Mainospalkki

Purkuosilla riittää kysyntää

Sähköposti Tulosta PDF

- Mielestäni taloudellisesti haastava aika ei näy suoranaisesti purkuosien suosiossa. Mutta kuljetettavan tavaran vähentyminen näkyy liikennemäärien vähentymisenä, mikä edelleen näkyy korjaustarpeen vähentymisenä, maalaa Jari Kauppila Kauppilan Autohajottamo Oy:stä.

Kierrättäminen ja vihreät arvot ovat 2000-luvulla viljeltyjä muotisanoja. Kauppilan Autohajottamo Oy on toiminut samojen asioiden parissa jo 1950-luvulta alkaen.
 
Suomalainen yhteiskunta ja käytössä oleva kalusto toimintamalleineen erosivat nykyisin käytetystä varsin paljon Toivo Kauppilan aloittaessa autojen purkamotoiminnan Jalasjärvellä vuonna 1953. Osto- ja myyntityötä tehtiin lähinnä sanomalehden ja puhelimen avustuksella paljolti lähiympäristössä. Nyt 2020-luvulla kauppaa tehdään sähköisesti toimialueen ulottuessa Jalasjärveltä hyvinkin pitkälle.
 
- Kotimaa etelästä pohjoiseen ja idästä länteen on meidän tärkein markkina-alueemme, kertoo toisen polven purkamoyrittäjä Jari Kauppila Jalasjärvellä.
 
Hänen mukaan asiakkaiden kiinnostus purkuosia kohtaan ei vuosien saatossa ole kadonnut, joskin myytävien tuotteiden valikoima on muuttunut ajan saatossa moneen kertaan. Kauppilan mukaan kaksi vuosikymmentä sitten asiakkaat kysyivät muun muassa vetoakseleita, jousipakkoja, jarrurumpuja ja analogisia ajopiirtureita, jotka teknisen kehityksen vanavedessä ovat jääneet marginaalisiksi tuotteiksi. Materiaalilaatujen kehittymisen myötä vetoakselien kysyntäkin on vähentynyt. Tilalle on sen sijaan tullut uusia menekkituotteita, joista Kauppila nostaa esiin muun muassa pakokaasujen käsittelyjärjestelmät ja sähköiset ohjainlaitteet.
 
- Näiden myyntihinnat varaosa- tai merkkiliikkeissä ovat kohonneet varsin korkeiksi, jolloin edullisempi purkuosa on kiinnostava vaihtoehto.


Kauppilan Autohajottamon suosituimpia komponentteja tällä hetkellä ovat moottorit, vaihteistot ja täydelliset ohjaamot. Pakokaasujen käsittelyjärjestelmien osat yhdessä ohjainlaitteiden kanssa ovat nekin erittäin kysyttyjä komponentteja.

Hinnoittelu ohjaa
Jari Kauppilan mukaan uusien osien hinnoittelu on seikka, joka omalta osaltaan vaikuttaa purkuosien hankintaan ja käyttöön. Hänen mukaansa esimerkiksi uudet laturit ja starttimoottorit on nykyisellään hinnoiteltu erittäin edullisiksi, jolloin purkuosa ei ole houkutteleva vaihtoehto.
 
Hinnoittelua suurempi merkitys on kuitenkin rakenteellisella muutoksella autoilijakunnassa.
 
- Aiemmin meillä oli suuri joukko yhden auton yrittäjiä, jotka korjasivat auton itsenäisesti. Tämä joukko on käynyt aiempaa harvemmaksi yrityskoon kasvun myötä. Aiempaa useammin kuljetusyrittäjät nojaavat ostopalveluihin huolloissa ja korjauksissa ja silloin käytetään lähtökohtaisesti uusia osia, tietää Kauppila.
 
Nämä korjaamot taasen muodostavat Kauppilalle tärkeän asiakaskunnan ja tukijalan varaosaosakaupassa.
 
- Korjaamoille toimitetaan lähinnä isompia kokonaisuuksia, kuten moottoreita, vaihteistoja ja ohjaamoita, valottaa Kauppila, jonka mukaan heiltä löytyy hyllystä muun muassa kunnostettuja vaihteistoja yleisimpiin automalleihin.


Sähköisten ohjainlaitteiden kunnon määrittäminen on liki mahdotonta, mutta Kauppilan Jarin kokemuksen perusteella ohjainlaitteen vioittuminen johtuu yleensä ulkoisesta tekijästä, kuten lisävirran antamisesta tai kolarivauriosta.
- Kaikki ohjainlaitteet myydään palautusoikeudella, ei meiltä tarvitse rikkinäisiä osia ostaa, painottaa Jari Kauppila.

Purkuauto on vähän ajettu
Monesti purkuautoksi mielletään maailmaa jo reilusti nähnyt ja ulkoilmeeltään rapistunut ajokki. Kauppila tyrmää tämän ajatuksen välittömästi kertoen optimaalisen purkuauton olevan muutaman vuoden ikäinen ja yleisilmeeltään siisti. Hän kertoo vastikään purkuhalliin otetusta kuusivuotiaasta puutavara- autosta, jonka tärkeimmät komponentit myytiin eri puolille maata hyvinkin nopeasti.
 
- Useimmiten meiltä kysytään osia viiden-kymmenen vuoden ikäisiin autoihin, joiden takuuaika on jo umpeutunut. Tätä vanhempia autoja ei sitten ammattiliikenteessä oikein enää hyödynnetä, tietää Kauppila. Tästä johtuen yli kymmenen vuoden ikäisissä autoissa ei ole kaupallista merkitystä osamyynnin näkökulmasta.
 
Kauppilan osavalikoimaa hyödynnetään monesti muun muassa kolarikorjauksissa. Kauppilan kokemuksen perusteella nykyautojen ohjaamo päätyy kolarin seurauksena vaihtokuntoon varsin pienestä osumasta, mikä omalta osaltaan lisää vaihto-ohjaamoiden kysyntää.


Ajoneuvotekniikan kehittyminen yhtäältä haastaa, mutta toisaalta myös helpottaa purkamotoimintaa. Auton kaikki tiedot vaihdelaatikkoa ja perävälitystä myöden löytyvät nyt alustanumeron takaa sähköisestä järjestelmästä.
- Aiemmin mentiin teräsharjan kanssa auton alle katsomaan tyyppikilpeä, kertoo Jari Kauppila.

Kierrätys ja sen haasteet
Toisen polven purkamoyrittäjä nostaa esiin myös kierrätysnäkökulman.
 
- Kierrättämisestä on puhuttu julkisuudessa parisenkymmentä vuotta ja sehän on se, mitä me olemme tehneet jo 1950-luvulta alkaen – tosin ihan toisella nimellä. Ehjille osille pyritään löytämään uusi käyttäjä, rikkinäiset osat sen sijaan laitetaan romukuormaan kohti uutta elämää, kertoo Kauppila.
 
Öljyt, nesteet ja muut vaaralliset jätteet kerätään talteen ja toimitetaan asiaankuuluvalla tavalla eteenpäin. Kierrätyksestä puhuttaessa Kauppila nostaa esiin muovin ja sen monet eri laadut.
 
- Autoissa käytetään useita erilaisia muovilaatuja ja niiden määrä uskoakseni tulee jatkossa lisääntymään. Näitä ei kuitenkaan voida hyödyntää mitenkään järkevällä tavalla. Sama ongelma on nähtävissä myös umpikoreissa, joissa käytetään lasikuitua ja eristeitä. Niiden kierrättämiseksi ei ole ympäristön kannalta järkevää väylää metallien tavoin, harmittelee Kauppila.
 
Metallien kierrättämisessä jalasjärveläistoimijat sen sijaan ovat harjaantuneita ja kaikki autojen purkamisesta syntyvät metallit lajitellaan valmiiksi purkamolla. Vaihtoehtoiset voimanlähteet yleistyvät myös raskaassa kalustossa, mikä asettaa purkamoille omanlaisiaan haasteita.
 
- Muutamia kaasuautoja olemme purkaneet, mutta niiden komponenteille ei valitettavasti ole kysyntää dieselautojen komponenttien tavoin. Kaasuautojen hyödyntäminen kaupallisesti komponentteja myymällä ei tällä hetkellä ole mahdollista, jatkaa Kauppila pohtien samalla kuorma- autojen sähköistymistä.
 
- Niiden purkaminen ja käsittely on täysin oma maailmansa eikä siihen työhön taida olla minkäänlaista koulutusta, vaikka sähköinen maailma eroaa nykyisestä varsin paljon.

Teksti, kuvat | Ari Perttilä

TILAA AUTO, TEKNIIKKA JA KULJETUS   |   LUE DIGILEHTI
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

TULEVAISUUDEN AIRUT
Renault Trucks pyrkii olemaan maantiekuljetusten sähköistämisen edelläkävijä. Testasimme mitkä ovat E-Techin vahvuudet ja missä löytyy vielä parannettavaa.

HYUNDAIN VETYHANKKEET
Monista päinvastaisista spekulaatioista huolimatta Hyundain vetyhankkeita ei olla lopettamassa.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Mitä alempi nopeusrajoitus, sitä enemmän ylinopeuksia ja liikenneonnettomuuksia... Sitä enemmän sakottamalla parannettavaa liikenneturvaa, poliisimme ajattelutavan mukaan..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 15.10.2024 02:16 ]

Mainospalkki