Sähköposti Tulosta PDF
Pääkirjoitus:
Auto, tekniikka ja kuljetus 5/2017

Ajokortti ja suomalainen arvopohja

Suomen politiikan päänäyttämö on ollut myrskyn silmässä pitempäänkin halla- aholaisten äärinationalistien ja mamu- kriittisten vallankaappauksen johdosta hallituspuolue Perussuomalaisissa. Suomen hallituksen johtopari, pääministeri Juha Sipilä ja Petteri Orpo ovat torjunnassa korostaneet omaa ja hallituksen ”arvopohjaa” jumalten korkeuksiin.
 
Tieliikenteemme ajokortit ja käyttöehdot hallituksen siunauksella kertovat tylyn totuuden ”arvopohjasta”.
 
Sääntelyjen purku on ollut Sipilä-Orpon hallituksen valttisanoja. Toteuttajana riehunut liikenneministeri Anne Berner on antanut ”sääntelylle” kasvot. Mainetekona on esitelty B-ajokortin ylimitoitettujen vaatimusten karsiminen ja hinnan puolittuminen. Sekä liikenneministeriön että -ministerin petollisuuta kuvaa ”sääntelyn” ydinvikojen säilyminen; autokoulujen edut, opetusluvan kahleet, muiden kuin B-kortin kahleet, ammattipätevyyskoulutus, ym.
 
Ihmisoikeuksien arvopohja poljetaan Suomessa nyt Sipilä-Orpon hallituksen johdolla ajokortin menetystä koskevilla määräyksillä viimeistäkin inhimillisyyttä myöten lokaan. Tätä on jatkunut Suomessa puolen vuosisataa.

 
Taivutetaan rautalangasta: Ammattikuljettaja ajaa vuodessa jopa yli 150 000 km, yksityisautoilija 15 000 km vuodessa. Amerikkalaiset, ruotsalaiset ymv. tutkimukset todistavat, että ammatti- ja yksityisautoilijat tekevät yhtä paljon liikennevirheitä/km tai /minuutti (tutkimuksesta riippuen). Ammattikuljettajan virheriski on vastaavasti kymmenkertainen yksityisautoilijaan nähden. Vain: ammattikuljettajat ennakoivat ja hallitsevat virheensä ja myös seuraukset paljon paremmin kuin yksityisautoilijat.
 
Kun ammattikuljettaja syyllistyy 12 kuukauden jaksolla 150 000 km:llä kolmeen liikennerikkomukseen (usein liikenneturvallisuuden kannalta täysin mitättömään, todistetusti jopa aivan toisen henkilön tekemänä) tai neljään 300 000 km:n aikana, suomalainen ”arvopohja” hyllyttää hänen ”leipäkorttinsa”. Hänen rikkeensä vaikutusta liikenneturvallisuuteen ei pääsääntöisesti koskaan edes tutkita. Silti hänet riisutaan työttömäksi, yrittäjänä hän menettää liikennelupansa ja kaikki muutkin kuljettajansa jäävät ilman työtä, perheet menettävät elättäjänsä eli rangaistus kohdistuu myös täysin syyttömiin länsimaisen oikeustajun vastaisesti. Kun hän lopulta saa ”leipäkorttinsa” takaisin, hänen tilallaan on jo toinen kuljettaja ja hän on lopullisesti työtön ja rangaistus jatkuu myös syyttömille perheenjäsenilleen.
 
Kun yksityisautoilija syyllistyy 12 kuukauden jaksolla kolmeen rikkomukseen 15 000 km:n matkalla tai 30 000 km:n matkalla 24 kuukauden aikana, hän ei menetä ansiotyötään. Hänen ja elätettäviensä leipä ei ole vaarassa. Hän saa kyydin töihin ja takaisin autollaan vaimon tmv. ohjaamana, ja kun hän saa ajokorttinsa takaisin, elämä jatkuu kuten ennenkin.
 
Myös rangaistustapa, sakotus Suomessa, polkee Sipilän-Orpon ja hallituksensa tekohurskaasta ”arvopohjaa”.
 
Jos varastat, petät, pahoinpitelet, rikot lakia yleensä, rangaistus tuomitaan ihmisten tasa-arvoon perustuen riippumatta siitä oletko elämässäsi menestynyt tai et, oletko rikas vai köyhä.
 
Jos syyllistyt liikennerikkomukseen, katsotaan ensimmäisenä paljonko tienaat ja mitä omistat, ja sen mukaan rangaistaan: menestyneitä ja rikkaaksi katsottuja olan takaa, ja köyhemmiksi arvioituja ja varattomia lyödään kukalla. Tasa-arvosta viis, ihmisarvosi mitataan rahassa ja ”pahimmilta” otetaan eniten. Suomalainen kateus niittää laakereita.
 
Siinä Juha Sipilän ja Petteri Orpon ja hallituksensda paljon puhuttu ”arvopohja”!

 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä


Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 29.03.2024 13:05 ]

Mainospalkki