Mainospalkki

Ajajan ja asujan auto

Sähköposti Tulosta PDF

13-litrainen 530-heppainen rivikuutonen ei joudu koville 40-tonnisena suomalaisessa tiemaisemassa.

DAF XG 530 FTS on selvästi ajajan ja asujan auto. Vaikkei olisi edes suurimmalla hytillä.
 
Uudet DAF maantiemallit olivat toukokuussa esittelykiertueella. Yksi kultahyttisistä esittelyautoista oli DAF XG 530, perässä kuormattu puoliperävaunuyhdistelmä. Sen hienouksia esitteli Ajolinjalle Etelä-Suomen DAF-myyjä Jonas ”Jontte” Holmström.
 
Niin, perinteisiä peilejä ei ole. Hytti vaikuttaakin todella aerodynaamiselta. Kameranäytöt ovat A-pilareissa ja täyttävät HCT-yhdistelmävaatimukset. Kun autoa kääntää, kamera seuraa auton perää.
 
Kun auton ajaa ahtaaseen paikkaan, esimerkiksi laivaan, ulkoiset kameravarret voi kääntää sisään. Siitä huolimatta peilinäyttö ei mene kokonaan pimeäksi, vaan näytön alaosa näyttää sivukuvaa.
 
Koeajon aikana kuljettajan puolen diginäyttö vilahti kerran pimeäksi puoleksi sekunniksi. Vilahdus oli tapahtunut silloin tällöin myös ennen Ajolinjan koeajoa.
 
Tuulilasin yläpuolinen etupeili ja alas näyttävä sivupeili ylhäällä on korvattu kameranäytöllä, joka on apumiehen A-pilarin yläosassa. Laajakulmanäkymä näyttää oikean etukulman eli reilu metri keulaan ja saman verran oikealle sivulle.
 
Sivuikkunat ovat tuplalasia. Mieleen nousee 4-sarjan Scania, joka tuli vuonna 1995 tuplalaseilla.
 
- Se oli aivan hirveä, kun kosteus meni lasien väliin, Jonas Holmström muistelee.


Peilin kameranäyttö A-pilarissa.
 
MAHTAVA VUODE
Tiloiltaan uusi DAF on huippuluokkaa, tämähän on tiedossa. Koeajettu malli ei ole suurhyttisin XG+, vaan XG. Ero tulee sisäkorkeudesta: 217 cm vastaan 207 cm. XG tuntuisi vastaan muiden automallien suurinta hyttiä.
 
Alavuode on 80 senttiä leveä joka kohdasta. Näin on, vaikka auton penkit olisivat taka-asennossa,
 
Patja on muhkea. Vuodetta saa säädettyä sähköisesti pääosasta ja keskeltä.
 
Ylhäällä on aina sänky, joka tarkoittaa usein tavaransäilytyspaikkaa. Patjan voi ottaa poiskin.
 
- Enemmän tänne mahtuu tavaraa kuin jos olisi takaseinällä lokerot, Holmström muistuttaa.
 
Mahtuu irtotavaraa, reissukassi ja laatikoitakin. Pysyvät piilossa ja eivät lähde lentoon, kun tason etureunaa nostaa ylös.


DAF-mittaristoa.
 
TAITTUVA PENKKI
Koeajokissa on apumiehen puolella taittuva penkki, joka menee pieneen tilaan. Sen edessä mahtuu hyvin seisomaan esimerkiksi pukeutumisen takia, kun penkki on kasassa.
 
Taitetun kompaktin penkin takana voi istua ja käyttää sitä työtasona. Kiertuekokemusten perusteella taittuvassa penkissä on hyvä matkustusmukavuus, vaikkei siitä jousitusta olekaan.
 
- Vaikka tämä on meidän halvin penkkimme, tämä on minusta parempi kuin seuraavaksi kallein kiinteä penkki, Holmström kertoo.
 
Kun kiinteän penkin kääntää kohti moottoritunnelia, polvet eivät mahdu kojetaulusta vedettävän pöytätason alle.
 
Ja jääkaappi, sehän on todella kookas. Kun sinne työntää kättä, takaseinä on kaukana. Korkeutta on 1,5-litran Lidl-pullon verran, tämähän on ennenkin todettu.


Jonas Holmström istuu taitetun penkin takana vuoteella. Penkistä saa työtason esimerkiksi läppärille.

TABLETTI VARUSTUKSENA
DAF-mittaristo on täysdigitaalinen, varsin selkeä.
 
Kierrosluku ei näy kovin tarkasti, kun selvää 100 r/min jakoa ei ole. Tämä ei ole oikeastaan haitta automaattivaihteisessa maantieautossa, enempi tarvetta on sitten maansiirrossa ja puunajossa.
 
Tuulilasin yläpuolella kaapissa on varustukseen kuuluva tabletti, suojassa varkailta. Tabletilla saa langattoman yhteyden autoon eli osaan auton tietoihin. Tabletille voi tietysti ladata sovelluksia netistä, myös omassa käytössä olevia kuljetuksenhallintapalveluja.
 
Tabletti ja kojetaulun lisänäyttö ovat yhteydessä toisiinsa. Android Auto ja Apple- Car Play kuuluvat varustukseen.
 
HILJAISTA ELOA
Virta-avainta ei tarvitse enää pitää käynnistysasennossa ja odottaa moottorin käynnistymistä. Riittää, että kääntää ja päästää pois. Tämä ennakoi, että pian käynnistys ja sammutus tulee tapahtumaan muiden uusien mallien tavoin kojetaulun painikkeesta.
 
Ja ratti, sehän säätyy todella laajasti ja tarvittaessa pystyyn. Ratti vapautetaan helposti jalkapainikkeella, joka on vasemman jalan lepuutuskohdan yläpuolella.
 
Tien päällä DAF on samanhenkinen kuin se on ollut pitkään. Hiljaisuuden rikkoo ajoittain tuulensuhinat. Moottorin ääni ei juuri kantaudu ohjaamoon, kiitos moottorin äänieristyslevyjen, joita ei muilla merkeillä ole.


Rautakauppa-Tahvoja.

UKRAINAN SOTA HIDASTEENA
Jonas Holmström tuli Volvolta DAF-myyjäksi viime marraskuussa. Uutta mallia hän on kaupannut puolenkymmentä toukokuun loppuun mennessä.

Mikä on autoilijoiden mielestä hyvää DAFissa?
 
- Moni on sanonut, että on se ihme auto. Kun hyppäät rattiin, olet heti sinut auton kanssa. Kaikki löytyy, ratin saa hyvään asentoon. Tulee tuntuma, että on helppo ajaa, Holmström kertoo.
 
Mutta.
 
- Kestää aikansa, että porukka löytää meidät, Holmström toteaa.
 
Vantaan DAF-piste eli Nordic Truckcenter on Vantaalla Tammiston kauppatiellä. Kiertueella siellä riitti kyllä koeajajia.
 
- Oli täysi rähinä päällä.
 
Automyynnin osalta hankaluutena on talouden epäselvyys, joka iski Ukrainan sodan takia.
 
- Polttoaineen hinnat ovat ylhäällä. Onko ajoa?
 
Uutta DAF-mallia, niin rekkaveturina kuin alustamallina, on saatavana varsin lyhyellä toimitusajalla.
 
Ja edellisen sukupolven XF-mallista rautakauppa-autoa on olemassa peräti viisi kappaletta valmiina. Ne ovat upouusia ja rekisteröimättömiä.
 
- Luultiin, että kun on korona ohi, jengi rupeaa rakentamaan vielä enemmän terasseja. Sitten tuli sota ja kukaan ei uskalla tehdä mitään, Holmström kertoo.

Teksti ja kuvat: Jouni Hievanen

TILAA AJOLINJA!
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

LIMOUSINE
Pedersörestä tulee Suomen komeimmat karjan- kuljettimet, joissa on mukana paljon P. Björkin omaa työtä. Limousinen maalaus on totutusti Sjöblomilta..

POHJOLAN HCT-REKAT
Ruotsissa pisin HCT-yhdistelmä tulee olemaan
B-triple. Siellä moduuli- järjestelmään tukeutuminen saa kritiikkiä.


Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 27.11.2022 01:55 ]
feed-image Feed Entries


Mainospalkki