Rekanvetäjät luovutettiin Ahola Transportin Naantalin kuljetuslinkissä järjestetyn kaksipäiväisen kuljettajien koulutustapahtuman yhteydessä. Koulutuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota polttoainetaloudelliseen ajotapaan ja autojen uuden tekniikan hallintaan.
Koulutus tapahtui Renault Trucksin kehittämällä Optifuel ohjelmalla, jonka olennainen osa on kuljettajien käytännön ajoharjoittelu erikoisvarustellulla Renault koulutusrekalla.
Pohjoismaissa, Baltiassa ja itäisessä Euroopassa operoivat Ahola Transportin autot ovat jatkuvassa online seurannassa. Seurannalla pyritään luonnollisesti parhaaseen mahdolliseen polttoainetalouteen ja kuljetusten logistiseen suunnitteluun, mutta samalla järjestelmä on tärkeä turvallisuustekijä – koko ajan tiedetään, missä kuljettajat ja autot liikkuvat.
- Kaikissa autoissa on VEHCO Co-Driver ajoneuvotietokonejärjestelmä, jolla pystymme optimoimaan kuljetuksia ja seuraamaan kaikkia ajotapahtumia reaaliajassa. Kuljettajat esimerkiksi raportoivat järjestelmään kaikki tankkaukset, kertoo Ahola Transportin kuljettajien henkilöstöpäällikkö Caj Björkskog.
- Co-Driver toimii yhdessä GPS paikannuksen kanssa ja välittää reaaliaikaista tietoa myös auton CAN väylästä. Näin voimme tarkasti seurata jokaisen kuljettajan ajotapaa ja kannustaa taloudelliseen ajoon.
Nils Ahola korostaa, että tarkan autokohtainen seurannan avulla liikennöitsijät ja kuljettajat pystyvät helposti näkemään, mistä kuljetusyksikön tulos syntyy.
Kokkolalainen Ahola Transport on pitkän perinteen omaava perheyritys, jolla on liikenteessä yli 300 kuljetusyksikköä. Yritys on erikoistunut teollisuuden ja kaupan kuljetuksiin koko Euroopan alueella. Yhtiöllä on omat toimipisteet Suomen lisäksi Ruotsissa, Virossa, Latviassa ja Puolassa.
Ahola Transport on investoinut voimakkaasti nykyaikaiseen ja ympäristötaloudelliseen kalustoon. Yhtiölle myönnetyn ISO 14001 ympäristösertifikaatin mukainen tavoite on nostaa autojen käyttöastetta, vähentää polttoaineen kulutusta ja lisätä yhteistyökumppaneiden tietoisuutta ympäristöasioissa. Yrityksen koko toiminta perustuu vahvoihin arvoihin, joita ovat kokonaisvastuu, avoimuus ja kanssaihmisten kunnioittaminen. Kuljettajien osalta tätä tukee oma kuljettajan arvo- ja ohjekirja AT Drivers Guide.
- Olemme ylpeitä siitä, että olemme voineet tarjota Ahola Transportille kuljetuskalustoa, joka soveltuu hyvin yhtiön laatu- ja ympäristötavoitteisiin, sanoo Renault Trucks Finlandin aluemyyntipäällikkö Erkki Evilä.
- Moottorin EEV järjestelmällä pystytään alentamaan päästöjä ilman polttoaineen kulutuksen lisääntymistä. Sillä ennakoidaan jo nyt tulossa olevan Euro6 normin mukaisia uusia tiukkoja päästövaatimuksia, Evilä sanoo.
Autoissa on yhteistyössä asiakkaan kanssa kehitetty monipuolinen taloudellisuutta ja turvallisuutta lisäävä varustelu, esimerkiksi automaattinen tyhjäkäynnin sammutusjärjestelmä sekä alkolukko ja etäluettava uuden sukupolven digipiirturi.
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä