Asko sähköistyy vauhdilla

Sähköposti Tulosta PDF

Vuoden alussa Asko otti käyttöönsä ensimmäisen aluejakeluun tarkoitetun Scania 45R -keskiakseliyhdistelmän, jota käytetään noin 300 kilometrin jakelureitillä.

Päivittäistavaroiden tukkukaupan parissa toimiva norjalainen Asko aikoo sähköistää 700 ajoneuvon laivaston vuoteen 2030 mennessä.
 

18 000 euroa lisävarusteita

Sähköposti Tulosta PDF

Koeajokissa oli kantavuutta 1 056 kiloa, vetopainoa 2 500 kiloa. Tavaratilan pituus on 306 senttiä.

Mercedes-Benz Vito 116CDI 4MATIC A3:n voi pumpata täyteen samoilla lisävarusteilla kuin henkilöautonkin. Perstaskussa ei voi silloin olla ohut kärpäslätkä.
 

Aleksi Kivimäki kiertää Suomea uudella Volvolla

Sähköposti Tulosta PDF

E&A Viitasalon Volvo FH500 Limetecin kokosivuaukeavalla korilla ja Moffett-ajoneuvotrukilla on rakennettu monipuolisiin massatavarakuljetuksiin. Esimerkiksi lattia on tehty kestämään paperirullien lastaukset.

Kuljettaja Kivimäki on osallistunut uuden ajokkinsa varusteluun. Tehokkuutta työntekoon tuo sopiva kalusto, mutta myös luontevat suhteet ajojärjestelyyn.
 

Uutta kuljettajalle, turvaa muille

Sähköposti Tulosta PDF

Ratin on muotoiltu uudelleen, jonka myötä keskiön ja kehän välinen etäisyys on kasvanut. Tämä parantaa näkyvyyttä uuteen mittaristoon.

Renault Trucks on tuonut raskaisiin ajokkeihinsa mukavuutta ja turvallisuutta lisääviä uudistuksia. Ajolinja maisteli niitä käytännössä.
 

Sähköauton akku voidaan korjata

Sähköposti Tulosta PDF

Yksittäinen vaihdettava akkukenno.

Akkukennojen keinotekoinen vanhentaminen. Lämmönsiirtotahnan levitys. Jännitteen tasapainotus. Akkujen korjaus vaatii pätevyyttä ja taitoa.
 


Sivu 21 / 61
Lue uusimmasta numerosta

POHJOLAN KOMEIN
Harvoin näin rakennettua kuorma-autoa Suomessa tehdään, kun on Toni Viljakaisen uusin kasetti- juna. Autoa voi kutsua surutta Pohjolan hienoimmaksi.

UUSI SCANIA
Scanian uudistukset ovat hienosäätöä. Säädettävä alavuode on kaivattu uudistus. Ja nyt on tarjolla myös kamerapeilit.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 13.10.2026 00:19 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki