Kauppa käy erikoisesta tilanteesta huolimatta

Sähköposti Tulosta PDF

Voittajan on helppo hymyillä. Fordin hyötyajoneuvopuoli palkittiin Solutrans 2019 -tapahtumassa kahdella pystillä.

2019 piti sisällään palkintosadetta ja markkinoiden ykkössijoja. Vuosi 2020 taas toi koronaviruksen muodossa ennennäkemättömiä haasteita. Ford-hyötyajoneuvojen myyntijohtaja Juuso Asp valottaa, mitkä tekijät olivat Fordin hyvin menneen vuoden 2019 menestyksen taustalla ja miten kuluva ”hullu vuosi” on näkynyt hyötyajoneuvomarkkinoilla.
 
Joskus maailma heittää eteen yllättäviä käänteitä. Vuonna 2020 sellainen on ehdottomasti ollut keväällä alkanut koronapandemia, joka vaikutti tämänkin haastattelun tekemiseen.
 
Vuosi alkoi hyötyautopuolella kohtuullisen positiivisissa merkeissä, kunnes maaliskuussa tulevaisuus alkoi näyttää todella epävarmalta. Maaliskuun aikana menivät rajat kiinni ja tehtaita pysäytettiin, esimerkiksi Ford keskeytti väliaikaisesti auto- ja moottorituotantonsa suurimmilla tehtaillaan manner-Euroopassa 19.3.
 
Auto, tekniikka ja kuljetus: Tilanne koronaviruksen sekä Suomen että maailmantalouden suhteen on toki vielä kaikkea muuta kuin selkeä, mutta koronaviruksen aiheuttamaan alkushokkiin jasen jälkeisiin kuukausiin on nyt saatu pientä etäisyyttä ja perspektiiviä. Miltä tämä astetta erikoisempivuosi tähän mennessä näyttää Ford-hyötyajoneuvojen näkökulmasta ja missä nyt mennään?
 
Juuso Asp: Viime vuoden hyvä vauhti Fordin pakettiautomyynnissä jatkui vuoden alussa. Tammi-elokuussa Ford on pitänyt pakettiautojen kärkipaikkaa. Autoalan ennusteet lupailivat yleisestikin pakettiautopuolella ihan hyvää kehitystä vielä pari viikkoa ennen kuin koronatilanneeskaloitui Euroopassa ja Suomessa.
 
Eihän koronan kanssa tilanne paras mahdollinen ole ollut. Pahimmillaan keväällä tulevaisuus näytti silti huomattavasti ikävämmältä, mitä kaikeksi onneksi on lopulta tapahtunut. Ainakaan shokkihoitoa ei ole tullut, toisaalta vaikutus saattaa olla pitkäkestoisempi. Toivottavasti nähdään piristymistä.
 
Heinäkuussa teimme pakettiautokauppaa hivenen viime vuoden heinäkuuta vilkkaammin. Viime vuonna tuli kuitenkin vastaan direktiivejä, jotka kasvattivat markkinoita viime vuoden elokuussa aikamoisesti ja luultavasti vaikuttivat myös jo heinäkuussa 2019.
 
Pakettiautopuolella on alan ennustetta päästy loppukesästä jopa hieman nostamaan alkuperäisestä arviosta noin 11 000-11 500 ajoneuvon markkinaan. Vähintään siihen mennään, mutta katsotaan, tulisiko lisää kasvua.
 
Heinäkuun myynti on sinänsä hyvä merkki, vaikka se onkin Suomessa yleinen lomakausi ja myyntien valossa pienin kuukausi.


Ford Transit Custom -hybridiratkaisut saivat International Van of the Year 2020 -tunnustuksen ja International Pick-up Award 2020 taas meni Ford Rangerille.

ATK: Voi sanoa, että Fordin hyötyajoneuvopuolella vuosi 2019 oli hyvä vuosi. Kansainvälisesti tuli voitot vuoden pakettiauto ja pick-up -kategorioissa. Ford on ollut Euroopan myydyin pakettiautomerkki viisi vuotta peräkkäin. Suomessa Ford taas oli viime vuonna rekisteröidyin pakettiautomerkki 23,5 prosentin markkinaosuudella. Mitkä seikat olivat menestyksen takeena?
 
JA: Fordin hyötyajoneuvomallisto on uusiutunut ja kattava. Vuoden 2019 aikana ensiesiteltiin täysin uusi erityisesti kaupunkikuljetuksiin soveltuva Ford Fiesta Van, uusi iso Ford Transit, Ford Ranger ja Ranger Raptor. Hyötyajoneuvomalliston sähköistäminen eteni kevythybridiversioilla Transitista ja Transit Customista sekä ladattavalla hybridiversiolla Customista.
 
Suomessa pätevä jälleenmyyntiverkostomme osaa palvella asiakkaita hyvin ja kattavasta mallistosta löytyy tuotteita joka lähtöön.
 
Pakettiautojen siirtyminen WLTP-mittaukseen syyskuussa 2019 vaikutti osaltaan myyntiin viime vuonna. Olimme WLTP-hyväksyntien kanssa liikenteessä ensimmäisten joukossa, ja alkuvuodesta meillä olikin pieniä haasteita. Loppuvuodesta olimme asian suhteen valmiita.
 
Kansainvälinen palkintosade on hyvä tunnustus muun muassa polttoainetehokkuudesta ja uudesta hybriditeknologiasta.
 
ATK: International Van of the Year -palkinnon voitti Ford Transit Customin kevythybridija plug-in-hybridimallit. Transitista on tulossa täyssähköversio vuonna 2022. Sähköistyminen alkaa olla todellisuutta hyötyajoneuvopuolellakin. Minkälainen potentiaali sähköpakettiautoilla on Suomessa?
 
JA: Näen kyllä sähkön osuuden kasvavan koko ajan ja kaupallista potentiaalia löytyy. Kyllä hyötyajoneuvopuolellakin eletään sähköistymisen vallankumousta. Sähköistyminen voi tapahtua esimerkiksi kevythybridin (Transit, Transit Custom) tai ladattavan hybridin (Transit Custom) kautta ja täyssähköistymistä kohti mennään isommankin kokoluokan pakettiautoissa.
 
Ladattava hybridi -Customille on ollut kysyntää. Ladattava hybridi on ratkaisu tietynlaiseen käyttötarpeeseen ja sen luontaisin paikka on juuri kehäkolmosen sisäpuolella. Loppuvuoden aikana meillä alkaa olla enemmän autoja liikenteessä, eikä kysyntä siitä ainakaan perinteisesti ole pienentynyt.
 
Kun täyssähkö-Transit saadaan markkinoille, niin sille varmasti löytyy siinä kohtaa vielä enemmän kysyntää.
 
Toki täytyy muistaa, että pakettiautopuolella perinteinen diesel, oli se sitten kevythybridillä avustettuna tai ei, pitää erittäin voimakkaasti paikkansa markkinoilla. Suomi on kuitenkin pääsääntöisesti sen verran pitkien etäisyyksien maa.


Ford Ranger Raptor on ollut Juuso Aspin mukaan yksi tämän vuoden hittituotteista. Kiinnostusta lava- autoa kohtaan on lisännyt kevytkuorma-automuunnos.

ATK: International Pick-up Awardin vei nimiinsä Ford Ranger. Viime vuonna Suomen teille päätyi myös lava-auton massiivisempi versio Ranger Raptor, josta on tänä vuonna saanut kevytkuorma-automuunnoksen. Minkälaisella tiellä Fordin lava-autot ovat tänä vuonna kulkeneet?
 
JA: Ford Ranger on nostanut vuosien aikana erittäin tasaisesti profiiliaan, mistä International Pick-up Award on hyvä osoitus. Ranger on ollut myös Suomessa haluttu tuote, ollen lava-autosegmentin erittäin tasaisessa kärkikamppailussa.
 
Ford Ranger Raptor on tuonut hyvän lisän mallivalikoimaan. Se on ollut meillä yksi tämän vuoden hittituotteista. Erityisesti sen jälkeen, kun siitä on saatu N2G-kuorma-autoversio. Myydyistä Ranger Raptoreista kuorma-autoversioita on puolet tai ehkä jopa enemmän.
 
Palautteen perusteella asiakkaat ovat olleet Ranger Raptoriin varauksetta tyytyväisiä ja olemme yrittäneet ottaa Suomeen kaikki autot, mitä Euroopasta on saatu. Useita kymmeniä on tänä vuonna jo mennyt ja tiedän, että loppuvuoden aikana niitä päätyy asiakkaille lisää. Myyntiin vaikuttaa toki se, että saatavuus ei ole ihan sitä, mitä Rangerin tavallisilla malleilla.
 
ATK: Onko korona-aika kasvattanut internetin asemaa autojen kauppapaikkana?
 
JA: Korona tulee kiihdyttämään verkkokaupan merkitystä, varsinkin henkilöautopuolella. Totta kai sähköiset kaupankäynninvälineet ovat tulleet entistä enemmän mukaan pakettiautopuolellakin, ihan jo olosuhteiden pakosta.
 
Vaikka hyötyajoneuvomarkkina on ollut toivottua rauhallisempi, niin kauppaa on kuitenkin tehty koko ajan. Jos koronaan liittyviä rajoituksia on ollut, niin jollain yhteydenpitovälineellä kauppoja on yrityksissä pitänyt päästä tekemään. Talous ei kuitenkaan ole pysähtynyt täysin, minkä takia pakettiautojakin tarvitaan.

Teksti, kuvat | Henri Pakarinen

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!

 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 29.03.2024 01:11 ]

Mainospalkki