Lisävaloilla riskitekijät alemmaksi

Sähköposti Tulosta PDF

Tobias Konttinen ja Tomi Koskiniemi opastavat Pirkkalan myymälässä lisävarusteiden saloihin.

Monia ammattikuljettajien työn riskitekijöitä on vuosien saatossa kyetty korjaamaan ja pienentämään ajoneuvojen kehittymisen myötä. Kyselimme RST-Steel Oy:n Pirkkalan toimipisteen Tomi Koskiniemeltä syitä lisävalojen hankintaan.
 
Ennen kuljettajia suuresti vaivanneet ajoneuvojen tärinät, epäergonomiset työasennot, kova melu, hytin vetoisuus ja säätelemättömät lämpötilat ovat vuosien saatossa hävinneet melkein olemattomiin, verrattuna vaikka 1970-lukuun. Kokonaan ne eivät kuitenkaan ole poistuneet ja parannettavaa on aina.
 
Uusia ongelmia on kuitenkin tullut tilalle, esimerkkeinä lisääntynyt yöajo ja märät talvet. Niiden seurauksena kuljetusliikkeet ja ajoneuvojen omistajat ovat alkaneet hankkia yöajoa helpottavia lisävaloja ajoneuvoihin.


Tomi Koskiniemi mainitsee, että RST-Steelin edustamilla LAZER- lisävaloilla kuljettaja näkee pimeälläkin maiseman luonnollisena eivätkä silmät väsy.

Mustaa ja märkää
Syksyt ja talvet ovat Etelä-Suomessa mustia, märkiä sekä loputtoman pitkiä ja syövät lähes kokonaan perinteisen ajovalon. Lisäksi raskaat ajoneuvot liikkuvat nykyisin vuorokaudet ympäriinsä. Edellisistä tuleva yhtälö on kuljettajille raskas ja vaarallinen.
 
- Yksi keino helpottaa kuljettajien jaksamista on hankkia ajoneuvoihin tehokkaat lisävalot. Niiden kysyntä onkin noussut tasaisesti viime vuosina, Tomi Koskiniemi toteaa.


Karjapuskurit tuovat kuorma-autoon näkyvyyttä, ja niihin on helppo asentaa lisävalot. Käytettävät materiaalit on valittu kestämään pohjoismaisia olosuhteita.

Toinen syy Koskiniemen mukaan on LED-valotekniikan viime vuosien voimakas kehitys. Kuljettajat ovat todenneet niistä olevan todellista hyötyä.
 
Öisin on lisäksi liikkeellä eläimiä, jotka aiheuttavat vaaraa, koska niiden liikkeitä ei voi ennakoida. Tehostettuja äänitorvia on alettu lisätä öisin liikkeellä oleviin ajoneuvoihin. Niitä kun kunnolla töräyttää kuulemma hirvetkin lähtevät karkuun, eräs ammattikuljettaja on todennut.


Lisävalojen kiinnitysratkaisuissa on otettu huomioon ajovastus ja hiljaisuus.

Miksi LED-valot?
Lazer-lisävaloissa käytetyt LED-polttimot eivät tuota silmälle vahingollista sinistä valoa ja polttimoiden ympäristön erottelukyky on erinomainen. Tällä on suuri merkitys yöajossa, koska ympäristön näkee melkein yhtä luonnollisena kuin päivänvalossa.
 
LED-polttimoiden värilämpötila 5 000 kelviniä on silmälle tutkitusti sopivin värilämpö. Kuljettaja näkeekin siksi pimeälläkin maiseman luonnollisena eivätkä silmät väsy.
 
- Valokuviot on suunniteltu niin, että valo-optiikan avulla tuotetaan tienpintaan virheetön ja leveä valokuvio ilman kuolleita pisteitä. Se parantaa ajoturvallisuutta ja antaa lisäaikaa reagointiin, Tomi Koskiniemi toteaa.


Märät ja pimeät syksyt ja talvet syövät lähes kokonaan perinteisen ajovalon.

Lisäksi polttimoiden teho on maksimaalinen koko ajan ja valojen referenssiarvot on saatu niin alhaiselle tasolle, että ne pysyvät tieliikennelaissa määriteltyjen arvojen alapuolella. Jotkut kuljettajat jopa nauttivat yöajamisesta, kun lisävaloilla saatu maasto näyttäytyy öisin niin ainutlaatuisen syvällisenä.
 
Lazer-lisävalojen keraamiset komponentit, standardoidut LED-ajurit ja polttimot kestävät 50 000 tuntia ja jopa enemmän. Valot ja niiden telineet on suunniteltu niin, että kattoasennukset eivät juurikaan aiheuta ilmanvastusta ja melua.
 
Lazer-lisävaloilla on viiden vuoden takuu ja etulasilla elinikäinen. RST-Steelin valmistamien tuotteiden materiaalit on valittu kestämään pohjoismaisia olosuhteita kuten korroosiota, suolaa ja pesuissa käytettäviä liuotin aineita vastaan.


Lisävalot tuovat tarpeellisen valotehon sekä lisäävät turvallisuutta.
 
Lopuksi
Vaikka ajo- ja lisävalot olisivat kuinka hyvät, hyöty valuu hukkaan, jos niiden pinta ei ole puhdas. Kuljettajaveteraanien hokema, tuulilasien ja peilien puhtaus erottaa ammattilaisen amatööristä on syytä pitää mielessä.
 
Lisäksi polttimoiden palaminen on syytä aina liikkeelle lähdettäessä varmistaa. Puhtaat sekä toimivat ajo- ja lisävalot ovat halpa henkivakuutus.
 
- Yöajossa on kuitenkin aina muistettava, että kun on oikein pimeää ja märkää turvallinen ajonopeus on paras keino reagoida tilanteeseen, Tomi Koskiniemi toteaa.

Teksti, kuvat | Jouni Koskiniemi

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!

 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 16.04.2024 07:27 ]

Mainospalkki