Auto, tekniikka ja kuljetus

Henkilöauton tuntuma

Sähköposti Tulosta PDF

Uuden mallin tunnistaa isommasta maskista.

Runsas puoli vuotta sitten uudistunut Mercedes Benz Vito tarjoaa hienoa matkantekoa. Kun sähköautojen hype tuntuu valtaavan alaa, on hyvä perehtyä myös dieselmalliin, jota Mercedes jatkuvasti kehittää.
 

Kunnallinen kameravalvonta ei yksin riitä!

Sähköposti Tulosta PDF
Kunnallinen kameravalvonta voi toteutua jo ensi vuonna ympäri Suomea. Eduskunta hyväksyi kesäkuussa liikennepoliittisen selonteon. Siinä kunnille annetaan mahdollisuus toteuttaa oma kameravalvonta.

Ylinopeudesta, punaisia päin ajamisesta, bussikaistalla ajosta, suojatierikkeistä ymv. rapsahtaisi rikesakko nykyistä herkemmin. Epäselvää on vielä, saisivatko kunnat vai valtio kertyneet sakkomaksut. Helsinki, Tampere, Turku ja Oulu ovat ensimmäisinä ilmoittaneet halukkuutensa toteuttaa omaa kameravalvontaa.
 

Scanian 450 heppaiset koeajossa

Sähköposti Tulosta PDF
Tenojoen varrella, Suomen pohjoisimmassa kolkassa sijaitseva Nuorgamin lomakeskus toimi koeajon puolivälietappina. Tenojoen varrella, Suomen pohjoisimmassa kolkassa sijaitseva Nuorgamin lomakeskus toimi koeajon puolivälietappina.

Atk osallistui Scania Suomen järjestämälle, Suomen pituussuunnassa halkaisevalle Scania Nuorgam Express -turneelle. Reitillä selvitettiin kuinka hyvin 450 heppaisen myllyn tehot riittävät kaukoliikenneautoon. Lenkki ajettiin kolmen (40-, 50- ja 60-tonnin) yhdistelmän voimin. Reitille sattui Kaunispään kuuluisa magneettimäki, jossa otetaan koneista viimeisetkin mehut irti. 
Lisää aiheesta seuraavassa 3.6. ilmestyvässä lehdessä.
 

Toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen, Veho Oy: Automarkkinoiden erot suuria nykytilanteessa

Sähköposti Tulosta PDF

"Tulevaisuus on nähtävä positiivisena ja täynnä mahdollisuuksia", Juha Ruotsalainen painottaa!

Juha Ruotsalainen puhuu mielellään tulevaisuudesta.
 

Atk:n aloite etenee: Virhepistejärjestelmä-seminaari Power Truckissa

Sähköposti Tulosta PDF
Tänä vuonna Power Truck Show valitsi seminaariaiheeksi "Liikennerikkomusten pisteytysjärjestelmä – odotuksia, toiveita ja realiteetteja". Alustajiksi seminaariin ovat lupautuneet Autoliitto (yksityisautoilu), Suomen Kuljetus- ja Logistiikka SKAL (ammattiliikenne), Liikkuva Poliisi (järjestelmä maailmalla), KMT-kuljetus Oy (seuraukset ajo-oikeuden menettämisestä) ja Liikenneturva (kansainväliset kokemukset pisteytysjärjestelmästä).

Tilaisuus järjestetään Power Truck Show’n yhteydessä perjantaina 10.8. kello 11.30 Powerparkin Palace-hallin Magnum-elokuvateatterissa ja tilaisuus päättyy noin kello 13.00. Lisätiedot seminaarista: Jussi Mikkola, jussi.mikkola@netikka.fi , 0400 325 580.

Virhepistejärjestelmää on ajettu Suomeen eri tahojen toimesta (myös eduskunnan vaatimuksesta !) jo yli 25 vuotta tuloksetta. LVM ja Liikenneturva ovat järjestäin tyrmänneet esitykset.

Auto, tekniikka ja kuljetus aloitti taistelun liikennerikkeiden virhepistejärjestelmän luomiseksi Suomeen artikkelillaan "Trafi on läpeensä mätä" (Atk 8/2011, s. 28-29). 
 


Sivu 35 / 168

Lue uusimmasta numerosta

FUSO CANTER
JA eCANTER

Canter on kieltämättä ketterä kokoisekseen. Sillä onnistuu kaupungin keskustassakin pyörittely, peruutuskameran puuttumisesta huolimatta.

CAETANON VETYBUSSIT
Tulevan kesän aikana on tarkoitus aloittaa Jyväs- kylässä kaupunkiliikenne Caetanon vetybusseilla.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Eivät nämä kuuliaiset "ei-koskaan-ylinopeutta" ajavat edes ymmärrä, mitä heidän takanaan tapahtuu. Tuskin koskaan edes vilkaisevat taustapeiliin..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 

[ 12.09.2025 03:26 ]
feed-image Feed Entries