Länsimetrohuijaus

Sähköposti Tulosta PDF


RAIDELIIKENNETTÄ AVOIMELLA VALTAKIRJALLA.

5/2006 Helsingin valtuusto hyväksyi metronsa täysautomatisoitavaksi 70 miljoonalla eurolla käyttövalmina vuonna  2010. 9/2006 Espoon valtuusto hyväksyi täysautomatisoidun Länsimetron valmistuvaksi 2013 hinnalla 452 miljoonaa euroa. 2007 perustetaan Länsimetro Oy. Hallituksen puheenjohtajaksi tulee Olavi Louko ja varapuheenjohtajaksi Matti Lahdenranta.

Siitä alkoi vuoden 1980 metroskandaaliakin pahempi sotku. Jo 2008 Helsingin metron hinta nousi 70:stä 115 M€:oon ja Länsimetron hinta 452:sta 714 M€:oon. Nyt hinta ylittää jo 1 200 M€! Lopullisesta hinnasta sovitaan vasta valmistumisen jälkeen oikeudenkäyntisarjojen perusteella. Myöhästyminen on maksanut jo pitkään miljoona euroa/viikko eli 200 000 euroa/päivä.

Tilaajan mukaan Länsimetro on valmis syksyllä 2016, tekijän Siemensin mukaan syksyllä 2017. Silloin tulee automatisoitu metro - ja lisänä vielä kuljettaja!

Helsingin ja Espoon valtuustot ovat koko ajan olleet täysin ”pihalla” tapahtumista. Niiden sekä HKL:n ja Länsimetro Oy:n johtokuntien päätöksiä on mitätöity ja muutettu mielin määrin ”troikan” toimesta. Kaupunkilaisten rahaa palaa joka päivä silmittömästi.

HKL:n johto ”unohti”, että myös metrovarikko vaatii laajennusta. Helsingin valtuusto hyväksyi 2010 myös metrovarikon kehittämisen hintaan 57,6 M€. Laajennustyöt käynnistyivät ilman valtuuston päätöstä 2012, jolloin hinta oli jo noussut 74,2 M€:oon. Lopullinen hinta noussee kaksinkertaiseen luvatusta.

Kolmen päätekijän ”troikka” nousee esiin sotkun kaikissa yksityiskohdissa: Helsingin joukkoliikenteestä vastaava kaupunginjohtaja Pekka Sauri, HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenranta ja Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko.

Lue koko juttu tästä linkistä.
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 28.03.2024 20:04 ]

Mainospalkki