämmintä terminaalitilaa tulee 25 200 neliömetriä ja lämmittämätöntä 3 300 neliömetriä. Yhteensä 15 hehtaarin tontille tulee lähes 52 300 neliömetriä rakennuspinta-alaa.

 

Goodyear lupaa huimia – vaadi takuu!

Sähköposti Tulosta PDF
 Rengasvalmistaja Goodyear lupaa toukokuisessa lehdistötiedotteessaan huimia säästöjä raskaan kaluston renkaittensa avulla.

Tiedote kertoo seuraavaa:

”Tavanomaisen, viisiakselisen 40 tonnin kaukoliikenteessä käytettävän kuorma-autonyhdistelmä säästö olisi
 

St1 uudistaa moottoripolttoöljyä

Sähköposti Tulosta PDF
Energiayhtiö St1 on tuonut markkinoille uuden moottoripolttoöljyn työkoneisiin.

MPÖ2 Premiumin lisäaineistus pitää koneen puhtaana vaikeissakin olosuhteissa.
Puhtaus takaa tasaisen polttoainesuihkun, mikä vähentää yhtiön mukaan kulutusta ja pidentää huoltoväliä.

MPÖ2 Premium soveltuu kaikkiin moottoripolttoöljyä käyttäviin koneisiin. Sen lisäaine puhdistaa ruiskupumpun ja suuttimet samalla, kun kone on normaalisti käytössä. Lisäainepaketti on testattu 12,0 ja 6,37 litran moottoreilla kenttätesteissä, joiden mukaan raskaan kaluston polttoaineen kulutus väheni keskimäärin 2,5 prosenttia. Myös päästöt ovat vähäisemmät.
 

Raskoneelle uusi toimitusjohtaja

Sähköposti Tulosta PDF
Timo SeppäTimo Seppä Raskoneen uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Timo Seppä 20.5.2013 lukien.

Seppä tunnetaan muun muassa urastaan Vehossa. Historiaan kuuluu esimerkiksi Citroen-hyötyautopäällikön vakanssi.

Nykyinen toimitusjohtaja Esa Mäkinen on irtisanoutunut tehtävästään ja hän lopettaa 20.5.2013.

- Näen Raskoneen paikallisen osaamisen toiminnan kulmakivenä jota valtakunnallinen tehokas ketju tukee. Tavoitteeni on vahvistaa Raskoneen kilpailuetuja kuorma-ja pakettiautojen sekä perävaunujen huollossa ja monipuolisessa palvelussa. Tehtäväni on jatkaa Raskoneen rakentamista vetovoimaiseksi konseptiksi, jonka palvelujen pariin kannattaa tulla kauempaakin, sanoo Timo Seppä.
 

Sankarikärry liikenteeseen

Sähköposti Tulosta PDF
Perävaunu kerää Ammattina sankari kampanjalle huomiota tienpäälläPerävaunu kerää Ammattina sankari kampanjalle huomiota tienpäällä

Ammattina Sankari-kampanja on saanut liikenteeseen uuden näyttävän perävaunun.

Kärry liikkuu nurmijärveläisen kuljetusliike A. Järvimäen Actroksen perässä.
Vaunun teippaukset ovat kotoisin Timo Teipin pajalta.

Kuten alan miehet muistavat Ammattina Sankari-kampanja on Bridgestonen reipasotteisten rengasmiesten vetämä kampanja jonka yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Skal, Rahtarit, ABC-asemat, Örum, Veho ja Ajolinja-lehti.
 

Tieurakat on ratkaistu

Sähköposti Tulosta PDF
Liikenneviraston vuosittainen kilpailutuskierros maanteiden päivittäistä hoitoa koskevista urakoista on ratkennut. Kilpailutusvuorossa oli tänä vuonna 12 alueen urakat eri puolilta Suomea.

Urakoitsijoiden markkinaosuuksiin ei tullut merkittäviä muutoksia.

Kilpailutetut alueet menivät kolmelle urakoitsijalle, jotka vastasivat niistä aiemminkin, tosin hieman eri järjestyksessä.
 


Sivu 49 / 78

Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 19.04.2024 09:22 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki