Pieni Daavid ja järeä Goljat!

Sähköposti Tulosta PDF

Fenniarail operoi vielä sähköistämättömillä rataosuuksilla. Tulevaisuuden kasvu perustuu sähkövetureihin.

Kului yli 150 vuotta ennen kuinVR sai varteenotettavan kilpailijan rautateiden tavaraliikenteeseen. Vuonna 2016 Fenniarail Oy aloitti teollisuuden kuljetukset. Yrityksen tavoitteena on ottaa Suomen tavarakuljetuksista noin kymmenen prosenttia. Kilpailun aloittanut pioneeri on vielä pieni toimija, joka on joutunut raivaamaan elintilaa VR:n monopoliasemaa vastaan.
 

Sisu lomauttaa koko henkilökuntansa

Sähköposti Tulosta PDF


Puu- ja maansiirtoautojen kauppa on hiipunut vuodesta 2018. Ainoa kuorma-autotehtaamme, Sisu, on sen myötä menettänyt liiketoimintaa vahvimmalla alueellaan, jolla se on menestynyt Scaniaa ja Volvoa vastaan. Samalla maan julkishallinto ja Puolustusvoimat ovat jatkuvasti ohittaneet oman kuorma-autotehtaansa ja vieneet rahansa ruotsalaisille ja saksalaisille tehtaille.
 

Auto, tekniikka ja kuljetus 3/2020 sekä Ajolinja 4/2020 eivät ilmesty

Sähköposti Tulosta PDF

Valtiovallan toimenpiteet Koronaviruksen seurausten torjumiseksi ovat pysäyttäneet hyötyautojen myynnin lähes kokonaan, pakottaneet autokaupan laajoihin lomautuksiin, johtaneet kuljetusyrityksiä konkurssiaaltoon ja hiljentäneet tieliikenteen lähes puoleen.

 

Hiljainen Hybridi

Sähköposti Tulosta PDF

Ulkonäössä ei ole suuria eroja tavalliseen G320:een verrattuna. esimerkiksi akut on piilotettu niin hyvin, että hybrid-teksti kuljettajan puolen valon vieressä jää ainoaksi vihjeeksi sisällä piilevästä edistyksellisestä tekniikasta.

Scanialta on tullut markkinoille hybridikuorma-auto, joka oli Suomessa vierailulla lehdistövastaava Anders Karlssonin ajamana. Pääsimme koeajolle ja kuulemaan, kuinka Scania onhybriditekniikan toteuttanut.
 

Lentää vähällä sähköllä

Sähköposti Tulosta PDF

Markkinointikuvissaan Heart Aerospace antaa ymmärtää, että ES-19:llä olisi laillista lentää Alppien yläpuolella. Lentokoneen matkustamo ei liene paineistettu, joten visio jää haaveeksi.

Kaksipaikkainen sähkölentokone päihittää sähköauton 100 km energiankulutuksessa matkustajaa kohti, jos henkilöauto ei ole aivan täynnä.
 
Sähkökäyttöiset pienlentokoneet ovat jo kohdanneet muutamia onnettomuuksia. Vastoinkäymiset eivät hidastane uuden tekniikan kehittämistä.
 

Sähköistä voimaa

Sähköposti Tulosta PDF

Yhdistelmä luovutettiin Aki Simula Oy:lle Seepsulan kiviainestehtaalla torstaina 17.1.2019.

Sisu esitteli jo pari vuotta sitten Polar Hybrid -mallin. Ensimmäiset autot toimitettiin puuautokäyttöön, jossa lisävoimaa usein tarvitaan pahoissa paikoissa liikkumiseen. Noin puoli vuotta sitten luovutettiin Sisu Polar Hybrid sora- auto Aki Simulalle pääkaupunkiseudulla liikennöimiseen. Hankalia paikkoja, joissa lisävoimaa tarvittaisiin, on pääkaupunkiseudulla vähän. Miksi sitten kalliimpi Hybrid?
 

Kilpailemalla motivaatiota ja osaamista

Sähköposti Tulosta PDF

Taitaja2020-semifinaalit pidettiin Tampereella 29. - 30.1.2020.

Ammattitaidon SM-kilpailu Taitajassa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat oman alansa suomenmestaruuksista. Yksi aloista on auto- ja kuljetustekniikka. Kilpailu tukee opiskelij oiden oman ammattitaidon kehittymistä, mutta nostaa myös kuljetusalan arvostusta.
 

Sähköautot virtuaali-Genevessä

Sähköposti Tulosta PDF

Uutuusesittelyt näytettiin suorina videolähetyksinä, mikä saattaa olla tulevaisuutta viruksista huolimatta.

Helmikuun loppupuolesta lähtien eräs virus muutti maailman menoa melko lailla Kiinan ulkopuolellakin. Tämän takia Geneven autonäyttelyssä vierailtiin kotoa käsin.
 

Suomi on vakavan edessä

Sähköposti Tulosta PDF

- On harmi, ettei liikennelääketieteen professuuriin vielä ole löydetty pätevää hakijaa, Timo Tervo pahoittelee.

Timo Tervo täyttää 70. Kroppa ja liikkuminen kuin huippu-urheilijalla. Olemus kuin 40-vuotiaalla. Eläkkeelle 30.11.2017, edelleen asiantuntijatehtävissä. Ilman sidonnaisuuksia. Vapaa puhumaan mitä on nähnyt, kokenut ja oppinut.
 

Murroksen keskelle

Sähköposti Tulosta PDF

MAN:n uuden kuorma-autosukupolven kerrottiin, Bilbaon näyttävässä julkistustapahtumassa, siirtävän merkin täysin uudelle tasolle käyttäjäystävällisyydessä, ergonomiassa, digitaalisissa palveluissa ja ohjaamon tehokkaiksi suunnitelluissa säilytys- ja makuutiloissa. MAN:n uuden malliston lanseerausväri on nimeltään kultainen topaasi.

MAN uusi asiakkaille räätälöity kuorma-autosukupolvi tulee markkinoille suurten murrosten keskellä, joka tuo kuljetusalalle mukanaan monia suuria haasteita.
 


Sivu 25 / 84

Lue uusimmasta numerosta

FUSO CANTER
JA eCANTER

Canter on kieltämättä ketterä kokoisekseen. Sillä onnistuu kaupungin keskustassakin pyörittely, peruutuskameran puuttumisesta huolimatta.

CAETANON VETYBUSSIT
Tulevan kesän aikana on tarkoitus aloittaa Jyväs- kylässä kaupunkiliikenne Caetanon vetybusseilla.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Eivät nämä kuuliaiset "ei-koskaan-ylinopeutta" ajavat edes ymmärrä, mitä heidän takanaan tapahtuu. Tuskin koskaan edes vilkaisevat taustapeiliin..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 

[ 17.06.2025 00:13 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki