Harjoitusten ajan Satamatie välillä Kehä III – Vuosaaren satama on suljettuna molempiin suuntiin klo 10-14.
Liikenne ohjataan harjoituksen ajaksi kiertotielle.
Pelastusharjoitusten aikana liikenne ohjataan kiertotielle kiintein liikenteenohjauslaittein Itäväylältä (tie 170) ja satamasta.
Satamaan menevä liikenne ohjataan kiertotielle Itäväylän liittymästä, kiertotie kulkee Kallvikintien ja edelleen Niinisaarentien kautta satamaan.
Satamasta lähtevä liikenne ohjataan satamasta pois Niinisaarentien ja Kallvikintien kautta. Kartta kiertotiestä on liitteenä.
Harjoituksessa pelastus- poliisi –ja tieviranomaiset harjoittelevat erilaisten tunneleissa mahdollisten onnettomuustilanteiden varalle pelastamista ja keskinäistä yhteistoimintaansa.
Harjoitustilanteet pyritään tekemään mahdollisimman toden tuntuisiksi niin pelastusreittien, kuin onnettomuus-tilanteiden osalta. Sen vuoksi harjoitusalueen tiet suljetaan liikenteeltä molempiin suuntiin ja liikenne ohjataan kiertotielle kiintein opastein.
Edellinen täysmittainen harjoitus Vuosaaren tietunnelissa järjestettiin toukokuussa 2009.
Harjoitukseen osallistuvat vaikutusalueen pelastuslaitokset, poliisi, Liikennevirasto, Uudenmaan ELY-keskus, Helsingin satama ja Helsingin kaupunki sekä teiden ja katujen hoidosta vastaavat toimijat.
Lisätietoja:
-
Helsingin pelastuslaitos:
harjoituksen johtaja, palomestari Jani Pitkänen, puh. 050 433 6905/ jani.pitkanen(at)hel.fi -
Liikennevirasto:
liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen. puh. 020 637 3649/ mika.jaatinen(at)liikennevirasto.fi -
Uudenmaan ELY-keskus:
tunnelin hallinnoijan edustaja Tapani Angervuori, puh. 0295 021 268/ tapani.angervuori(at)ely-keskus.fi
LIITE
Kartta liikennejärjestelyistä
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä