Varaosat huomiseksi

Sähköposti Tulosta PDF

Tomi Haring (oik.) siirtyi Bisnes Joensuun palvelukseen ja luovutti Närhen toimitusjohtajuuden Kari Melaselle maaliskuussa. Melasella on monipuolinen kokemus teollisuusyrityksistä.

Raskassarja-ketjun Närhi kasvaa verkkokaupalla. Mottona on: Ammattilaisen matkassa.

Rekkakorjaamo ProTruck Joensuun Ford Custom Transit kaartaa pikaisesti raskaan kaluston varaosaliike Närhen pihaan Joensuun Lentoasemantiellä. Kuljettaja huikkaa hakevansa pakoputken ja pinkaisee parin minuutin päästä takaisin korjaamolleen.
 
Varaosaliike Närhen juuret ovat autohajottamopuolella. Sen kertoo yrityksen nimikin, Joensuun Autohajottamo Närhi Oy. Yritystoiminnan aloituksessa vuonna 1963 oli mukana Antti Närhi, vuonna 1975 yrityksen lunasti Matti Närhi. Vuodesta 1988 omistajuus on ollut veljeksillä Jari Närhi ja Jarmo Närhi.
 
Enää purkamotoimintaa ei harjoiteta. Yli 10 vuotta ollaan kuuluttu Raskassarja-ketjuun ja keskitytty uusien osien maahantuontiin ja kauppaan.
 
Närhellä on ollut yli 10 vuotta raskaan kaluston varaosaliikkeet Kuopiossa ja Lap- G Sami Lyhykäinen tekee varaston tietokoneella panttiosan hyvitystä. peenrannassa. Kuusi vuotta on toimittu Jyväskylässä, jossa on 30 000 nimikkeen keskusvarasto. Joensuussa on varaosaliikkeen kanssa samoissa vuonna 2015 valmistuneissa tiloissa Närhen pääkonttori.


Sami Lyhykäinen tekee varaston tietokoneella panttiosan hyvitystä.
 
NOPEA TOIMITUS
Närhi on satsannut kotimaan verkkokauppaan. Tämä tarkoittaa, että osan tilaaja saattaa toimia toisen Raskassarja-ketjun liikkeen naapurissa. Varaosien tilauskanavia kyllä riittää, joten jollain on erotuttava.
 
- Verkkokauppa ei tunne rajoja. Seuraavaksi päiväksi saamme varaosan ympäri Suomea, kertoi toimitusjohtaja Tomi Haring.
 
Kun tilaus on tehty ennen klo 19, osa saadaan aamukahdeksaksi vaikka Rovaniemelle. Kuljetuskumppaneita ovat mm. tunnetut DB Schenker, Kaukokiito ja Posti.
 
Jyväskylän keskusvarastolta ruokitaan esimerkiksi Joensuun pistettä kolme kertaa viikossa vakiotoimituksilla. Ja Joensuun pisteestä ajetaan Transporterilla kolme kertaa päivässä kaupungin varaosakierros. Suurin toimitettava osa on perävaunun akseli.


Pusseja ilmajousitukseen.
 
KOKENEET MYYJÄT
Sähköisen kaupankäynnin lisääntyessä tiskimyynti vähenee. Mutta puhelintilausväylä on edelleen suosittu.
 
- Meillä on etuna kokeneet myyjät, saadaan heti oikea osa toimitukseen, Haring sanoo.
 
Salapoliisityötä vaaditaan erityisesti täysperävaunuissa, jotka harvoin ovat sarjatuotantotavaraa. Osissa on paljon vaihtelevuutta.
 
- Tärkeä on saada myös kaikki liitännäisosat mukaan viimeistä tiivistettä myöten. 
 
Raskassarja-ketjun liikkeillä ei ole hinta kaikkien tärkein, vaikka toki silläkin on merkitystä.
 
- Meillä on paljon alkuperäislaatua. Korjauksen tulisi onnistua kerralla, Tomi Haring toteaa.
 
Tuotemerkkejä on paljon, mainittakoon vaikka Continental, ZF, Knorr, MANN+Hummel ja Wabco. Osia tulee myös Aasiasta, jotta tehdään esimerkiksi valtaosa työvaloista.
 
Eikä Kiinakaan joka tuotteessa ole paha sana. Ovathan mikroaaltouunit ja koronan kotitestit lähes poikkeuksetta kiinalaisia.


- Puhelinmyyntiä on paljon, pyritään säästämään saranoita, Juuso Väyrynen naurahtaa.

TOIMITUSVAIKEUTTA
Yhteistyötä erityisesti osatilauksissa tehdään toisten Raskassarjan-ketjun liikkeiden kanssa.
 
- Ollaan jaettu maahantuontivastuuta, Haring kertoo.

Yksi liike kerää tietyn osan tilauksia toisilta ketjun liikkeiltä, suurempi tilausmäärä tarkoittaa edullisempaa könttähintaa.
 
Korona-aika, viimeiset kaksi vuotta, ovat olleet hankalia komponenttitoimituksissa. Se näkyy autojen pitkinä toimitusaikoina. Mutta on se hankaloittanut varaosatoimituksiakin. Perussyy on raaka-aineiden ja työvoiman puute.
 
- Välillä on muovit vähissä, välillä metallit, Tomi Haring toteaa.
 
Mikään yksittäinen osakokonaisuus ei ole ollut jatkuvana ongelmana.
 
- Puutetta on ollut kaikissa tuoteryhmissä, välillä jopa pyöränpulteista.


Närhen Joensuun toimitilat ovat valmistuneet vuonna 2015.
 
Hidastuneita toimituskanavia on pyritty korvaamaan uusilla jakeluteillä.
 
No mutta millainen on raskaan kaluston varaosakauppa 10 vuoden päästä?
 
- Ei helpommaksi muutu, kilpailijoita tulee lisää, Tomi Haring arvioi.
 
Sähkövoiman lisäys ja polttomoottorien väheneminen vaikuttavat varaosakauppaankin.
 
- Tulee pitkä murroskausi.
 
Diesel ei poistu pitkään aikaan, mutta sähköisyyttä tulee rinnalle.
 
- Ja jarruosia tarvitaan aina, Tomi Haring muistuttaa.

Teksti ja kuvat: Jouni Hievanen

TILAA AJOLINJA!
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

VUODEN ÄRJYIN 2023
Ajolinjan Ärjykisan voittaja on Kuljetusliike K. Salosen Scania R 660. Voittajan kanssa perattiin Scania-maailmaa.

POHJANMAAN POTTER
Topi Niinimaan maltillisella budjetilla rakennellut autot ovat rohmunneet näyttelyissä pokaaleja. Vakava loukkaantuminen ei vienyt intoa yrittäjyyteen.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 29.03.2024 07:59 ]
feed-image Feed Entries

Mainospalkki