Bilteman tavarataloja täysi tusina Suomessa

Sähköposti Tulosta PDF
Lahden Bilteman avajaisia vietetään 27.8.Lahden Bilteman avajaisia vietetään 27.8.Bilteman kahdestoista tavaratalo avataan Lahteen elokuun lopussa.

Renkomäellä sijaitseva tavaratalo työllistää kaikkiaan noin 15 henkilöä.

Bilteman tavaratalot noudattavat kaikkialla Pohjoismaissa samaa konseptia, jonka mukaan rakennetaan joko 3 500, 4 500 tai 5 500 neliön kokoisia tavarataloja.
 

MacGyver ja Mercedes-Benz Citan

Sähköposti Tulosta PDF
Nyt Dean Andersonilla on Sveitsin armeijan monitoimiveitsen ja ilmastointiteipin lisäksi apunaan monikäyttöinen ja luotettava Citan.Nyt Dean Andersonilla on Sveitsin armeijan monitoimiveitsen ja ilmastointiteipin lisäksi apunaan monikäyttöinen ja luotettava Citan.” Viimeisen seitsemän vuoden aikana olen vain ajanut eri puolilla maailmaa. Olen paennut asesankareita, vankiloita ja aikapommeja.
Kaikki mitä siitä jää näytettäväksi on muutama tyhjä rulla ilmastointiteippiä ”, kertoo MacGyver.
 

Sisu käy kaupaksi

Sähköposti Tulosta PDF
 Wuorio kehuu Sisun maasto-ominaisuuksia. Wuorio kehuu Sisun maasto-ominaisuuksia.Pääkaupunkiseudulla toimiva Konevuori Oy on täydentänyt kalustoaan neljällä uudella Sisu Polar 8x4 sorakasettiyhdistelmällä.

Sisu Polar mallisarjan autot ovat telivetoisia 8x4 kasettiyhdistelmiä.

Kolmessa autossa on 480 hv V6 moottori...
 

Neste Oil ja Stora Enso sai rukkaset EU:lta

Sähköposti Tulosta PDF
Neste Oil ja Stora Enso eivät rakennakkaan kaavailemaansa biodiesellaitosta, jolle haettiin EU:n NER 300 -rahoitusta.

Euroopan komissio on julkistanut verkkosivuillaan arvion hankkeista, jotka ovat hakeneet EU:n NER-rahoitusta.

Neste Oilin ja Stora Enson yhteistyöhanke ei ole rahoitettavien projektien listoilla.

"Olemme laskeneet kustannukset huolellisesti ja realistisesti. Investointi olisi ollut hyvin kallis, joten sitä ei olisi toteutettu, vaikka olisimme saaneetkin julkista rahoitusta", sanovat Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievonen ja Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen.

Neste Oil ja Stora Enso ovat testanneet koko ketjua raaka-aineesta eli puubiomassasta aina uusiutuvan dieselin raaka-aineena käytettävän biovahan tuottamiseen. Testaustyö toteutettiin uusiutuvan dieselin koelaitoksessa Varkaudessa vuosina 2009-2011.


 

Kuparivarkaat pysäyttivät junliikenteen

Sähköposti Tulosta PDF
Ruotsissa rautatieliikenne pysähtyi 20.8.  viideksi tunniksi välillä Borlänge-Ludvika.

Pysähdyksen syyksi paljastui 2500 metriä puuttuvaa kuparilankaa, joka yöllä oli kadonnut varkaiden mukana.

Kupari on kuumaa tavaraa muuallakin kuin vain Suomessa.
 

Ruotsalainen tutkimus: autoilijalla omaa aivotoimintaa

Sähköposti Tulosta PDF
 Ruotsissa tiettyjen alueiden nopeurajoituksia on muutettu joko ylös tai alaspäin.

Muutoksen myötä entiset parittomiin lukuihin perustuneet nopeusrajoitukset korvattiin uusilla parillisiin numeroihin perustuvilla rajoituksilla 40, 60, 80, 100 ja 120 km/t.
 

Ruotsi sallii taas entiset enimmäispainot suomalaisrekoille

Sähköposti Tulosta PDF
 Ruotsi sallii taas entiset enimmäispainot kansainvälisessä liikenteessä oleville rekoille.

Ruotsin ministeriöstä saadun tiedon mukaan varsinaiset säädökset tulevat voimaan 4.9. alkaen.

Suomalaisrekat voivat siis ajaa jatkossakin Ruotsissa 48 tonnin painoisilla puoliperävaunuyhdistelmillä ja 60-tonnisilla täysperävaunu- ja moduuliyhdistelmillä, koska ne ovat sallittuja maan sisäisessä liikenteessä kummassakin maassa.

Ruotsi käännytti elokuun alussa Tanskan vastaiselta rajaltaan kansainvälisessä liikenteessä olevia rekkoja, joiden massa ylitti 40 tonnia.

 

Talouden ahdinko näkyy yli 16 t. autojen rekisteröinneissä

Sähköposti Tulosta PDF
Suomessa rekisteröitiin alkuvuodesta 874 raskasta ajoneuvoaSuomessa rekisteröitiin alkuvuodesta 874 raskasta ajoneuvoaYli 16 t kuorma-autojen rekisteröinnit Euroopassa tammi-maaliskuussa 2012 verrattuna vuoteen 2011 vastaavaan paljastavat lamaa ja piilolamaa.

Kenelläkään ei mene vahvasti!

Suurimmat häviäjät olivat..
 

Suomi-Ruotsi taksiliikennettä vapautetaan

Sähköposti Tulosta PDF
 Hallitus on antanut esityksen  HE 53/2012 vp eduskunnalle kansainvälistä taksiliikennettä tiellä koskevan Ruotsin kanssa tehdyn sopimuksen
hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön
alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen
soveltamisesta.
 

Lakialoitteiden lausuntoaika umpeutuu

Sähköposti Tulosta PDF
 Kahdesta tärkeästä uudesta lakipaketista annettavien lausuntojen takaraja umpeutuu 24.8.

LVM:n valmistamat lakiesitykset menevät liikenneministeri Merja Kyllösen siunauksella hallituksen esityksinä eduskunnan leimattaviksi.
 


Sivu 71 / 78

Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 29.03.2024 09:28 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki