Volvo esitteli uuden FH -sarjan

Sähköposti Tulosta PDF
Volvo FH haastaa kuorma-automarkkinatVolvo FH haastaa kuorma-automarkkinatUusi FH-sarja sai ensiesittelynsä Göteborgissa.

Volvon puolelta tapahtumassa ei superlatiivejä säästelty, ja miksi olisi pitänytkään, onhan kyseessä yksi autoalan suunnan näyttäjistä.

Volvon tekemien tutkimusten mukaan Eurooppalainen kuljettaja viettää ohjaamossa keskimäärin 4,6 vuorokautta viikossa. Tästä syystä hytin tulee olla toimiva ja viihtyisä.

Kuljettajan viihtyvyyden parantamiseksi hytin tilavuutta on kasvatettu kuutiometrin verran, josta säilytystilat vievät 300 litraa.
Tilaa saatiin muuntamalla Volvolle ominainen kallistettu tuulilasi pystymmäksi. Hytti on myös entistä valoisampi, se on suurentuneiden lasipintojen sekä täydellisesti uusitun sisustan ja valaistuksen ansiota.

Uuteen FH -sarjaan on saatavissa etupään erillisjousitus.Uuteen FH -sarjaan on saatavissa etupään erillisjousitus.
Malliuudistuksen myötä Volvoon on saatavana erillisjousitettu etupää, jonka pitaisi tuoda autolle henkilöautomaisen ohjattavuuden.
Jousituksen uudistukset eivät jää pelkästään etupään varaan sillä myös takapään sekä hytin jousitus on uusittu.

Jousituksen toimivuuteen ja auton ohjattavuuteen tulemme palaamaan myöhemmin, kun autoilla päästään tien päälle.

Volvo pyrkii parantamaan asikaidensa autojen käyttöastetta esittelemällä uuden auton ja korjaamon välisen yhteyden. Järjestemän puitteissa korjaamo voi olla yhteydessä auton järjestelmiin ilman että auto on konkreettisesti huollossa.

Maaliskuussa asiakkaille

Tehdas on kaavaillut aloittavansa autojen asiakastoimitukset maaliskuusta alkaen.

Aluksi toimitetaan vain nykyisillä Euro-5 moottorilla. Euro-6 moottoreista Volvo on esitellyt tähän mennessä vain 12,8 litraisen ja 460 hevosvoimaisen EGR ja SCR -teknologiaa hyödyntävän turbocompound -moottorin. Sen sarjavalmistus alkaa keväällä ja asiakastoimitukset syksyllä.

Tehtaan edustajan mukaan uudella Euro 6 pästötason FH:lla on mahdollista päästä jopa kymmenen prosentin säästöihin verrattuna vielä käytössä olevaan sukupolveen.

Polttoaineen säästö ei tule kuitenkaan suoraan uudesta moottorista vaan sen jatkeena olevasta uudesta I-Shif II kaksoiskytkinvaihteistosta sekä maanpinnan korkeuksia lukevasta I-See vakionopeuden ja vaihteiston -ohjausjärjestelmästä. Volvo kutsuu tätä 460 hevosvoimaisesta E6 -moottorista, I-See sekä I-Shift II muodostuvasta yhdistelmästä nimitystä I-Torgue.

I-Torgue voimalinja koostuu 460 hv Turbocompound moottorista, I-See vakionopeuden säätimestä, I-Shift II kaksoiskytkentävaihteistosta sekä kuljetustarpeeseen optimoidusta taka-akselista.I-Torgue voimalinja koostuu 460 hv Turbocompound moottorista, I-See vakionopeuden säätimestä, I-Shift II kaksoiskytkentävaihteistosta sekä kuljetustarpeeseen optimoidusta taka-akselista.

Lisää uudesta FH -Volvosta voit lukea lokakuun Auto, tekniikka ja kuljetus -lehdestä.
 
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 16.04.2024 14:36 ]

Mainospalkki