Amerikan serkku

Sähköposti Tulosta PDF
 Yhdysvalloissa myydyimpien automallien kärkikolmikossa paistattelevalle Ram-lava-autolle haetaan entistä vahvempaa jalansijaa myös vanhalla mantereella. Klintberg & Way Automotive SA nimitettiin FCA:n toimesta lokakuussa 2017 RAM- ja Dodge-brändien viralliseksi maahantuojaksi.

Sveitsin Luganossa päämajaansa pitävällä RAM-verkostolla on toimisto myös Göteborgissa. Ruotsissa KWA:lla on 24 myyjän verkosto ja ensimmäinen lippulaivamyymälä avattiin Tukholmaan tämän vuoden toukokuussa. KWA:n toisen lippulaivamyymälän on tarkoitus avata ovensa Saksassa vuoden 2019 loppupuolella.
 KWA:n mukaan ihanteellinen Ram-myyjä Euroopassa on esimerkiksi amerikkalaisiin autoihin ja kaupunkimaastureihin erikoistunut tai FCA:n myyjä. Yhtiön julkilausuttuna tavoitteena on saada noin 155 jälleenmyyjää Europpaan vuoteen 2021 mennessä.

Tällä hetkellä Euroopassa on 53 FCA:n hyväksymää myyjää. Suomessa Ram-lava-autojen virallisia ja valtuutettuja jälleenmyyjiä ovat Sports Car Center ja Lohjalla toimiva Carvista.

KWA muuntaa jatkossa Ramit ja Dodget vanhan mantereen viranomaisia miellyttäviksi tehtaallaan Saksan Bremerhavenissa. Tehtaan on tarkoitus valmistua vuoden 2019 toisen puoliskon alussa. Bremerhavenin tehtaalla on tulevaisuudessa valmiudet tehdä CNG-muutoksia. Lue koko artikkeli Auto, tekniikka ja kuljetuksen 9/2018-numerosta.
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Aiheepiiristä aiemmin


Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 28.03.2024 23:31 ]

Mainospalkki