Mainospalkki

Valmet Automotive antoi rukkaset busseille

Sähköposti Tulosta PDF
Solariksen mallivalikoimaan kuuluu dieseleiden ha hybridien lisänä täysin sähköisiä kaupunkiautoja.Solariksen mallivalikoimaan kuuluu dieseleiden ha hybridien lisänä täysin sähköisiä kaupunkiautoja.

Valmet Automotive eli Uudenkaupungin autotehdas on luopunut Solaris-bussitehtaan kanssa tekemästään yhteistyösopimuksesta.

Valmetilla Solaris-liiketoimintaa vetänyt Hans Svensson vetäytyy Valmetista, mutta jatkaa toimintaansa Solariksen Suomen toimintojen moottorina suoraan tehtaan alaisuudessa.
Puolalaisen perheyhtiö Solariksen tavoitteena on vahvistaa asemiaan lähivuosina – toistaiseksihan Solaris-merkkisiä linja-autoja on ollut Suomessa koeliikenteessä muutamilla asiakkailla, esimerkiksi Tampereen kaupunkiliikenteessä.
Solaris tunnetaan muualla Euroopassa laajasta, innovatiivisesta ja järkevänhintaisesta mallistostaan.

Huhtikuussa Valmet aloitti YT-neuvottelut toimihenkilöpuolella. Syynä on yhtiön mukaan arvioitua heikompi tilauskanta, minkä vuoksi toimihenkilötyötä on suunniteltua vähemmän. Toimihenkilöitä Valmet Automotiven tehtaalla työskentelee noin 300. Kaikkiaan tehtaalla on 840 ihmistä töissä.

Tehtaalla käynnistetään Mercedes-Benzin A-sarjan tuotantoa. Aiemmin tehdas on valmistanut myös Fiskerin Karma-hybridiä, mutta sen tuotanto on ollut pysähdyksissä jo lähes vuoden Fiskerin rahoitusvaikeuksien takia.
Historian lehdille siirtyvän Fiskerin lisäksi tehtaalla on sopimus Marussia-urheiluauton valmistuksesta mutta toistaiseksi yhtään autoa ei ole tehty.Historiaa ovat myös Think City sähköautot.
Tehtaalla on myös avoautojen kattoihin liittyvää liiketoimintaa Saksassa ja Puolassa.
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

KULJETUSALAN TULEVAISUUS
Vaihtoehtoiset polttoaineet sekä aasialaisten yritysten mukanaolo olivat yksi näkyvimmistä asioista tämän vuoden IAA Transportation -näyttelyssä.

NOSTUREISSA VALINNANVARAA
Hydrauliset autonosturit ovat mullistaneet kappaletavara- kuljetukset samaan tapaan kuin kontit merellä.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Liikenneministeri Anne Berner ajoi läpi Suomen taksiuudistuksen 2017, vaikka Ruotsin kokemukset samanlaisesta "uudistuksesta" 1990 olivat osoittautuneet täydelliseksi katastrofiksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 25.10.2024 03:49 ]

Mainospalkki