Linja-autosta on moneksi

Sähköposti Tulosta PDF

Kaksi sähköistä kirjastobussia linjastolla.

Kiitokori Oy:n juuret vievät aina vuoteen 1948. Erityisesti myymäläautoista, kirjastoautoista ja myös linja-autoista tunnettu yritys on erityisesti viimeisten parin vuoden aikana kehittänyt tuotantoaan ja tuotepalettia. Viime vuonna koko tuotanto myytiin vientiin. Tänä vuonna Suomeenkin on valmistumassa useampia kirjastoautoja. Viennillä on kuitenkin edelleen vahva merkitys.
 

Lisävaloilla riskitekijät alemmaksi

Sähköposti Tulosta PDF

Tobias Konttinen ja Tomi Koskiniemi opastavat Pirkkalan myymälässä lisävarusteiden saloihin.

Monia ammattikuljettajien työn riskitekijöitä on vuosien saatossa kyetty korjaamaan ja pienentämään ajoneuvojen kehittymisen myötä. Kyselimme RST-Steel Oy:n Pirkkalan toimipisteen Tomi Koskiniemeltä syitä lisävalojen hankintaan.
 

Kauppa käy erikoisesta tilanteesta huolimatta

Sähköposti Tulosta PDF

Voittajan on helppo hymyillä. Fordin hyötyajoneuvopuoli palkittiin Solutrans 2019 -tapahtumassa kahdella pystillä.

2019 piti sisällään palkintosadetta ja markkinoiden ykkössijoja. Vuosi 2020 taas toi koronaviruksen muodossa ennennäkemättömiä haasteita. Ford-hyötyajoneuvojen myyntijohtaja Juuso Asp valottaa, mitkä tekijät olivat Fordin hyvin menneen vuoden 2019 menestyksen taustalla ja miten kuluva ”hullu vuosi” on näkynyt hyötyajoneuvomarkkinoilla.
 

Uutta ulkona - uutta sisällä

Sähköposti Tulosta PDF

Volvo esitteli uutta mallistoaan Vantaan Volvo Truck Centerissä. Merkittävimmin on uudistunut Volvo FM/FMX-mallisto, joka on saanut uuden ohjaamomalliston. Ohjaamovalikoima on nyt sama kuin FH-autoissa, mutta matalampana. Lieneekin hyvin mahdollista, että FM-mallisto on jatkossa useamman kuljetusyrityksen kohdalla varteenotettava vaihtoehto FH-malliston vetureille.

Suomalaiset kuljetusyrittäjät pääsevät vihdoinkin reaalimaailmassa tutustumaan Volvon uudistuneeseen FM/FMX/FH ja FH16-mallistoihin. Kävimme tutkimassa, millaisia uutuuksia ja uusia tai hienosäädettyjä ratkaisuja Volvolla on jatkossa tarjolla. Arvioimme, miten hyvin ruotsalaisvalmistaja on kyennyt vastaamaan keskellä isoa murrosta elävän kuljetuselinkeinon nähtävissä oleviin ja tuleviin haasteisiin.
 

Talvirenkaat – pienessä kiinni

Sähköposti Tulosta PDF

Uusi määräys talvirenkaista jättää paljon tulkinnan varaan.

Renkaiden pitoa pohdittaessa mietitään yleensä renkaiden pintakuviota tai kumiseosta. Kuitenkin lähtökohtana on renkaan ja tien välinen pinta-ala.
 

Kuljettajapula uhkaa

Sähköposti Tulosta PDF

Pia Lahti raskaan yhdistelmän ratissa, joissa naiskuljettajien osuus on vain muutamia prosentteja.

Maantiekuljetusalalla on pula osaavista ja hyvällä asenteella varustetuista työntekijöistä. Vuosittainen tarvitaan 5 000 uutta työntekijää: 3 000 kuljettajaa tavaraliikenteeseen, 1 000 henkilöliikenteeseen ja 1 000 toimihenkilö-, terminaali- ja huoltokorjaamotehtäviin. Auto tekniikka ja kuljetus tapasi Tampereen seudun ammattiopistosta valmistuneen yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Pia Lahden ja Tampereen seudun kuljetusyrittäjien puheenjohtajan Jyrki Tammisen sekä selvitteli kuljettajien alalle soveltuvuutta, haasteita ja tulevaisuuden vaatimuksia.
 

Uusi MAN TGX Suomessa

Sähköposti Tulosta PDF

MAN-uutuus valmiina Auto, tekniikka ja kuljetuksen koeajoon. Autoon pääsee tutustumaan Suomen kiertueella elo-syyskuussa.

Koronaviruksen vuoksi erilaiset näyttelyt ja suuremmat tapahtumat peruttiin kevään ja kesä ajalta. Uutuuksien esittely oli myös MAN-organisaatiossa mietitty PowerTruck-näyttelyyn. Nyt mallistoon tutustuminen ja koeajot hoidetaan laajalla koko maan kattavalla syyskiertueella.
 

Hyötyajoneuvoala positiivisella tiellä

Sähköposti Tulosta PDF

Ivecon brändijohtaja Thomas Hilsen mukaan tällä kertaa valtiot ja pankkisektori ovat paremmin varautuneita talousnäkymien äkilliseen notkahdukseen. Hyötyautosektori on osaltaan tehnyt toimia tilanteesta selviytymiseksi. Kuljetusyritysten pyörät ovat myös pyörineet koronasta huolimatta, tai osittain sen takia.

Koronapandemian perässä tulivat synkät pilvet talouden taivaalle. Ivecon brändijohtaja Thomas Hilse toteaa International Van of the Year -tuomaristolle antamassaan haastattelussa, että synkästä taloustilanteesta huolimatta hyötyajoneuvoalalla on tällä kertaa huomattavasti paremmat mahdollisuudet elpymiseen.
 

Mihin kelpaa ympärivuotinen rengas

Sähköposti Tulosta PDF

Pohjoismainen talvirengas painottaa esim. lumi- ja jääpitoa. Keskieurooppalaisessa all season -renkaassa puolestaan esim. hyvä märkäpito on tärkeää.

Vuodesta 2020 lähtien henkilöautolla saa ajaa kesäkäyttöön valmistetuilla renkailla myös hyvissä olosuhteissa talvella. Aiheuttavatko ympärivuotisia eli ns. all season -renkaita käyttävät henkilöautot vaaraa liikenteessä? Onko läpi vuoden hyviä renkaita edes olemassa?
 

Suuri sähköauto

Sähköposti Tulosta PDF

Volkswagen e-Crafter kehitettiin samaan aikaan kuin mallit, joilla on Euro-6-luokkaan kuuluva dieselmoottori. Kuten kaikki Crafterit myös e-Crafter valmistetaan Wrzesnian tehtaalla Puolassa. Komponenttien lopullinen kokoonpano tapahtuu puolestaan Volkswagen Hyötyautojen päätehtaalla Hannoverissa.

Täyssähköinen Volkswagen e-Crafter laajentaa sähköistä lähijakelua pykälän suurempaan luokkaan.
 


Sivu 23 / 84

Lue uusimmasta numerosta

FUSO CANTER
JA eCANTER

Canter on kieltämättä ketterä kokoisekseen. Sillä onnistuu kaupungin keskustassakin pyörittely, peruutuskameran puuttumisesta huolimatta.

CAETANON VETYBUSSIT
Tulevan kesän aikana on tarkoitus aloittaa Jyväs- kylässä kaupunkiliikenne Caetanon vetybusseilla.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Eivät nämä kuuliaiset "ei-koskaan-ylinopeutta" ajavat edes ymmärrä, mitä heidän takanaan tapahtuu. Tuskin koskaan edes vilkaisevat taustapeiliin..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 

[ 17.06.2025 00:24 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki