Belgian DHollandia Suomeen

Sähköposti Tulosta PDF

Uusi toimitalo.

Belgialainen perheyritys, DHollandia on investoinut Suomeen uuden 4 000 m2 toimitalon Inex Partnersin suuren keskusvaraston viereen Sipooseen.
 
Muutama kuukausi sitten käyttöön otetut tilat mahdollistavat neljän täyspitkän HCT-yhdistelmän sisään ottamisen. Läpi ajettavassa hallissa työpaikan pituutta on näin ollen jopa 40 metriä.


Tj Nikke salminen esittelee uutuutta kiiltävää nostinta.

- Varaston purun ja lastauksen tehokkaan toiminnan mahdollistaa yksi 40 metrin läpiajettava linja. Pihalla on myös laajat paikoitusalueet. Rakennus voitiin suunnitella parhaiten paitsi nykyhetkeä myös tulevaa käyttöä varten, kertoo DHolland Suomen yhtiön toimitusjohtaja Nikke Salminen.
 
DHollandia on toiminut omalla tytäryhtiöllä Suomessa noin 10 vuotta. Takalaitanostimia ohjelmassa on laaja valikoima alkaen järeimmistä jopa 9 000 kg malleista pienimpiin lähinnä pakettiautokäyttöön soveltuviin 300 kg tehoisiin laitteisiin. Tavallisimmat nostimet sijoittuvat välille 500–3 000 kg.


Avara asennushalli.

Laajeneva tuoteperhe
Mallistossa on myös alle taittuvat mallit, jotka ovat suosittuja erityisesti Keski-Euroopassa. Suomessa niitä käytetään lähinnä perävaunujen yhteydessä. Paras lopputulos kokonaisuuden kannalta saadaan, kun nostin valitaan tarkasti tulevaan ajoneuvoon ja sen käyttöön. Esimerkiksi vetokytkin saattaa vaikuttaa nostinmallin valintaan.
 
Pakettiautoihin voidaan asentaa myös kapea, mutta täysleveäksi käännettävä nostin, joka jättää toisen parioven vapaaksi käynnille.
 
- Takaovet voidaan myös poistaa ja asentaa ovikehikko tiivisteillä nosturille. Myöhemmin kehikko voidaan haluttaessa käytön muuttuessa poistaa ja ovet palauttaa paikoilleen, kertoo Nikke Salminen.


Kattava varaosavarasto.

Hydrauliset ajosillat voidaan liittää joko itse ajoneuvoon tai perävaunuun. Lisävarusteisella tasolla ja vahvalla nostintekniikalla voidaan kyytiin nostaa vaikka kilpa-auto. Pylväsnostimella voidaan hoitaa tarvittaessa kerroskuormaus.
 
- Erikoistarpeisiin löytyy myös kuorma-auton sivuun asennettava, alle liukuva nostin. Tuoteperheemme laajenee koko ajan ja pystymme jo nyt tarjoamaan useita erikoisratkaisuja tasonoston alueella, Salminen lisää.


Uusia invanostimia.

Johtoasema invanostimissa
Invanostimet ovat olleet DHollandin ohjelmassa noin 10 vuotta ja ne ovatkin nyt kasvava tuotesektori.
 
- Näissä olemme Suomessa johtava merkki, kertoo Salminen.
 
Nosturit valmistetaan oman tuotesuunnittelun ja – kehityksen pohjalta Pohjois-Ranskassa. DHollandin toimintamallin mukaan nostimien osat ja komponentit valmistetaan lähes kokonaisuudessaan itse.


Uusia tuotteita toimitettavaksi.

- Tällä varmistetaan tuotannon laatu ja sujuvuus, Salminen tarkentaa.
 
Myös linja-autoihin tulevat invanostintasot ovat DHollandin ohjelmassa.
 
Uudet tilat mahdollistivat myös laajemman varastoinnin. Toimitusvalmius tavanomaisille nostimille on suoraan varastosta.


Perusnostin jakoautossa.

Raskaan kaluston nostimet asennetaan valtaosin päällirakentamisen yhteydessä. Tällöin esimerkiksi korirakentaja pystyy tilaamaan nostimen hyvissä ajoin. Vahinkotapauksissa tarvittaessa kokonainen nostin voidaan toimittaa yleensä seuraavaksi päiväksi.
 
- Kuluvien varaosien saatavuus on varmistettu eri puolilla Suomea olevista varastoista, kertoo Nikke Salminen.

Teksti, kuvat | Matti Aarnio

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 28.03.2024 15:10 ]

Mainospalkki