Uusilla jousilla tulevaan

Sähköposti Tulosta PDF

- Oman haasteensa nykyisin muodostaa Vallilan Takomon käyttämän erikoisjousiteräksen saatavuus, sillä lehtijousien valmistajia Vallilan Takomon lisäksi Suomessa ei juuri enää ole, Teemu Punkka kertoo.

Vallilan Takomo Oy:llä on kertynyt osaamista jo vuodesta 1945. Sodan jälkeen kuorma- ja linja-autokalusto vaati paljon erilaista korjausta. Tähän tarpeeseen perustettiin Vallilan Takomo Oy. Huolehtimaan erityisesti raskaan kaluston jousituksesta.
 
Jo alusta alkaen lehtijousitus taottiin, karkaistiin ja muotoiltiin raakateräksestä omissa tiloissa. Sodan jälkeen sekä kuorma- että linja-autot liikkuivat huonolla tiestöllä ja usein kovalla kuormalla. Tämä tarkoitti, että jousitusvaurioita tuli herkästi.
 
Vallilan Takomo tuli tunnetuksi siitä että auto laitetiin kuntoon, vaikka yön aikana. Edelleen yrityksen palveluksessa on kaksi kokopäiväistä jousiseppää. Ammattitaito säilyy pitkillä työsuhteilla, jotka ovat nykyisellä 9 henkeä käsittävällä henkilöstöllä 10 – 35 vuotta.


Kuumalle jouselle haetaan lähtömuoto karkaisualtaassa.

Ilmajousitus yleistyy
Ilmajousituksen yleistyessä lehtijousitettujen autojen suhteellinen osuus on pienentynyt. Kuitenkin edelleen perinteinen lehtijousitus on yleistä tietyn tyyppisessä kalustossa.
 
- Oman haasteensa nykyisin muodostaa Vallilan Takomon käyttämän erikoisjousiteräksen saatavuus, sillä lehtijousien valmistajia Vallilan Takomon lisäksi Suomessa ei juuri enää ole, kertoo Vallilan Takomo Oy:n nykyinen toimitusjohtaja ja neljännen sukupolven edustaja Teemu Punkka.
 
- Kokonaisen jousipakan ja irtolehtien valmistus on edelleen yrityksen ohjelmassa. Olemme halunneet pitää kiinni omasta tuotannosta ja erikoisosaamisesta, Punkka jatkaa.
 
Lisäksi lehtijousipakan vahvistaminen on edelleen varsin yleistä niin, että pakkaan asennetaan lisälehti. Jotta palvelu pystytään hoitamaan eri leveyden ja vahvuuksien jousilehdille, on raakateräsvarasto varsin mittava.
 
Kevyemmässä kalustossa kierrejousitus on yleistä. Koska kierrejousia ei voi korjata, Vallilan Takomolla on maahantuonti useamman tunnetun kierrejousivalmistajan kanssa.


Ilmajousituksen yleistyessä lehtijousitettujen autojen suhteellinen osuus on pienentynyt. Kuitenkin edelleen perinteinen lehtijousitus on yleistä tietyn tyyppisessä kalustossa.

Kunnon jousitus on turvallisuustekijä
Lehtijousitusta voidaan tukevoittaa keskelle jousipakkaa asennettavalla ilmapussilla. Tämä on yleistä esimerkiksi ambulanssien ja asuntoautojen kohdalla. Lehti- ja paraabelijousissa Vallilan Takoma toimittaa Schomäcker ja Weweler jousipakkoja täydentämään omaa tuotantoa. Myös ilmajousituksen tukivarret ovat näiden toimittajien ohjelmassa.
 
Vallilan Takomo Oy tuo myös maahan kahden suuren valmistajan VB ja MAD-tuotteita. Lisäilmajousilla lisätään paketti- tai matkailuauton kuormankantokykyä ja maavaraa. Jousituksen säädettävyys mahdollistaa palkeiden paineensäädön kuorman ja tarpeen mukaan. Lisäilmajouset ovat erinomainen ratkaisu kevyen hyötyautokaluston ja matkailuautojen jousitusominaisuuksien parantamiseen.


Ahtaat paikat jousityössä.
 
VB Fullair -ilmajousituksella voidaan korvata autossa alla olevan teräsjousitus kuten lehtijouset ja kierrejouset. Ilmajousituksella parannetaan ajoneuvon jousitus- ja matkustusmukavuutta ja ajettavuutta.
 
Ohjelmassa on muun muassa valmis paketti, jolla voidaan vaihtaa lehtijousitus tai kierrejousitus ilmajousitukseen. Raskaan kaluston ilmapalkeita eri automerkeille on esimerkiksi saksalaisen Augerin tuotteina.


Vallilan Takomo Oy:llä on kattava varasto jousitukseen ja iskunvaimennukseen liittyviä osia.

Muutoksella kantavuutta
Suomessa muutetaan henkilöautomallin pick-up-autoja kuorma- autoksi, jolloin säästetään autoveroissa. Tässä muutoksessa auton kantavuutta joudutaan nostamaan. Tämä edellyttää jousituksen muutosta/vahvistamista.
 
Tämä tehdään yleisimmin lisäämällä säädettävä ilmajousitus, joka löytyy myös Vallilan Takomo Oy:n ohjelmasta.


Toinen yrityksen perustajista Pauli Punkka.

Oma varasto varmistaa nopean toimituksen
Oman korjaamon ja laajan yhteistyöverkoston palvelemiseksi Vallilan Takomo Oy:llä on kattava varasto jousitukseen ja iskunvaimennukseen liittyviä osia. Näin pystytään toimittamaan esimerkiksi nettitilaus suoraan eteenpäin.
 
- Oman varastoa täydentää valmiiksi hiottu tilausjärjestelmä eri tavaran toimittajien ja valmistajien kanssa niihin tilanteisiin, joissa osaa ei omasta varastosta löydy, kertoo Teemu Punkka.

Teksti | Matti Aarnio, kuvat | Matti Aarnio ja Vallilan Takomo

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS   |   OSTA DIGILEHTI
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

MAXUS DELIVER 9
Kiinasta on tuotu usean vuoden ajan sähköautoja aina busseista henkilö- ja pakettiautoihin. Nyt Maxus on laajentanut pakettiauto- mallistoaan myös dieselversiolla.

SCANIAN KOEAJOT NORJASSA
Scania Winter on jo 40 vuoden ajan ollut Norjassa talven houkuttelevin seikkailu.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Liian paljon epäkohtia liikenteessä jää vaille huomiota. Poliisi ei huomaa. Ei ehdi. Ei osaa. Ei ymmärrä. Korkein poliisijohto sisäministeriössä elää vuosia jäljessä liikenteen nykykehityksestä..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 

[ 13.02.2025 10:28 ]

Mainospalkki