Varova ja Beweship perustavat yhteisyrityksen Euroopan maantiekuljetuksiin

Sähköposti Tulosta PDF
Kaksi huolinta-alan suomalaista perheyritystä, Varova Oy ja Oy Beweship Ab, ovat sopineet yhteisyrityksen perustamisesta.

Yrityksen toiminta keskittyy Suomen ja Manner-Euroopan välisen maantieliikenteen osa- ja täyskuormiin. Molemmat yritykset jatkavat omien kappaletavarakuljetusten kehittämistä nykyisten yhteistyöverkostojensa ja asiakkaidensa kanssa. Vain autoliikenteen runkokuljetukset yhdistetään uuteen yhtiöön.

Alkuvuodesta 2013 perustettavan yrityksen liikevaihto tulee olemaan n. 30 milj. euroa ja se operoi 300 puoliperävaunulla Länsi-Euroopan ja Suomen välillä.

Yhteisyrityksen taustalla piilee ongelmat Euroopan ja Suomen välisen maantieliikenteen kannattavuuden osalta.

"Yhdistämällä runkoliikenteet tähtäämme merkittäviin hyötyihin. Voimme parantaa täyttöastetta, vähentää tyhjänä ajoa ja saada kalustoa hyödynnettyä tehokkaammin samalla ympäristöä säästäen. Tätä voisi verrata kahden lehtitalon yhteiseen sanomapainoon", sanoo Varova Oy:n toimitusjohtaja Pekka Laitinen.


 

Kehä I ruuhkautui jälleen – poliisi toimeton

Sähköposti Tulosta PDF
Laajalahden mäen liikennevalot, Kehä ykkösellä koituu useiden ulkomaalaisten autojen ongelmakohdaksi. Laajalahden mäen liikennevalot, Kehä ykkösellä koituu useiden ulkomaalaisten autojen ongelmakohdaksi.

Kehä I ruuhkautui jälleen Espoon Laajalahden kohdalta.

Itään päin suuntautuva mäki täyttyi ulkomaille rekisteröidystä raskaanliikenteen ajoneuvoista.

Syy on selvä: huonot renkaat ja ulkomalaisten kuljettajien kokemattomuus talviliikenteessä.
Poliisi seisoo toimettomana vieressä ja odottaa tilanteen selviävän.

Missä on raskaan liikenteen talvirengaspakko?
 

Uusi asetus erikoiskuljetuksille

Sähköposti Tulosta PDF
Suomessa suoritettavilta erikoiskuljetuksilta vaaditaan jatkossa erikoiskuljetuslupa niissä kuljetuksissa, joissa ylitetään tielle yleisesti sallittu massa tai mittojen osalta ylitetään ns. vapaat mitat.

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus erikoiskuljetuksista ja erikoiskuljetusajoneuvoista tulee voimaan 1.1.2013.

Lisäksi uudistetaan säännöksiä erikoiskuljetusten teknisistä yksityiskohdista. Näitä ovat mm.

erikoiskuljetusperävaunun alennetun ajonopeuden käyttöjarruvaatimukset ja erikoiskuljetusajoneuvoksi hyväksymisen vaatimukset. Tämän lisäksi tarkennettaisiin ulkomaisten erikoiskuljetusajoneuvojen hyväksyntävaatimuksia.

Asetuksella laajennettaisiin yksinomaan erikoiskuljetukseen hyväksytyn perävaunun ja tietyn koneen kuljetukseen hyväksytyn kuorma-auton sekä traktorinperävaunun mahdollisuutta kuljettaa muuta kuin jakamatonta kuormaa.


 

Iveco ennakkosuosikkina Dakar 2013 -ralliin

Sähköposti Tulosta PDF
Iveco ja FPT Industrial tekevät Dakar 2013 -rallissa yhteistyötä de Rooy -tiimin kanssa jo kolmatta vuotta.Iveco ja FPT Industrial tekevät Dakar 2013 -rallissa yhteistyötä de Rooy -tiimin kanssa jo kolmatta vuotta.

Maailman merkittävimpänä maastokisana pidettävä ja kerta toisensa jälkeen miljoonia katsojia houkutteleva Dakar-ralli käynnistyy 5. tammikuuta Limasta, Perusta.

Argentiinan läpi ajettava kisa päättyy 20. tammikuuta Santiagoon, Chileen.

Viime vuotisen Dakar rallin kuorma-autosarjan voittaja ja tämän vuoden rallin vahvin ennakko suosikki Iveco sekä FPT Industrial jatkavat alankomaalaisen de Rooy -tiimin sponsoroimisen myös tulevassa Dakar 2013 -rallissa.

Petronas de Rooy -tiimillä on käytössään Ivecon ja FPT Industrial -yhtiön autot, moottorit ja varaosat.
 

Mersun E -sarja uudistuu

Sähköposti Tulosta PDF
Mercedes-Benz julkaisi ensimmäiset kuvat uudesta E-sarjalaisesta.
Uudistunut E-sarja nähdään Detroitin autonäyttelyssäUudistunut E-sarja nähdään Detroitin autonäyttelyssä

Suurimmat muutokset kohdistuvat auton koriin, joka on nyt linjoiltaan entistä menevämmän näköinen.
 

Varaston turvallisuuden tekijät ja koulutus

Sähköposti Tulosta PDF
Työturvallisuus on jokaisen vastuuntuntoisen yrityksen ja laitoksen arvolistan kärjessä, yhdessä työntekijöiden arvostuksen ja tuottoisan toiminnan kanssa. Nämä tavoitteet eivät ole keskenään ristiriidassa – siitä oivana esimerkkinä on trukkien kehitys, jossa tiennäyttäjänä toimii maailman suurin trukkienvalmistaja.

“Trukkien käyttöturvallisuuteen vaikuttavat mm. trukkien ja kuljettajien ominaisuudet sekä työympäristö ja olosuhteet”, kiteyttää Toyota Material Handling Finland Oy:n jälkimarkkinoinnin tuotepäällikkö Tero Wallenius, jonka vastuulle kuuluvat myös trukinkuljettajien koulutusohjelmat.

Elektroniikan kehitys on nostanut trukkien turvallisuuden uudelle tasolle.
Kun aiemmin trukit olivat hyvinkin samankaltaisia työkoneita, joissa eroja nähtiin lähinnä laadussa ja suorituskyvyssä, nyt erottavat tekijät löytyvät innovatiivisesta tekniikasta, ergonomiasta ja palveluista.

Kuormankäsittely hallitaan sormenpäillä. Näytöltä näkee nopeusvalinnat, pyörien ja vaihteen asennot, maston kallistuskulman, akunvarauksen ja paljon muuta.Kuormankäsittely hallitaan sormenpäillä. Näytöltä näkee nopeusvalinnat, pyörien ja vaihteen asennot, maston kallistuskulman, akunvarauksen ja paljon muuta.

“Harva asiakas ostaa nykyään vain trukin”, Wallenius korostaa. “He ostavat luotettavia ja tehokkaita ratkaisuja omiin logistisiin prosesseihinsa.” Varsinainen tuote onkin palvelukonsepti, jossa toki tärkeänä osatekijänä on laadukas trukkikalusto, mutta johon kuuluvat myös mm. vuokraus-, varaosa-, huolto-, hallinta- ja koulutuspalvelut sekä varastosuunnittelu.

“Nämä kaikki ovat myös selkeitä turvallisuustekijöitä. Onnistunut kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa. Toisaalta ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, joten myös osatekijät kannattaa valita huolella.”

Toyota Material Handling Oy järjestää vuosittain yli 100 käyttö- ja turvallisuuskoulutusta yrityksille ympäri Suomea. Kuvassa kouluttaja Tero Wallenius kouluttamassa sähkötrukin turvalaitteiden ominaisuuksia.Toyota Material Handling Oy järjestää vuosittain yli 100 käyttö- ja turvallisuuskoulutusta yrityksille ympäri Suomea. Kuvassa kouluttaja Tero Wallenius kouluttamassa sähkötrukin turvalaitteiden ominaisuuksia.

Koulutus tärkeä turvallisuustekijä

Suomessa sattuu vuosittain noin tuhat trukkitapaturmaa, joista 10-15 % on sellaisia, jotka aiheuttavat yli kuuden viikon poissaolon työstä.
 

BMW:n myynti Suomessa huippuvedossa

Sähköposti Tulosta PDF
 BMW:n myynti kasvoi Suomessa marraskuussa yli kolmanneksen edellisen vuoden marraskuuhun verrattuna.

Myös koko vuoden myynti on hyvässä kasvussa edellisvuodesta.

Merkin myyntimäärä ylsi marraskuussa peräti 35,2 prosentin kasvuun viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

 Menestystä korostaa se, että henkilöautojen kokonaismarkkina laski viime vuoden marraskuuhun verrattuna 15 prosenttia.

BMW on nousemassa yhteen kaikkien aikojen parhaaseen tulokseensa Suomessa markkinaosuudella tarkasteltuna tänä vuonna.

Samalla kun kokonaismarkkinat ovat laskeneet 12,2 prosenttia, BMW:n myyntimäärä on 4,7 prosentin kasvussa viime vuoteen verrattuna

tammi-marraskuussa 2012. Kokonaismarkkinaosuus BMW:llä tänä vuonna myydyistä autoista oli marraskuun lopussa 3,7 prosenttia.
 

Lentokonekauppa nousukiidossa

Sähköposti Tulosta PDF
 Yhdysvaltalainen lentokonevalmistaja Boeing ilmoitti rikkoneensa parin vuoden takaisen ennätyksensä uusien Boeing 737 koneiden toimituksessa.

Marraskuussa United Airlinesille luovutettu pitkän matkan 737-900ER oli järjestyksessään 377 tämän vuoden puolella luovutettu uuden sukupolven 737

Edellinen ennätys on vuodelta 2010 tuolloin luovutettiin yhteensä 376 Boeing 737 matkustajalentokonetta.

Lokakuussa saavutettiin eräs lentokoneteollisuuden rajapyykeistä.

Boeingin ilmoituksen mukaan  737:n tilauskanta saavutti 1031 uudella tilauksella haamurajana pidetyn 1000 tilauksen rajan yhdelle vuodelle.
Entinen ennätys 846 uutta tilausta oli vuodelta 2007.
 

Ivecolle Truck of the Year -palkinto Kiinassa ja Brasiliassa

Sähköposti Tulosta PDF
Naveco Chaoyue -mallin kokonaissuorituskyky, mukaan lukien teho, jarrujärjestelmä, kiihtyvyys, nopeus ja alhainen melutaso, sai erinomaiset arvosanat seitsemään kilpailevaan malliin verrattuna.Naveco Chaoyue -mallin kokonaissuorituskyky, mukaan lukien teho, jarrujärjestelmä, kiihtyvyys, nopeus ja alhainen melutaso, sai erinomaiset arvosanat seitsemään kilpailevaan malliin verrattuna.

Ivecon kuorma-automallit saivat kansainvälistä tunnustusta. Ivecon ja Nanjing Automotive Corporation -yhtiön muodostaman yhteisyrityksen kehittämä Naveco Chaoyue -malli palkittiin Truck of the Year China 2013 -palkinnolla Kiinassa, ja Brasiliassa Ivecon Tector Attack -malli sai kuorma-autoluokan AutoData-palkinnon.

Ivecon Tector Attack -malli sain parhaan kuorma-auton palkinnon keskiraskaiden hyötyajoneuvojen luokassa sekä laadustaan että teknisistä ominaisuuksistaan.Ivecon Tector Attack -malli sain parhaan kuorma-auton palkinnon keskiraskaiden hyötyajoneuvojen luokassa sekä laadustaan että teknisistä ominaisuuksistaan.


 

Euroopan komissiolta yli 1,2 miljardia euroa tärkeimpien TEN-T-hankkeiden rahoitukseen

Sähköposti Tulosta PDF
altaltEuroopan komissio on käynnistänyt kaksi ehdotuspyyntöä Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T) vuoden 2012 monivuotisten ja yksivuotisten ohjelmien mukaisesti.

Se antaa Euroopan liikenneinfrastruktuurihankkeiden rahoittamiseen yhteensä 1,265 miljardia euroa.

Hankkeet voivat koskea mitä liikennemuotoa tahansa (ilma-, rautatie-, maantie-, meri- ja sisävesiliikenne) taikka logistiikkaa tai älykkäitä liikennejärjestelmiä kaikissa EU:n jäsenvaltioissa.
 


Sivu 62 / 78

Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 19.04.2024 09:49 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki