Kuljetusalan tienraivaaja

Sähköposti Tulosta PDF

Ville Vähälä on toiminut Vähälä Yhtiöt -konsernin toimitusjohtajana vuodesta 2009. Hän edustaa kolmatta sukupolvea perheyhtiön johdossa.

Auto, tekniikka ja kuljetus kirjoitti Vähälä Yhtiöistä kymmenisen vuotta sitten. Tuolloin yritys kuljetti tavaraa yli 200 kuorma-autolla, yli 200 perävaunulla, yli 200 jalkalavakontilla sekä käytti viittä omaa rahtiterminaalia ja kahta palvelupistettä.
 
Miten toiminta on muuttunut kymmenen vuoden jälkeen?
 
Muutoksia on tapahtunut, mutta ei vallankumousta. Terminaaliverkosto on edelleen sama, automäärä on supistunut, mutta liikevaihto on kasvanut. Jalkalavakonttien käyttö tuotannossa on laskenut. Eräs selvä syy jalkalavakonttien vähenemiseen on HCT-ajoneuvojen käyttöönotto. Totta kai HCT-maailmalla on omat haasteensa, jotka ratkaisemalla yritys pystyy toimimaan tehokkaammin ja paremmin.
 
Kymmenessä vuodessa ajoneuvojen voimalinjat ovat kehittyneet. Vähälällä on käytössään MAN eTGE -täyssähköpakettiautoja. Minkälaisia kokemuksia sähköpakettiautoista on kertynyt?
 
Me otimme MAN eTGE:n käyttöön kesä-heinäkuun vaihteessa Jyväskylässä ja Oulussa. Siitä on saatu erittäin hyviä kokemuksia. Se on erinomainen työkalu kaupunki- ja taajamaliikenteeseen. Kuljettajatkin ovat tykänneet siitä. Dieseliin verrattuna auto on erilainen käytettävyydeltään: kaikin puolin hiljainen, helppo ajettava sekä taloudellinen. Ei ole tullut mitään isompaa vastaan. Tähän mennessä, muutaman kuukauden käytön jälkeen, se ei ole kertaakaan jättänyt tielle virran loppumisen vuoksi eikä muutenkaan.


Vähälä Yhtiöt on ajanut kahta pitkää B-juna-HCT-yhdistelmää ja kahta pitkää HCT-puoliperävaunua vuodesta 2017 saakka. Niin yhdistelmän linkkivaunussa kuin puoliperävaunuissa on 5-akselinen teli.

Minkälaisia ajatuksia erilaiset voimalinjavaihtoehdot herättävät yhtiössä? Onko kaasusta käytännön ratkaisuksi raskaalla puolella?
 
Meillä on hyvin voimakkaasti profiloiduttu vastuullisen toiminnan strategiaan. Olemme avoimesti ottaneet vastaan vaihtoehtoja. Sähköpakettiauton lisäksi meillä esimerkiksi ajetaan LNG-käyttöisellä Iveco-rekkaveturilla. Suunnitelmissamme on lisätä kaasun käyttämistä liikenteessä. Me olemme hankkineet hyviä työkaluja.
 
LNG:n käytön lisääminen raskaassa kalustossa kiinnostaa kovasti. On selvää, että sähkön käyttäminen muodossa tai toisessa raskaassa kalustossa lisääntyy tulevaisuudessa. Jo nyt nähdään, että vetyä polttokennoissa käyttävät kuorma-autot tekevät tuloaan. Niiden yleistyminen on kiinni vedyn jakeluverkoston rakentamisesta.
 
USA:ssa Nikola Motors on rakentanut Eurooppaan suunnatun polttokennokäyttöisen kuorma- auton. Se näyttää olevan yksi yhteen Ivecon kanssa. Uskon, että vedyn käyttäminen polttoaineena on jo huomioitu uusimmissa Ivecoissa ja muidenkin valmistamissa raskaissa sähkökäyttöisissä rekkavetureissa. Nikolan kuorma-autoa varmaankin tullaan kauppaamaan Ivecon myyntiverkoston kautta.
 
Yleisesti ottaen vaihtoehtoiset energialähteet kiinnostavat meitä. Liiketalousmielessä ne eivät saa tuottaa pettymyksiä eivätkä ole sitä tehneet. Luonnollisesti siihen pitää varautua, että joitakin kustannuksia tulee itsellekin, kun käyttöön otetaan jossain suhteessa vielä tuotekehitysvaiheessa olevia ajoneuvoja.
 
Meille voimakkaimmin kaasukäytön lisäämistä rajoittava tekijä on nykyisten kuorma-autojen moottoritehot. Nykyiset vaihtoehdot yltävät maksimissaan 460 hevosvoimaan. Yli 500 hevosvoimaa tarvitaan, jotta päästään ajamaan 76 tonnin massoilla. HCT-yhdistelmien omamassa on sen verran korkea, ettei vaatimuksesta voida tinkiä.
 
Meillä on Vaajakoskella ja Oulussa terminaalien läheisyydessä LNG-kaasutankkausasemat, jotka palvelevat hyvin tuleviakin tarpeitamme. Tämä mahdollistaa kaasukäyttöisen kaluston lisäämisen lähitulevaisuudessa.
 
Vähälä Yhtiöillä on uudenlaisen kuljetuskaluston tiimoilta kokemusta myös HCTyhdistelmistä. Minkälaisia kokemuksia niistä saatiin?
 
Parilla sanalla sanoen HCT:t ovat meille hyvä ratkaisu runkoliikenteeseen. HCT-kalustolla on saatu rakennettua meidän tuotantoamme uudenlaiseen muotoon. Olemme siirtymässä samankokoisiin, tavallisiin 13,6-metrisiin perävaunuihin koko kalustossa. Näin saadaan terminaalien läpimenoaikaa tehostettua ja vähennettyä välipurkuja ja -lastauksia terminaaleissa.
 
Kahdessa aikaisemmassa, runsaat 30 metriä pitkässä B-juna- tyyppisessä HCT-yhdistelmässä perävaunut ovat erikokoisia kuin muissa. Nämä yhdistelmät ehkä ovat liian räätälöityjä. Meillä mieluummin mennään peruskalustolla.
 
Vanhat HCT-yhdistelmät ja kaksi HCT-puoliperävaunua liikennöivät edelleen poikkeusluvilla. Lupien päätyttyä puoliperävaunuille tehdään jotain, koska ne eivät täytä nykyistä lainsäädäntöä.


Pakettiautoon teipatut tarrat, kuten ”ympäristöystävällinen” ja ”luotettava” kertovat asioista, jotka ovat Vähälä Yhtiöille tärkeitä sekä yrityksen arvoina että liiketoiminnan pilareina. Auton kantavuus on noin tonni, mikä riittää hyvin Vähälän tarpeisiin. Alkuvuonna 2020 MAN eTGE:n hinta putosi noin 20 000 euroa. Tämä kertoo, että on muitakin tahoja kuin Vähälä Yhtiöt, jotka uskovat sähkökäyttöisiin hyötyajoneuvoihin.

Vähälä tekee yhteistyötä Schenkerin kanssa. Onko suurten kansainvälisten logistiikkayritysten kilpailu muuttunut viime vuosina? Tuleeko Amazonin rantautuminen Pohjoismaihin muuttamaan kenttää?
 
Kilpailutilanne ei ole muuttunut. Tämä toimiala on aina ollut hyvin kilpailtu. Kilpailua on suurten kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden välillä.
 
Amazonilla on oma logistiikkansa ja se harjoittaa pääasiassa nettikauppaa, jonka myyntivolyymi on valtava. Toki Amazonilla on oma logistiikkaverkostokin olemassa mutta vielä ei ole selvää, miten he Suomeen rantautuvat. On kysymysmerkki, miten Amazonin kanssa tulee käymään. Siltä pystyy tilaamaan tavaroita yhä helpommin. Toimitussykli on nopeutunut.
 
Nettikauppa ja kehittyneemmät kuljetusten hallintajärjestelmät ovat muokanneet logistiikkaa ja jakelukeskuksia. Miltä alan kehitys näyttää Vähälä Yhtiöiden logistiikkakeskusten näkökulmasta?
 
Maailma muuttuu yhä digitaalisemmaksi. Paperiset rahtikirjat häviävät, ja prosessia hallitaan sähköisesti. Digitalisaatio on päivän sana. Meidän toimintaamme verkkokauppa lisää yksittäisiä pieniä lähetyksiä, kun nettikaupan myötä volyymi kasvaa. Tämän päivän tilanteessa oman verkoston on oltava kunnossa.
 
Mitkä ovat oleellisimpia epäkohtia lainsäädännön suhteen kuljetuksille Suomessa? Ollaanko esimerkiksi ajo- ja lepoaikasäädöksissä ajan tasalla?
 
Pääpiirteittäin ajo- ja lepoaikasäädökset ovat kunnossa. Toivon niihin sisällytettävän enemmän joustoja. Tien päälle tarvitaan tasapuolista valvontaa, missä ja kuka ikinä siellä sattuukaan liikkumaan. Yhtä paljon osoitan sormella kuljetusalaa, jolle pidän tärkeänä yhteisten sääntöjen noudattamista ja reilua kilpailua.
 
Yrityksiä ja toimijoita on monenlaisia. Aika ajoin kuulen villejä huhuja, miten lainsäädäntöä kierretään. Monenlaisia tarinoita kuuluu, mutta en tiedä sanoa, ovatko ne totta.


- Tavarapolkupyörää saa ajaa kaikkialla, missä tavallistakin polkupyörää. Akut riittävät yhden työpäivän matkoihin Oulun keskustassa, Vähälä sanoo.

Miten hyvin tavarapolkupyörä on palvellut?
 
Tavarapolkupyörä on edelleen lähes päivittäisessä käytössä. Sitä on käytetty vähintään kolme kertaa viikossa yhden kuljettajan voimin. Tavarapolkupyörä on tarkoitus pitää liikkeellä läpi talven. Sitä ei kuitenkaan käytetä kaikkein huonoimmilla keleillä, kuten pyöräteille kertyneen irtolumen ja vesijääkelin aikaan.
 
Pyörällä ei kuljeteta isoja massoja, vaan pienpaketteja. Sähköavusteisen pyörän ajaminen on helppoa normaalille, hyväkuntoinen kuljettajalle.
 
Onko Vähälä Yhtiöillä ongelmia löytää työvoimaa? Minkälaisin toimin kuljettajapula voisi ratkaista?
 
Ongelma on aito, ja se vaihtelee alueittain. Välillä tuntuu, ettei kuljettajia saada millään. Isossa kuvassa kuljettajapula on pysyvä ongelma. Alan houkuttelevuutta on lisättävä.
 
Monesta tuutista syydetään viestiä, että kuljettajien työpaikat ovat katoamassa, kun autot alkavat ajaa itsekseen. Ei robotti vie työpaikkoja. Kuljettajia tarvitaan vielä hyvin pitkän ajan, koska terminaalissa ja asiakkaalla tavara ei itsestään nouse ajoneuvon kyytiin. Uskon, että uusikin sukupolvi ehtii alalta eläköityä, ennen kuin Suomen lainsäädäntö mahdollistaa autonomisen ajamisen ilman kuljettajaa.
 
Korona on tehnyt kuluvasta vuodesta erikoisen. Onko virustoimilla ollut vaikutuksia Vähälä Yhtiöiden toimintaan?
 
Kustannukset ovat kasvaneet, kun puhdistamista joudutaan tekemään säännöllisesti. Toimistossa on omaksuttu uudenlaisia työtapoja, etätyöntekoa. Aiemmin matkustettiin enemmän.

Koronaviruksen vaikutuksesta kuluttajien ostokäyttäytymisessä on näkynyt muutoksia. Joitakin tuotteita kuljetetaan vähemmän, joitakin enemmän. Autonkuljettajan työ ei onnistu etänä. Se on jatkunut normaalisti.

Teksti, kuvat | Seppo Alaruikka

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 29.03.2024 13:37 ]

Mainospalkki