Ministeri Kyllönen haluaa perusteellisen selvityksen Liikenneviraston toimintatavoista

Sähköposti Tulosta PDF
 Liikenne- ja viestintäministeriö on vastaanottanut ja tutustunut Liikenneviraston 19. syyskuuta toimittamaan selvitykseen Kehäradan lisätöihin liittyvistä epäselvyyksistä.

Ministeriö ei pidä saamaansa selvitystä riittävänä ja aikoo käynnistää ulkopuolisen puolueettoman selvityksen asiasta.

Selvitystyö toteutetaan mahdollisimman pian kuulemalla ensin Kehäratahankkeen kaikkia osapuolia.

Liikenneministeri Merja Kyllönen haluaa toteuttaa perusteellisen selvityksen.

- Haluan käynnistää Kehäradan lisätöistä perusteellisen selvityksen. Samalla huoleni on, että tämän hankkeen ongelmat ovat vain jäävuoren huippu ja heijastaa Liikenneviraston toimintatapaa laajemminkin, sanoo ministeri Kyllönen.

- Viraston selvityksessä on tuotu esiin monia puutteita. Tämä nyt esille tullut tapaus herättää kysymyksen, miten Liikennevirasto huolehtii lainsäädännön mukaisesti tehtävistään ja miten sisäinen valvonta virastossa toimii yleisemminkin suurten hankkeiden kohdalla.

On otettava huomioon, että viraston vastuulla on noin 3 miljardin euron edestä käynnissä suuria liikenneinvestointihankkeita, Kyllönen korostaa.

Valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaan viraston johdon on huolehdittava siitä, että virastossa on käytössä asianmukaiset sisäisen valvonnan menettelyt. Näin voidaan varmistaa viraston talouden ja toiminnan laillisuus ja tuloksellisuus.

 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

MAXUS DELIVER 9
Kiinasta on tuotu usean vuoden ajan sähköautoja aina busseista henkilö- ja pakettiautoihin. Nyt Maxus on laajentanut pakettiauto- mallistoaan myös dieselversiolla.

SCANIAN KOEAJOT NORJASSA
Scania Winter on jo 40 vuoden ajan ollut Norjassa talven houkuttelevin seikkailu.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Liian paljon epäkohtia liikenteessä jää vaille huomiota. Poliisi ei huomaa. Ei ehdi. Ei osaa. Ei ymmärrä. Korkein poliisijohto sisäministeriössä elää vuosia jäljessä liikenteen nykykehityksestä..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 

[ 13.02.2025 10:57 ]

Mainospalkki