Halpaa Scanian ja Volvon osaa

Sähköposti Tulosta PDF

Varaosat on pakattu pääosin HD-Partsin paketteihin. Lasse Lindqvist haluaa pitää matalaa profiilia eikä halunnut isona kuviin.
 
Varaosatukkuri kertoo tekemisensä tarkoituksen: Alentaa loppukäyttäjän korjauskuluja.
 
Vantaalainen HD-Parts on tehnyt kuorma-autojen varaosien tukkukauppaa yli 40 vuotta. Toimitukset ovat keskittyneet valtaosin Scaniaan ja Volvoon.
 
- Vientiin menee 95 %, kertoo yrityksen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Lasse Lindqvist.
 
Kun Ajolinja vieraili joulukuussa HD-Partsin varastolla, yhteen lavaan kiinnitettiin lähetyslistaa Puolaan. Vieressä oli usea lava menossa Englantiin. Vientiä on myös halvemman kustannustason maihin, kuten Venäjälle ja Baltiaan.
 
- Meillä on noin 50 tukkuasiakasta. Saksan kolme suurinta tukkuasiakasta tilaa meiltä. Yksi tilaus voi olla 100 000 euroa, Lasse Lindqvist sanoo.
 
Hinnat saadaan alas parista syystä. Varaosia teetetään isoissa sarjoissa. 100 000 pyöränpulttia. 5 000 kärpäslätkää eli lokarin vartta. Osa varaosista teetetään halvan kustannustason maissa, kuten Kiinassa.
 
- Kiinasta saa mitä vain, hyvää ja huonoa. Ja Turkki on kuin Kiina.
 

Siinä on lava Scanian pyörännavan lukitusrenkaita Kiinasta.

HD Partsilla jokaisen erän tsekkaa laaduntarkkailija, jotta epäkuranttia ei pääse asiakkaalle asti. Virheitä on opittu kantapään kautta, joskus on päässyt huonoakin tavaraa markkinoille.
 
Kiinasta tulee esimerkiksi pyöränpultteja, jotka pakataan HD-Partsin varastolla 10 kappaleen muovipusseihin. Lindqvistin mukaan pyöränpultteja myydään vuodessa satoja tuhansia.
 
Varaosia tulee ympäri maailmaa, Etelä-Amerikasta asti. On hyvä muistaa, että Brasiliassa on Scanialla ja Volvolla on tehtaat. Niiden käyttämiltä alihankkijoilta saa hankittua varaosia.
 
Lindqvist kertoo hauskan esimerkin varaosalogistiikasta: HD-Parts valmistutti jarrukilpiä Saksassa, josta ne kiikutettiin Vantaalle. HD Parts myi sitten jarrukilpiä saksalaiselle tukkukauppiaalle, joka toimitti niitä Suomeen.
 
Euroopan Unionin jäsenmaissa myytävillä tuotteilla, myös varaosilla, tulee olla EU-hyväksyntä.
 
HD-OSIA PIIRIMYYJILTÄ
Suomalainen liikennöitsijä ei pääse ostamaan suoraan HD-Partsilta, koska se on tukkukauppias.
 
- Meidän osia saa piirimyyjien kautta,Lasse Lindqvist kertoo.
 
Kotimaan osuus liikevaihdosta on viiden prosentin luokkaa, mutta sitä halutaan ylemmäs. Harvan kuorma-autokannan Suomessa HD-Parts on joutunut laskemaan minimitoimituseriä.
 

Toimitusjohtaja Leena Lindqvistin työhuone on sisustajan aarreaitta.

Lindqvist toteaa, että suomalaiset varaosaliikkeet ovat ottaneet nihkeästi HD-Partsin tuotteita myyntiin.
 
- Kun ne ostavat kalliilla, ne voivat myydäkin kalliilla. Saavat brändiosista enemmän katetta, Lindqvist sanoo.
 
Lindqvistin mukaan varaosamaailma toimii näin: Tunnetut valmistajat (esimerkiksi Knorr, Wabco, Bosch) toimittavat alkuperäisosia (OE) autotehtaille, mutta samaa tavaraa saa myös jälkimarkkinaosina (AFM).
 
- Brändivalmistajat eivät voi laskea AFM-hintoja liian alas, ettei OE-asiakkaat hermostu, Lindqvist sanoo.
 
Tukkukauppias Lindqvist haluaa tuoda suomalaisten liikennöitsijöiden tietoon HD-Partsin hintatason, jotta he osaavat vaatia HD-Partsin tuotteita varaosaliikkeistä.
 
MALTILLISET HINNAT
HD-Partsin hinnasto osoittaa, että kyllähän tukkukauppiaalla halpaa osaa on. 630 sivuisessa tuoteluettelossa ei ole paljoa yli sadaneuron tuotenimikettä.
 
Jos tilaat FH/FM-Volvon (vm. 2005 - 2012) raitisilmasuodattimia 100 kappaletta, hinta on 1,95 € kappaleelta. Jos tilaat kymmenen, kappalehinta on 2,80 €.
 
GPRT-sarjan Scaniaan maksaa etujarrun EBS-anturi 9,90 €, 30 kappaleen sarjassa 7,70 €.
 
No entä suosittu artikkeli, pyöränpultti? Tuhannen kappaleen erässä kappalehintaa jää 0,59 €, sadalla kappaleella 0,74 €.
 

Lasse Lindqvistin kädessä on uudenmallisen FM/ FH-Volvon taka-akselin paraabelijousien asennussarja. Vähimmäistoimitus viisi kappaletta, jolloin tukkuhinnaksi jää 21,80 € kappaleelta.

Jos tilaat monivetoisen Scanian tuplarunkoon välipalkin, se on 314 €. Jos tilaat viisi, hintaa tulee 249 €. Välipalkki käy vuodesta 1987 tähän päivään asti.
 
FH/FM-Volvon telipukki on 559 €, viiden sarjassa 439 €. Ja käy vuodesta 2005 eteenpäin, myös uuteen malliin.
 
Tuoteluettelossa ei ole juuri ”riskialttiita” osia, kuten esimerkiksi öljy- ja vesipumppuja. Jakohihnan kiristimiä kyllä löytyy, koska niiden laatu on Lindqvistin mukaan parantunut. Näitä myydään Lindqvistin mukaan vuodessa 5 000.
 
Rikkoontunut vesipumppu voi aiheuttaa isot taloudelliset vahingot, jos moottori mojahtaa. Tällaisista voi tulla lihavia riitoja, jotka HD-Parts haluaa välttää.
 
- Ei vientiasiakkaat ostaisi osiamme yhä uudelleen, jos laatu ei kestäisi kansainvälistä vertailua. Ei kukaan pysyisi markkinoilla 43 vuotta huonolaatuisilla osilla, Lindqvist toteaa.
 
Lindqvist muistuttaa, että maailmanmarkkinoilla täytyy hinnan ja laadun olla sopiva.
 
HULPPEAT TOIMITILAT
Lindqvist kertoo yhden syyn, miksi HD-Parts ei ole välttämättä suosittu kotimaassa.
 
- Olen suorapuheinen. Olen suututtanut monet. He ovat sanoneet, etteivät osta minulta mitään, Lindqvist kertoo.
 
Pojat Matias Lindqvist ja Markus Lindqvist tulivat osaomistajiksi vuonna 1995. Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2013. Matias vastaa markkinoinnista, Markus varastosta.
 
- En jää ikinä eläkkeelle, olen aina töissä, autoteknikko Lasse Lindqvist kertoo.
 
Lasse Lindqvist toimii hallituksen puheenjohtajana. Toimitusjohtajana on vaimo Leena Lindqvist, joka on ollut perustamassa yritystä miehensä kanssa. Hän kertoo olleensa Lassen rinnalla 16-vuotiaasta lähtien.
 
HD Partsin nykyiset toimitilat ovat vuodelta 2005. Alakerrassa on varasto lastauslaitureineen. Hyllyissä varaosalavat ovat siistissä rivissä, lattialla ei ollut roskan roskaa.
 
- Varaosavaraston arvo on 3,2 miljoonaa euroa, Lindqvist sanoo.
 

Matias Lindqvist vastaa HD-Partsin markkinoinnista.

Yläkerrassa on toimistot ja virkistymistilat. Sisustus oli kuin historiallisesta kartanosta. Tauluja on seinillä Lindqvistin mukaan 300. Ne eivät ole mitään kopioita tai tulosteita, vaan maalauksia.
 
Huonekalut ovat antiikkia. Ruokatilan 10-metrinen sivupöytä on täynnä jouluisia pienkirkkoja, huntuvaa ja lasisia koriste- esineitä. Toimitusjohtaja-Leenan 120 neliön työhuoneesta saisi juttua yhden sisustuslehden verran.
 
Henkilökuntaa on 20, jolle tarjotaan aamupala, lounas ja päiväkahvi. Ruoka tehdään itse - eikä ole einestä. Ajolinjan vierailupäivänä oli lounaalla maistuvaa lohta.
 
Sitten on kuntosali. On poreamme, jonka vieressä päiväunia varten on antiikkinen parisänky. Eihän tällaista henkilökuntatilaa ole missään...

KESTOTANKKIIN JARRUT

Lasse Lindqvist on ollut monessa touhussa mukana varaosamaailmassa. Hän aloitti henkilöautojen huollon ja varaosien parissa.
 
Brasiliasta tuotiin alkuaikoina Suomeen 200 000 iskunvaimentajaa henkilöautoihin.
 
HD-Parts toimitti jarruosia Reijo Hirvoselle Lieksaan, jotta hänen kehittämä itsekantava Kestotankki-säiliöauto saatiin liikkeelle 70-luvun lopulla. Toimitukset jatkuivat, kun auto tuli tuotantoon.
 
Lindqvist perusti yrityksen parin ulkomaisen kollegan kanssa Bermudan veroparatiisiin, jonka kautta meni laskutus. Osatoimitusten piti mennä suoraan asiakkaille, mutta osa tilauksista menikin Bermudaan.

TULLI EI OLE HD-PARTSIN KAVERI

13 tullimiestä teki HD-Partsin tiloihin ratsian vuonna 2013. Se ei unohdu koskaan Lindqvistin pariskunnalta. Tässä on Lasse Lindqvistin versio asiasta. Ajolinja ei ole tutustunut viranomaisten asiakirjoihin.
 
Tulli väitti, että HD-Parts oli kiertänyt kiinalaisille yleisosille määrättyä 85 %:n polkumyyntitullia kahden tuotteen osalta. Lindqvistin mukaan kyse oli auton erityisosista, joita polkumyyntitulli ei olisi edes koskenut. Hän kertoo myös, että tullin käytäntö rikkoo EU-säädöksiä edelleen.
 
HD Parts joutui maksamaan Lindqvistin mukaan kolmena kertana yhteensä 300 000 € ja 100 000 € asianajokulut päälle.
 
- Taisteluni tullin terroria vastaan on häirinnyt merkittävästi liiketalouttamme, Lasse Lindqvist kertoo.
 
Kaupparekisteritietojen mukaan viime vuosina HD Partsin liikevaihto on ollut 4 - 5 miljoonaa euroa. Liikevoitto on ollut 10 - 20 %.

 
Teksti ja kuvat: Jouni Hievanen

TILAA AJOLINJA!
 

Lisää kommentti

Pysy otsikon asiassa
ÄLÄ HUUDA! eli käytä isoja kirjaimia
Noudata Suomen lakia ja hyviä tapoja
Jokainen vastaa itse kirjoituksestaan, myös lain edessä


Turvakoodi
Päivitä

Lue uusimmasta numerosta

MUSTAA MAGIAA
Kauppilan Tomia pelotti hankkia uusi auto. Vuolen- koskelaisen Actros on kuitenkin toiminut hyvin 2,5 vuotta ja 121 000 kilometriä.

KESTÄÄKÖ VETOKYTKIN
Vetopalkki. Vetokytkin. Vetosilmukka. Aisa. Ne ovat kaikki turvalaitteita, joiden valinnassa ei sovi olla leväperäinen. Ajolinjan ohjeiden avulla vältät vetolaitehuolet.

Pääkirjoitukseen
Tilaa lehti



Yhteistyössä


[ 29.02.2020 14:10 ]
feed-image Feed Entries


Mainospalkki