Sähköposti Tulosta PDF
Pääkirjoitus:
Auto, tekniikka ja kuljetus 04/2018

Dieselin vastaisku


Bosch on luvannut lopettaa keskustelun dieselin kuolemasta kerta heitolla uudella läpimurtoteknologiallaan, joka pienentää dieselmoottorin typpioksidien päästöjä dramaattisesti.

”Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja” totesi yhdysvaltalainen kirjailija Mark Twain aikoinaan. Samanlaista viestiä on tullut myös dieselmoottorin puolesta. Bosch julkisti kehittäneensä teknologian, joka auttaa autonvalmistajia vähentämään typpioksidien päästöjä niin radikaalisti, että ne alittaisivat vuoden 2020 raja-arvot jo etukäteen (s. 18).
 
Toisaalta uusiutuvissa biopolttoaineissa nähdään suuria mahdollisuuksia vähentää toista liikenteen aiheuttamaa ongelmaa, kasvihuonepäästöjä. Diesel on bensaan nähden ylivoimainen kasvihuonepäästöihin liittyen. Uusiutuvista raaka-aineista valmistettu diesel vähentää CO2-päästöjä entisestä radikaalisti (s. 16).
 
Vaikka henkilöautoissa ja linja-autoissa sähköistyminen tapahtuisi yllättävänkin nopeasti, on pitkän matkan raskaan liikenteen tai esimerkiksi lentoliikenteen kuljetuksissa vielä hetkeen vaikea nähdä polttomoottorille korvaajaa.
 
Diesel saattaa pitää pintansa pidempään kuin viime aikaisessa uutisoinnissa on annettu luvan olettaa, mutta siihen liittyvien skandaalien ja kieltojen vaikutus on näkyvissä. Samalla ovat muut vaihtoehdot vahvistaneet asemiaan.
 
Euroopan autonvalmistajien yhdistys ACEA:n tilastojen mukaan vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä dieselkäyttöisten henkilöautojen myynti laski 17 prosenttia, kun taas bensalla tankattavien autojen myynti kasvoi 14,6 prosenttia. Sähkökäyttöisissä henkilöautoissa kasvu oli jopa 47 prosenttia.
 
Sähköautoista iso osa on bensahybridejä ja vaihtoehtoisten kokonaisosuus on kuitenkin vielä pientä. Dieselinkäryiset hevosvoimat ovatkin korvautuneet pitkälti bensamoottoreilla, mikä on taas johtanut siihen, että hiilidioksidipäästöjen määrät ovat kasvaneet. Euroopan ympäristökeskus EEA:n tilaston mukaan CO2-päästöt kasvoivat vuonna 2017 Euroopan Unionissa 0,4 prosenttia, ollen 118,5 g/ km. Dieselautojen myynti laski viime vuonna noin viisi prosenttia ja bensakäyttöisistä autoista tuli myydyin autotyyppi EU:ssa ensi kertaa sitten vuoden 2009.
 
ACEA:n mukaan kyseinen kehitys heittää vakavia haasteita päästötavoitteille, ei pelkästään vuoden 2030 ehdotetun, vaan myös jo sovitun vuoden 2020 tavoitteen kannalta. Kuluttajat näkevät vielä esteitä infrastruktuurin puutteen, hinnan ja toimintamatkan osalta, että dieselautot vaihtuisivat suurissa määrin sähköautoihin.
 
Vaikka sähköautojen ja muiden vaihtoehtoisten voimanlähteiden suosio ei dieselin myynnin notkahdusta olekaan käyttänyt täysin hyödyksi, on vaihtoehtoisella rintamallakin silti tapahtunut paljon. Esimerkiksi sähköbussien myynnin kasvun odotetaan ottavan harppauksia. Kansainvälisen joukkoliikenneliitto UITP:n ennusteen mukaan sähkö- ja vetybussien osuus olisi vuonna 2030 jo 57,7 prosenttia linja-automarkkinoista (s. 38).
 
Kaasumoottoreita alkaa löytyä jokaisen kokoluokan autoista. Polttokenno on taas mennyt autoalan trenditutkimuksessa ensimmäiselle sijalle perinteisen sähköauton ohi (s. 25).
 
Yhtä viisasten kiveä, joka auttaisi saavuttamaan kasvihuonekaasujen vähennystavoitteet ja pitäisi kaupunkien ilmanlaadun pienhiukkasvapaana, voi olla vaikea löytää. Siksi onkin hyvä, että erilaiset teknologiat kehittyvät ja tulevat saataville, koska erilaisiin liikkumis- ja kuljetusmuotoihin toimivat erilaiset ratkaisut.
 
Monipuolisempi energialähteiden kirjo tekee viranomaisille markkinoiden ohjauksesta ja infrastruktuurien kehittämisestä haastavampaa, mutta minimivaatimuksena toki on, että tilannetta ei niin CO2- kuin Nox-päästöjen osalta lähdettäisi ainakaan huonontamaan.

 



Lue uusimmasta numerosta

VOLVO VNL 2024
Volvon VNL:ssä esitellyt innovaatiot toteutettiin tavoitteena tehdä kuljettajan työstä helpompaa ja truvallisempaa.

AJOPIIRTURIT
Kuljettajan isoveli täyttää 180 vuotta ja älykäs digipiirturi on tulossa. Kattavassa raportissamme tutkimme piirtureita eilen, tänään  ja huomenna.

Sisällysluetteloon
Pääkirjoitukseen


 


 

 
"Entä vienti- ja ulkomaankauppamme ykkönen, EK ja sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies: mitä olette tehneet asian hyväksi..."  
Lue lisää >>



Yhteistyössä:

 


[ 20.04.2024 03:38 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki