Korona halvaannuttaa maailman lentoliikenteen

Sähköposti Tulosta PDF

Kiinan jättiyhtiuöiden koneista suurin osa seisoo maassa.

Finnair peruu kaikki lentonsa Yhdysvaltoihin kuukaudeksi ja on vähentänyt rankalla kädellä Aasiaan suuntautuvia lentojaan. Koronaviruksen takia lentoyhtiöt ovat joutuneet peruuttamaan lentoja ja sopeuttamaan toimiaan esimerkiksi henkilöstön suhteen. Eurooppalaiset lentoyhtiöt ovat joutumassa samaan turbulenssiin, johon kiinalaiset lensivät jo aiemmin. Lentoliikenne putosi 80 prosenttia Kiinan suurimmilla kentillä. IATA ennakoi 13 prosentin matkustajakadon Aasian lennoilla. Lentoyhtiöt ovat suurissa vaikeuksissa.

Lehtien otsikot puhuvat karua kieltä koronaviruksen eli Covid- 19 vaikutuksesta maailman suurimpien lentoyhtiöiden toimintaan. Virus painaa lentoyhtiöt taloudellisesti polvilleen. Se lamaannuttaa lentoliikennettä koko maailmassa.


Kiinan 25 suurimman lentoaseman päivittäiset lentoonlähdöt putosivat liki 11000:sta (22.1.2020) kolmessa viikossa vain 2000:een (11.2.2020). Yksittäisitä lentoasemista Pekingin pudotus noin 930 päivittäisestä lähdöstä noin 160:een on raju. Shanghai (n. 840:stä n. 230:een) näyttäisi selvinneen katastrofissa muita lohdullisemmin.

Euroopassa suurin vaikutus on Pohjois-Italiaan suuntaaviin lentoihin. Mutta myös ympärillä oleviin maihin suuntaavat lentomatkustajat empivät lähteä. Moni vaihtaa matkakohdetta. Virus leviää nopeasti. Turvallisemmalta tuntuu vaihtaa kohdetta vaikkapa vain kotimaahan. 
 
Kiinassa vallitsee täyskatastrofi. Kiinan suurimmat lentoyhtiöt sijoittuvat maailman 10 suurimman joukkoon. Matkustajamäärissä China Southern Airlines on maailmassa 6. sijalla (151,63 miljoonaa matkustajaa vuonna 2019), China Eastern Airlines (125 miljoonaa 2019), 10. Air China (115 miljoonaa 2019).


 
Rahtilentoyhtiöiden 10 suurimman joukossa Air China Cargo on sijalla 9. ja China Southern Airlines 10. sijalla. Reittien määrissä kiinalaiset sijoittuvat maailman suurimpien joukossa sijoille 7., 8. ja 9. Konekantojen mukaan China Eastern on maailman 5. suurin (607 konetta), China Southern 6. suurin  603) ja Air China 9. suurin (439). Lentoonlähtöjen perusteella China Eastern sijoittui maailmassa 5. sijalle (2310 lähtöä/pvä), China Southern 6. (2208 lähtöä/pvä), Air China 11. (1373 lähtöä/pvä). Finnair on sijalla 78. (317 lähtöä/pvä).
 


Nyt kaikki on lähes seis! Kiinan suurimmat lentoasemat, miljoonien matkustajien läpikulku, on lähes pysähtynyt, valtavat lentoasemat hiljenneet. Miljoonien arvoiset koneet seisovat.
 
Tämä on vasta alkua. Kukaan ei tiedä tulevaisuudesta, mutta jokainen ilmailualan ammattilainen tietää, että Covid-19 jäljet tulevat olemaan lentoliikenteelle ja lentoyhtiöille… tappavia. Lähitulevaisuus tulee antamaan viitteitä.

Teksti: Klaus Bremer

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS!

 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 29.03.2024 08:40 ]

Mainospalkki