Säätiedoilla älykkäämpää liikennettä

Sähköposti Tulosta PDF

 Kuva: Kari Mäenpää/Ilmatieteen laitos

Suomen korkea teknologinen osaaminen ja ymmärrys arktisten olosuhteiden luomista haasteista yhdistyvät Ilmatieteen laitoksen Pohjois-Suomessa käynnissä olevissa älyliikenteen testeissä, joissa kehitetään liikenneturvallisuutta parantavia sovelluksia.

Ilmatieteen laitos on kehittänyt Sod5G- ja Älykkäät Arktiset Rekat -hankkeissa tutkimus- ja talvitestausympäristön älykkään liikenteen sää- ja turvallisuuspalveluihin. Sodankylässä sijaitsevalla suljetulla talvitestausradalla voidaan testata olemassa oleviin matkapuhelinjärjestelmiin sekä tuleviin 5G- ja ITS-G5-verkkoihin perustuvaa viestintää ja palveluita.

- Kyseessä on ainoa puhtaasti arktisiin talviolosuhteisiin keskittynyt älyliikenteen testirata, jossa kerätään myös sääinformaatiota, vanhempi tutkija Timo Sulkuvaara Ilmatieteen laitokselta toteaa.

 

Klassista kulmikkuutta

Sähköposti Tulosta PDF

 Joidenkin jo epäiltyä, että G-Sarjan tuotanto olisi loppumassa, Mercedes-Benz tekikin päinvastaisen päätöksen uudistamalla mallin, ja vielä hyvällä maulla. G-Sarja on sen verran ikoninen äijäauto, että sen uudistaminen on varmasti ollut vastuullinen tehtävä.

 

Amerikan serkku

Sähköposti Tulosta PDF
 Yhdysvalloissa myydyimpien automallien kärkikolmikossa paistattelevalle Ram-lava-autolle haetaan entistä vahvempaa jalansijaa myös vanhalla mantereella. Klintberg & Way Automotive SA nimitettiin FCA:n toimesta lokakuussa 2017 RAM- ja Dodge-brändien viralliseksi maahantuojaksi.

Sveitsin Luganossa päämajaansa pitävällä RAM-verkostolla on toimisto myös Göteborgissa. Ruotsissa KWA:lla on 24 myyjän verkosto ja ensimmäinen lippulaivamyymälä avattiin Tukholmaan tämän vuoden toukokuussa. KWA:n toisen lippulaivamyymälän on tarkoitus avata ovensa Saksassa vuoden 2019 loppupuolella.
 

Renault Kangoo Z.E. - Sähköä kaupunkijakeluun

Sähköposti Tulosta PDF
 Renault on tuonut täyssähköisen henkilöauto Zoe Z.E:n perässä markkinoille myös täysin töpselistä ladattavalla energialla toimivan version pakettiauto Kangoosta. Renaultin mukaan Kangoo Z.E:n Suomen markkinoille tuomisessa ajoneuvon toimintamatkan ja ominaisuuksien odotettiin ensin kehittyvän Pohjolan oloihin sopiviksi.
Akkuteknologiassa on tapahtunut kehitystä ja Kangoo Z.E:lle lupaillaankin nyt 270 kilometrin NEDC-normin mukaista toimintamatkaa. Todellisissa olosuhteissa ajoneuvon toimintamatka on hyvissä olosuhteissa noin 200 kilometriä ja huonoissa olosuhteissa noin 120 kilometriä.
 

Auto, tekniikka ja kuljetus testasi Sisu GTP panssarikiiturin

Sähköposti Tulosta PDF
 Suomalainen 2+8 paikkainen miina- ja luotisuojattu nelivetoinen panssarimaasturi Sisu GTP aiheutti pienen sensaation Latvian puolustusvoimien vertailutesteissä. Se pesi useimmissa osasuorituksissa kovien kriisipesäkkeiden kehittämät huipputuotteet, mm. Israelin, Turkin, Etelä-Afrikan vastaavat erikoisjoukkojen panssariautot.

 Sisu GTP:n monitoimiratkaisu on lajissaan nerokas. Samalla siinä on tilaa merkittävällekin tuotekehitykselle yksityiskohdissa. Maantiekiitäjänä se etenee kuin susi maastossa, on ketterä kuin ilves ja samalla kameleontti autoksi todetaan Sisu GTP:n ensimmäisessä siviilikoeajossa.

Auto, tekniikka ja kuljetus 5/2018 antaa yksityiskohtaisen koeajoraportin. Lehti ilmestyy 28.6.

 

Töykeitä ylikuormamaksuja

Sähköposti Tulosta PDF
Poliisi sakotti loppukeväällä yhdeksänakselista puutavarayhdistelmää ylikuormasta. Tähän tärkeimpänä syynä johti yksi liian kevyt akseli vetoautossa. Mielettömiltä tuntuvat sakottamiset saattavat yleistyä, sillä raskaan liikenteen massoja säätelevän käyttöasetuksen mukaan poliisi toimi oikein. Elintarvikekuljetuksia ja eräitä puolitäysinä ajettavia kuljetuksia saattaa olla mahdotonta ajaa joka hetki laillisin massoin. Auto, tekniikka ja kuljetus 5/2018, ilm. 28.6., kertoo esimerkein lisää.
 

Renkaista autoteollisuuden valmistajaksi

Sähköposti Tulosta PDF
Perinteikäs rengasvalmistaja Continental lähti joitain kymmeniä vuosia sitten tosissaan lisäämään toimialojaan. Tähän päivään mennessä jättiyritysestä on kasvanut merkittävä ajoneuvotekniikan elektronisten laitteiden ja järjestelmien valmistaja. Saksalaisen Continentalin renkaat pyörivät vastaisuudessakin niin henkilöautojen kuin raskaan liikenteen alla. Lähes 150-vuotiaan yrityksen nuortumisesta enemmän Auto, tekniikka ja kuljetus 5/2018:ssa. Lehti ilmestyy 28.6.
 

Sesongit tasaisiksi

Sähköposti Tulosta PDF
Kausivaihtelut luovat epävarmuutta kuljetusyrityksen työvoiman saannille. Lomautuksen päätyttyä aiempia työntekijöitä ei ehkä saada takaisin. Parinkymmenen henkilön suuruisen kuljetusyrityksen toimitusjohtaja kertoo, miten yritys on onnistunut poistamaan työvoiman tarpeen vaihtelut. Uuden tietotekniikan ansiosta toiminta on tehostunut ja kuljettajien tyytyväisyys kasvanut. Henkilökunnan kouluttamisen täytyy oikeasti olla hyödyllistä. Asiasta enemmän 28.6. ilmestyvässä Auto, tekniikka ja kuljetus 5/2018:ssa.
 

Rengasmarkkinoita ravistellaan

Sähköposti Tulosta PDF
Toukokuun 2018 alussa EU asetti kiinalaisille kuorma- ja linja-autonrenkaille useiden kymmenien euron suuruisen polkumyyntitullin. Tämä pysäyttää myös monen halparenkaan maahantuonnin Suomeen vähintään hetkeksi tai jopa lopullisesti. Rangaistustullin vaikutukset saattavat heijastua laatumerkkien hinnoitteluun saakka. Mitä rengasmarkkinoilla tapahtuu? Lue Auto, tekniikka ja kuljetus 5/2018, joka ilmestyy 28.6.
 

Ennätyssuuri Power Truck Show elokuussa

Sähköposti Tulosta PDF
Elokuussa Kauhavan Alahärmässä järjestettävä Power Truck Show rikkoo aiempia ennätyksiään. Hyvä vire kuljetusalalla näkyy lukuisina tuotteiden ja palveluiden näyttelyosastoina. Näyttelyautoja saapuu paikalle enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Lue ennakkotunnelmista enemmän 28.6. ilmestyvästä Auto, tekniikka ja kuljetus 5/2018:sta.
 


Sivu 29 / 84

Lue uusimmasta numerosta

FUSO CANTER
JA eCANTER

Canter on kieltämättä ketterä kokoisekseen. Sillä onnistuu kaupungin keskustassakin pyörittely, peruutuskameran puuttumisesta huolimatta.

CAETANON VETYBUSSIT
Tulevan kesän aikana on tarkoitus aloittaa Jyväs- kylässä kaupunkiliikenne Caetanon vetybusseilla.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Eivät nämä kuuliaiset "ei-koskaan-ylinopeutta" ajavat edes ymmärrä, mitä heidän takanaan tapahtuu. Tuskin koskaan edes vilkaisevat taustapeiliin..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 

[ 17.06.2025 00:18 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki