Sisu Akselit Oy amerikkalaiseen omistukseen
Auto, tekniikka ja kuljetus/20.12.2011Marmon Highway Technologies ilmoitti hankkineensa kaikki hämeenlinnalaisen Sisu Akselit Oy:n osakkeet Helmet Capitalilta ja vähemmistöosakkailta. Kaupan ehtoja ei julkisteta. MHT on osa Berkshire Hathaway yhtiötä ja toimii maailmanlaajuisesti raskaan kuljetuskaluston laite- ja palvelutoimittajana. Sisu Akselit Oy (Sisu Axles) on raskaiden ajoneuvojen akselistovalmistaja. Tuotteet perustuvat omaan suunnitteluun ja valmistukseen. Akselistojen ja niiden varaosapalveluiden asiakkaina ovat maailmanlaajuisesti siviilikuorma-autojen, sotilasajoneuvojen ja työkoneiden valmistajat.
Renault Trucks Finland: ensimmäiset Masterit toimitettu
Auto, tekniikka ja kuljetus/15.12.2011
Renault Trucks Finland on laajentanut myymiensä Renault kuorma-autojen malliston myös kevyimpään Renault Master -mallistoon. Yksi ensimmäisiä Master asiakkaita on Hakonen Kuljetus Oy, jonka ennestään vahva Renault kanta täydentyi lokakuussa Renault Master 125.35 umpipakettiautolla.
Hakonen Kuljetus Oy:n toimitusjohtaja Fredrik Ekroos arvioi, että tulevaisuudessa yrityksen autokanta tulee edelleen laajenemaan nimenomaan kevyemmässä päässä.
Yhtenä syynä on ajokorttiuudistus, joka vaikeuttaa erityisesti jakeluliikenteen kuljettajien rekrytointia.
Kuorma-autokortin suorittamisen monimutkaisuus on karsimassa nopeasti esimerkiksi opiskelijat pois kuljetusalan työmarkkinoilta. - Yhä harvemmalla nuorella on enää C-kortti. Sitä vastoin pakettiauton kuljettajia on paljon helpompi saada, Ekroos sanoo.
Polttoaineiden hintoihin korotus
Auto, tekniikka ja kuljetus/13.12.2011
Eduskunnan ensimmäisen käsittelyn läpäisseen lakimuutoksen mukaan polttoaineveron hiilidioksidiveroa korotetaan ensi vuoden alussa moottoribensiinin osalta 2,34 senttiä litralta. Dieselöljyn osalta korotus on 10,55 senttiä litralta.
Arvonlisäveroineen muutos merkitsee vajaan 3 sentin korotusta bensiinin verotukseen. Dieselöljyn osalta korotukset ovat arvonlisäveroineen yhteensä runsaat 12 senttiä litralta.
Dieselöljyn veronkorotusta kompensoi dieselautoista maksettavan käyttövoimaveron eli ns. dieselveron aiemmin päätetty alennus. Käyttövoimavero alenee 6,7 sentistä 5,5 senttiin auton jokaiselta alkavalta sadalta kilolta. Kuorma-autojen käyttövoimavero alenee 29 - 45 prosenttia.
Kuluva vuosi on veronalennuksen siirtymäaikaa, jolloin veroliput sisältävät sekä vanhan että uuden veroperusteen mukaan laskettua veroa. Vastaava korotus ehdotetaan tehtäväksi myös myöhemmin hallituskaudella, todennäköisesti vuonna 2014.
Näillä korotuksilla liikennepolttonesteiden verokertymää kasvatetaan yli 300 miljoonalla eurolla arvonlisävero mukaan laskettuna nykyisin kerättävän yli 2,5 miljardin euron lisäksi. Nykyinen polttoainevero koostuu energiasisältöverosta, hiilidioksidiverosta ja huoltovarmuusmaksusta.
Vero määritellään sentteinä polttonestelitraa tai -kiloa kohti. Huoltoaseman pumpulta myytävässä bensiini- tai dieselpolttoainelitrassa on siten veroa sen mukaisesti, minkä verran se sisältää varsinaista moottoribensiiniä tai dieselöljyä ja minkä verran erilaisia biokomponentteja.
Matkahuolto ja Suomen Lähikauppa avaavat pakettien lähetyspalvelun
Auto, tekniikka ja kuljetus/25.10.2011
Kuluvan kuun lopussa Siwoihin, Valintataloihin ja Euromarketeihin avattavan pakettien lähetyspalvelun myötä Matkahuollon palveluverkosto kasvaa noin 350:stä lähes 1100:aan Pakettipisteeseen.
Koko maan kattavaa linja-autoverkostoa hyödyntämällä paketit ovat kokoajan liikkeessä ja välivarastointi on näin ollen olematonta, kertoo Matkahuollon toimitusjohtaja Pekka Hongisto.
Matkahuolto kuljettaa paketit vastaanottajaa lähimpään pakettipisteeseen 1-3 päivässä ja vastaanottaja saa tiedon paketin saapumisesta nopeasti tekstiviestillä. Pakettien noutoa ja lähettämistä helpottavat lähetyspisteiden pitkät aukioloajat.
Matkahuollon ja Lähikaupan tavoitteena on saada viidennes kuluttajien lähettämistä paketeista. Lähikaupalla on entuudestaan yhteistyötä postin kanssa 135 eri toimipisteessä. Lähikaupan liiketoimintapäällikkö Juha Wallin näkee matkahuollon ja postin palveluiden täydentävän toisiaan ja antavan kuluttajille valinnan mahdollisuuden.
Talvidieseliä kaikilta ABC-asemilta 1.11.2011 alkaen
Auto, tekniikka ja kuljetus/19.10.2011ABC-ketjun asemilla siirrytään talvidieselin myyntiin koko Suomessa ensimmäinen marraskuuta mennessä. Pohjoisen asemilla siirtyminen tapahtuu jo aikaisemmin ja koko ABC-ketjun siirtyminen talvidieseliin toteutetaan 1.11. mennessä.
Tampereella 12.-14.10.2011 järjestetty Logistiikka 2011 -messutapahtuma onnistui hyvin
Auto, tekniikka ja kuljetus/19.10.2011Tampereen Messukeskuksessa järjestettyyn Logistiika 2011 ja Satamat 2011 -messutapahtumaan osallistui lähes 4500 kävijää.
Tapahtumaan osallistuneiden 110 näytteilleasettajan joukossa lähes kaikki alan keskeiset toimijat. Messuilla kohtasivat eri alojen ammattilaiset sekä yritysten avainhenkilöt.
Seuraavan kerran logistiikka-messut järjestetään Tampereella vuonna 2013
Tanskassa "Ekolätkä" myös ulkomaisiin kuorma- ja linja-autoihin.
Auto, tekniikka ja kuljetus/18.10.2011
Joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaen tulee myös ulkomaisten kuorma- ja linja-autojen tuulilaseista löytyä auton hiukkaspäästöistä kertova noin 12 euron hintainen Eko-tarra. Tarra täytyy hankkia, jos ajaa Kööpenhaminan, Aarhusin, Aalborgin tai Odenseen taajamissa.
Alueet on merkitty erillisellä liikennemerkillä. Muualla maassa voi siis ajaa kuten ennenkin. Rajoitus koskee yli 3,5-tonnisia dieselkäyttöisiä ajoneuvoja. Ajoneuvossa tulee olla hiukkassuodatin ja päästöjen täyttää vähintään Euro 4-normit.
Vanhemmissa ajoneuvoissa tulee olla mukana todistus jälkiasennetusta hiukkassuodattimesta. Sääntöjen rikkomisesta saa maksimissaan 20000 kruunun eli 2700 € sakon.
Lisätiedot ja tilausohjeet voi hoitaa esimerkiksi Applus palvelusta. ecosticker.applusbilsyn.dk/en/
ContiTech laajentaa itä-euroopassa
Auto, tekniikka ja kuljetus/17.10.2011Continental konserniin kuuluva ContiTech rakennuttaa uuden yli 10 miljoonaa euroa maksavan tehtaan Serbiaan.
Suboticassa sijaitseva tehdas erikoistuu Eurooppalaisten autonvalmistajien tarvitsemien hydrauli-letkujen valmistukseen. Uusi tehdas tulee työllistämään noin 300 henkilöä. ContiTechillä on lisäksi lähialueella ilmajousi, kiilahihna sekä muita kumi-tuotteita valmistavia tehtaita. Tekeillä on myös kumitehdashanke Unkariin.
Ammattimessut Tampereella
Auto, tekniikka ja kuljetus/11.10.2011
Materiaalinkäsittelyn ja logistiikan uusi ammattimessutapahtuma Logistiikka 2011 järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 12.-14.10.
Messutapahtuma on suunnattu ammattilaisille ja yrityksille, jotka käyttävät materiaalinkäsittely- ja varastointialan laitteita sekä niihin liittyviä palveluja ja ratkaisuja, varastokalusteita sekä varastointi- ja logistiikkapalveluja. Messuilla on yhteensä 110 näytteilleasettajaa ja mukana ovat muun muassa lähes kaikki alan trukki- ja varastointialan toimijat.
Messuille toteutettavalla Satamat 2011 -teema-alueella esitellään satamien toimintaa ja logistiikkaa. Logistiikka-messut järjestää Tampereen Messut Oy yhteistyössä Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry:n Trukkijaoston kanssa.
Raskaan kaluston ensirekisteröinnit kasvoivat
Auto, tekniikka ja kuljetus/05.07.2011Raskaan ajoneuvokaluston ensirekisteröinnit kasvoivat alkuvuoden aikana lukuun ottamatta linja-autojen rekisteröintejä. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tilastojen mukaan kuorma-autoja rekisteröitiin 1 729 eli lähes 30 % enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana ja puoliperävaunujen rekisteröinnit moninkertaistuivat.
Puoliperävaunuja on alkuvuoden aikana rekisteröity 1 136, kun viime vuoden vastaavana ajanjaksona niitä rekisteröitiin 238 ja koko viime vuoden aikana 807. Varsinaisten perävaunujen rekisteröinnit pysyivät viimevuotisella tasolla.
Myös pakettiautojen ensirekisteröinnit kasvoivat selvästi. Niitä merkittiin rekisteriin 7 019, mikä on 31,9 % enemmän kuin viime vuoden tammi-kesäkuussa.
Henkilöautoja ensirekisteröitiin 71 328, mikä on 14,2 % enemmän viime vuoden tammi- kesäkuuhun verrattuna. Kesäkuussa kuitenkin ensirekisteröintejä oli vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa.
Kaikkiaan ajoneuvoja ensirekisteröitiin tammi-kesäkuussa 124 156, mikä on 12,1 % enemmän kuin viime vuonna.
SKAL: Sentin korotus polttoaineen hintaan maksaa kuljetusyrityksille 10 miljoonaa
Auto, tekniikka ja kuljetus/20.06.2011Maanteiden tavaraliikenteen yrityksiä edustava Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry tuomitsee jyrkästi uuden hallituksen ohjelmaan kirjatun tavoitteen korottaa polttoaineveroja entisestään.
SKAL muistuttaa, että kuljetusalalle on jo edellisen hallituksen perintönä tulossa ensi vuoden alusta dieselöljyn verolisää 8 senttiä litralta. Polttoaineen hinnan korottaminen 1 sentillä merkitsee aina 10 miljoonan euron lisäystä kansallisiin kuljetuskustannuksiin, joten alaa on jo rasittamassa vuoden 2012 alusta reilun 80 miljoonan lisätaakka.
Uusien korotusten sijaan SKAL vaatiikin, että energiaverolait avataan ja etsitään ratkaisut, joilla ei rasiteta maantiekuljetuksia ja niiden palvelemaa yhteiskuntaa. Järjestö arvioi, että muutoin sekä kuljetusalan konkurssit että inflaatio lähtevät hallitsemattomaan laukkaan.
Autoala kiinnosti nuoria kevään yhteishaussa
Auto, tekniikka ja kuljetus/20.06.2011Kevään yhteishaussa autoalalle haki 12 750 nuorta, ilmenee Autoalan Keskusliiton keräämistä tiedoista. Hakijoista yli 3 500 halusi ensisijaisesti autoalalle.
Viime vuoteen verrattuna myös aloituspaikkojen ja hakijoiden määrä kasvoi selvästi. Tänä syksynä autoalalla on 2 181 aloituspaikkaa, ja alalle kouluttautuneiden työllisyysnäkymät ovat hyvät. Autoalan Keskusliiton tietojen mukaan viime vuosina autoalalle valmistuneista kaikki ovat työllistyneet; jos eivät autoalalle niin jollekin sen lähialoista.
Arvion mukaan töitä riittää myös jatkossa sillä autoalalta eläköityy vuosittain noin tuhat henkilöä. Tällä hetkellä alalla työskentelee 27 300 ammattilaista.
Honkanen & Co on Kuljetusyritys 2011
Auto, tekniikka ja kuljetus/13.06.2011SKAL Kuljetusyritykseksi 2011 on valittu Kuljetusliike Honkanen & Co Oy Turusta. Valitsijan mukaan yritys on ollut aktiivinen erilaisissa kehitysprojekteissa, joilla on haettu tehokkuutta asiakkaiden logistisiin prosesseihin. Erityisesti on kehitetty menetelmiä jauhemaisten aineiden purkamiseen konteista. Valintalautakunta korosti myös yrityksen panostusta henkilökunnan koulutukseen ja liikenneturvallisuuden vaalimiseen.
Vuonna 1870 perustettua perheyritystä luotsaa nykyisin Niilo Honkasen tytär Satu Laaksonen. Yritys on kasvanut uusien tuhatlukujen aikana hevosajuritoiminnasta noin kolmenkymmenen vetoauton kuljetusyritykseksi.
Miljoonas Vito valmistui Vitorian tehtailta
Auto, tekniikka ja kuljetus/08.06.2011Mercedes-Benzin tehdas Espanjan Vitoriassa valmisti toukokuun puolivälissä miljoonannen Vito-pakettiauton. Tuotanto Vitoriassa alkoi vuonna 1995 Vito T0 -mallilla. Vuosituhannen vaihteessa tuotantomäärä oli jo 75500 autoa vuodessa.
Tehdas on valmistanut vuodesta 2003 alkaen toisen sukupolven takavetoista Vitoa, joka tuli hieman myöhemmin tuotantoon nelivetoisena. Viime vuoden syyskuussa alkoi uusimman nykymallin Viton tuotanto. Vito on myynnissä jo yli 80 maassa.
Taksiliitto: Pimeä liikenne on saatava kuriin
Auto, tekniikka ja kuljetus/07.06.2011- Pimeää kyytiä tarjoavien toimintaan tulee puuttua tiukasti, ennen kuin ilmiö laajenee pysyvästi. Kansalaisten turvallisuuden lisäksi kyse on myös harmaan talouden kuriin saamisesta. Kun maamme taloudessa etsitään joka momentilta säästökohteita ja uusia tuloja, tulisi myös tämän veronkierron lajin pysäyttämiseksi löytyä riittävästi resursseja, sanoi Taksiliiton toimitusjohtaja Lauri Säynäjoki liittokokouksessa Turussa 7.6.
Pimeitä takseja on erityisen paljon liikkeellä Turussa ja Helsingissä.
Muutoksia ja nimityksiä Veho Hyötyajoneuvoissa
Auto, tekniikka ja kuljetus/01.06.2011Veho Hyötyajoneuvoissa on tehty lukuisia muutoksia ja nimityksiä. Etelä-Suomen alueeseen liitetään Kaakkois-Suomen alueen liiketoiminnat siten, että aluejohtaja Mika Liljeström vastaa jatkossa kokonaisuutena yhdistettävän alueen liiketoiminnoista. Uuteen alueeseen kuuluvat nyt Espoo, Vantaa, Karjaa, Lahti ja Kouvola, Lappeenranta ja Kotka.
Lounais-Suomen alueeseen eli Salon, Liedon ja Porin alueeseen liitetään Pohjanmaan alue, johon kuuluvat Vaasa ja Seinäjoki. Aluejohtaja Juha Sormunen vastaa jatkossa kokonaisuutena yhdistettävän alueen liiketoiminnoista.
Lue lisää tästä >>
Proxion Train lähdössä kisaan VR:n kanssa
Auto, tekniikka ja kuljetus/30.05.2011Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on myöntänyt rautatieliikenteen harjoittamiseen vaadittavan turvallisuustodistuksen pieksämäkeläiselle Proxion Train Oy:lle.
Ennen kuin Proxion Train Oy voi aloittaa tavarakuljetukset rautateillä, se tarvitsee toimiluvan liikenne- ja viestintäministeriöltä. Lisäksi sen on tehtävä Liikenneviraston kanssa rataverkon käyttösopimus ja haettava siltä ratakapasiteetti. Yrityksen tavoitteena on verkkosivujensa mukaan käynnistää kuljetuspalveluiden tarjoaminen vuoden 2012 aikana Suomen rataverkolla.
Proxion Train on vuonna 2005 aloittaneen usean toimialan Proxion Oy:n tytäryhtiö. Proxion on henkiöstönsä omistama. Yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä 55 eri alojen asiantuntijaa.
Suomi avasi rautateiden kansallisen tavaraliikenteen kilpailulle vuoden 2007 alussa, mutta vasta nyt ensimmäinen VR-Yhtymä Oy:n kilpailija on aloittamassa liikennöintiä. Turvallisuustodistus on voimassa viisi vuotta ja sen edellytyksiin kohdistuu jatkuvasti viranomaisen valvontaa. Trafissa on tällä hetkellä vireillä vielä toinen turvallisuustodistushakemus, joka mahdollisesti ratkeaa kesän aikana.
Turku sai ensimmäiset Volvo-hybridibussit
Auto, tekniikka ja kuljetus/27.05.2011Volvo Linja-autot on toimittanut Turun Kaupunkiliikenne Oy:lle Suomen ensimmäiset neljä matalalattiaista Volvo 7700 Hybridi kaupunkilinja-autoa. Linja-autot aloittavat liikennöinnin Turun keskustalinjoilla 3 ja 30.
Hybridi on toteutettu sijoittamalla vakiomalliseen 7700-sarjan autoon rinnakkainen tekniikka. Matkustajamäärä ja matkustamon tila on sama kuin normaalissa dieselmallissa.
Volvon hybridilinja-autoja on tilattu ja toimitettu tuotannon alettua viime vuonna noin 250 Keski-Euroopan ja Pohjoismaiden kaupunkeihin.
Valmistajan mukaan linja-autoilla on saavutettu todellisessa kaupunkiliikenteessä keskimäärin noin 30 %:n polttoainesäästöt. Samassa suhteessa ovat alentuneet myös hiilidioksidipäästöt. Myös hiukkaspäästöt ja typpioksidit vähenevät 40-50 % perinteisiin diesellinja-autoihin verrattuna.
Tavarankuljetukset lamaa edeltävällä tasolla
Auto, tekniikka ja kuljetus/26.05.2011Vuonna 2010 kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä kasvoi 15 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kuljetussuorite oli yhteensä 397 miljoonaa tonnia ja 25 961 miljoonaa tonnikilometriä. Määrä on 7 prosenttia suurempi kuin vuonna 2009.
Luvanvaraisen liikenteen osuus kokonaistavaramäärästä oli 72 prosenttia ja kuljetussuoritteesta 91 prosenttia. Vuonna 2010 suomalaisilla kuorma-autoilla kuljetettiin kansainvälisessä liikenteessä tavaroita yhteensä 6,9 miljoonaa tonnia eli 35 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009.
Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta Tieliikenteen tavarankuljetukset -tilastosta.
Tonneilla mitattuna kuljetettiin eniten maa-aineksia, 44 % kaikesta. Maa-aineskuljetusten osuus tonnikilometreistä oli silti vain 12 prosenttia, koska maa-aineksien keskimääräinen kuljetusmatka on lyhyt. Toiseksi eniten kuljetettiin tukki- ja kuitupuita, noin 7 prosenttia tonneista ja 11 prosenttia tonnikilometreistä. Kuormatuista matkoista maa-aineskuljetusten keskimääräinen pituus oli 13 kilometriä ja tukki- ja kuitupuukuljetusten keskimäärin 97 kilometriä. Kaikkien tavaralajien osalta keskimääräinen kuljetusmatka vuonna 2010 oli 46 kilometriä. Tyhjänä ajettiin keskimäärin 29 kilometriä.
Setra juhlii 60-vuotispäiviään
Auto, tekniikka ja kuljetus/25.05.2011Tätä nykyä pitkän matkan liikenteeseen tarkoitettujen autojen kehitys alkoi vuonna 1950. Korirakenteeksi valittiin aikoinaan edistyksellinen itsekantava kori. Samalla syntyi myös nimi, sillä Setra tulee saksankielisestä sanasta "selbsttragend" eli itsekantava.
Vuoden 1951 IAA-messuilla esiteltiin Setra S8, jossa oli ensimmäisenä linja-autona edistyksellisen korin ohella myös takamoottori ja suora välitys taka-akselille.
Malleista S10 - S14 rakennettiin myös matka-, kauko- ja lähiliikenneversioita. Kymppisarjassa, johon kuuluivat mallit S6-S15, otettiin käyttöön myös rakennustapa, joka mahdollisti ajoneuvon pituuden räätälöinnin asiakkaan tarpeiden mukaan.
Vuonna 1967 esiteltiin mallisarja 100. Kaikki yhdeksän mallia valmistettiin rakennussarjaperiaatteella ja niissä hyödynnettiin paljon yhteisiä osia. Malleissa oli erillisjousitettu etuakseli ja ilmajousitus vakiona.
Lue lisää tästä >>
Henkilöautojen transitokuljetukset tuplaantuivat alkuvuonna
Auto, tekniikka ja kuljetus/24.05.2011Tullin keräämien tietojen mukaan vuoden 2011 tammi-maaliskuussa Suomen läpi vietiin Venäjälle 526 miljoonaa kiloa transitotavaraa, 29 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden tammi-maaliskuussa. Eniten kasvoivat koneiden ja laitteiden sekä henkilöautojen kuljetukset.
Tammi-maaliskuussa 2011 Venäjälle vietiin yli 60 000 henkilöautoa. Henkilö- ja pakettiautojen osuus koko transitotavaramäärästä oli 16 prosenttia eli 86 miljoonaa kiloa, jossa oli kasvua 100 prosenttia. Autoviennin arvo oli 769 miljoonaa euroa, jossa oli 114 prosentin kasvu.
Elintarvikkeita kuljetettiin Suomen kautta Venäjälle 42 miljoonaa kiloa, jossa oli viidenneksen lasku. Eniten vähenivät kalan ja kalatuotteiden sekä meijerituotteiden transitovienti, kun taas viljan ja viljatuotteiden sekä lihan ja lihatuotteiden sekä teen vienti kasvoi.
Yli puolet kaikesta transitotavarasta vietiin Venäjälle Vaalimaan raja-aseman kautta, josta kulki 314 miljoonaa kiloa transitotavaraa. Määrä oli edellisvuoden tasoa. Eniten kasvoi kuitenkin Nuijamaan kautta kulkeneen transitotavaran määrä.
LVM:n Pursiainen: Helsingin seudun liikenteen investoinnit jäihin?
Auto, tekniikka ja kuljetus/24.05.2011Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen kritisoi Helsingin seudun liikenneverkon kehittämislinjauksia. Niissä esitetään rahoitustason huomattavaa nousua nykyisestä ja jopa vuosittaisten investointien kaksinkertaistumista.
- Esitetty hankekokonaisuus ei ole realistinen esitetyssä aikataulussa. Useiden isojen hankkeiden aloittaminen tällä hallituskaudella ja niiden maksattaminen seuraavien hallitusten pussista on tässä valtiontalouden tilanteessa jokseenkin epärealistista, Pursiainen totesi puhuessaan HLJ-seminaarissa Helsingissä 24. toukokuuta.
- Valtion liikennerahoitus tuskin hyvin dramaattisesti kasvaa lähivuosina. Mahdollisuudet uusiin mittaviin hankkeisiin ovat melko pienet, Pursiainen jatkaa.
Koneyrittäjät kaipaavat verotukseen tasauskeinoja
Auto, tekniikka ja kuljetus/23.05.2011Koneyrittäjät odottavat tulevalta hallitukselta kannustavaa yritysverotusta ja verotukseen keinoja, joilla yrittäjät voivat tasoittaa suhdannevaihteluiden vaikutuksia yrityksissään.
- Verotuksen tulee kannustaa yrittäjiä terveeseen taloudenpitoon sekä yrityksen pääomarakenteen vahvistamiseen eikä viedä yritystoimintaa osinkoveroja kiristämällä velkavetoisempaan suuntaan. Tätä odotamme tulevalta hallitukselta, toteaa Koneyrittäjien liiton puheenjohtaja Asko Piirainen.
Piiraisen mukaan tulevilla veropäätöksillä ei pidä vaarantaa yritysten selviytymiskeinoja suhdannevaihteluista.
- Verotukseen on luotava keinoja, joilla yrittäjät voivat tasata suhdanteiden vaihteluiden vaikutuksia. Esimerkiksi tulostasausvarauksella voitaisiin helpottaa yritysten selviämistä talouden heilahteluista. Varaus myös tasaisi investointien kumuloitumista, Piirainen sanoo. Lisäksi vähintäänkin nykyisten poisto-oikeuksien säilyttäminen on Piiraisen mukaan keskeistä Koneyrittäjille ja heiltä palveluita ostaville toimialoille.
Kieltoja vähemmän - valistusta enemmän
Auto, tekniikka ja kuljetus/20.05.2011Taksiliiton mielestä liikenneturvallisuutta tulee edistää ennen kaikkea liikenneympäristön parantamisella ja kannusteilla ylimitoitettujen rajoitusten ja kieltojen sijaan. Myös ajorikkomusten pisteytysjärjestelmän käyttöönotto on liiton mukaan selvitettävä ja tiestön kunnossapitoon tulee panostaa selvästi nykyistä enemmän.
Vaikka rajoitukset ovat usein helpoin ja edullinen keino pyrkiä ratkaisemaan liikennekysymyksiä, painottaa Taksiliitto liikenneympäristön parantamisen lisäksi ennen kaikkea valistuksen ja tiedotuksen merkitystä. Liitto huomauttaa, että tarkoituksellinen riskinotto liikenteessä on pysynyt lähes entisellä tasolla, samoin rattijuoppojen määrä.
Liitto arvioi, että alkolukon lisääntyminen vähentänee jatkossa rattijuoppojen määrää, mutta muuten edellä mainittuihin ryhmiin ei juurikaan voida vaikuttaa kielloilla ja nopeusrajoituksilla, vaan muun muassa valistuksella ja ehkä hoitoonohjauksella. Koulukuljetuksia hoitaviin ammattiliikenteen autoihin tulee elokuun 2011 alusta alkolukot, mutta Taksiliitto katsoo, että vähintään yhtä tärkeää olisi ollut keskittyä varsinaisiin liikenteen riskiryhmiin ja sellaisiin toimiin, jotka varmistaisivat alkolukon vakiovarusteeksi kaikkiin uusiin autoihin.
Taksiliiton kanta käy ilmi järjestön Tieliikenteen turvallisuussuunnitelmasta antamastaan lausunnosta.
Nokian NTR myös 17.5-tuumakoossa
Auto, tekniikka ja kuljetus/19.05.2011Nokian ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu NTR- rengasvalikoima on laajentunut myös uutuuskokoon 17.5 tuumaa.
Etuakselille tarkoitettu Nokian NTR 32 on saatavilla kahdessa koossa, 215/75R17.5 ja 235/75R17.5. Eturengasuutuus palvelee erityisesti pienten eli 7,5-10 tonnisten jakeluautojen ja kaupunkibussien rengastarpeita. Rengas on varustettu jämäkällä neliripaisella kuviolla. Muina ominaisuuksina siinä on muun muassa urapohjien kivenpoistajat.
Nokian NTR 72 sopii puolestaan perävaunuihin kuten mataliin täysperävaunuihin, lavetteihin ja keskiakseliperävaunuihin. Rengas on valmistettu hiertävää kulutusta kestävästä kumiseoksesta. Koot ovat samat kuin etuakselille tarkoitetuissa renkaissa, pyörät on varustettu kulumisvaroittimella ja niissä on M S-merkintä.
Syksyllä 2011 kokoluokkaa tulee uutuutena täydentämään vetorengas Nokian NTR 45.
Kallis polttoaine kuritti ammattiliikennettä
Auto, tekniikka ja kuljetus/18.05.2011Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 6,7 prosenttia vuoden 2010 huhtikuusta vuoden 2011 huhtikuuhun. Perävaunuyhdistelmien kustannukset nousivat 7,4 prosenttia, keskiraskaiden ja raskaiden kuorma-autojen 5,8 prosenttia ja pakettiautojen ja kevyiden kuorma-autojen 4,3 prosenttia.
Linja-autoliikenteen kustannukset nousivat 5,8 prosenttia. Kustannusten muutos vaihteli liikennetyypeittäin kaupunkiliikenteen 5,2 prosentista sopimusliikenteen 6,6 prosenttiin.
Kustannuksia nosti etenkin poltto- ja voiteluaineiden kallistuminen. Ilman polttoainekustannuksia kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 2,9 prosenttia.
Jokilampi Suomen Autokoululiiton puheenjohtajaksi
Auto, tekniikka ja kuljetus/17.05.2011Suomen Autokoululiiton SAKL:n puheenjohtajaksi valittiin perjantaina 13.5.2011 autokouluyrittäjä Jarmo Jokilampi (48), Tampereelta. Jarmo Jokilampi on Tampereen alueen autokoulujen puheenjohtaja ja Nokian ajoharjoitteluratasäätiön puheenjohtaja. Autokoululiiton hallituksessa hän on toiminut vuodesta 2008 alkaen.
Suomen Autokoululiitto on suomalaisten autokouluyrittäjien toimialajärjestö, joka on perustettu vuonna 1938. Liitolla on noin 420 jäsenyritystä sekä 17 paikallisyhdistystä. Järjestäytymisaste alalla on yli 90 %.
Kuljetuksen ja varastoinnin liikevaihto 11,3 % plussalla
Auto, tekniikka ja kuljetus/13.05.2011Kuljetuksen ja varastoinnin liikevaihto kasvoi kasvoi joulu-helmikuussa 11,3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vuotta aiemmin liikevaihto supistui samalla jaksolla 5,4 %.
Tilastokeskuksen mukaan kaikkien palvelualojen liikevaihto kasvoi 9,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Palvelutoimialojen liikevaihdon kasvu oli nopeinta hallinto- ja tukipalvelutoiminnan yrityksissä, joiden liikevaihto kasvoi 15 prosenttia vuotta aiemmasta.
Autotuojat: Verotus yhteen paikkaan
Auto, tekniikka ja kuljetus/12.05.2011Ylen uutisten mukaan verottajan tekemässä tehotarkastuksessa joka kolmas järjestäytymätön käytettyjen ja käytettynä maahantuotujen autojen kauppias toimii harmaan talouden piirissä ja mukana on myös järjestäytynyttä rikollisuutta.
Merkkimaahantuojia ja järjestäytynyttä autoalaa edustavan Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallion mukaan autokaupan piirissä ilmenevää harmaata taloutta pystyttäisiin vähentämään siirtämällä kaikki autokauppaan liittyvät verotoiminnot yhteen paikkaan VETO-työryhmän esittämällä tavalla. Kallion mielestä yhden organisaation verovalvonta olisi tällöin huomattavasti tehokkaampaa kuin nykyisessä hajautetussa järjestelmässä.
Kallio muistuttaa, että järjestäytynyt autoala kantaa vastuunsa ja toimii rehellisesti lain vaatimalla tavalla.
Toyota nousi takaisin arvokkaimmaksi autobrandiksi
Auto, tekniikka ja kuljetus/11.05.2011Toyota teki paluun maailman arvokkaimmaksi autoalan tuotemerkiksi, ilmenee vuoden 2011 BrandZ -raportista. Toyotan brandin arvo kasvoi 11 prosenttia arviolta 24,2 miljardiin dollariin eli noin 17 miljardiin euroon.
Raportti julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2006, josta lähtien Toyota on ollut maailman arvostetuin autoalan brandi. Vuoden 2010 tilastossa Toyota kävi sijalla kaksi. Toyotan puskurissa seuraavat BMW, Mercedes, Honda. Lexus on omana automerkkinään kymmenentenä.
Raportin mukaan maailman arvokkain brandi on Apple, jonka tuotemerkin arvoksi yhtiö arvioi 153 miljardia dollaria. Kakkosena oleva Google on 111 miljardin arvoinen. Sadan arvokkaimman brandin listalla Toyota sijoittuu sijalle 27. Nokian tuotemerkin arvioksi on arvioitu 10,7 miljardia dollaria, jolla se sijoittuu sijalle 81.
Branditietokanta muodostuu tiedoista, joita kysytään noin 1,5 miljoonalta kuluttajalta ja asiantuntijalta 31 maassa.
LP:n yöratsiassa runsaasti huomautuksia ajo- ja lepoajoista
Auto, tekniikka ja kuljetus/10.05.2011Liikkuva poliisi valvoi torstain ja perjantain välisenä yönä raskasta liikennettä Länsi-Suomessa. Valvonnassa tarkastettiin 198 kuorma-autoa, joista kahdeksan oli ulkomaalaisia. Kaikki kuljettajat olivat selvin päin. Kuljettajien työaikoihin poliisi sen sijaan puuttui joka neljännen kuljettajan osalta ja kirjoitti ajopiirturien tietojen perusteella 22 sakkoa ja 29 kirjallista huomautusta ajo- ja lepoaikarikkomuksista.
17:ssä punnitusta autosta viiden kuljettajalle määrättiin sakko ja auton omistajalle ylikuormamaksu. Vaarallisten aineiden kuljetusrikkomuksista annettiin yksi sakko.
S-ryhmän energiapihi logistiikkakeskus harjakorkeudessa
Auto, tekniikka ja kuljetus/09.05.2011Sipoon Bastukärriin rakennettava, vuonna 2012 käyttöönotettava logistiikkakeskus on kooltaan noin 75 000 bruttoneliömetriä, eli kymmenen Eduskuntatalon verran.
Rakennuksen energiajärjestelmä on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen, sillä se käyttää noin 90-prosenttisesti uusiutuvan energiaa. Siksi keskuksen hiilidioksidipäästöt ovat vain 5-10 prosenttia keskimääräisen kaukolämpölaitoksen päästöistä.
Logistiikkakeskuksen GeoBio-energiajärjestelmän kehitystyössä ovat SOK Kiinteistötoimintojen ohella olleet keskeisesti mukana Fortum Energiaratkaisut Oy ja Geologian tutkimuskeskus. Tekninen kehitystyö on saanut myös julkista suunnittelutukea Tekesiltä ja investointitukea työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä Uudenmaan ELY-keskuksesta.
Keskus työllistää valmistuttuaan noin 400 henkeä ja se käyttäjä on koko S-ryhmää palveleva Inex Partners Oy. Rakennuskohteen harjannostajaisia vietettiin torstaina.
Lehti: Raakaöljyn hinta jatkanut rajua laskuaan
Auto, tekniikka ja kuljetus/06.05.2011- Huolet kysynnästä alkavat viimeinkin painaa enemmän kuin huoli tarjonnasta. Kautta linjan on markkinoilla ollut riskin karttamista sitkeän heikkojen makronumeroiden vanavedessä, sanoi VTB Capitalin analyytikko Andrei Krjuchenkov Taloussanomissa..
Hintaa on uutistoimisto Bloombergia lainaavan Taloussanomien mukaan laskenut etenkin markkinoiden huoli Yhdysvaltain alavireisistä työllisyysluvuista ja Saksan teollisuustilauksista.
Öljy on silti edelleen kymmeneksen vuodenvaihdetta korkeammalla, kun Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomuudet aiheuttivat lopputalvesta hyppäyksen hintoihin.
Autolijat kertovat E10:n lisänneen polttoaineenkulutusta
Auto, tekniikka ja kuljetus/05.05.2011Autoliitto tutki maalis-huhtikuun aikana kuluttajien mielikuvia 95 E10 -polttoaineesta. Uutta polttoainetta tankanneista 42 % kertoi havainneensa muutoksia auton ominaisuuksissa ja näistä muutoksista yli puolet koski kasvanutta polttoaineenkulutusta. Sen jälkeen tulivat moottorin käyntiongelmat, tehon lasku ja käynnistysongelmat. Kolmannes vastaajista ilmoitti, ettei aio nykyisen tiedon valossa käyttää 95 E10:tä.
- Tässä on edelleenkin hyvä muistaa, että tutkimme ihmisten mielikuvia polttoaineesta, emme sitä, onko mainittuja ongelmia todellisuudessa ollut. Kylmä talvi, suuri kohu uuden polttoaineen ympärillä ja ristiriitaiset lausunnot ovat ruokkineet epävarmuutta, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen toteaa.
Kaiken kaikkiaan tutkimukseen tuli 2774 kriteerit täyttänyttä vastausta. Vastaajista 28 prosenttia tankkaa 95 E10 -bensiiniä koko ajan tai melko usein. Peräti 72 prosenttia ilmoitti tankanneensa vain muutamia kertoja tai ei lainkaan.
Mersuihin ensimmäiset Euro 6 -tason moottorit
Auto, tekniikka ja kuljetus/03.05.2011Mercedes-Benz Actros uudistuu tämän vuoden toisella vuosipuoliskolla, ja tarjolle tulee myös uusi moottoriperhe. Tulevat Blue Efficiency Power -moottorit täyttävät jo nyt Euro 6 -päästövaatimukset, jotka astuvat voimaan vasta vuonna 2014. Verrattuna Euro 5 -tasoon tämä tarkoittaa 80 prosentin vähennystä typenoksidi- ja 67 prosentin kiristystä hiukkaspäästöihin.
Uutuusmoottoreissa on X-PULSE-nimellä kulkeva polttoaineen suihkutusteknologian. Järjestelmä perustuu muun muassa suihkutuspaineen säätömahdollisuuteen ja pakokaasujen uudelleenkierrätykseen. Teholuokkia on neljä 310 - 375 kW:n välillä.
Muiden muutosten lisäksi Actrosin ilmanvastusta on parannettu edelleen, ja autoissa on uusi valaistuskonsepti.
Kuljetuskaluston kauppa jatkaa kasvuaan
Auto, tekniikka ja kuljetus/02.05.2011Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan uusia pakettiautoja rekisteröitiin huhtikuussa 1 085 kappaletta. Määrä on 34 prosenttia enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Vuoden alusta lukien pakettiautokauppa on kasvanut 44,7 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Kappalemääräisesti niitä myytiin 4597 vuoden ensimmäisellä kolmanneksella .
Uusia kuorma-autoja rekisteröitiin huhtikuussa 267 kappaletta ja kasvua viime vuoteen kirjattiin 29 prosenttia. Vuoden alusta lukien on rekisteröity 1 121 uutta kuorma-autoa, mikä on 35,1 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammi-huhtikuussa.
Raskaita, yli 16-tonnisia on rekisteröity tänä vuonna 776 kappaletta, mikä on 33,6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä kolmanneksella. Huhtikuussa rekisteröitiin 25 linja-autoa, mikä on 46,8 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Henkilöautoja rekisteröitiin 11 389 uutta henkilöautoa, mikä on 9,4 prosenttia enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa.
Rattijuopon autossa on aina vaarallista
Auto, tekniikka ja kuljetus/29.04.2011Alkoholionnettomuuksissa kuolee useimmiten rattijuoppo itse tai hänen autonsa matkustaja. Kaikista maantieliikenteen alkoholionnettomuuksien uhreista vain kahdeksan prosenttia menehtyi muualla kuin rattijuopon ajoneuvossa. Asia selviää Turun yliopistossa juuri valmistuneesta tutkimuksesta, josta kertoi Liikennevakuutuskeskus.
Yksittäisonnettomuuksissa kuoli vuosittain keskimäärin 37 kuljettajaa ja 13 matkustajaa. Rattijuopon aiheuttamissa yhteentörmäyksissä kuolleista valtaosa oli rattijuopon autossa ja vain kuudesosa menehtyneistä oli vastapuolen ajoneuvossa. Jalankulkijoita ja pyöräilijöitä menehtyi rattijuoppo-onnettomuuksissa hyvin vähän, keskimäärin kaksi henkeä vuodessa.
Työnantajaliitoilta kuljetusalalle oma lakitoimisto
Auto, tekniikka ja kuljetus/28.04.2011Kuljetusalan Lakiasiaintoimisto Oy on aloittanut toimintansa 18.4.2011 Kuljetuskuutiossa Helsingissä. Toimiston omistavat Autoliikenteen Työnantajaliitto ry sekä Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry.
Lakiasiaintoimisto palvelee ensisijaisesti näiden yhdistysten jäsenyrityksiä oikeudenkäyntiasioissa, kuten oikeudenkäynteihin johtaneissa työsuhde- ja kuljetusoikeudellisissa riidoissa. Toimisto palvelee yrittäjiä myös yksityiselämän oikeusasioissa.
Lakitoimiston maksullisia toimeksiantoja hoitaa varatuomari, oikeustieteen lisensiaatti Marjo Paananen.
Euron vahvistuminen suojannut polttoaineiden hintaa
Auto, tekniikka ja kuljetus/27.04.2011Öljytuotteiden kuluttajahinnat olivat Suomessa Öljyalan Keskusliiton hintaseurannan mukaan huhtikuun puolivälissä suunnilleen samalla tasolla kuin kuukautta aiemmin. Öljytuotteiden maailmanmarkkinahintojen nousu ei ole heijastunut Suomen hintoihin, koska euron suhde dollariin on samanaikaisesti vahvistunut ja vähentänyt kuluttajahintojen nousupaineita.
Hintamuutosten osoittimena usein käytetyn Brent-raakaöljylaadun tynnyrihinta on kohonnut huhtikuun loppupuolella noin 124 dollariin, kun hinta maaliskuun puolivälissä oli noin 115 dollaria.
Lue lisää tästä >>
Taksiliikenteen kustannukset nousivat kohtalaisesti
Auto, tekniikka ja kuljetus/21.04.2011Tilastokeskuksen mukaan taksiliikenteen kustannukset nousivat 3,4 prosenttia vuoden 2010 maaliskuusta vuoden 2011 maaliskuuhun. Invataksiliikenteen kustannukset kohosivat 3,5 prosenttia ja sairaankuljetusliikenteen kustannukset 4,0 prosenttia vuodessa.
Kustannusten nousuun vaikuttivat erityisesti polttoaineiden kallistuminen ja kohonneet palkkakustannukset.
Kunnossapidon 13 alueurakkaa jaettu
Auto, tekniikka ja kuljetus/20.04.2011Maanteiden päivittäisen hoidon urakoista oli nyt kilpailutusvuorossa 13 eri alueen urakat. Eniten urakoita voittivat nyt Destia Oy ja NCC Roads Oy. Urakoita saivat myös Koillistie Määttä Oy ja Savon Kuljetus Oy.
Tarjoushinnat jäivät kahta urakkaa lukuun ottamatta tilaajan kustannusarvion alle. Kustakin urakasta kilpaili keskimäärin viitisen urakoitsijaa.Urakoiden yhteishinta on noin 114 miljoonaa euroa.
Maanteiden päivittäinen kunnossapito toteutetaan 81 eri alueurakkana uuden urakkakauden alkaessa ensi lokakuussa. Sopimukset ovat useimmiten 5-7 vuoden pituisia, joista vuosittain kilpailutetaan 10-15.
Kaikista urakoista, ei ainoastaan nyt kilpailutetuista, Destia on napannut rahassa mitaten 62 %:n osuuden, seuraavana on YIT-Rakennus noin viidenneksen osuudella. NCC Roadsin osuus on 10 %.
Lue lisää: Vuonna 2011 kilpailutetut urakat (pdf)
Nokkakolarit lisääntyneet huomattavasti
Auto, tekniikka ja kuljetus/19.04.2011
Kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia tapahtui tammi-maaliskuussa muutama enemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat kaikkiaan 49 kuolinonnettomuutta, joissa menehtyi 57 henkeä, kolme enemmän kuin vuosi sitten. Asiasta kertoi Liikennevakuutuskeskus.
Raskaita ajoneuvoja oli mukana onnettomuuksissa saman verran kuin viime vuoden tammi-maaliskuussa. Raskas ajoneuvo oli aiheuttajana neljässä ja vastapuolena 12:ssa onnettomuudessa.
Suistumisia tapahtui viimevuotista vähemmän, yhteensä kahdeksan, ja nokkakolareita huomattavasti enemmän, yhteensä 24.
Metsäalan Kuljetusyrittäjät haluaa ansiotakuun
Auto, tekniikka ja kuljetus/19.04.2011Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n mukaan puutavara-autojen uusiminen viimeisten kahden vuoden investointitahdilla kestää lähes 12 vuotta. Koko maassa on runsaat 1 500 puutavara-autoa. Viime vuonna uusia rekisteröitiin vain 142.
Järjestön mukaan investointitahti kuvaa yrittäjien kannattavuuden tilaa ja luottamusta asiakkaiden toimiin. Kuljetusyrittäjät vaatiikin, että metsäteollisuuden tulee parantuneella kannattavuudellaan parantaa koko puunhankintaketjun kannattavuutta, jotta työntekijöiden saanti ja investoinnit voidaan turvata. Yhdeksi keinoksi järjestö ehdottaa ansiotakuuta.
Kallistuva polttoaine syö kuorma-autoliikenteen katteet
Auto, tekniikka ja kuljetus/18.04.2011Ammattimaisen kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 7,4 prosenttia vuoden 2010 maaliskuusta vuoden 2011 maaliskuuhun. Tilastokeskuksen mukaan perävaunuyhdistelmien kustannukset nousivat 8,2 prosenttia, keskiraskaiden ja raskaiden kuorma-autojen 6,3 prosenttia ja pakettiautojen ja kevyiden kuorma-autojen 4,5 prosenttia.
Kustannusten nousuun vaikutti etenkin polttoaineiden hintojen kohoaminen. Ilman polttoainekustannuksia kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 2,9 prosenttia.
Kuljetuksen ja varastoinnin liikevaihto kasvoi ripeästi
Auto, tekniikka ja kuljetus/15.04.2011Tilastokeskuksen mukaan kuljetuksen ja varastoinnin liikevaihto kasvoi marras-tammikuussa 11,4 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Viime vuoden marras-tammikuussa vastaava luku oli 9,2 % miinuksella.
Kaikkien palvelualojen liikevaihto kasvoi marras-tammikuussa 9,1 prosenttia. Vuotta aiemmin palveluiden liikevaihto supistui 6,0 prosenttia. Nopeinta kasvu oli hallinto- ja tukipalvelutoiminnan yrityksissä, joiden liikevaihto kasvoi 14,2 prosenttia vuotta aiemmasta.
Palvelualoissa ei ole mukana kaupan toimialoja ja tiedot on työpäiväkorjattu poistamalla kalenterista aiheutuvat vaihtelut.
Trafi valitsi parhaan Ajovarman toimipisteen
Auto, tekniikka ja kuljetus/14.04.2011Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi valitsi vuoden 2010 laadukkaimmaksi kuljettajantutkintojen vastaanottopisteeksi Ajovarma Oy:n Loimaan toimipisteen.
Palkitsemisen perusteina käytetään toiminnan tasalaatuisuutta ja sopimuksenmukaisuutta sekä paikallisten kouluttajien tyytyväisyyttä palvelupisteen toimintaan. Lisäksi siihen vaikuttavat henkilöstön osaamistaso, asiakaspalaute ja mahdolliset oikaisuvaatimukset. Myös palveluntuottajan lausunto sekä loppuasiakastutkimus otetaan huomioon.
Ajovarma on entisen valtionyhtiö A-katsastuksen tytäryhtiö, joka hoitaa kuljettajatutkintojen vastaanottamisen tätä nykyä yksinoikeudella koko maassa. Palvelun kilpailutuksesta huolehtii Trafi. Viime kilpailutuskierrokseen osallistui vain Ajovarma 40 % aiempaa korkeammalla tarjouksella.
LVM:n Tarvainen siirtyy Liikenneturvaan
Auto, tekniikka ja kuljetus/12.04.2011Liikenne- ja viestintäministeriön virkamies hallitusneuvos Anna-Liisa Tarvainen on valittu Liikenneturvan uudeksi toimitusjohtajaksi 1.6.2011 alkaen. Tarvainen on työskennellyt ministeriössä liikenneturvallisuustyön strategisen kehittämisen tehtävissä vuodesta 2002. Hän on Liikennevahinkolautakunnan pitkäaikainen jäsen.
Liikenneturva on vapaaehtoisen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö. Liikenneturvan toiminnasta säädetään lailla ja sitä valvoo liikenne- ja viestintäministeriö.
Itella laajentaa Orimattilan logistiikkakeskusta
Auto, tekniikka ja kuljetus/11.04.2011Itella Logistiikka ja Rautakesko ovat sopineet Rautakeskon kotimaan varastoinnin keskittämisestä Orimattilaan. Yhtiöiden käyttöön nousee uusi logistiikkakeskus Itellan nykyisen palveluvaraston viereen Orimatilan Pennalan Jokimäentielle.
Investoinnin arvo on 61,5 miljoonaa euroa. Laajennuksen jälkeen Itellan varastotila Pennalassa nousee yli 100 000 neliömetriin. Uuden logistiikkakeskuksen rakentaminen aloitetaan toukokuussa 2011 ja se valmistuu kesäkuussa 2013. Kiinteistössä hyödynnetään uusinta varasto- ja lämmitystekniikkaa. Esimerkiksi keräilyssä käytetään ääniohjausta ja kiinteistön lämmityksessä maalämpöä.
Rautakeskon rauta- ja maataloustuotteiden ohella Pennalaan keskitetään Itella Logistiikan sisustus- ja muotilogistiikan palveluvarastotoiminnot Lahden alueella.
Itella Logistiikka on Rautakeskon kansainvälinen logistiikkakumppani, joka operoi Suomen ohella Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa ja Venäjällä. Yhteistyö kattaa rauta- ja maatalouskauppatuotteiden varastoinnin, terminaalitoiminnot ja kuljetukset.
Kai L. Bremerille Moottoriliikenteen ansiomitali
Auto, tekniikka ja kuljetus/08.04.2011Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen jakoi tänään 8.4. Moottoriliikenteen ansiomitalit neljälle tieliikenteen toimintaa valtakunnallisesti ja pitkäjänteisesti edistäneelle henkilölle. Mitalin myöntää liikenneministeri Moottoriliikenteen Keskusjärjestön esityksestä.
Ansiomitalin saivat Mobilisti Seniori -lehden päätoimittaja Kai L. Bremer, projektipäällikkö Esa Mannisenmäki Linja-autoliitosta, opetusneuvos Eero K. Niemi opetushallituksesta ja toimitusjohtaja Timo Rantanen Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjistä.
Kai L. Bremer toimittaa myös Auto, tekniikka ja kuljetus -lehden suomalaisen autoilun historiasta kertovaa palstaa.
Tieyhdistys: Puolueiden näkemykset tienpidosta oikeansuuntaisia
Auto, tekniikka ja kuljetus/08.04.2011Johtaja Ari Kähkönen Tieyhdistyksestä pitää puolueiden näkemyksiä tienpidosta realistisina ja oikeansuuntaisena. Eri puolueiden mukaan nykyisellä investointi- ja tienpitorahoituksella ei pystytä tarjoamaan tienkäyttäjille, teollisuudelle ja elinkeinoelämälle tarvittavaa palvelutasoa eikä riittäviä toimintaedellytyksiä. Erityisesti alempiasteisen tieverkon kunnosta ollaan huolissaan. Puoluenäkemykset on esitetty yhdistyksen tuoreimmassa Tie- ja liikenne -lehdessä.
Puolueet näkevät tieverkon ja tienpidon kehittämisen pitkäjänteisenä työnä ilman pikaratkaisuja. Vihreät tosin haluaisivat ottaa käyttöön satelliittipaikannukseen perustuvat tienkäyttömaksut jo seuraavalla vaalikaudella korvaamaan ajoneuvoveron. Muutkin puolueet suhtautuvat tienkäyttömaksuihin positiivisesti, mutta edellyttävät ensin tekniikan kehittymistä ja joukkoliikenteen tehostamista.
Tienkäyttäjiltä kerättävien maksujen, esimerkiksi polttoaineveron, korvamerkintää tienpitoon ei pidetty hyvänä. Budjettirahoitus nähdään edelleen rahoituksen perustana, mutta puolueet haluaisivat käyttöön myös muita keinoja, kuten valtion omistama Infra Oy:n ja liikenneinfrarahastot. SDP toi esille, että liikenne tulisi nähdä tärkeänä tuotannontekijänä, ei vain kustannuksena. Kokoomus näkee uhkana myös nopeusrahoitusten alentamisen teiden huonokuntoisuuden takia.
Autoala nosti myyntiennusteita
Auto, tekniikka ja kuljetus/07.04.2011Autoalan ennusteryhmä on nostanut henkilö- ja pakettiautojen kuluvan vuoden myyntiarviota odotettua paremman myynnin vuoksi, kertoo Autoalan Tiedotuskeskus. Henkilöautojen uusi ennuste on 125 000 ja pakettiautojen 15 000 kappaletta. Vastaavat arviot joulukuussa olivat 122 000 henkilöautoa ja 14 000 pakettiautoa.
Henkilöautojen ensirekisteröinnit lisääntyivät tammi-maaliskuussa 22,6 prosenttia ja pakettiautojen 48,4 prosenttia. Myyntiennusteen nostoon vaikutti lisäksi se, että sekä henkilö- että pakettiautojen tilauskannat ovat viime vuotta selvästi korkeammalla tasolla ja korot edelleen matalalla tasolla vähitellen alkaneesta noususta huolimatta.
Pakettiautojen osalta jo viime vuonna alkanut ostopaineiden purkautuminen näyttää jatkuvan. Tämä kertoo Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan siitä, että yritykset luottavat talouden kasvuun ja uskaltavat investoida kuljetuskalustoon.
Vaarallisten aineiden kuljettajatutkinnot muuttuvat heinäkuussa
Auto, tekniikka ja kuljetus/06.04.2011Hallitus esittää, että nykyisen vaarallisten aineiden yhdistetyn perusajoluvan, joka sisältää kaikki VAK-kuljetukset kappaletavarana, rinnalle tulisi mahdollisuus suorittaa perusajolupa ja tarvittaessa räjähteiden tai radioaktiivisten aineiden erikoiskurssi. Perusajoluvan tai yhdistetyn perusajoluvan suorittamisen jälkeen kuljettaja voisi suorittaa säiliökuljetusten erikoiskurssin, joka oikeuttaa säiliöauton kuljettamiseen.
Koulutuskustannukset laskisivat uuden peruskurssin osalta, koska koulutusaika lyhenee. Koulutuskustannukset taas nousisivat räjähteiden ja radioaktiivisten aineiden erikoiskurssien osalta. Säiliökuljetusten ja yhdistetyn peruskurssin osalta koulutuskustannukset vastaisivat nykyistä.
Lisäksi ajolupa muutettaisiin esityksen mukaan muovikortiksi ja siihen sisällytettäisiin turvatekijöitä, jolloin se olisi vaikeampi väärentää.
Lue lisää tästä >>