Rautateiden turvallisuuskoulutukseen muutoksia

Sähköposti Tulosta PDF
 Hallitus hyväksyi rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävistä annetun lain muutosta koskevan esityksen 11. lokakuuta 2012.

Lakimuutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan viimeistään 1. päivänä tammikuuta 2013.

EU:n niin sanotun veturinkuljettajadirektiivin pohjalta valmisteltu kelpoisuuslaki tuli voimaan vuoden 2010 alussa.
Direktiivin ja kelpoisuuslain tavoitteena on ollut lisätä rautatieliikenteen turvallisuutta ja edistää työvoiman liikkuvuutta rautatiealalla.

Esitykset sisältyvät rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävistä annetun lain eli kelpoisuuslain muutosehdotukseen.
Kelpoisuuslakia muutettaisiin muun muassa soveltamiskäytännön ja uuden EU-lainsäädännön pohjalta.

Laki velvoittaa antamaan koulutusta tasapuolisesti kaikille koulutettaville työnantajayrityksestä riippumatta. Muutoksella pyritään edistämään rautatiealan toimijoiden keskinäistä tasapuolisuutta ja syrjimättömyyttä koskevien säännösten toteutumista.

Muutosesityksessä kelpoisuuslaki laajennetaan koskemaan nykyistä kattavammin myös yksityisraiteita ja niillä toimivia yrityksiä ja näiden yritysten palveluksessa olevia rautatieliikenteen liikenneturvallisuustehtäviä hoitavia henkilöitä.

Tällä hetkellä rautatiealan koulutusta tarjoaa VR:n koulutuskeskus. Oppilaitoksen hyväksynnän myöntää Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.
Rautatiealan oppilaitokset saisivat jatkossa hyväksynnän enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.

Lisätietoja asiasta antaa
hallitusneuvos Hannu Pennanen, p. 0295 34 2470
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Aiheepiiristä aiemmin


Lue uusimmasta numerosta

VOLKSWAGEN TRANSPORTER T7
Täyssähköinen e-Transporter Intensive Red-värisenä ja 3 100 mm akselivälisenä eli L1-pitkänä on näyttävä työkalu.

DSFK EC75
Saimme koeajoon Suomen ensimmäisen DSFK EC75-pakettiauton. Kyseessä on Suomen halvin täyssähköpakettiauto.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Liikennevalojen tahdistus Helsingin suurilla sisääntulo/ulosmenoväylillä ja kehäteillä pysäyttää järjestään raskaan kuorma-autoliikenteen jokaisiin liikennevaloihin..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 

[ 17.03.2025 17:17 ]

Mainospalkki