Auto, tekniikka ja kuljetus

Kumppanuus kuljetusalalla

Sähköposti Tulosta PDF
Tavaraliikenteen yrittäjien kouluttamiseen erikoistuneella
AEL:llä on havaittu oman henkilökunnan sekä yrittäjiltä tulleen
palautten perusteella, että oikeiden kontaktien löytäminen on yksi
keskeisimmistä haasteista kuljetusalalla.

Pitkäkestoisten ajosopimuksien saamisen vaikeus koskee erityisesti aloittelevia kuljetusyrittäjiä.

Yrittäjien toiminnan helpottamiseksi AEL on perustanut Kumpo -portaalin.
 

Liikenne väheni Keski-Suomen pääteillä vuonna 2012

Sähköposti Tulosta PDF
Keski-Suomen pääteillä oli liikennettä vuonna 2012 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Liikenteen määrän kehitys pysytteli vielä tammi-elokuun ajan plussan puolella, mutta painui loppuvuodesta miinusmerkkiseksi.

Liikenne Keski-Suomen pääteillä väheni vuonna 2012 1,8 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
 

Räikkösluokan pakettiauto

Sähköposti Tulosta PDF
 Suositun tonniluokan pakettiauton Renault Traficin ilmettä on napakoitettu Formula Edition -erikoismallilla, jota saa tätä nykyä Suomestakin. Renault mukaan erikoismallin kehitystyöhön on haettu inspiraatiota Formula 1 -sarjasta, josta yhtiöltä myös löytyy oma talli.

Erikoismallin huomaa silmiinpistävästä ulkomuodosta, ulkoväri on metallimusta ja kyseistä väriä käytetään myös korinvärisissä puskureissa, etusäleikössä, Renaultin merkissä sekä 17-tuumaisissa kevytmetallivanteissa. Kontrastia tuodaan keltaisella värillä.
 

Transit Custom hämmästyttää

Sähköposti Tulosta PDF
Kestotestissämme oleva Ford Transit Custom, Vuoden Pakettiauto Suomessa 2013, lähestyy 10 000 km:n välimatkaviivaa. Pääpaino sen ominaisuuksien selvittelyssä on ajo-ominaisuuksissa ja käyttökokemuksissa. Se on joutunut kantamaan koemielessä jopa 10% ylikuormaa. Kuorman painopiste on ollut edessä, takana ja sivuilla - huonoilla pikkuteillä, routavaurioisilla pääteillä, nupukivikaduilla, katuverkon jakelureitillä ja vauhdikkaassa pitkässä loikotuksessa, erikokoisilla kuljettajilla.
On havaittu hämmästyttävän hyvää. Se avaa uuden aikakauden pakettiautojen historiassa. Ja on havaittu yksityiskohtia, joita muuttaisimme. Lue seuraava Atk 7/2013. Se ilmestyy elokuun loppupäivinä, niin tiedät.
 

Viimeinen klassinen Tatra T 815 lähti tehtaalta

Sähköposti Tulosta PDF

Yli 40 vuoden jälkeen Tatra 815:n tuotanto päättyy. Tätä mallia on valmistettu yli 50 000 kappaletta.

Tatra T 815 -sarjan viimeinen kuorma-auto valmistui 25. helmikuuta 2025 Kopřivnicessa. Tämä merkitsee 42 vuotta kestäneen aikakauden päättymistä Tšekin kuorma-autoteollisuudessa.
 


Sivu 13 / 168

Lue uusimmasta numerosta

FUSO CANTER
JA eCANTER

Canter on kieltämättä ketterä kokoisekseen. Sillä onnistuu kaupungin keskustassakin pyörittely, peruutuskameran puuttumisesta huolimatta.

CAETANON VETYBUSSIT
Tulevan kesän aikana on tarkoitus aloittaa Jyväs- kylässä kaupunkiliikenne Caetanon vetybusseilla.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Eivät nämä kuuliaiset "ei-koskaan-ylinopeutta" ajavat edes ymmärrä, mitä heidän takanaan tapahtuu. Tuskin koskaan edes vilkaisevat taustapeiliin..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 

[ 12.09.2025 11:30 ]
feed-image Feed Entries