SUURENNA TEKSTI  PIENENNÄ TEKSTI

[Uusin lehti] Uusin kansi

Osta digilehti

Kallio päätti kisakauden yhdeksänteen sijaan

S-moto -lehti/PH/08.11.2009

Mika Kallio päätti ensimmäisen kautensa MotoGP-luokassa yhdeksänteen sijaan Valencian radalla. Valencian kilpailun voitti Hondan Dani Pedrosa ennen maailmanmestari Valentino Rossia ja Jorge Lorenzoa. Kallion ero kärkeen oli 42 sekuntia. Kolmen kärki oli muilta karussa, mutta Kallio jäi neljännestä sijasta 10 sekuntia. Pramac Racing-tallin suomalaiskuski taisteli Ducatillaan viiden kuskin ryhmässä seitsemännestä sijasta.

- Vaiherikas kilpailukausi on nyt paketissa. Siihen voin olla kohtuullisen tyytyväinen, kun kaikissa kisoissa olen vauhdillisesti ollut aina hyvinkin 10 nopeimman joukossa, mutta usein tulosta heikensivät tekniset ongelmat ja muutama oma virhe. Parhaimmillaan vauhtini on riittänyt kuuden sakkiin, joka on jo hyvä kuninkuusluokan tason huomioon ottaen, Kallio kertoo.

Kuninkuusluokan vuoden tulokas Mika Kallio sijoittui MM-sarjassa sijalle 15. MotoGP-luokan kuljettajien työsarka Valenciassa jatkuu vielä kolmen päivän ajan, kun ohjelmassa on vuoden viimeinen testijakso heti maanantaista alkaen.  

Honda TRX420 voitti jenkkilehden vertailutestin

S-moto -lehti/PH/08.11.2009

Honda TRX420 amerikkalaisen 4-wheel ATV Action -lehden tekemän mönkijöiden vertailutestin, jossa muut osallistuneet mönkijät olivat kokoluokassa 450-500 kuutiota.

ATV Action luonnehti Hondaa supermukavksi, ja nopeaksi. Myös käsiteltävyys ja haluttaessa käsivalintainen vaihteisto saivat kehuja.  

Jari Oksasesta Suomen Motoristien uusi puheenjohtaja

S-moto -lehti/PH/18.10.2009

Jari Oksanen on valittu Suomen Motoristit ry:n eli SMOTOn uudeksi puheenjohtajaksi. Vääksyläinen Jari Oksanen on toiminut aiemmin SMOTOn hallituksessa ja yhteyshenkilönä motoristien eurooppalaisessa kattojärjestössä FEMAssa. Oksasen kausi alkaa ensi vuoden alussa.

SMOTOn syyskokous valitsi hallitukseen vuosiksi 2010 ja 2011 Juha Liesilinnan Espoosta, Timo Mäen Loimaalta, Sirpa Heiskasen Helsingistä ja Pekka Lankisen Hämeenlinnasta. Hallituksen jäseninä jatkavat vuonna 2010 Jarmo Jokilampi Tampereelta, Jari-Pekka Stenroos Salosta ja Risto Syrjä Sastamalasta.

Kokous päätti myös sääntömuutoksesta, jonka mukaan kattojärjestönä toimivan SMOTOn jäseneksi voidaan ottaa myös henkilöjäseniä.  

Kallio yhdeksäs Australian MM-osakilpailussa

S-moto -lehti/PH/18.10.2009

Mika Kallio ei ollut tyytyväinen Australian MM-osakilpailun yhdeksänteen sijaan, kun eturenkaan yllättävän nopea kuluminen pudotti Ducati-kuljettajan kuudennen sijan taistelusta.

Pramac Racing -tallin suomalaiskuskin pettymyksen ymmärtää, kun hän ajoi alkukierroksilla viidennellä ja kuudennella sijalla, kunnes renkaan pito heikkeni kisan puolivälissä.

Kilpailun voittoon ajoi kotiradallaan jo kolmatta kertaa peräkkäin Ducatin Casey Stoner ennen Yamahan Valentino Rossia. Kisan toisella puoliskolla vaikeuksissa ollut Kallio jäi kärjestä lopulta 54 sekuntia.

- Kisassa sijoitus oli sama kuin aika-ajossa. Yhdeksäs sija ei ole huono, mutta se eihän tyydytä, kun oli kaikki mahdollisuudet kauden parhaimpaan tulokseen. Vauhdin puolesta potentiaalia olisi sijoille 5-6, Mika totesi.  

Suomelle MM-pronssia enduron joukkuekisasta

S-moto -lehti/PH/18.10.2009

Suomen joukkue sijoittui enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailun kolmanneksi Portugalin Figueira da Fozissa.

Suomen MM-pronssijoukkueessa olivat mukana Eero Remes, Samuli Aro, Marko Tarkkala, Valtteri Salonen, Simo Kirssi ja Juha Salminen.

Maailmanmestaruutta juhli Sixin tapahtumia maanantaista lähtien hallinnut Ranska. Toiseksi tuli Italian joukkue.  

Mika Kallion Estorilin osakilpailu päättyi kaatumiseen

S-moto -lehti/PH/04.10.2009

Portugalin Estorilin MM-osakilpailun alkuvauhti lupasi Mika Kalliolle hyvää, kun hän pystyi ajamaan Pramac Racing -tallin Ducatillaan kärkiryhmän kannoilla. Mikan kisa päättyi kuitenkin kaatumisen kuudennella kierroksella.

Kilpailun voittoon ajoi Jorge Lorenzo, joka kavensi neljänneksi ajaneen Valentino Rossin piste-etumatkaa ennen kauden kolmea viimeistä osakilpailua. Kallio on pisteissä 15:s ja johtaa tulokaskuskien Rookie-sarjaa.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Phillip Islandin radalla Australiassa.  

Suzuki uusii Bandit-mallistoaan

S-moto -lehti/PH/04.10.2009

Suzuki GSX1250FA on kokokatettu versio Banditista. Lisävarustelistalta löytyy tällä hetkellä muun muassa kolmen laukun sarja ja korkeampi pleksi. Pyörässä on ABS-jarrut, säädettävä istuinkorkeus, keskiseisontatuki vakiona ja mittaristossa vaihdenäyttö.

Samalla myös nakuversion ulkonäköä on uudistettu. Uutuus on mallinimeltään GSX1250 A ja lisävarustelistaa ja katetta lukuun ottamatta tekniikaltaan kuten FA.  

Poliisi huomauttaa jo kuuden kilometrin ylinopeudesta

S-moto -lehti/PH/27.09.2009

Poliisin uuden nopeusvalvontaa koskevan ohjeen mukaan liikennevalvonnassa huomautuksen ja rikesakon välisenä rajana pidetään 11 kilometrin ylitystä, josta vähennetään tekninen varmuusvähennys, kolme kilometriä tunnissa.

Jos esimerkiksi 60 km/t nopeusrajoitusalueella tutka näyttää nopeudeksi 71 km/t, vähennetään tästä lukemasta kolme kilometriä tunnissa ja rikesakko annetaan 68 km/t ylinopeudesta. Huomautuksen saa, mikäli tutkan näyttämä ylitys on 6-10 km tunnissa. Sakotusraja on siis seitsemän kilometriä tunnissa ja kaikilla rajoitusten nopeuksilla.

Pieniin ylinopeuksiin puututaan ensisijaisesti kirjallisella huomautuksella. Kuitenkin esimerkiksi nopeusvalvonnan pysäytyspaikan ruuhkautuessa voidaan huomautus antaa myös suullisesti. Kirjallisia ja suullisia huomautuksia ei kirjata poliisin tietojärjestelmään. Sen sijaan automaattinen liikennevalvonta tallentaa myös huomautukset. Huomautuksilla ei ole vaikutusta kuljettajan ajo-oikeuteen.  

Liikenneministeri: "En aio viedä esitystä eteenpäin"

Moottoripyörille ei tule vuosikatsastusta - ainakaan vielä

S-moto -lehti/PH/20.09.2009

Ajoneuvohallintokeskus AKE:n ajamaa kaksipyöräisten pakollista vuosikatsastusta ei tule Suomeen ainakaan tämän hallituksen aikana kertoo, Kokoomuksen Nykypäivä.

- En ole siitä lainkaan innostunut. Tämä on tällainen pikakanta, mutta minusta mopojen ja moottoripyörien vuosikatsastuksille ei ole mitään tarvetta, liikenneministeri Anu Vehviläinen kertoo.

- En aio sellaista esitystä viedä eteenpäin, hän vahvisti.
Ajoneuvohallintokeskus AKEn mielestä moottoripyörien määräaikaiskatsastus on perusteltua melun vähentämiseksi  

Nelari-Hondalla kasikymppisiin

S-moto -lehti/PH/20.09.2009

Perinteisesti kasikymppi"luokissa on ajettu 85- kuutioisilla 2-tahtisilla. Pari viime vuotta joukossa on ollut myös 150-kuutioisia nelitahtisia. Kuskien parissa on ollut epätietoisuutta, saako kyseisellä laitteella ajaa kotimaisissa kilpailuissa. Hondan maahantuojan Brandtin Moottoriliitolta hankkiman kannan mukaan nelarilla saa osallistua kotimaisiin kilpailuihin.

Tällä hetkellä vain Honda valmistaa nelitahtisia kasikymppisteen luokkaan.  

Husabergin-kuskin kipeä nilkkaa estää ajamisen

Salonen jätti Ranskan-kisan kesken

S-moto -lehti/PH/13.09.2009

Valtteri Salosen seuraava tähtäin siintää enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekisassa 12.-17. lokakuuta Portugalin Figueiran de Foxissa. Henkilökohtaisen MM-sarjan päätöspäivä Ranska St. Flourissa sai jäädä suosiolla väliin kipeytyneen nilkan takia. Salonen oli enduro 2-luokan MM-pisteissä kahdeksantena päätöspäivään lähdettäessä.

Salosen nilkka pyörähti viikko sitten perjantaina puulaakijalkapallon merkeissä. Jalka kestää ajelemisen, mutta ei kisaamista.

Suomen joukkueessa Portugalin Sixillä ajavat Juha Salminen, Samuli Aro, Marko Tarkkala, Simo Kirssi ja Eero Remes ja Valtteri Salonen.  

Kallio San Marinon seitsemäs

S-moto -lehti/PH/07.09.2009

Mika Kallio kaasutti San Marinon osakilpailussa MotoGP-uransa parhaan sijoituksen ajaen Ducatillaan kilpailun seitsemänneksi. Kaulaa voittajaan jäi 30.18 sekuntia. Viikonlopun kisan voitti italian Valentino Rossi Yamahallaan. Niin ikään Yamahalla ajava Jorge Lorenzo oli toinen ja kolmas oli Honda-kuski Dani Pedrosa. Sarjaa johtaa Rossi, Espanjan Jorge Lorenzo on toisena ja Pedrosa kolmantena. Kallion sijoitus on 15.

San Marino
Sijoitus Kuljettaja Kotimaa Pyörä
1. Valentino ROSSI Ita. Yamaha
2. Jorge LORENZO Esp. Yamaha
3. Dani PEDROSA Esp. Honda
4. Andrea DOVIZIOSO Ita Honda
5. Loris CAPIROSSI Ita Suzuki
6. Toni ELIAS Esp. Honda
7. Mika KALLIO Suomi Ducati
 

Nokka irtoaa - pyrstö tarttuu

AKE haluaa moottoripyörille katsastuksen melun vähentämiseksi

S-moto -lehti/PH/02.09.2009

Ajoneuvohallintokeskus AKEn mielestä moottoripyörien määräaikaiskatsastus on perusteltua melun vähentämiseksi. AKE katsoo, että moottoripyöriin, mopoihin, kolmi- ja nelipyöriin eli L-luokan ajoneuvoihin tehdyt äänenvoimakkuutta lisäävät muutokset ovat yleisiä, mutta niitä ei muutoskatsasteta ja näin muutosten laillisuutta ei juuri valvota. Tämä ongelma poistuisi AKE:n mielestä vuosikatsastuksella.

Tällä hetkellä L-luokan ajoneuvojen melu mitataan ohiajotestissä, mutta liikenne- ja viestintäministeriössä valmisteilla olevan lakimuutoksen mukaan melu mitattaisiin paikallaan. AKE:n vastustaa yllättäen hanketta, jota se on ollut itsekin valmistelemassa. AKE:n kannan mukaan melutaso kasvaisi uudella mittaustavalla jopa moninkertaiseksi.

Tämä uusi ongelma joka ei poistuisi kaavaillussa vuosikatsastuksessa, poistuisi AKE:n mukaan kuljettajakoulutuksessa, jossa opetettaisiin melutonta ajotapaa.

AKE:n tiedote ei kerro, miksi sen mielestä katsastuksenkin jälkeen säilyvää meluongelmaa ei poisteta jo nyt pelkällä kuljettajakoulutuksella ilman melunmittaukseen tehtävää muutosta ja melun kannalta tehotonta vuosikatsastusta.  

Hallittu High-sider

S-moto -lehti/04.06.2009

 Avautuu uuteen ikkunaan

Honda-kuljettaja Raffaele de Rosa näytti Mugellossa ajetussa 250-kuutioisten aika-ajossa kuinka tosimies hallitsee pyörän tilanteessa kuin tilanteessa.
S-Moto ei suosittele kokeilemaan kotona! Katso video >>  

Mika Kallion epäonnisessa Mugellon-kisassa valopilkku

S-moto -lehti/02.06.2009

Smoto Väärissä säädöissä ollut Ducati tiputti Kallion lopputuloksissa vasta sijalle kolmetoista. Kallio onnistui kuitenkin kisaviikonlopun avauspäivänä alittamaan kolmen muun kuljettajan kanssa MotoGp -pyörien nopeusennätyksen. Kallion suoranopeus avauspäivänä ylsi 348,1 km/h.
Dani Pedrosa onnistui ajamaan vielä hieman nopeammin saavuttaen uuden ennätyksen 349,3 km/h.


 
Smoto-paita

Klikaa tästä >>
 

Laivaa matkatavarasi Isle of Manille

S-moto -lehti/01.06.2009

Smoto Suunnitteletko matkaa TT-ajoihin?
Fast Track -niminen yhtiö tarjoaa mahdollisuutta laivata motoristien matkatavarat Man-saarelle näin TT-ajojen alla. Matkatavarat on haettavissa yhtiön pääkonttorista tai ne voidaan toimittaa suoraan hotelliisi.
Fast Trackin huolehtiessa matkatavaroistasi, voit ajaa saarella huolettomasti ja ilman lisäpainoa.

 

Nicky Hayden haastattelussa

S-moto -lehti/29.05.2009


MotoGp-kuljettaja Nicky Hayden kertoi Shellin englanninkielisessä haastattelussa valmistautumisestaan kilpailuviikonloppuihin.  

Uusi brittiläinen pyöränvalmistaja: MAC Motorcycles

S-moto -lehti/29.05.2009

Smoto Brittiläinen MAC Motorcyles on nostamassa päätään ja aloittamassa yksisylinteristen 500-kuutioisten moottoripyörien valmistuksen.
MAC Motorcycles valmistaa neljää eri pyörämallia ja mikäli kysyntää on, yritys laajentaa tuotantoaan nykyisestä muutamasta sadasta.


 

Rataharjoittelua kannatusjäsenille

S-moto -lehti/26.05.2009

Smoto SMOTO järjestää yhdessä Hämeenlinnan moottoripyöräilijöiden kanssa 11.7 kannatusjäsenilleen rataharjoittelupäivän Ahveniston moottoriradalla.
Päivä maksaa 50 euroa ja sisältää harjoittelua sekä ajo-opetusta. Rataharjoittelu ei ole nopeus- tai kilpaharjoittelua.
Lue lisää täältä.
 

13.6. Kaivarissa tapahtuu

S-moto -lehti/25.05.2009

Smoto Kaivopuistossa järjetetään 13.6. Helsinki Bike Show, ride-in näyttely, johon ottavat customien ja choppereiden lisäksi osaa myös custom-polkupyörät.
Rakennettuihin pyöriin pääsee tutustumaan ilmaíseksi. Tilaisuuden järjestää MMAF eli Modified Motorcycle Association of Finland.


 

Moriwakin Moto2 radalla

S-moto -lehti/22.05.2009

Smoto Japanilainen virityspaja Moriwaki on testannut omaa MD600 Moto2 -pyöräänsä Suzukan radalla Japanissa.
Moriwaki aikoo kaupata omaa kisapakettiaan uudessa 600-kuutioisten luokassa kilpaileville talleille. Uudet 600-kuutioiset tulevat syrjäyttämään nykyisen MotoGp:n 250-kuutioisten luokan.

 

Ben Spies sivuaa paalupaikkaennätystä

S-moto -lehti/19.05.2009

Smoto World Superbikessa ensimmäistä kauttaan ajavalla Ben Spiesella on tilillään sekä voittoja että kaatumisia.
Spies on kuitenkin kellottanut jokaisessa kilpailussa paalupaikka-ajan ja sivuaa jo Doug Polenin ennätystä.
Ben Spiesillä on nyt kuusi WSB-paalupaikkaa peräjälkeen.

 

Ducatin ostajalle selkäsuoja kaupan päälle

S-moto -lehti/19.05.2009

Smoto Jo 8.10.2008 alkaneessa kampanjassa jokainen uuden Ducatin ostaja saa Dainesen selkäpanssarin kaupan päälle.
Ducatin kampanja on osa EU:n "25000 lives to save" -turvallisuusohjelmaa ja se tulee jatkumaan vuoden 2009 loppuun saakka.



 

Anssi Koivuranta ajelee Kawasakilla

S-moto -lehti/18.05.2009

Smoto Yhdistetyn mies Anssi Koivuranta vaihtaa kesäisin sukset kaksipyöräiseen.
Koivuranta osti uuden ZX-10R Monster -pyörän, sillä eihän mäkimiehelle tavallisen pyörän tarjoama adrenaliinipiikki riitä.




 

Alfameriltä kiinalaisten skootterien huolto-opas

S-moto -lehti/18.05.2009

Smoto Auto- ja moottorialan kirjoihin erikoistuneen Alfamerin uusi huolto- ja korjausopas kattaa kaikki Kiinassa, Koreassa ja Taiwanissa valmistetut moposkootterit.
Kaikki kirjan esittelemät työt on pyritty selittämään selkeästi ja kirjassa on runsas kuvitus.




 

Smoton juhlaristeily 31.10.2009

S-moto -lehti/14.05.2009

Smoto Suomen motoristit ry:n 20-vuotis juhlaristeily lähtee Turun satamasta illalla 31. päivä ja palaa takaisin 1. päivän illalla.
Ohjelmassa on juhlaillallisen lisäksi myös aamusauna ja SMOTO-gaala
Lue lisää täältä.  

Hymyilevän motoristin kevätpäivä Turussa lauantaina 16.5.

S-moto -lehti/13.05.2009

Tänä vuonna Hymyilevän Motoristin Kevätpäivää vietetään Turussa lauantaina 16. toukokuuta. Järjestelyistä vastaa Turun Moottoripyöräilijät ry. Kevätpäivä-kokoontuminen on Turun Forum Marinumin alueella, josta siirrytään paraatiajona Ruissalon Saaronniemeen.
Saaronniemessä oleva varsinainen päätapahtuma on 13.30 - 17.00 välisenä aikana.  

S1000RR -tehoa ja pitoa

S-moto -lehti/11.05.2009

Smoto BMW:n uuden katupyörän tehoksi on varmistunut 193 hevosvoimaa ja pyörän painon ollessa vain 207 kiloa teho-paino -suhde on pyörässä vähintäänkin riittävä.
S1000RR:ssä on myös pitkälle kehittynyt BMW:n Traction Control System -ajonhallintajärjestelmä sekä ABS -jarrut.


 

Kesä tulee -starttaako pyörä?

S-moto -lehti/08.05.2009

Smoto Moottoripyöräily on mukavaa niin kauan kuin tietää pyörän varmasti starttaavan. Useimmiten akkuhäiriön syynä on talven aikana tapahtunut purkautuminen tai puutteellinen akun huolto.
VARTA pitää huolen, että pyöräsi starttaa, oli kyse sitten AGM, geeli, Freshpack- tai standardiakusta.



 

Procyclen Mp-koneella sopiva prätkä

S-moto -lehti/07.05.2009

Smoto Moottoripyörien myyntiketju Procycle on tehnyt internetissä toimivan moottoripyörien vertailukoneen, jonka avulla käyttäjä voi määritellä omia mieltymyksiään vastaavan pyörän.
Vertailukoneeseen syötetään erilaisia määreitä, kuten ajoasento, ajokokemus, käyttötarkoitus tai matkustajan mukavuus.
Vertailukoneessa ovat eri merkkien vuoden 2009 street, touring ja adventure -mallit.

 

BMW:n S1000 RR -katupyörä julkistettiin Jerezissä

S-moto -lehti/06.05.2009

Smoto Vasta seuraavassa Superbike -osakilpailussa alun perin paljastettava uusi BMW:n supersport -luokan pyörä nähtiin jo MotoGp:n Jrezin osakilpailussa turvapyöränä.
Pyörässä kerrotaan olevan 182 hevosvoimaa ja säädettävät ABS-jarrut.



 

www.peterpanbike.fi www.westbike.fi

© S-moto -lehti 2007