Sähköpakettiautojen airut uudentuu

Sähköposti Tulosta PDF

Uusi Renault Kangoo E-Tech yltää 300 kilometrin toimintamatkaan ja akun lataus on mahdollista suorittaa 80 kW:n teholla.

Renault uudistaa täyssähköistä hyötyajoneuvomallistoaan esittelemällä täysin uuden Kangoo E-Techin ja uudella 52 kWh:n akustolla varustetun Master E-Techin.
 
International Van of the Year-palkinnon vuonna 2012 napannut Renault Kangoo Z.E. oli aikanaan todellinen edellä kävijä pakettiautojen sähköistämisessä. Kyseessä oli aikanaan ensimmäinen Euroopan markkinoille sarjatuotettu, sähkökäyttöinen kevyt hyötyajoneuvo. Kangoo Z.E. on yltänyt noin 75 000 auton myyntilukemiin tultuaan markkinoille vuonna 2011.


Sähkö-Kangoo on ulkoisesti ja ohjaamosta pitkälti tutunnäköinen viime vuonna esiteltyyn polttomoottoriversioon verrattuna. Ajokokemukseen on tullut sähköautomaiseen tapaan lisää äänettömyyttä ja ketteryyttä.
 
Kymmenessä vuodessa on tapahtunut sähköpakettiautorintamalla paljon. Auto, tekniikka ja kuljetuksen tekemä sähköpakettiautotesti (ATK 4/21) osoitti, että pioneeri oli jäänyt toimintamatkan ja latausominaisuuksien osalta jälkeen muista markkinoilla olevista sähköpakettiautoista. Uuteen sukupolveen edennyt täyssähkö-Kangoo kulkee nyt lisänimellä E-Tech ja ottaa teknologiansa puolesta pitkän harppauksen eteenpäin. 
 
Renault on uudistamassa koko sähköistä hyötyajoneuvomallistoaan. Kangoo E-Techiin ja Renaultin sähköautoteknologiaan tarjoutui mahdollisuus tutustua Renault LCV E-Xtension päivillä.


Myös Kangoon sähköversio on saatavissa Open Sesame -korirakenteella, jossa oikeanpuoleisen a-pilarin integrointi oveen mahdollistaa leveämmän sivulastauksen ja tavaratilan kasvattamisen ohjaamoon apukuskin paikalle.

Kangoo E-Tech
Kangoo pokkasi IVOTY 2022 -palkinnon, joten pohja täyssähköversiolle on kunnossa. Kangoo E-Tech on varustettu kahdeksasta moduulista koostuvasta 45 kWh:n litiumioniakustolla, joka tarjoaa maksimissaan 300 kilometriä WLTP:n mukaista toimintamatkaa. Akuilla on kahdeksan vuoden ajan 160 000 km:n takuu ja ne vaihdetaan maksutta, jos niiden kapasiteetti heikentyy alle 70 prosentin kyseisen välin aikana.
 
Kangoo E-Techin sähkömoottorin maksimiteho on 90 kW (122 hv) ja huippuvääntö 245 Nm. Liukkaasti kiihtyvä sekä juoheva ja äänetön kulku tarjoavat miellyttävän ajokokemuksen. Ajotiloina autossa on Normal- ja Eco-tila. Regeneratiivinen jarrutus taas toimii kolmella eri voimakkuudella, joista voimakkain vähentää huomattavasti jarrupolkimen tarvetta ja toimii erityisesti kaupunkiajossa. Koeajon aikana auton sähkönkulutus oli 15–16 kWh/100 km luokkaa.


Sähköversion ominaisuuksiin ei ole tehty kompromisseja tavaratilan tilavuuden tai kantavuuden osalta.

Jos toimintamatkan puolesta uudessa täyssähkö-Kangoossa on tultu pitkä matka eteenpäin, saman voi sanoa ajoneuvon latausominaisuuksista. Lisävarusteena saatavan DC-pikalatausmahdollisuuden ansiosta, Kangoo E-Techiä voi nyt ladata kyseisen 80 kW:n tehon lisäksi 7, 11 ja 22 kW:llä.
 
Koriversioita Kangoo E-Techistä on tarjolla kaksi: 3,3 m3 ja 4,9 m3. Lyhyemmällä koriversiolla kantavuus on 550 kg ja pidemmällä 750 kg. Perässä on mahdollista vetää maksimissaan 1 500 kg:n jarrullista perävaunua. Uuden mallin myötä saatavilla olevat kuljettajaa avustavat järjestelmät lisääntyvät edelliseen Kangoon sähköversioon. Renaultin Highway and Traffic Jam Companion -vakionopeudensäädin-ja kaista-avustinjärjestelmä esimerkiksi mahdollistaa tason 2 automaattisen ajamisen.


Kangoo E-Techin ajoa helpottaa virtuaalinen taustapeili.

Kangoo E-Techin toimintamatkaa, erityisesti kylmissä olosuhteissa, avittaa lämpöpumppu. Talven varusteluun sopivat myös esimerkiksi lämmitettävä tuulilasi ja ohjauspyörä, jotka saa Suomessa E-Techin Nordic Editioniin lisävarusteena. Polttomoottori-Kangoossa esitelty Open Sesame -korirakenne on saatavissa myös täyssähköversioon. Suomessa on tällä hetkellä myynnissä Kangoo E-Techistä vain lyhyempää korimallia, jonka hinta alkaa 43 290 eurosta.


Uudella 52 kWh:n akulla varustettu Master E-Tech saavuttaa nyt noin 200 kilometrin toimintamatkan.
 
Renault Master E-Tech
Kangoon lisäksi Renault Masterin sähköversio on kokenut päivityksen. Master Van E-Tech on nyt varustettu 52 kWh:n akulla, joka takaa WLTP:n mukaisen toimintamatkan aina 200 kilometriin. Toimintamatkan lisäys suureen täyssähköpakettiautoon on tervetullutta, sillä niiden toimintamatkat ovat jääneet lyhyiksi pienempiin sähköpakettiautoihin verrattuna. Aiemman Master Z.E:n WLTP:n mukainen toimintamatka oli 120 kilometriä. Uuden Master E-Techin toimintamatkalla hoituvat esimerkiksi päivittäiset jakelutehtävät helposti, mutta akuston päivitys ei ole valtaisa ottaen huomioon, että markkinoilla on jo pidempiin ajosuorituksiin kykeneviä isoja sähköpakettiautoja.
 
Master E-Tech kulkee sähkömoottorilla, joka tuottaa maksimissaan 57 kW:n (76 hv:n) tehot ja 225 Nm:n väännön. Master E-Techinkin jarru regeneroi energiaa toimintamatkaksi. Lisää toimintamatkaa on mahdollista saada myös Eco-ajotavalla, joka leikkaa moottorin tehoja.


Vetyversiota Renault Masterista on kehitetty yhteistyössä Renaultin ja Plug Powerin yhteisyritys Hyvian johdolla.

Suuressa sähköpakettiautossa ei ole Kangoo E-Techin tapaan 80 kW:n teholatausmahdollisuutta. Master E-Techiä voi ladata 22 kW:n DC-latauksella ja 7,4 ja 3,7 kW:n AC-latauksella.
 
Uudesta Master Van E-Techistä on tarjolla 15 eri versiota. Kolme pituutta ja kolme korkeutta. Tavaratilan tilavuuksien ollen 8–15 m3. Akkuteknologian lisäksi Master E-Techissä on uusittu ohjaamon toiminnallisuutta polttomoottoriversiosta tutuilla uudistuksilla.

Teksti, kuvat | Henri Pakarinen

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 29.03.2024 00:19 ]

Mainospalkki