Suurella kohulla pari vuotta sitten tapahtunut taksialan vapauttaminen on pysynyt kiivaana puheenaiheena. Muutokset ovat johtaneet taksiyrittäjien, asiakkaiden ja yhteiskunnan kannalta paikoin sen verran sekavaan tilanteeseen, että Liikenne- ja viestintäministeriö on ryhtynyt korjaamaan tilannetta.
Monessa mielessä säädösten muuttamisessa oltiin oikeilla jäljillä. Pelkästään jo Uberin tapaiset uusia digitaalisia mahdollisuuksia hyödyntävät toimijat asettivat sekä lainsäätäjän että perinteiset taksiyritykset ahtaalle. Taksitoiminnan aloittamisen pienempi kynnys, joustavuus kalustossa, hinnoittelussa ja palveluntarjoamisessa ovat sinällään kannatettavia asioita, mutta säädösten muuttamisessa taidettiin hypätä silmät kiinni syvään päätyyn.
Taksimittari- ja taksivalopakosta luopuminen on vain yksi seikoista, joka on muuttanut taksitoimintaa asiakkaan kannalta sekavammaksi. Yksi syistä, johon taksilakia muutettaessa vedottiin, oli hinnoittelun halpeneminen, mutta tämäkään ei ole yksiselitteisesti tapahtunut.
Asiakkaan näkökulmasta varmaa on se, että hinnoittelun ja palvelun suhteen taksin käyttö on mennyt aiempaa sekavammaksi. Taksiyrittäjien ja -kuskien näkökulmasta näyttää käyneen osittain samoin, ainakin taksitolpilla käytyjen kahnausten perusteella.
Koko taksikenttä kärsii, jos asiakkaat kokevat sen epämääräiseksi ja jopa turvattomaksi. Taksiliitto näkee nyt kaksi vuotta voimassa olleen lain myötä taksialan toiminnan muuttuneen merkittävästi ja monilta osiltaan heikompaan suuntaan. Pelisäännöt pitääkin olla samat kaikille ja esimerkiksi harmaalle taloudelle ei saa antaa mahdollisuuksia.
Taksikyltti on tekemässä paluun, kun villiksi mennyttä taksialaan ollaan suitsimassa takaisin ruotuun.
LVM:n mukaan taksisääntelyn epäkohtia varten tehdään korjaussarja, johon liittyen kertyi lausuntoja reilusti yli sata. Lausuntojen määrä kertoo omalta osaltaan, että alalla on tarvetta muutokselle ja näkemykset tilanteesta ovat erilaisia.
Aiottuja muutoksia on muun muassa, että yrittäjäkoulutuksen ja -kokeen suorittamisesta tulisi taksiliikenneluvan edellytys. Luvan haltijalla tulisi myös olla Y-tunnus jo ennen luvan myöntämistä. Tietoja taksipalvelujen tarjonnasta ja kysynnästä tulisi jakaa tarkemmin viranomaisille.
LVM:n suunnitelmien mukaan taksamittari ja taksivalo tekisivät paluun taksitoimintaa harjoittavan autoon. Muutoksia kaavaillaan myös kuljettajakoulutukseen.
Taksisääntelyn epäkohtien korjaussarjan tarpeen suhteen ollaan oikeilla jäljillä. Alalla on ollut selkeästi ongelmia, joita voidaan korjata pitämällä kiinni muutosten hyvistä puolista.
Tärkeää on, että taksiluvalliset autot ovat selkeästi tunnistettavissa, kuljettajat päteviä, hinnoittelu asiakkaan ja verojenmaksun suhteen selkeää sekä taksipalvelut koko maan järkevästi kattavat.
Suomi ei ole yksin digitalisaation taksialalle tuomien haasteiden kanssa. Esimerkiksi Kalifornian osavaltio on ottanut kantaa taksialan luutuneita käytäntöjä ravistaneiden Uberin ja Lyftin kuljettajien asemaan. Tuomarin mukaan kyseisten henkilökuljetuspalveluja tarjoavien yhtiöiden tulee luokitella kuljettajansa työntekijöiksi eikä aliurakoitsijoiksi.